Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Summer Shopping Part. 1.

Ostospostaukset on aina olleet tosi tykättyjä ja toivottuja. Koska kesän aikana näitä ostoksia onkin kertynyt ihan mukavasti, ottakaa siis huomioon että nää ei tosiaan oo ostettu viimeisen kuukauden sisään, vaan pitkin kesää. 

ostokset_1 Tallinan reissulla Bershkasta löytyi aivan täydellinen vihko sekä uudet puhelimenkuoret. Rodoksella Bershkassa tuli shoppailtua hirveästi paljon muutakin, mutta ne ostokset ajattelin jakaa omaan postaukseen. Tallinnan reissu tuli kuitenkin niin lyhyen ajan sisään Rodoksesta että se valikoima oli jo tosi tuttu.

ostokset-1Nahkaiset Converset. Mä totesin alkukesästä, että oon kuluttanut elämäni aikana ainakin viidet valkoiset converset roskiskuntoon. Ne on mulla ehdottomasti eniten käytetyt kengät. Nyt uusien perusvalkoisten sijaan päätin sijoittaa näihin nahkaisiin versioihin. Katsotaan kestävätkö nämä yhtään pidempäään! 
   ostokset_12Anttilan konkurssista bongasin muutamat uudet Iittalat. Kirkas mariskooli on ollut jo pitkään haaveissa. Nyt sen sitten vihdoin raaskin ostaa mukavan -40% alennuksen kera. Samoin metallinen aaltokulho on houkuttanut jo monta kertaa. Sattumalta kohdalle osui viimeinen kappale, joten eihän sitä nyt vaan voinut jättää sinne yksin. Samalla alennusprosentilla tämäkin. Nää on molemmat mun mielestä niin ajattomia, ja sopii niin moneen eri juttuun ns. värittömyytensä ansiosta. 
  ostokset_9ostokset_11
Yksivärinen kultainen kello oli ollut mielessä jo pitkään. Lopulta bongasin tämän Tommy Hilfigerin version -50% alennuksesta, eikä tarvinnut kauan miettiä ostopäätöstä. Tämä on hieman pienempi mitä kaikki Korsin versioni. Aluksi en tiennyt olisiko se hyvä vai huono asia, koska mä suorastaan rakastan isoja kelloja. Lopulta kuitenkin se oli vain hyvä asia. Sain niiden isompien rinnalle vähän siromman ja pienemmän, mutta kuitenkin näyttävän version. 

ostokset_18-sideMähän olen melkoinen takkifriikki, se on usein tullut esiin täälläkin. Syksyn saapuessa tää puoli yleensä villiinty vielä entisestään. Tästä johtuen tää Vilan nahkainenkarvainen- takkilöytö onkin ihan täyttä rakkautta. Tässä on vielä sellainen kiva viba, että tästä saa hihat irti vetoketjuilla! Eli siis samalla tää ajaa myös karvaliivin asemaa. Ei huono.
Toppi puolestaan on Tallinan löytöjä. Kauppa mitä aina kaikkein eniten Tallinnan reissuilta odottaa on mikäsmuukaan kuin RiverIsland. Tällä kertaa se tosin oli aikamoinen pettymys. Sieltä en löytänyt muuta kuin tämän topin. Kokeilin kyllä montaa eri takkia ja neuletta, mutta ne eivät sitten iskeneet. Tai oikeastaan hintalaatu- suhde oli pielessä. RI:hän on vähän arvokkaampi merkki mitä perus Onlyt ja GinaTricotit yms, mutta nyt jotenkin heidän tuotteiden laatu oli laskenut tosi pahasti ja hinnat noussu entisestään.

ostokset-5Oon ollut todella pitkään sillä linjalla, etten osta uutta hajuvettä ennenkuin jokin vanha loppuu tai laitan jonkun eteenpäin. Mähän en hajuvettä käytä läheskään päivittäin, en osaa edes sanoa että miksi en. Eikä mulla hirveän montaa löydykään. Mä oon kuitenkin niiiin pitkään halunnut tätä Juicy Couturen Viva La Juicy- tuoksua, että nyt päätin luopua yhdestä vanhasta että vihdoin tämän sain. Tää on niiiiin ihana! 
  ostokset-7Jokunen postaus takaperin taisin puhua miten paljon päänvaivaa himoittu kukkakuosi on mussa aiheuttanut. Nyt vihdoin löysin VeroModasta aivan täydellisen kukkapaidan, ja vieläpä suosittuna bomberina. Enään ei ihan hirveän usein tuu tansittua voitontanssia minkään vaatteen kohdalla, mutta hyvin mahdollista että tän kanssa laitettiin jalalla koreasti (tai ei niin koreasti..). 

ostokset_1 Ehdottomasti kesän ostoskohokohta (jos niin voi sanoa) oli tämä Louis Vuittonin Neverfull. Mullahan löytyy tää jo Damier Azurina, ja sen ostettuani se nousi heti ehdottomaksi lempparilaukuksi. Siitähän sitten syntyi ajatus, miksikö ei myös tummemmassa sävyssä? Lopulta facebookin LV:n omalta kirpparilta löytyi tämä minunkin yksilöni. Uutena en halunnut tätä ostaa, koska mukana tulevalla pochetelle ei olisi ollut yhtään mitään käyttöä. Näin olisin maksanut siinä vähän turhasta. Nyt muutaman kuukauden tämän omistaneena, olen hankintaani erittäin tyytyväinen.

Tässä ensimmäinen erä. Löytyikö inhokkeja tai lemppareita? :) 

Rodos Outfit

rodos_asu_3 rodos_asu_1-side rodos_asu_9 rodos_asu_2 rodos_asu_11-side rodos_asu_7 rodos_asu_5-side rodos_asu_2
bag Michael Kors | shorts Only| top Zara sunglasses Ray-Ban | shoes Converse | watch Michael Kors 


Suomessa syksy tekee kovasti tuloaan, mutta mä ajattelin et nyt olis hyvä hetki näyttää vähän mitä sitä tuli Rodoksella puettua päälle. Iso osa ajastahan me nyt oltiin altaalla, koska sitä lämpöä siellä riitti joka päivä yli 30 astetta. Parhaimmillaan taisi olla jopa 38 astetta. Niin ihan hirveän montaa erilaista asua ei tullut kuvattua, tai ylipäätään edes päällensä puettua. Viimeisenä päivänä ennen kotiin lähtöä oli kuitenkin jo bikinit pakattuna laukussa ja aikaa napsia asukuvat niin tilaisuushan siis käytettiin hyväksi. 
Päälle valikoitui Rodoksen Zarasta löytynyt valkoinen toppi, Onlyn luotto shortsit, uudet Ray-Banit sekä uudet Converset jotka ostin ihan tätä reissua varten. Mulla kun on melkoiset ongelma-jalat kenkien suhteen. Kengät kuin kengät, niin ne onnistuu aina hiertämään, ja joka puolelta. Tää rajaa todella paljon erilaisia kenkiä pois käytöstä. Converset on kuitenkin sellaiset, joissa oikean koon kohdalla ei ongelmaa tule mitään ollenkaan. Paitsi, ne kukalliset jotka näitte viimeksi. Ne hiersi!! Vaikka oli sitä ihan samaa kokoa mitä kaikki muutkin. No mutta, punaiset ei hiertänyt, ja niillä suurin osa kävelyistä tulikin kuljettua. Mulla on joskus vuosia vuosia sitten ollut nää punaiset, mutten sitten osannutkaan käyttää niitä. Nyt jotenkin intoi syttyi uudelleen ja ne oli vain pakko saada! 
Kokonaisuudessaan asu oli hyvinkin yksinkertainen ja kevyt, jos asusta niin voi sanoa. Lämpö ja paahtava auringonpaiste vain ei houkutellut pukemaan päälle mitään sen ihmeellisempää. 

Rodos #2

rodos_39 rodos_9 rodos_11 rodos_51 rodos_43 rodos_48 rodos_30' rodos_13 rodos_92 rodos_63 rodos_88 rodos_41 rodos_22rodos_20rodos_2Siis voi että, miten ikävä tota paikkaa mun tulee näitä postauksia tehdessä! Voisin nyt niin sukeltaa altaaseen, tuntea kuuman hiekan varpaiden alla, tilata jätti coca-colan jäillä, nauttia lämmöstä, syödä taivaallista ruokaa, tuntea merituleen iholla ja ihailla maisemia! Mutta ei.. 
Mä en (vielä!) ole kovin montaa eri maata elämässäni kerennyt nähdä, mutta niistä muutamista Rodos on kyllä upein paikka missä olen koskaan ollut. Sille nousi jotenkin niin poikkeuksellisen iso merkitys, koska olihan se myös mun ja J:n ensimmäinen kahdestaan tekemämme ulkomaan reissu. Jotenkin tiedän sen, että joskus sinne on vielä palattava. Nimenomaan J:n kanssa. Tiedän myös sen, ettei se paikka olisi ollut niin upea ja uudestaan nähtävä jos J ei olisi ollut reissussa mukana.  

Outfit - Naantali

asu_naantali_4
Vaikka syksy kovasti tekee jo tuloaan, palataan vielä vähän kesäisiin asuihin. Naantalissa sää suosi meitä oikein kunnolla, kun lämpötila paukkui hellelukemissa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Päälle ei siis tarvinnutkaan pukea sukelluspukua ainaisen sateen takia, vaan ulos saivat lähteä uudet converset ja uusi kukka toppi. 
Mä oon jo pitkään etsiskellyt kukallisia vaatteita, mutta jotenkin aina kun sellainen osuu kohdalle ne on kauhean, hmm. No mummomaisia. Vähän sama homma on myös itseasiassa sisustusjuttujen kanssa. Niissäkin oon koittanut etsiä kukallisia pussilakanoita. Tuloksetta.
No mutta löysin mä koko kesän aikana tän yhden topin! Keskisen VeroModa osastolta. Hinta tais olla muutaman euron yli kympin, eli ei paha sekään. Tää on ollut ehdottomasti yks kesän käytetyimpiä toppeja. Ihanan viileä (?) kangas, ja raikas kuvio, joka EI ole mummomainen. Ainakaan mun mielestä. Kaiken lisäks ne sopi tosi hyvin yhteen mun "uusien" conssien kanssa. Heittomerkit, koska oikeastihan mä ostin nämä jo joulukuussa. Halusin kuitenkin säästää niitä kesään. Olishan se ollut toki näky kun olis tarponut talvella loskamoskassa untuvatakissa hohtavat (sen ensimmäisen 10metrin verran) kukkaconssit jalassa. 

asu_rodos_7 asu_naantali_7asu_naantali_5 asu_naantali_3asu_naantali_1bag Louis Vuitton | shorts Cubus | top VeroModa necklace & bracelet Guess
sunglasses Ray-Ban | shoes Converse | watch Michael Kors 


Yksinkertainen ja kesäinen asu siis tällä kertaa. Kiva katsella näitä kuvia ja ikävöidä noita kelejä, kun samaan aikaan ulkona sataa kuin saavista kaatamalla... Mitä tykkäsitte asusta? Iskeekö kukalliset kuviot teihin? 

KMS California

KMS_1
Luvassa olis pitkästä aikaa hiusjuttuja! Mä oon jo vuosia ollut tarkka siitä mitä ainetta hiuksiini käytän. Kuitenkin joulukuussa kun laitettiin mulle ensimmäiset pidennykset (postaus tässä!) homma meni vielä entistäkin tarkemmaksi. Pidennysten kanssahan on jotain tuotteita mitä ei ehdottomasti saa käyttää, ja mitä taas ehdottomasti suositellaan käytettäväksi. 
Pidennysten laitossa Beautyparkin Jonna, joka myös pidennykset mulle laittoi hehkutti paljon KMS California sarjaa. Merkki oli mulle ennestään lähes tuntematon. Multa löytyi ainoastaan yksi hiuksiin jätettävä suihke ennestään, jonka olin itseasiassa juuri aikaisemmin hommannut.
Hiustenlaiton lopuksi sain vielä Jonnalta mukaan saman sarjan hoitsikan ja shampoon. Ensimmäisen kokeilun jälkeen sainkin todeta, että uusi ehdoton suosikki oli löytynyt. Tää Silk Sheen- sarjahan on suunniteltu kaikille hiustyypeille, mutta erityisesti koska tää on tosi silottava tää sopii pidennyksille. 

KMS_4 Eli tosiaan mulla on käytössä sekä shampoo että hoitoaine. Ja tosiaan tykästyin sarjaan sen verran paljon, että nyt onkin menossa jo toiset purkit kumpaisiakin. Tai pikemminkin pitäisi sanoa että vasta, koska nää on ihan älyttömän riittoisaa tavaraa. Mullakin pidennyksissä sitä mittaa ja hiusta kuitenkin melkolailla riitti, mutta silti tuntui ettei nää lopu koskaan. Sen lisäks että tää sarja silottaa, tää sopii tosi hyvin myös kuiville hiuksille. Tätä käyttäessäni kyllä mä olen huomannut hiuksissa eroa aikaisempaan. Ne on jotenkin paljon helpommat hallita ja laittaa aina kun pesee näillä. Shampoissa ja hoitsikoissa mulle on myös tärkeetä jääkö käytön jälkeen hiuksiin tuoksua, ja jos jää, niin mikä tuoksu. Kerran löysin ihan huipun shampoo tuotteen, mutta tuoksu oli niin kamala ja voimakas ettei sitä vain pystynyt yksinkertaisesti käyttämään. Näissä tuoksu ei ole liian vahva, mutta jää kuitenkin pienesti pesunkin jälkeen hiuksiin. Juuri sopivasti omaan makuuni. 

KMS_3 Shampoon ja hoitsikan lisäksi multa löytyy/löytyi tuo hiuksiin jätettävä hoitosuihke, sekä kiiltoa antava seerumi. Tuo suihkutettava hoitosuihkehan siis loppui juuri, enkä ole vielä saanut hommattua uutta tilalle. Mulla käy usein suihkutettavien kanssa niin että ne saa aikaan vain sellaisen rasvaisen ja tunkkaisen fiiliksen. Tän kanssa ei ollut sellaisesta tietoakaan. Harja liukui läpi ilman mitään ongelmia ja hiukset olivat silkin sileät. 
Kiiltoa antava seerumi onkin mulle vähän uudempi tuttavuus. Mutta erittäin tyytyväinen olen siihenkin ollut. Oon myös muutaman kerran käyttänyt sitä lämpösuojana, koska siinä sellainenkin ominaisuus on. Ennestään mulla ei koskaan ole kiiltoseerumia ollut, mutta tästä tuli kyllä ihan vakkari tuote hiusjuttujen suhteen. 
  kms_beautypark4Tampereella KMS:sän tuotteita on valikoimissa ainakin Beautyparkilla. Itse olen ollut sen verran tyytyväinen kyseiseen merkkiin, että tarkoitus on kyllä ehdottomasti testata sen muitakin sarjoja ja tuotteita. En kuitenkaan usko että tätä Silky Sheeniä kovin helposti kukaan päihittää, niin paljon tähän olen tykästynyt. Mutta aijon silti kokeilla! 
Jos siis hakusessa on uusi laadukas tuote liittyen hiustenhoitoon, mä annan kaikki suositukset ja täydet pisteet KMS Californialle

Kultaranta Resort - Naantali

* Postaus toteutettu yhteistyössä Kultaranta Resortin kanssa, ja hotelliyö saatu heiltä *

naantali_kultaranta_18-side
Me tykätään J:n kanssa tehdä hotellireissuja aina muutaman kerran vuodessa. Olikin siis huippua saada mahdollisuus tutustua Naantaliin vähän tarkemmin, ja yöpyä aivan ihanassa Kultaranta Resortissa. 

Huone meillä oli Luhtihotellissa, mikä ei ollutkaan ihan perinteinen hotelli. Siellä huone oli nimensä mukaisesti luhtitalossa ihanasti luonnonhelmassa. Isoin plussa näin isoja ikkunoita rakastavalle tuleekin koko seinän kokoisesta isosta ikkunasta. Huone oli muutenkin todella viihtyisä. Itse paljon Suomen eri hotelleja nähneenä, kyllä tämä oli ihan parhaimpien joukossa viihtyvyydessään. 

Hotelli ei sijaitse kaukana Naantalin keskustasta. Ajaen tais mennä jotain kymmenen minuutin luokkaa. Vaikka matka on todella lyhyt keskustan hulinaan, on hotelli omassa rauhassaan vihreiden maisemien keskellä. Tästä mä itse tykkäsin myös tosi paljon. Ympäristöstä löytyy siis paljon erilaista tekemistä ja keskustaankin pääsee hujauksessa. Keskustassa me myös vierailtiinkin, Naantalin satama on niin ihana paikka! Sinne on ehdotonta päästä vielä uudestaan. Meille sattui vielä aivan ihana aurinkoinen ja lämmin sääkin tuolle reissulle.

naantali_2 naantali_kultaranta_17 naantali_kultaranta_4-side naantali_kultaranta_6 naantali_kultaranta_1 naantali_kultaranta_16 naantali_kultaranta_12-side naantali_7 naantali_kultaranta_11 naantali_kultaranta_13
Kultarannassa oli myös useampi paikka missä syödä, Heineken House ja Ravintola Kultaranta. Mutta me oltiin luettu netistä jo etukäteen tosi paljon kehuttuja Heineken Housen pizzoja, joten meille oli selvä että mekin haluttiin ne testata. Ja voi pojat! Ehdottomasti paras pizza mitä olen Suomessa syönyt. Ei siis lainkaan turhaa kehumista ollut se paikka saanut.
Myös hotellin aamupala oli musta tosi hyvä. Siinä sait vaan istua penkkiin ja tuollainen täys lautasellinen tuotiin sun etees. Kätevää ja herkullista!

naantali_kultaranta_8 naantali_kultaranta_9 naantali_kultaranta_14 naantali_kultaranta_2 naantali_5-side
Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut ja ihana. Hotellista me tykättiin molemmat tosi paljon, ja kesäinen Naantali näytti parhaat puolensa. Tälläiset minilomat arjesta on musta niin helppoja, ja niin ihania! Kiitos Kultarannalle mahdollisuudesta, varmasti kun suunnataan taas joskus Naantaliin, tiedämme jo missä yövymme!