why

Oon nyt jo hetken katsellu tätä tyhjää kirjouts kenttää. Mun pää on täynnä eikivoja ajatuksia, mitkä mä haluaisin vaan räjäyttää tähän. Toisaalta mun tekis vaan mieli käpertyä mun peiton ja tyynyjen sekaan, ja itkeä. Itkeä tää paha olo pois. Pidin pienen tauon, luin yhden viestin, ja nyt se tuli. Itku. Mun tekis mieli vaan nousta tästä tuolista, kävellä pari painavaa askelta, ja romahtaa sängylle. Mut mä aijjon olla vahva. Tiedättekö sen tunteen kun joku asia vain yksin kertaisesti romahtaa. Ja vaikka kuinka taistelis, ja yrittäis pelastaa sitä se ei vaan auta. Mikään ei auta, kun sen on aika tullut tapahtua. Musta tuntuu nyt siltä. Saman aikasesti mua sattuu niin paljon, kaduttaa suuresti, mut silti jossain mun sisällä elää pieni, toivon kipinä. Toivo, jostain mitä mä en edes itse osaa viel käsitellä. Minkä takia kaiken pitää tulla just nyt? Tällä hetkellä voisin antaa tai tehdä melkein mitä vaan, että pääsisin hetkeksi pois. Pois, vapauteen. Ilman yhtään asiaa tästä hetkestä, että tästä hetkestä tulisi menneisyyttä. Taakse jäänyttä aikaa. Voisin jälleen aloittaa kaiken alusta, tyhjentää pöydän, ja muistin. 
Tähän hetkeen mulla ei usko enään riitä. 


Tiiättekö sen tunteen, kun saa kasattua luottamuksen toista kohtaan, aidon luottamuksen. Sellasen hyvän olon luottamuksen. Ettei edes oikeen epäröi luottaa. Ja sit kaikki se hyvän olon luottamus muuttuukin kamaluuteen. Koko ajan sitä vaan ajattelee, et "miks mä olin niin tyhmä.." Ja, mitä mä olisinkaan kerennyt kertoa jos tää ei heti olis paljastunu, kuinka paljon mua sitten olis sattunu? En edes halua kuvitella. Ehkä se sitten oli vain "hölmö rakkaus" Ehkä tän pitikin mennä näin, ehkä mun pitikin taas särkyä. Toivottavasti tähän joskus tottuis.. Kun tää tuppaa menemään aina näin. 


'Tai sitten mä opin tästä taas sen kuinka täys idiootti mä oon, ku luotan joihinkin ihmisiin näin helposti. Tyhmästä päästä kärskii koko ruumis, varsinkin sydän. Jos tässä pitää ajatella asian hyviä puolia, niin ainakin taas lujittuu ajatus: Tulevaisuudessa mä jätän vielä joskus kaiken, ihan kaiken, taakseni, ostan menolipun, ilman tietoakaan paluulipusta ja lähden. Se on kuitenkin vasta tulevaisuutta, mä elän tässä hetkessä, ja siks mä kirjoitan tälläin tässä ja nyt, koska mun on paha olla. Mun on järjettömän paha olla. Kyyneleet valuu toisensa perään pitkin mun poskia, putoaa, siinä putoaa taas yks mun luottamus.

1 kommentti

  1. Tää sun blogis vaikuttaa kivalta mitä nopeesti selasin(katoin myös sitä vanhaa), ja jään lukijaks! Toivottavasti munkin blogi miellyttää, heh. :) Ja voimia sulle, en tiedä mitä on käynyt mutta silti.

    http://possujossu.blogspot.com/

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!