Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Rapunzel of Sweden



Kävin tosi pitkään ajatusteni kanssa sotaa siittä, että hankinko pidennykset vaiko en. Lopputuloksen te jo tiedättekin. Ennen, mulla oli tosi vahva perjaate, että en päähäni mitään "outoa" tai "toisen" hiusta halua killumaan. Kuitenkin tämä ajattelumalli on pikkuhiljaa antanut periksi, ja himo pitkiin hiuksiin on sen verran kasvanut, että päätin kokeilla mitä se sitten todellisuudessa olisi. Olisivatko ne oikeasti niin ällöttävät, ja inhottavat päässä kuin kuvittelin, Olisivatko ne sittenkään niin huono sijoitus, lopputulos kuitenkin kun olisi aikas mieltä hurmaava. Mähän sitten rupesin heti ottamaan tästä pidennys asiasta selvää, miten, millä, mistä ja millä hinnalla. Vaihtoehtoja tuntui olevan rajattomasti. Mutta, mulle yks nousi ylitse muiden, nimittäin 
 Rapunzel of Sweden!
. Ja päätinkin sitten heittää heille viestin täydeltä kysymyksiä. Vastaus tuli samana iltana, ja posti lähti tuomaan mulle jotain millä voisin homman aloittaa! 

  DSC_0514

Eikä mennyt kuin parihassua päivää ja tämä värikansio kolahtikin postilaatikkoon. Hommahan toimi siis niin, että minä ihan normaalisti tilasin tämän kansion itselleni, maksutavaksi otin laskun, koska tämän kansiohan toimii periaatteessa niin että 90% tapauksista se palautetaan, voihan tämän toki itselleen ostaa, mutta mitäpä minä sillä olisin tehnyt. Siksi lasku, että se sitten mitätöitiin kun paketti saapui takaisin Rapunzelille. Täytyypä muuten kehaista, että ikinä, ei ikinä millään firmalla ole toiminut palautuksen vastaanotto näin nopeasti kuin tässä toimi! Siis lähetyksestä 4päivää ja lasku oli jo mitätöity! huippua! Mutta takaisin itse kansioon: Tämä on tosi kätsy systeemi, koska nuo hiusjutut saa irrotettua tuosta, ja saa ihan "sovittaa" omien hiuksien päälle sopiiko väri vai ei. Minun kohdalla tämä osottautuikin melko hankalaksi, nimittäin tämä peikkotukkaleijjonanharja miksi ikinä nyt tätä voikaan kutsua, on niin sekasorron värinen, että minä päädyinkin sitten sellaiseen väriin kuin 2/6 eli tämä. Mietin pitkään olisiko se 2 vai 4. Kutonen oli yksissään liian vaalea, ja kakkonenkin sitten osottauitui yksissään liian tummaksi. Koska mulla on mukana myös vaaleampia kohtia. Tuo 2/6 olikin sitten juuri passeli väri! Kansion palautettuani, piti vielä muutama viikko puida ajatusta. Sillä aikaa otinkin sitten uudestaan yhteyttä Rapunzelille, ja pääsimme hyvään sopimukseen. Koska minä en voi sietää piilomainontaa, eikä sitä tulla tässä blogissa näkemäänkään jatkossakaan. Rapunzel tarjosi minulle hinnasta mukavat prosentit poijes, jos tekisin näistä postauksen. Ja sehän kävi mainiosti koska kirjoitan blogia muutenkin ja itseasiassa joka tapauksessa ne olisivat täällä esille tulleet. Tämä sitten vahvisti ostopäätökseni. 

DSC_0921

Paketti saapuikin minulle tuossa reilu viikko sitten, (vai onkohan siittä jo kauemmin :o). Mutta kuitenkin, sieltä tuli itse hiukset 110g, pehmeä harja ja kaupanpäälle sainkin sitten tekoripset. 
Kiinnitys tapahan mulle oli heti selvä: clipsit. Mä olin joutunut ajatusmaailman kanssani jo sen verran paljon taistelemaan että "suostuin" tilaamaan pidennykset, että en ainakaan missään tapauksessa olisi teippejä huolinut. Jotenkin se olisi mennyt yli tämän "ällötysrajan". Kokoajan roikkuisi omissa hiuksissa ja vaikeuttaisi harjaamista yms. Olisivathan ne olleet huomattavasti halvemmat, mutta ei. Ei ole mun juttu. 
Nyt nää on ollut mulla päässä kolme kertaa, ja täytyy sanoa ettei ole ihan helppo tehtävä näitä laittaa päähän. Mutta uskon että sen kyllä oppii kun tarpeeksi monta kertaa ne sinne väsää. Rapunzelillahan on nettisivuillaan todella laadukkaita opastusvideoita mistä on mullekkin ollut paljon apua. Entäs sitten, mitä mieltä mä näistä nyt olen muutamien käyttökertojen jälkeen?
- Huippua! Nopeaa (varmasti laitto nopeutuu entisestään kun siihen saa tietyn rutiinin), laadukasta, hius on ihananpehmeää ja kun se on aitoahiusta, se tietenkin myös näyttää aidolta hiukselta. Hiusten hoidosta mulla ei ole vielä mitään sanottavaa tai kerrottavaa, mutta kerron ja sanon sitten kun sekin kokemus on alla. Suosittelen ehdottomasti Rapunzelia ja joku teistä on hankkimassa pidennyksiä! Tosin mullahan nyt ei kokemusta muista merkeistä ole, mutta jos mä joskus toiset pidennykset tilaan, pysyn kyllä samassa merkissä! Kaikki toimi moitteettomasti :) Lopputuloksenhan te jo näittekin edellisessä postauskessa, mutta laitetaanhan nyt sitten vertailun vuoksi vielä kuva, missä tosin ennen kuvassa mulla vähän laineilee latvat mitkä saa sen näyttämään siltä kuin toiselta puolelta olis pidempi ja toiselta lyhyempi, ei, ei se kuitenkaan niin ole. Ja jälkeen kuva onkin sitten virhearviolta otettu auringon paisteessa joka sai hiukset näyttämään vielä enemmän erivärisiltä :D mutta, kestäkää!

DSC_0886-tile

Jos teillä jäi jotain kysyttävää, niin kysykää ihmeessä! Tässä vielä suora linkki Rapunzelin sivuille:

8 kommenttia

  1. Itse olen pidennyksiä suunnitellut pitkään ja tää sun postaus vakuutti niin, että valitsen itekin rapunzelofswedenin! Muutenkin ihan huippu postaus, kiitos!

    VastaaPoista
  2. hyvin käy noi pidennykset:)! ja kiva blogi sulla:)

    http://asmyway.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. olisikohan ne olleet 50cm tai 40cm :D en nyt kyllä muista ulkoa! :) luulen että 50cm :)

      Poista
  4. Ja nyt sä myyt noita pidennyksiä 70eurolla ? :D et varmaa itekkää maksanu nii paljoo noista + oot vie käyttäny noita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi mikä tietäjä anotaas! Vaikka sainkin nykyiset pidennykset, nämä olen kyllä ihan ostanut, pienellä alennuksella tosin (: ja alkperäinen hinta oli silloin 120€ mistä se alennus tuli (: voi teitä ääliöitä kun jaksatte sitten valittaa vaikkette edes tiedä asioista xD

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥