Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Tallinna part. 1.

Keksittiin tossa pari viikkoa sitten lauantai iltana, että aamulla/huomenna vois lähtäeä käymään Virossa, tarkemmin sanottuna Tallinnassa. Ja noh, niinhän me sitten myös tehtiin. Siltä seisomalta sitten soiteltiin että ketä on messissä ja pian meitä olikin jo lähes koko porukka lähdössä. Varattiin netistä matkat ja hotelli kymmenen aikaan illalla, jonka jälkeen saikin suunnata suoraan pakkaamisen jälkeen nukkumaan. Koska tuon kuningasidean takia meillä oli herätys yöllä ennen neljää ja neljältä lähtö kohti Helsingin satamaa.
Laiva lähti Helsingistä jo vähän kasin jälkeen ja Tallinnaan me astuttiin noin yhdentoista aikaan. Siitä lähdettiin sitten kävelemään keskustaa kohti heittämään kamat hotellille säilöön. Huone me saatiin vasta kahdelta mutta Viru hotellilla sai hyvin säilyttää kamoja jo ennen sitä valvotussa tilassa. 
Muutenkin oltiin kyllä erittäin tyytyväisiä tuohon Sokos Hotel Viruun. Varattiin tosiaan päivää ennen, tai oikeastaan puolta päivää ennen hotelli, ja koska me oltiin taas niin hyvissä ajoissa liikkeellä ei jäljellä ollut enään kuin Superior- huoneita, joten mehän sitten "jouduttiin" ottaa sellaiset. Koko systeemi me varattiin suoraan Eckerölinen sivuilta, siinä sai samalla hotellin sekä meno ja paluumatkat. Helsingin satamasta me saatiin sit kaikkiin heti liput nii ei tarvinnut sit enää hotellilla eikä takasi tullessa miettiä niitä. Lisäks me valittiin mennessä tosi aikainen lähtö ja tullessa taas myöhäinen lähtö. Näin meillä oli aikaa lähes kaksi kokonaista päivää kierrellä Tallinnassa, eikä kokoajan tarvinnut pitää kiirettä. Hotellihuoneet ja koko hotelli oli tosi siisti ja tosi hyvällä paikalla. Aamupala oli yks parhaimpia hotelliaamupaloja mitä mä oon ikinä syönyt. Hotellista pääsi myös suoraan sisäkautta virukeskukseen eli Tallinan isoon ostoskeskukseen. Eli voin todellakin suositella kyseistä hotellia!
Siinä me sitten suunnattiin ensimmäisenä syömään ja kiertelemään kaupungille sekä vanhaan kaupunkiin. Kunnes sitten aikainen herätys alkoi painaa päälle niin suunnattiin hotellille päikkäreille. Tosin mua ei väsyttänyt joten sainkin siinä sitten hyvää aikaa lähteä shoppailemaan virukeskukseen, kun ei nuo jätkät sinne nyt niin kovasti hinkuneet.. 
Kuvia tuli otettua ihan yllättävän paljon ja siksi ne päätinkin jakaa kahteen eri postaukseen.
viro5 viro39 viro46 viro4 viro44 viro37 viro52 viro40 viro41 viro45 viro34 viro28 viro43 viro53 viro6
Meillä ei sen koommin erityistä syytä ollut Viroon lähteä. Mitä nyt haluttiin tehdä yks extempore reissu vielä kun kesää oli jäljellä. Ja ei olis voinu enää parempia päiviä valita! Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja oli meinaan lämmin. 
Mulla ei edes liioin rahaa ollut joten kaupoilla kiertelyn piti aluksi jäädä vähän vähemmälle. Kunnes sitten en juurikaan mistään mitään löytänyt päätin koko ajan kierrellä lisää ja lisää ja siltikään juurikaan mitään ostettavaa ei löytynyt. Tallinnassahan on ihan hirmu paljon sellaisia ihania kauppoja mitä täällä ei ole, kuten uutuutena tuo River Island. Ja se olikin ainokaisia paikkoja josta mä jotain ostettavaa edes löysin. 
Illalla me sitten lähdettiin seikkailemaan vanhaankaupunkiin josta mä tykkäsin kyllä tosi tosi paljon. Ulkona tuli syötyä useamman kerran päivässä aina eri paikassa, mistä virhevalinnaksi osottautui ainoastaan ensimmäinen rafla joka olikin joku jenkkiläistyylinen. Se oli joku "Route 25" tms. Numeroa en muista varmaks. Meidät revittiin suurinpiirtein väkisin kadulta sisään ja mulle lyötiin drinkkilippu käteen, siellä oli siis tapana et naiset sai ilmasen drinkin. Noh, siinä lapussa luki et oma valintainen, ja mä sit tarjoilijalle näytin listasta että tuo ja ojensin sen lappusen. Hetken päästä mulle kuitenkin tuotiin kaks, se mun näyttämä sekä joku ihan kamala vihreä hyhhyh. Elikkä oikeasti sillä lapulla saikin jonkun tietyn kuraveden eikä oma valitsemaa. Onneks mä sentään osasin valita hyvin et kun tosiaan jouduin sit maksamaan sen oma valitseman nii sen sentään pysty sit edes juomaan!
Viimesessä kuvassa on tosiaan näkymät meidän hotellihuoneen ikkunasta, ja tota kuvaa katsellessa mun tulee kyllä niiin ikävä tuonne ♥ 

10 kommenttia

  1. tollaset extempore matkat on kyllä niin parhaita! :) voi kun saisikin nyt jonkun irtioton arjesta, olisi kyllä ihanaa<3

    VastaaPoista
  2. sulla on ihan huippukiva blogi!! miten löysinkii tän vasta nyt! jään ehdottomasti lukijaks ♥

    http://andmaybethatsonlyanattraction.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Sini! ♥ Kiitos paljon :-) Ja toivottavasti tykkäät myös jatkossa! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Nyt tekee niin mieli lähteä pitkästä aikaa Tallinnaan, se on niin kiva paikka :) Ja hei tollaset extempore-matkat on just parhaita!

    http://stylebyidamaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Se ei onneksi ole vaikea järjestää joten reisuun vaa! Ja niin kyllä on! :)

      Poista
  4. Virossa olis kiva käydä pitkästä aikaa! :) tosi kiva blogi sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sinne pitää kyllä pian tehdä uus shoppailureisu! :)

      Poista
  5. Onpa ihania kuvia :)♡ tuolla minäkin oon huomenna, jeee!! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ :) Hih, mäkin tahon uudestaa!!! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥