Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Ga-De Makeup

* Postaus toteutettu yhteistyössä Cocopandan kanssa, ja tuotteet saatu heidän kauttaan! * 

GA-DE_1 Cocopanda tarjosi minulle mahdollisuutta lähteä tutustumaan itselleni ihan uuteen tuttavuuteen, nimittäin GA-DEn meikkeihin. En ollut aikaisemmin edes kuullut merkistä. Ja mähän lähdin hommaan ihan innoissani! Meinasi jopa iskeä valinnan vaikeus mitä suuresta valikoimasta haluaisinkaan testata. Lopulta mietiskelyiden jälkeen sain valittua ne lempparini. 
Tuotemerkki ei ollut mulle siis ennestään ollenkaan tuttu, ja täytyy kyllä heti näin alkuun sanoa että pettymystä se ei ainakaan aiheuttanut, vaan päinvastoin. 

GA-DE_8 GA-DE_2
Ensimmäisenä tuotteena päätin valita uuden meikkivoiteen. Mä olen tosi huono käyttämään meikkivoidetta, mutta aina kun sitä innostuu ylipäätään meikkaamaan kyllä mä sitä silloin käytän. Mun edellinen meikkivoide oli jokin BB- voide jonka käyttöön olin jo vuosiksi jämähtänyt. Emmä edes osannut ikinä ajatella että voiskohan sitä käyttää jotain muutakin. Nyt kuitenkin päätin että kokeillaan. Sävyä mä hetken mietin, mutta lopulta kun kotona tätä testailin pitää kyllä todeta että ihan oikea valinta. Sävy on siis Ivory Nude 105. Tässä oli mun mielestä tosi hyvä koostumus, sellainen tietyllä tapaa kevyt mutta sopivasti myös peittävä. Ei tullut lainkaan sellaista oloa niinkuin olisi naamari naamalla, niinkuin joidenkin meikkivoiteiden kanssa tulee. Lisäksi tässä on kiva sellainen mattainen vivahde. 
  GA-DE_3GA-DE_4Pitihän sitä nyt ainakin yksi huulipuna näin uutena aiheeseen innostuneena valita. Sävyjä oli useampikin kiva, mutta lopulta päädyin tähän Mattaiseen huulipunaan sävyssä Sensual 100. Ja oiva valinta olikin. Sävy on samalla lämmin, mutta kylmä. Siinä on pieni taitto persikkaan mikä sivelee siitä täydellisen. Mitä sitä olen jo käytössä testannut, niin pitoa ei huulipunalta voi kyllä enempää toivoa. Päivän päätteksi meinasi käydä ihan työstä saada se huulilta poijes. Eikä pitänyt kertaakaan päivän aikana lisätä. Täydet pisteet pysyvyydestä ja sävystä! Mitä muuta voi huulipunalta itseasiassa edes toivoa?
Tuote mikä mua kiinnosti ehkä eniten päästä kokeilemaan oli tämä Rich & Moist Concealer Stick- peitepuikko sävyssä Light 02. Mulla ei koskaan ole ollut mitään kunnollista ja toimivaa peitepuikkoa. Eipä mulla sen suurempia alueita tai kohtia ole ollut mitkä varsinaisesti peittoa tarvitsisivat, mutta silloin kun sitä innostuu meikkailemaan on kiva se yksikin finni saada mukavasti piiloon. En myöskään ole koskaan kärsinyt tummista silmänaluisista, joten niitäkään ei varsinaisesti tarvitse fiksailla. Tää on koostumukseltaan ihan huippu, ja tälläinen huulipunamainen paketti on tosi kätevä. Täydet pisteet tälle! 
  GA-DE_5Koska pakettiin mahtui yksi huulipuna, pitihän sille saada myös kaveri, uusi huulikiilto. Katsokaa tuota sen pakettia! Huulikiilto, josta löytyy kyljestä peili, ja sisältä valot!! Niimpä, luit ihan oikein, valot! Aikalailla lamppu palanut kirkkaana sillä joka tämän on keksinyt. Nyt onnistuu kiillon korjailu ja lisäily pimeämmisäkin piireissä. Sävynä mulla on tässä Rose Diamond 520. Esittelytekstissä tästä on kirjoitettu "Silkinpehmeä huulikiilto, joka sisältää valoa heijastavia hiukkasia." Aika osuva teksti, näin ihan valoakin heijastavalle paketille. Käyttökokemuksista mainittakoon sen verran, että oli kyllä tosi helppo levittää hyvän koostumuksensa takia. 
  GA-DE_6Eniten ehkä paketin sisällöstä "jännitin" tätä luomiväripakettia. Halusin vähän juhlallisempaa pakettia. Tämä Neutrals Eyeshadow Palette- oli juuri sitä mitä odotinkin. Sävyissä on pigmenttiä todella hyvin. Sekä sama paletti kätkee sisäänsä yhteensä 12 sävyä. Sävyjä löytyy niin tummia kuin todella vaaleitakin mistä suuri plussa. Tää on tällä hetkellä loppu Cocopandalta varastosta, eli näköjään joku muukin on tähän päätynyt. Ja niin kyllä täytyy mun tätäkin suositella. 
  GA-DE_7GA-DE_9 GA-DE_10

Kokonaisuudessaan mulla jäi todella positiivinen kuva GA-DE:n meikeistä. Hintalaatusuhde on todella kohdallaan. Vaikka tuotteita oli useampi erilainen, ei yksikään herättänyt mussa minkäänlaista pettymystä. Pelkästään positiivisia yllätyksiä. Cocopandalta löytyy näitä melkoinen valikoima, ja suosittelen kyllä ehdottomasti testaamaan jos laatu on tärkeä asia meikeissä. 

2 kommenttia

  1. Todella kivan värinen toi vaalea huulipuna. Itsekkin haluaisin jonkun tuontyylisen.

    www.mydayblogfin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanan sävyinen ja muutenkin todella laadukas! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥