Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Ei pieni ihminen voi käsittää

Tähän maailmaan mahtuu ihan liikaa julmia, sydämettömiä, ja piittaamattomia ihmisiä. Ilman heitä, olisi yksi aivan ihana ja rakas olento saanut jatkaa elämäänsä, onnellisena ja elämää rakastavana, aivan ihanassa ja rakastavassa perheessä. Ilman näitä suoraan sanottuja kusipäitä, tämä tuiki tavallinen tien ylitys ei olisi jäänyt hänen viimeiseksensä. Tää on niin väärin! 
Jos on rahkeita ajaa helvetin moista ylinopeutta maaseudulla neljän jengin moottoripyöräseurueella, missä hitossa ne rahkeet on silloin, kun ajetaan, viattoman ja joillekkin tosi rakkaan kissan ylitse, mihin helvettiin ne katoavat silloin?
Tarkennan: kyseessä on nyt siis mulle aivan tajuttoman rakas kissa, vaikkei se oma ollutkaan. Se oli silti mulle niinkuin oma lemmikki. Kyseessä on Juuson perheen aivan ihana kissa. Juuson koti on maaseudulla sellaisen "pääkadun" varrella, ja Elsa viihtyi paljon tien toisella puolella olevalla pellolla ja metsässä, ja joutuihan siinä tien aina ylittämään. Tänään Elsa kuitenkin ylitti sen viimeisen kerran. Neljä moottoripyöräilijää oli tullut aikas moista ylinopeutta tätä tietä, sillain ns pareittain, kaksi edellä ja kaksi taaempana. Ensimmäisistä toinen oli ajanut suoraan Elsan päälle mutta pitänyt kuitenkin pyörän hallinnassa, (vähintäänkin oikein tälle aikaisemmin nimetylle olisi ollut oikein että se olisi vetänyt sen pyöränsä kyljelleen ja itsensä asvalttiin!!!) tän jälkeen Juuson isä oli juossut tiellä pysäyttämään kahta seuraavaa, mutta mitens ollankaan, ei heillä ollut rahkeita ottaa vastuusta teoistaan ja pysähtyä, vaan he ajoivat molemmin puolin tietä ohitse. Miettikää! Rahkeita on ajaa hirmulukemia mutta ei pysähtyä ja ottaa sitä vastuuta! Nyt on yksi viaton taas menehtynyt! 
Ikinä ei voi muistaa rakkaitaan tarpeeksi, ei koskaan, ei ikinä. Te jotka omistatte lemmikin, antakaa sille tänään iso halaus ja osoitus siittä kuinka tärkeä se teille on, sillä koskaan ei tiedä jääkö se viimeiseksi. 
 

Sans titre 1Mulla on nyt ihan sanoinkuvailematon olo. En voi uskoa tätä todeksi. Oon ihan varma että kun taas ens kerralla menen Juusolle, saan silittää sitä ja ottaa sen syliin. Hymyillä sille kun se nukkuu kopassaan kaapin päällä "turvassa" koirilta. Saan naurahtaa kun se tulee miukumaan ruokaa ja Juuso toteaa sille että hiljaa. Saan torua koiria kun ne yrittävät jahdata sitä. Niinkuin joka aikaisempikin kerta, kun Juusolla olen ollut. Mikä tyhjyys, en voi käsittää. Niin pieni, niin viaton. 
PicMonkey Collage
DSC_7734 

 Enkeli hänen luokseen nyt tulla saa,
tähtien taakse,
luokse Luojan kun vaeltaa.
Yksin ei hänen tarvitse olla,
luonaan on rakkautemme,
jolla me hänet saatamme
matkalle viimeiselle. ♥

Sua jään mä kaipaamaan, ei paikkaasi kukaan voi ottaa ♥

29 kommenttia

  1. Nyt tuli kyllä tippa linssiin kun luki tätä ♥ Otan osaa oli kyllä varmasti suloinen ja rakas kissa ♥

    VastaaPoista
  2. Eikä! :'(

    Tiiän taaan tarkkaan miltä susta tuntuu, koska itellen on kanssa käynyt ihan samalla tavalla. Maaseudulla asun kanssa, ja auto ajoi kissani ylitse reipasta ylinopeutta, tietäen että minä näin kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on ihan hirveä tunne kun toinen on niin piittaamaton ettei viitsi ottaa vastuuta teostaan, oli teko sitten tahallinen tai vahinko. :c

      Poista
  3. itku pääsi.. :'( otan osaa<3

    VastaaPoista
  4. ne varmaan ajo ihan tahallaan sen yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskimpa, ja kisutha pitäis pitää kytkettyinä ihan ku koiratkin, ettei ne vapaana sais vaellella just tiellä esimerkiksi tälläisten takia.. Vaikka kuin ois maaseutu ja tuttu reitti yms. Kaikki on mahdollista ja arvaamatonta. Surullista silti, ikävä tapaus ja tuntuu varmasti pahalta :(

      Poista
    2. tähän en osaa sanoa mitään oliko tahallinen vai ei, väistää ei ainakaan siinä vauhdissa edes yrittänyt. Mutta tottahan se on että ne on ns omalla vastuulla, mutta tämä kissa on kymmenenvuotta tätä tietä ylittänyt, lähes päivittäin, ja harvoin tässä kukaan näin isoja ylinopeuksia ajaa, juuri sen takia että tie on mutkikas ja mäkinen eikä yhtään tiedä mitä voi eteen tulla.

      Poista
    3. Autokouluissakin opetetaan ettei koiraa pienempiä kannata väistää turvatakseen muun liikenteen, ja jos vauhti on ollut kova, ei siinä kauheasti ruveta moottoripyörällä väistämään tai on itse ojassa.. Otan osaa ja koittakaa pärjätä <3

      Poista
    4. Väistäminen olisi voinut koitua moottoripyöräilijän kohtaloksi, mutta eniten tässä Elsan pois menon jälkeen hirvittää se miten toiset pystyvät poistumaan paikalta niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka selvästi tiesivät/näkivät että kissan omistajat näkivät mitä tapahtui.

      Poista
  5. vittu ku pistää vituttaan tälläset paskat ihmiset, kuka voi olla noin julma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä! jos on rahkeita ajaa hirveitä ylinopeuksia maaseudulla, pitäisi olla rahkeita ottaa vastuu siittä mitä on sillä ylinopeudella saanut aikaan!

      Poista
  6. Onhan se surullista että kissan päälle ajetaan, mutta jos kissa liikkuu maantiellä niin silloin on tiedostettava se että siellä liikkuu myös mm. autoja ja moottoripyöriä, joten näin voi vahingossa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta on että näitä voi vahingossa käydä, en sitä kiellä. Mutta riskiä lisää huomattavasti hurja ylinopeus, mitä ilman tässä tilanteessa olisi kissa luultavasti saanut säilyttää henkensä.

      Poista
  7. tiedän tunteen, oma kissa jäi viime kesänä auton alle :( otan osaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kauheata se on, mutta näille ei voi mitään kun kissat kuitenkin suurimmaksi osaksi haluavat sen vapauden kulkea omia reittejä ulkona :c

      Poista
  8. paskamaista :s yhdyn edelliseen, että ''jos kissa liiikkuu maantiellä niin sillon on tiedostettava että siellä liikkuu myös mm. autoja ja moottoripyöriä''. koskaan ei todella tiedä mitä huomenna tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tälläkertaa se oli "vain" kissa joka tiellä oli, siinä olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka lapsi, mitä ei myöskään olisi kerennyt siinä vauhdissa väistää, ja kun on mäkinen tie, ei olisi kerennyt nopeasti reagoimaankaan kun tilanne tuli niin nopeasti.

      Poista
  9. Tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin mitä Elsalle kävi. Voi :(

    VastaaPoista
  10. Juuson talon kohdallahan on 80km/h rajotus, että vaikka rajotusten mukaan ajais niin ei siinä vauhdissa kerkee mitään kissoja väisteleen. Ja vaikka kuinka ihana kisu olisikin, niin kyllä ihmishenki on silti tärkeempi, ikävä sanoo. Ihan kauheetahan se olis jos joku Pertin päältä vaikka ajais mutta silti. Pitäs osata ajatella tilanteita muittenkin kannalta. Ei varmaankaan se moottoripyöräilijä juuri nauttinut sen kissan päältä ajamisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja siinä kulkee myös sora-autoja, sun muita työkoneita, joiden alle jäämisestä ei olis varmastikkaan nostettu tämmöstä haloota..

      Poista
    2. Kitty: Joo siis kyllähän tuokin on totta että ihmishenki on tärkeämpi. Kuitenkin tilanne olisi ollut varmasti eri, jos he olisivat menneet sitä sallittua 80km/h vauhtia, eivätkä arviolta reippaasti yli 100km/h. Ja tottahan on senkin että kissa on omalla vastuulla kun on vapaalla, mutta että pointtina lähinnä olikin että missä se selkäranka on silloin kun ylinopeutta ajaessa aiheuttaa tälläistä. Enkä nyt olekkaan väittänyt että se olisi siittä nauttinut tms tai tehnyt sitä tahallaan. Kirjoitin vain omasta näkökulmasta kuinka hirveää on joutua luopumaan lemmikistä, ja kuinka piittaamattomia ihmisiä oli taas liikkeellä.

      Poista
    3. Ja anonyymi: Joo niin kulkee, heillä tosin on oikeat nopeudet, yleensä vähän vähemmänkin siinä kohdalla kuin on sallittu. Noo, jos tämä on sun mielestä haloo että mä en hypi riemusta kun tärkeästä lemmikistä olen joutunut luopumaan, niin ok, se on sun mielipide.

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥