Yellow May

Onko tänään perjantai? Päivät, viikot, viikonpäivät kaikki ihan sekaisin. Töissä oli ihan maanantai fiilis, kotio päästyä tuntui lauantailta kun normisti arkena en pääse töistä jo viideltä, aamulla töihin lähtiessä kelasi onko tiistai vai keskiviikko ja sama fiilis on nyt. Pyhät on ihan kivoja, mut tää on aina ärsyttävää ko sit se sotkee ton elämärytmi iha täysi (mikä rytmi ko työajat- ja päivät menee muutenkin miten sattuu!) Mutta tänään on siis tosiaan se perjantai, kaikkien odottama päivä, viikonloppu alkaa. Yhghh. Mä odotan normisti, niinkuin nyttenkin vain sunnuntaita. Mulla on aika usein sunnuntai ja maanantai vapaata, eli mä aloitan viikonloppuni kun muut lopettavat omansa. No, toisaalta mä odotan sitä nyttenkin kun se kerta oikeasti on vapaa, mutta maanantaina kyllä paukahtaa käyntiin kuus päiväinen työviikko, joista siinäkin sunnuntai on vapaa vaan koska kauppa on mammanpäivän takia kiinni. Tästä mulla ei ole vara kitistä, enkä siis kitisekkään, koska ihan itse menen vapaaehtoisesti sekä maanantaina että tiistaina töihin, mitkä mulla alunperin piti olla vapaata. Tunnetusti olisin norkoillut ne joko kotona tekemättä yhtään mitään järkevää, tai vieläkin parempaa, olisin lähtenyt tampereelle muuten vaan kiertelemään ja shoppailemaan samalla. Joten näin ollen lompakkoani ajatellen meen ihan mielelläni töihin.
Mun kesälomakin kun kerta tuossa jokunen aika sitten varmistui, täyslomahan sitä on tällä työmäärällä meikälle kertynyt, ja tarkoitus olis ekan kerran jäädä pariks viikoks kotio norkoileen 2.6. Sain aika vapaasti valita koska haluan lomani pitää, mikä oli mulle tosi hyvä juttu, kun halusin aloittaa sen viikkoa ennen pääsykokeita, jos vaikka sais edes vähän paremmin sit silloin ahmittua tuota koealuetta pään sisään, ja toisen kohdan kun J pääsee intistä, voidaan sit hyvillä mielin lähteä reisuun, jonka kohdetta ei olle päätetty vielä missään mittasuhteessa. Yritetään siinäkin vähän säästää, ettei mitään miljoonalomaa oteta siihen saumaan, kun kuitenkin uudenvuoden Levin reissu syö aikamoisen loven lompakkoon.
Voi juku, aluks mä tuijotin ties kuinka kauan (ja hain kaks kertaa lisää vappumunkkeja...) tätä tyhjää teksikenttää ja nyt oon runoillu teille menneet ja tulevat suunnitelmat taas ties kuinka monetta kertaa. No sattuipa mulla olemaan ihan oikeaakin asiaa! 
 
DSC_0017-horz
DSC_0194 DSC_0068 DSC_0184 jeans JC - shirt VeroModa - bag & watch Michael Kors - shoes Converse - sunglasses Cubuss

Keltaiset converset on kummitellut mun pääkopassani jo useamman kesän, mutta aina ne on vaan jotenkin jäänyt löytämättä tai ostamatta. Nyt mä päätin myytyäni yhdet sekä heitettyäni roskiin mun ihka ekat versioit, että nyt on tilaa keltaisille! Nää tälläset hennon keltaset sit lopulta vei mun sydämen, vaikka aluks se sykki semmosille oikeen kirkkaan keltasille. No, sen jälkeen kun niitä ei löytynyt mistään kissojen ja koirienkaan kanssa päädyin näihin. Turussa nää oli lisäks kivassa alessa niin se olis sit viimeinen tikka tauluun ja pian mä olinkin yhden uuden kenkäparin omistaja! 
Mulla on muuten joku kenkäkriisi menossa, keksin koko ajan uusia kivoja kenkiä jotka haluaisin omistaa, mutta rahapolitiikka eikä vaivannäkö tilailla eri puolilta maailmaa anna myöden. Varsinkin kesäksi olisi pitkäliuta erilaisia kenkiä mitä mä haluaisin kotiuttaa, mutta semmosen määrän pitäis jonku tuua tänne rekalla, mun pitäis rakennella pari lisäsiipee varasto tilaa ja lisäks voittaa vielä lotossa kustantaa koko se lysti. Ja milloin mä käyttäisin niitä ko kuljen muutenkin 99% consseilla. Sepäse. 
No, ainakin mustat baltsut, mieluiten nahkaset mut saapinähdä raaskiiko mä tartten. Koska jätin ne h&m:n viimekesän versiot espanjan auringonalle, syystä että käveltiin siellä nii paljo että ne kengät kului lähestulkoon puhki, tosin mitä semmosilta lipsläpsyiltä muuta voi edes odottaa. Korsin vaaleat/valkoiset ballerinat houkuttais myös melkolailla, mutta sekin on vielä kysymysmerkin kummallakin puolella keikkuva juttu. Ja Ted Bakerin varvaslipsukkaat jos vaan osuu käsiin jossakin niin ne kyllä pitäisi kotiuttaa. Onhan näitä! Syksyisin aina laukkukuume nousee taivaisiin, ja keväällä kenkäkuume. 
 
DSC_0247 DSC_0261 DSC_0269 DSC_0145  
Maanantaina oli taas se päivä kuukaudesta kun oli ripsien vuoro päästä taas oikeuksiinsa. Ja ai että mä tykkään! ♥ Säihkeessä ne vaan osaa hommansa. Vaikka mulla on ilman pidennyksiä ihan onnettomat nyhverö ripset, kyllä ne vaan saa siellä ihmeitä aikaan. 
Tähän postailuun hurahtaa mulla kyllä aina ihan tajuttoman kauan. Facebookki täsä samalla auki, neljä keskustelua, sit selailen muiden blogeja, vähä nellyn ja stockmannin kledjuja, muokkailen jo seuraavia kuvia, ja sählään kaikkee muuta. 
Nyt on kyllä pakko ruveta suunnittelemaan tuota nukkumaan menoa, aamulla pitäis olla kahdeksalta täydessä iskussa töissä. Jehna, mikäs sen mukavampaa ko herätä lauantai aamuna iihan liian aikaisin pirteenä ko peippone ja ajella työmaalle, en kans tiä! 

12 kommenttia

  1. Ihanat housut sulla!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! :) lukiko tuolla mistä toi pipo on? En ite huomannu että tais mennä ohi :D mut se on ihana, mistä se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on näköjään jäänyt laittamatta, mutta Piecesiltä se on! :)

      Poista
  3. ihana pipo!!:) mä kans maailman pirteimpänä töissä tällä hetkellä, ah näitä lauantaityöpäiviä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirteät noi conssit! :)

    VastaaPoista
  5. sulla on tosi kiinnostavan näkönen blogi! alan kyllä seuraamaan :)
    http://sannielinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!