Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Guess ♥

DSC_0235-1  
Viime postauksessani mainitsema Guess:in huivi löytö oli kyllä aivan mahtava ostos. Oon nyt peri kertaa tuota käyttänyt, ja että ♥ Tykkään siittä vain koko ajan enemmän. Se on toiselta puolelta tuommoinen tummemman harmaa, ja toiselta taas vaaleamman harmaa. Huivi ei myöskään ole mikään ohut, eikä myöskään liian paksu, sopii siis moneen tilanteeseen. 
  DSC_0243-1  
Tässä näkyy paremmin tuo huivin kaksi värisyys. Guessin on yllättänyt mut viime aikoina useamman kerran erittäin positiivisesti. Aikaisempi hehku siihen oli jo laskemassa kovaa vauhtia, mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana se on kääntänyt suuntansa ihan päin vastoin. Tokikaan jätti osa sen laukuista ei edelleenkään iske, mutta kengät ja nämä muut asusteet kyllä. Loppukesästä bongasin siltä useammatkin aivan ihanat korkkarit, mutta harmikseni (ja lompakon onneksi) niistä oli koot loppu. Vaatteita siltä on myös jonkin verran tullut katseltua, mutta niissä hinta rupeaa usein olemaan sitä luokkaa etten itse ainakaan viitsi "perus" t-paista tai neuleest sitä hintaa. 
Korut sillä on suurimmalta osalta tosi ihania ja mullakin 90% käytössä. Myös kelloa olen havitellut, ja mietinkin kun juuri se malli mitä olen tässä jo jonkin aikaa himoinnut oli hullareilla mukavaan hintaan, että ostaisinko. Nyt on kuitenkin tulossa taas pari muuta kello hankintaa niin päätin sitten että nyt pärjätään ilman sitä ja katsotaan myöhemmin uudestaan. 
Tosin palaan vielä tohon että kun jätti osa niistä laukuista on sellaisia mitä itse en käyttäisi. Liikaa yksityiskohtia jotka eivät sovi keskenään yhteen, värimaailmat on usein mielestäni outoja yms. Niitten ne aika uus juttu tää aito nahkaiset laukut/lompakot, nii niitten joukosta oon kyllä löytänyt moniakin ihan hienoja yksilöitä, tosin niille sitä hintaakin sitten on kertynyt hipparaisen enemmän. Mitä mieltä te olle Guessista? Iskeekö vaiko ei? 

DSC_0157-1 DSC_0136-horz JEANS/ONLY SHOES/CONVERSE JACKET/NEWLOOK SCARF/GUESS SHIRT/BIKBOK

Meillä oli lauantaina työporukan sauna/palju ilta jossa mulla oli tälläistä päällä. Aivan mahtava ilta oli kyllä! Mulla vaan on parhaimmat työkaverit. Ja hei, myytävää on vielä paaaljon! Ottakaa vaan rohkeasti yhteyttä jos joku juttu kiinnostaa! :)

24 kommenttia

  1. Aivan ihana asu! Ja varsinkin noi farkut♥

    VastaaPoista
  2. Kiitokset vielä tänne kommentistas mun blogin puolelle! (: Oonki seuraillu tätä sun blogias jo pitemmän aikaa (ainakin vuoden?). Joskus tänne jostain satuin eksymään ja ihastuin heti siistiin ulkoasuun ja huolellisesti tehtyihin postauksiin! Plussat vielä hyvälaatusista kuvista. Oot huippukaunis niissä ja omistat aivan ihania vaatteita! Ei mitään huonoa sanottavaa. Kiitoksia hyvästä blogista!

    http://viiskyttieta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. ihania asukuvia <3

    goldmine-elly.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Tuo huivi on niin upea:) Muuteskin tosi ihana asu:)<3

    VastaaPoista
  5. Ihana! Mistä toi huivi on :)

    VastaaPoista
  6. aivan ihana asu & huivi! upee tää ulkoasu :-)

    VastaaPoista
  7. tykkään tosi paljon blogistas, liityin :))

    http://learhowtoseethelight.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. vau älyttömän upea banneri!!<3 Tykkään myös tosi paljon blogin värimaailmasta :) itse en välitä guesin vaatteista, mutta ne korut on maailman ihanimpia, voi kun omistaisin edes yhden niistä! sulla on muuten tosi upeet farkut, mistä ne on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Äkkiäkös sellaiseen koruun säästää/toivoo lahjaksi ;) Farkut on Onlystä! :)

      Poista
  9. Sulla on aivan ihana banneri ja selkeän oloinen blogi. Kuvatkin on hyvänlaatuisia eikä niitä ole liikaa joten blogi ei näytä sotkuiselta. Ja mun on kyllä nyt pakko sanoa etten löydä sun blogista mitään negatiivista, en mitään mikä häiritsis mua tai mistä en pitäis. Sulla on siis aivan ihana blogi<3

    http://hashtagdontcare.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Ihana ulkoasu blogissas! Ja ihana paita :)

    PoppyPounds

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana tuo asukokonaisuus! Vaikka on käytetty tummia värejä, se on jotenkin hyvin pirtsakka. Johtuu ehkä sinun hymystäsi ja hiuksistasi. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi ihana asu ja oot ihan hirmuisen kaunis!:)

    http://www.wildloveee.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥