Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

OUTFIT

asuDSC_0911
Hellurei! Pitkästä aikaa kunnon löpinähöpinä -kuulumis postausta perinteisesti asukuvilla. Arki on alkanut pyörimään melkoisella vauhdilla. Vaikkei mulla ole ollut sen normaalia enempää tekemistä tai asioita hoidettavana, on niitä silti ollut normaalia enemmän. Tää on tällä viikolla ensimmäinen ilta kun oon saanut töiden jälkeen löhötä vaan kotona sohvalla, toki koneella piti hoitaa muutamat jutut ja nyt kirjoittelen teille tätä (jonka aloitin jo kaksi tuntia sitten ja tässä mennään...) postausta katsellen samalla telkkaria. Johon lie tuo postauksen venähtäminenkin syynä. 
No mutta joo tosiaan. Mulla olis teille asukuvia vielä viime vuoden puolelta! Hassua katsella näitä kuvia jossa lumesta ei ole tietoakaan. Varsinkin nyt kun on joutunut tarpomaan melkoisissa hangissa aamuisin töihin.
Mutta tosiaan, hyvää siis kyllä kuuluu ruudun tälle puolelle kokonaisuudessaan. Monia kivoja juttuja on nyt uuden vuoden myötä tapahtunut, ja innolla jo odotan tulevaa kevättä ja kesää. 

asuDSC_0969 asuDSC_0952asuDSC_0974 asuDSC_0889 asuDSC_0955-side asuDSC_0934
No mutta mitä sitten kyseiseen asuun tulee niin tästä kyllä tykkäsin tosi paljon. Itse kuvat vaan ovat synkän ja harmaan kelin ansiosta taas mitä ovat, mutta koska asu oli sen verran kiva niin halusin nämä nyt sitten poikkeuksellisesti julkaista.
Harmillisesti paukkupakkasten myötä tuon takin joutui hetkeksi jättämään sivuun odottelemaan taas vähän lämpöisempiä kelejä. Timssit sen sijaan ovat olleet nyt kyllä käytössä viime päivinä tosi paljon. Ja en kyllä voisi olla kenkiin tyytyväisempi. En edes ymmärrä miten mä olen aikaisemmin pärjännyt talvet/syksyt/keväät ilman! Toki, eihän lämpöisyydessään ole UGG:ien voittanutta. Mutta ne taas on sitten niin pirun liukkaat, sekä vetävät hernepellot nenäänsä pienestäkin kosteudesta. Ja nyt kun on joutunut kahlaamaan lumihangen poikki kun ei aura-autot oo kerenny auraamaan sitä mukaa mitä lunta on satanut lisää, on ne joutunut jättämään suosiolla kotiin lämpöiseen.
Neule olikin sitten yksi alelöytö! Sitä olin jo joskus normaalihintaisena ihastellut, mutta huonosti saatavilla olevat koot ja suolainen hinta tulivat sitten lopulta ostopäätöksen esteeksi. Nyt bongattuani tämän netistä mukavalla alennuksella ja ihanan rennossa koossa oli se pakko ottaa testaukseen, ja noh, miten tuollaisesta raaskisi sitten enään luopua? 
  asuDSC_0894 jeans Only | jacket Zara  | bag Louis Vuitton | shoes Timberland  | sweater Vila  | necklace Guess 


Musta tuntuu että oon taas pitkästä aikaa löytänyt taas sen oikean ja aidon innon tähän blogitouhuun. Mä en tiedä näkyykö se sillä puolella, mutta täällä se ainaki näkyy ja tuntuu. Ja mä olen tosi iloinen siitä. Tää koko homma on aina ollut mulle todella merkittävää. Tää vain kokoaa niin monta palasta yhteen. Muutenkin on aika kivaa saada elämäänsä pikkuhiljaa järjestykseen ja olla taas oikeasti onnellinen 

8 kommenttia

  1. No ei ainakaan imartele sun vartaloas toi asu... Oikeesti tee jotain ittelles ja kropalles. Ota veljestäs mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentin idea oli yrittää pahoittaa mun mieli? Pahoittelen mutta sä joudut nyt pahasti pettymään. Kandee vilkaista sinne peiliin että kenen tässä tarttis tehdä itsellensä jotain kun sä tuut mulle nimettömänä huutelemaan tollasta :D Mun kropassa ei oo yhtään mitään vikaa :-)

      Poista
  2. Ihana asu taas kerran ja kaunis sinä! Olin juurikin kommentoimassa, että ulkopuolelle vaikuttaa että sulla alkaa elämä taas hymyilemään... Se oikeasti huokuu sun kuvista sekä teksteistä, että sama henna rupeaa olemaan takaisin!

    VastaaPoista
  3. Herranjumala näitä anonyymejä. En ymmärrä mitä tyydytystä joku saa siitä, että tulee anonyymisti haukkumaan toista ihmistä. Olisi nyt edes pokkaa sanoa asiat omalla nimellään, mutta kumma kyllä sitä ei näytä koskaan olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä anonyymi on joku "tuttu" joka tietää mut ja samalla luulee tuntevansa mut. Ja selkeästi mulla on asiat paremmin kuin sillä kun sen tarvii tuollaisia tulla huutelemaan. Näitä aina mahtuu maailmaan ei sille mitään voi, kaikille ei vaan kasva se selkäranka :)

      Poista
  4. Luin sun blogia joskus reilu vuosi sitten, ja et arvaakaan miten kiva oli löytää tänne sattumalta ja huomata että kirjoittelet vieläkin! Timberlandit on kyllä ihan parhaat kengät talvella, itsekin hankin omani vasta ja mietin miten oon aiemmin käyttänyt vuoden ympäri consseja:D

    http://nevermind-suvii.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla että blogi iskee vieläkin! :)<3 Timssit on kyllä ihan ykköset! Ja voin niin samastua tuohon "miten oon voinut käyttää consseja..." :D

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥