Unohtunut Asu!

On ihan okei julkaista joulukuussa asu, joka on kuvattu syyskuussa, eikö? Sanotaanko perusteluiksi vaikka ihan että se pääsi totaalisesti unohtumaan, sekä uusia asuja ei paljoa ole näkynyt kiitos pitkittyneesti pitkittyneen flunssapöpön. Tiistaina vietin koko päivän aamutakissa peiton alla, tilasin pizzan kotiin koska kauppaan lähteminen oli yksinkertaisesti vain liikaa. Eilen oli pakko käydä kaupassa samalla reissulla kun kävi lääkärissä. Mutta muuten en ole kotoa poistunut. Alkaa kyllä totisesti pikkuhiljaa ottaa päähän olla kokoajan kipeenä. Hammassärkyä, tai pikemminkin niiden poiston särkyä, pääkipua, mahatautia, flunssaa. Piisaa jo ylitarpeidenkin. No se niistä kuulumisista, en usko että teitä hirveästi kiinnostaa jauhaa räkäpapereista ja yskänpastilleista sen enempää.
  valmisDSC_0875
Voiskohan toi sääherra pikakelata taas tän talven? Kattokaa nyt tota ilmaa näissä kuvissa, ja millä takilla tarkeni pihalla. Takista puheen ollen, se on ehkä yks parhaimpia kirpputorilöytöjä pitkään aikaan. Kympin mä taisin tuosta maksaa. Se käy hupparitakiksi kylmemmillä keleillä, ja syksyllä/keväällä sitten ihan takiksi takiksi. Enkä mä ainakaan ole koskaan nähnyt kellään samanlaista, että ei mikään hirveän yleinenkään yksilö siis. 
Farkut ovat Zaran uutuudet, tai siis kesällä ostetut mutteivat ole tainneet täällä vielä kertaakaan vilahtaa. Totesin tosin etten enään kovin herkästi Zaran farkkuihin sorru. Laatu on meinaan niin huonoa. Oikeasti. Joo no siis eihän se mikään farkkumerkki olekaan, ettei niiltä ihmeitä voi odottaakaan. Mutta kyllä niiden nyt ihan normaalia käyttöä pitäisi kestää. 
  
valmisDSC_0005 valmisDSC_0929 valmisDSC_0026 valmisDSC_0980 valmisDSC_0969 valmisDSC_0927 valmisDSC_0905 valmisDSC_0860 valmisDSC_1001jeans Zara | shoes Nike* | sweater RiverIsland | bag and watch Michael Kors jacket Bershka


Tää asu oli kyllä omasta mielestäni tosi onnistunut. Ja tuota takkia sekä kenkiä tuli kyllä syksyllä tosi paljon käytetty. Kunnes nää kuvien kelit vaihtui sen verran märkään ja likaiseen keliin että AirMaxit piti pakata vaatehuoneeseen odottamaan kevättä ja kuivia kelejä. 
Mä oon taas tälläinen "tosi" jouluaiheista postaileva, vaikka joulu onkin jo ensi viikolla. En koskaan oo ollut mikään ylisuuri jouluihminen. En mä nyt siis joulua mitenkään inhoakaan. Kyllä se siinä menee, läheisten kanssa rauhottuen ja toistensa seurasta nauttien. Ja onhan jouluruokakin ihan hyvää. 

8 kommenttia

  1. Niin mageet noi niket! Ja asukin tosi kiva<3

    VastaaPoista
  2. Heii tykkään tuosta takista todella paljon!
    Ja kauniina kuten aina.

    terkuin Harriet <3
    http://harrietjulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on kyllä ihana minustakin! :) Kiitos <3

      Poista
  3. Oo miten ihana takki! Ihan super! Ja sulla on muutenkin tosi kivanoloinen blogi :)

    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki oli kyllä huippu löytö! :) Kiitos paljon, kiva kuulla positiivista palautetta<3 :)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!