Nousussa & Laskussa Part. 2.

Ensimmäisen version löydät tästä. Ajattelin toteuttaa tän nyt uudestaan, kun aikaa on kulunut jo monen monta kuukautta, ja kun tuo mieli muuttuu ja uutuuksia löytöjä/ihanteita ilmaantuu. Osassa edellisen postaukien juttuja ajatukset rullaavat ihan samalla mallillaan, osassa muutoksia, suurempia ja pienempiä on tapahtunut suuntaan jos toiseen. Pääasiassa kuitenkin mennään samoilla linjoilla.
 Sans titre 1 Nousussa 1 En oo koskaan aikaisemmin innostunut meikoista tai hameista. Mekot on ollu mulle aikaisemmin aina semmoinen juhla-asu. Ostin ensimmäisen kunnon hameeni Espanjan reissulle, ja ihan kiitettävästi sitä tuli siellä kyllä käytettyäkin. Nyt oon alkanut himoitsemaan jo monen montaa uutta yksilöä, mutta niitä nyt vaan ei ole sattunut kohdalle. Vähän sama homma mekkojen kanssa. Tekis vapaapäivänä mieli heittää mekko niskaan, muttakun mulla on vain niitä juhlamekkoja oikeastaan. Ja vaikkei mulla näitä (vielä!) löydykkään, oon silti alkanut miettimään esim. kenkien ostossa "sopiikohan nää mekon/hameen kanssa" vaikka mulla ei ole koko mekkoa tai hametta edes vielä! Pieni päähän pinttymä siis. Oon vaan niin tarkka nykyään vaatehankinnoissa, että en kelpuuta ensimmäistä "ihan kiva" tai "kiva" yksilöä, vaan sen pitää olla TODELLA kiva.


Nousussa 4 Tory Burch. On mulle merkkinä aika uusi tuttavuus. Toki mä olen tiedostanut tämän olemassa olon, ja aina Cottonillakin vilkaissut minkämoista on tarjolla. Mut ikinä aikaisemmin ei ole tullut semmoista tykästymistä. Nyt on. Tää on vaan aika kiven alla täällä Suomessa, (mikä nyt vastaavanlaisista merkeistä ei olis? :D) ja mä haluan aina isommat/arvokkaammat ostokset ostaa suoraan face to face enkä mistään indokiinasta tilattuna.

Nousussa 2 Valkoinen nahka. Tää on nousussa niin kengissä, kuin laukuissa kuin takeissakin. Takki on ainakin syksyä kohti ostoslistalla kärkipäässä. Ja no, kyllä se keskikokoinen/isompi laukkukin siellä on. En oikeen tiedä iskeekö muhun enemmän kunnon valkoinen vai luonnonvalkoinen vai joku versio siltä väliltä. Se riippuu niin tuotteesta. Esim neuleissa se neuleen malli ratkaisee sopiiko siihen luonnonvalkoinen vai viti valkoinen. Tää "villitys" alkoi varmaan sen DKNY:n valkoisen lompakon myötä. Kun sitä katselee päivät pitkät niin jotenkin sille syttyy vaan entistä enemmän.

Nousussa 3 Oon aikaisemmin ollut maailman laiskin ihminen laittamaan hiuksia. Perus auki normisti erittäin tylsästi tai ponnarille vaan koko letti on ollut mun puhkikuluttamat tavat laittaa hiukset. Nyt oon löytänyt paljon kivoja kampausjuttuja joita olis ihan nastaa kokeilla. Puuttuu vaan se tekijä, ja aika. Lisäks mun hiukest on tällähetkellä ehkä pisimmillään kuin koskaan aikaisemmin. Se on varmasit myös nostanut intoa etsiä netistä kaikkia kivoja malleja miten laittaa hiukset sekä videoita kuinka se sitten itsessään tapahtuukaan. Vielä en oo kyllä päässyt tosiaan innostumisessani sille tasolle että olisin jotain ruvennut näihin väkertelemään. 
 Sans titre 2 Laskussa 1 Tätä ei voi kutsua että tää olis laskussa. Koska mun silmissä tää ei oo korkealla koskaan ollutkaan. Multa on joskus kysytty mitkä on semmoisia trendi-ilmiöitä mitä mä en suodata, ja tää on ehdottomasti yksi niistä. Nää on lenkkarit, lenkkikengät :D Ei mee yhteen että ne vedetään jonkun meko kans yhtä aikaa päälle. Toki nyt ko näiden suosio on niin räjähtänyt nii näihin tekijät panostaa oikein olan takaa, ja onhan näissä tosi hienoja kuoseja yms. Mut musta tuo mallikin on järkyttävä. Et vaikka nään nyt luokiteltaisiinkin tennareihin tms, nii silti muhun nämä ei iske.

Laskussa 3 Blogi maailmassa vähän liiankin tutu, macarons leivokset. Olin pitkän aikaa etten ollut missään päässyt maistamaan näitä, ja kun tilaisuus koitti. En tykännyt sitten yhtään. Ihan liian yliarvostettuja, ja ihan liian nähtyjä. Toki voi olla etten päässyt maistamaan sarjan parhaimpia, tms. Mutta silti.

Laskussa 2 Nää. Jota näkee jokapaikassa ja kokoajan. Toki, mullakin on, onkohan mulla yks. En mä nyt sitä roskiinkaan heitä sen takia että musta näistä on mennyt maku ihan kokonaan. Sais tulla jotain uutta piristystä tilalle. Varsinkin tuo harmaa valkoisella, punaisella tai mustalla teksillä. Tän villityksen uskoisin kyllä laantuvan tässä pikkuhiljaa. Toisaalta mistäpä sitä ikinä tietää!

Laskussa 4 Guessin laukut. Näistä mulla on mennyt maku jo useamman aikaa sitten. Ihan liikaa kaikki yleensä rumia yksityiskohtia jotka ei natsaa yhteen keskenään. Hintalaatu suhde on jotain ihan kuvottavaa. Maksaa nyt tekonahkaisesta laukusta, jossa kaikki metalliosat vaihtaa viikon sisällä väriä saman verran kuin aitonahkaisesta laadukkaasta laukusta. Pistinkin jokunen aikaa sitten omani myyntiin itseasiassa. Mitä enemmän uudeampia mallistoja tulee, sen järkyttävämpiä ne mun mielestä on. Vanhemmat onkin sitten asia ihan erikseen. Siellä on useita todella kivan näköisiä yksilöitä (enkä mä uusiakaan kaikkia yleistä!) mutta se laatu. Näissä on myös väriyhdistelmät yleensä ihan järkyttäviä, sen lisäksi että niitä on tosi vaikea yhdistää mihinkään.

20 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! Ite himoitsen kanssa erityisesti hameita :D Niistä saa sitä pientä tyttömäisyyttä lisää :3 Ja noi Niken max airit ♥ ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kyllä nuo Air Maxit oli tuolla miinuksen puolella! :D
      Mutta joo, hameita tässä juuri netistä kanssa etsiskellään! :)

      Poista
  2. Tää oli ihan superkiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on vähän sama homma mitä tulee hameisiin/mekkoihin - lähiaikoina ne on alkanut himottaa yhä vaan enemmän vaikka kun puen sellaisen päälle tulee enemmän tai vähemmän pienet "juhlavibat" vaikkei niin tarvitsisi olla :) Tän kaltasia postauksia on kiva lukea, tulee aina uusia puolia ja mieltymyksiä esiin. :) (loppuun vielä kiitokset kommentistasi mitä tuli kuvien appelsiiniefektiin omassa postauksessa, ne olikin pahempia mitä koneellani näytti ja menivät uusiksi... :'D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein kuvat näyttää erilaiselta kuvakansiossa kuin itse postauksessa, nimimerkillä huomattu on! :D Kiva että tykkäät! :)

      Poista
  4. Aah vihdoinkin joku sanoi ääneen sen mitä oon aina miettiny noista air maxeista! 100% samaa mieltä sun kanssas! :-D ja noi macaronsit on kyl kans yks.... Kalliita ostettuna, ihan pirun vaikee tehdä itte, eikä se makukaan niin kaksinen kyl ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että joku muukin on samaa mieltä! Ja onnistuit taltioimaan macaronsseista mielipiteen erittäin hyvin yhteen lauseeseen, juurikin noin! :)

      Poista
  5. JOO toi air max.. oon aivan samaa mieltä :) ja sit noi guessin laukut..voi että.. en todellakaan tuhlaa enään yhtään rahaa niihin.. :D Hinnat todellakin järkyttävät laatuun nähden.. ennemmin sijoittaa suoraan johonkin laadukkaaseen laukkuun :)

    VastaaPoista
  6. Oi miten kiva postaus, sopivan erilainen ja kviasti toteutettu:-) ja joo, mustaki noi air maxit on ihan hirveet!! ei sovi yhteen muuten ku kollareiden kanssa :-D

    VastaaPoista
  7. Oon vähän samaa mieltä air maxeista.. tulee joka tuutista ja oon ehtiny kyllästyä. Eikä ne musta alunperinkään sovi oikein normiasun kanssa :D

    Mutta ah, mekot ja hameet! Itekin oon ihastunut vasta ihan viime vuoden aikana kunnolla niihin. Jotenkin paljon ihanammat päällä kuin mitkään shortsit tai housut :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se ihastuminen on kans tapahtunut tässä pikkuhiljaa mutta lujittuu koko ajan! :)

      Poista
  8. Mä oon niin samaa mieltä kaikista muista, paitsi macaronseista! :-D Mäkään en aluksi tykännyt niistä mutta sitten maistoin paljon parempia macaronseja ja rakastuin niihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ehkä joskus testata uudestaan jos osuu laadukkaampia kohdalle! :) Tällä hetkellä pysyn kuitenkin mielipiteessäni :D

      Poista
  9. Voi että kerrankin joku samaa mieltä noista air max-kengistä ja guessin laukuista!

    VastaaPoista
  10. Jee sullakin on tosi kiva blogi!! Ja musta on rohkeeta ja siistiä, kun uskallat sanoo täysin omat mielipiteet. Tämä ja toi ykkösosat oli tosi kivoja!! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mitäpä sitä häpeilemään vaikka enemmistön kanssa eri mieltä onkin! :)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!