Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

2015 Päivänasut!

Miehen ollessa nenä kiinni telkkarissa (jääkiekko tuntuu olevan kovin lähellä sydäntä) mulla oli hyvää aikaa kaivaa kovalevy laatikonpohjalta ja kerätä viime vuoden asut kasaan ja väsätä niistä teille postaus. Mä olen tehnyt tälläisen postauksen kahtena vuotena aikaisemminkin klick & klick, ja nää on aina olleet yksi vuoden suosituimpia postauksia. 
Mitä mun omaan mielipiteeseen tulee näihin asuihin, niin huomaa ettei vuosi ollut mikään paras mahdollinen pukeutumisen suhteen. Fiilis aaltoili, ja sen myötä myös blogin pitäminen oli aaltoilevaa, ja siitä seurasi tietenkin se ettei myöskään asuja tullut niin kuvattua. Saati sitten panostettua niihin että olisi ollut sitä kuvattavaa. Lisäksi mun mielestä surkeaakin surkeampi kesä ei paljon kesähepenille päivän valoa näyttänyt. Vuosi on nyt kuitenkin pulkassa, ja yksi mun uuden vuoden lupauksista on ehdottomasti tämä blogi ja tähän panostaminen. Ja koska päivän asut ovat yksi blogin tukipilarista, panostus kohdistuu jatkossa tietenkin myös niihin. Lisäksi, vaikka mä vannonkin aina kaksilahkeisiin vaatteisiin, on tänä vuonna tavoite astua pikkuhiljaa epämukavuus alueelle enemmän ja enemmän ja tutkia vaatekauppojen tarjontaa ihan uudesta näkökulma. Mutta pidemmittä puheitta, olkaa hyvä! 

päivänasut2015_8x päiväasut2015_4x päivänasut2015_1x päivänasut2015_3x päivänasut2015_5x päivänasut2015_6x päivänasut2015_7x päivänasut2015_9x päivänasut2015_10x päivänasut2015_11x

Nyt mä kuulisin tosi tosi mielelläni mikä on just sun lemppari ja miksi juuri se/ne? :-)

65 kommenttia

  1. Mie tyksin varmaan kaksykkösestä eniten! Just sopivan rento mut silti nii siisti et voi lähtee ulos! ^^ niin, ja nahkatakit ♥ Kiva blogi muute! (:

    http://hobbieshappiness.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 21 oli kevään ensimmäinen asu kun tarkeni nahkatakilla! :) Kiitos paljon!<3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. 26 yksi omakin suosikki! :-) Kiva kuulla myös että useampi asu oli lemppari!<3

      Poista
  3. Oi tosi kivoja asuja kaikki! Tuo 8. oli varmaan lemppari värityksensä takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 8 asun huivi on kyllä niin ihanan värinen että se tekee asusta kuin asusta ihanan! :)

      Poista
  4. Mun lempparit on 3., 8. ja 20. Kolmonen ton ihanan pirtsakan keltaisen paidan takia, kasi siksi koska viininpunainen IHANA huivi ja juuri sellainen asu, jota itsekin voisin käyttää! Ja 20. ihanan harmaan hillityn sävyn ja kenkien takia. Noi saapikkaat on just sellaset mitkä oon aina itsekin halunnu, mutta koskaan en oo saanu hommattua :/

    http://tiiamariaemilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Marco Tozzin saapikkaat oli kyllä huippulöytö pari vuotta sitten! :) Kiva kuulla että useampi asu oli mieleinen! :)<3

      Poista
  5. 30 ehdoton lemppari. Mistä sen kuvan farkut on? (: Muutenkin ihania asuja kaikki ja oot niin kauniskin Henna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen farkut on G-Starin farkut! :-) Kiitos paljon Sofia! <3 :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan ihana, oikein yksi syy odottaa pakkaskelejä! :)

      Poista
  7. 4, 9, 14 ja 18! Varsinkin toi ysin takki on niin ihana!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ysin takki on kyllä melkoinen kirpputorilöytö! :) Kiva kuulla että useampi asu oli mieleinen<3

      Poista
  8. Oi ihan super ihania asuja ja kiva idea tää! 4 ja 14 on mun lempparit :)

    http://blogbytinka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tinka!<3 :) 4. on yksi omakin suosikki!

      Poista
  9. Mä tykkäsin eniten ykkösestä! Näyttää hauskalta ja rennolta. :)

    http://saatanrakastua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Kaikki asut on upeita, sillä sulla on kiva tyyli! Ehdottomia suosikkeja on 19 & 30 <3



    VastaaPoista
  11. Mun lemppareiksi nousi numerot 19 ja 29! Etenkin ton asun 19 vaaleet sävyt näyttää niin kivalta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 19 on yksi omakin lemppari tuon aivan ihanan takin takia! :) Kiva kuulla myös että 29 oli sinusta mieleinen ♥

      Poista
  12. 4 ja varsinkin 20! Sopii sulle ihan huippuhyvin! :-)

    http://mypartofworld.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  13. 14 on ihan huipputyylikäs ja siis tuo hattu ja nuo kengät on ihan täydelliset! kaikki asut oli kyllä kivoja ja just sulle sopivia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tykkäsit kaikista asuista! :) <3

      Poista
  14. Kaikki asut olivat kivoja, mutta lempparini oli 26. :)

    http://hensku98.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että asut olivat kaikki mieluisia! (: <3

      Poista
  15. Kaikki oli kyllä kivoja asuja, mutta 14 oli ylitse muiden! Aivan ihana hattu!!

    VastaaPoista
  16. Lemppareita oli ehdottomasti 2, 21 ja 27. Mistä sä hankit ton kakkosen takin? Tartten samanlaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että useampi oli lemppari! :) Kakkosen takki on VeroModan takki! :-)

      Poista
  17. Tuo viininpunainen hame neljännessä asussa on ihana! :)

    Starberry Lipgloss

    VastaaPoista
  18. 9. 14. 25. oli mun lemppareita! Tosi kivoja asuja oot saanu luotua.

    VastaaPoista
  19. Vastaukset
    1. Sitä ei ollutkaan kukaan vielä sanonut! Kiva kuulla että se on sinun suosikkisi! :)

      Poista
  20. Mun silmääni eniten miellytti 1 ja 14 :)

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1 on omakin suosikki! :) Ja 14 tuntuu olevan myös kovassa suosiossa! <3 :)

      Poista
  21. Vautsi, kaikki noi asut on suoraan sanottuna täydellisiä! Omaan vaatemakuun ehkä eniten kuitenkin kolahti 14 ja 26, jotka on niin klassisia ja tyylikkäitä, mutta samalla kuitenkin arkisia.

    http://writtenbyneea.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. mun lemppari oli 9, mutta kaikki oli todella hienoja, sulla on tosi hyvä tyylitaju :o

    pilvianna.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 9:n takki tekee asusta kyllä ihanan! :) Kiitos paljon, mukava kuulla että tyyli miellyttää! ♥

      Poista
  23. mun lemppari oli 14, tosi kivoja asuja ja kiva postaus!! :)
    http://elamasilmissanii.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 14 on ollut selvästi teidän ykkössuosikki! :) Kiitos ♥

      Poista
  24. 11 ja 2 olivat suosikkini! Ei muutkaan toki huonoja olleet, mutta nämä nousivat lemppareikseni <:

    VastaaPoista
  25. Suurimpia suosikkeja 1,9 ja 14! Tosiaan, komppaan edellisiä, sulla on ihan mielettömän hyviä asuja, i like!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että useampi asu on ollut suur suosikki! :) Kiitos! ♥

      Poista
  26. Tosi kivoja asuja! Tykästyin numeroihin 2, 29 ja 30 varmaan eniten. Nää on sopivan rentoja, näyttää mukavilta, mutta silti niissä on jotain erikoista - laittaisin nää asut itsekin päälle aivan varmasti! :)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla että useampi asu oli noinkin mieleinen! :) <3

      Poista
  27. Aivan ihania asuja! Ykkönen ja 11 olivat mun lemppareita. :)

    http://pinjansilmin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 :) Nämä ovat minunkin suosikkejani!

      Poista
  28. 4 tai 14 aivan ehdottomasti! Kiva tyyli sulla ^^
    http://emubirdy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  29. Lemppareita oli ehottomasti 5, 12 ja 20! Oot muutenki tosi kaunis :)

    http://maailmanrannikoilta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  30. Monta saa valita x) 9 & 11 mun lemppareita ! Värii, kuosii ja bohomeininkii, minä tykkään.

    VastaaPoista
  31. 19 ja 20!! Tosi tyylikkäät asut ja sopii sulle todella hyvin! Toi 20. kuvan takki on aivan ihana <3

    http://getagrip-oona.blogspot.fi

    VastaaPoista
  32. 4 Ehdottomasti!! :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥