Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Rodos #3 - Reissuvinkit

Viime Rodos postauksessa puhuinkin, että seuraavaksi luvassa olisi vinkkipostaus. Ennen reissua mä itse kahlasin netistä paljon tietoa kohteesta, joten haluan nyt tehdä oman osuuteni ja kertoa omat vinkkini ja huomioni reissusta. 
Kerrataan sen verran että me oltiin tosiaan reissussa elokuun ensimmäinen viikko, eli juuri kuumimpaan aikaan. Yövyttiin Cactus hotellissa aivan Rodoksen pohjois kärjessä, se oli siis pohjoisin hotelli koko saarella. Kuulostaapa kylmältä näin suomalaisen sanomana, mutta ei, ei sinnepäinkään. Parvekkeelta näkymä oli Tuuliselle rannalle, mutta koska oltiin niin pohjoisessa niin Ellin rantahan oli ihan siinä vieressä myöskin. Matka me varattiin Aurinkomatkoilta, ja otettiin heidän kauttaan myös lentokenttäkuljetukset.

rodos_62 rodos_61 rodos_58 rodos_47 rodos_57 rodos_46 rodos_54

MISSÄ KÄYDÄ? 

Mun lemppari paikat siinä osassa Rodosta missä kerettiin käydä, oli ehdottomasti Lindos ja Vanhakaupunki. Lindokselle oli noin tunnin bussimatka ihan keskustasta, joka tais maksaa 5€/sivu/naama. Meidän reissulla me mentiin bussilla, mutta tultiin takaisin sellaisella veneellä/laivalla. Se maksoi 10€/naama ja kesti 2,5h noin koska matkalla pysähdyttiin uimaan! Tää oli tosi kiva valinta paluumatkalle. Näki ihan mielettömiä maisemia, ja laiva saapui ihan Rodoksen keskustaan. Tää laiva reissaa siis edes takaisin eli sillä pääsee myös Lindokselle, ei pelkästään pois. Eikä se tainnut olla edes ainut joka sitä väliä seilasi.
Vanhakaupuki oli myös aivan upea. Pieniä kujia ja katuja vanhan linnoituksen sisällä. Toki myös todella paljon katukauppiaita. Heidän seassaan oli paljon ystävällisiä kauppiaita, mutta myös paljon heitä jotka väkisin yrittivät tuputtaa tavaraansa ja vielä ihan ylisuolattuun hintaan. Katselin esimerkiksi yhtä unisiepparia, myyjä kertoi kysymättä sen hinnaksi 25€, totesin että ei kiitos. Se melkeimpä suuttui mulle kun en ottanutkaan sitä. Lopulta ostin keskustasta tismalleen samanlaisen, kympillä.
Tietenkin kun rantaloma kohteessa ollaan, on myös molemmat rannat nähtävä. Niin Ellinranta kuin Tuulinenkin ranta. Mä olisin voinut vaan istua ja kävellä siellä tuntitolkulla. Ne oli niin upeat! 

rodos_25 rodos_6 rodos_74 rodos_8

MISSÄ SHOPPAILLA? 

Koska osittaisessa muotiblogissa ollaan, pitäähän sitä puhua shoppailusta. Jo kohdetta valittaessa mulla oli yhtenä kriteerinä se, että jotain shoppailumahdollisuuksiakin on oltava. Rodoksella niitä oli saaren kokoon nähden todella hyvin. Saarelta löytyy mm. Zara, Bershka, Stradivarius, Pull&Bear, Mango, H&M, Sephora ja paljonpaljon pieniä merkkiliikkeitä kuten Adidas, Nike, Lacoste yms. Tietenkin sitten tusinoittain vielä kaikenmaailman turistikrääsä kojujahan saari on pullollaan. Moni kauppa saattaa näyttää kadulle vähän lähi mini-siwaa pienemmältä, mutta todellisuudessa ne on yllättävän isoja paikkoja. Mun piti jopa Bershakssa käydä toisen kerran huomatakseni että sillähän on jättimäinen alakertakin. Jonkinverran oli myös pieniä Outletteja. Yksi jonka nimeän en kuollaksenikaan muista, myi esimerkiksi Super Dryita ja Ted Bakeria tosi hyvillä hinnoilla. Mitä isoihin merkkiliikkeisiin tulee, huomattiin J:n kanssa molemmat kuinka todella töykeää henkilökuntaa niissä oli. Kiitos oli ihan utopinen sana. Töksäyteltiin vain ja hoidettiin samalla miljoonaa asiaa niin että kassajonot vain kasvoivat. Tai sitten Suomessa on tullut totuttua ihan liian hyvään asiakaspalveluun. 
Näin itse mm. Sephoran täysin missanneena pitää muistuttaa, ettei kaupat tosiaan ole lauantaisin kovin montaa tuntia auki, ja sunnuntaina ei laisinkaan. Eli ei kannata jättää sitä lempparikaupan tutkimista viimeiselle päivälle jos lähtö on sunnuntaina...

rodos_91 rodos_86 rodos_60 rodos_3 rodos_14 rodos_15

MITÄ JA MISSÄ SYÖDÄ?


Meillä oli J:n kanssa aikalailla molemmat ääripäät näissä ravintolavalinnoissa. Onnistuttiin käydä muutamassa todellatodella huonossa paikassa, mutta sitten myös muutamassa todella hyvässä paikassa. 
Aamupala meillä oli aina hotellilla. Koettiin se tosi hyväksi jututksi, kun ei tarvinnut aina heti herättyään miettiä mihin ja mitä sitä tänään menisi syömään aamupalaa. 
Ehdottomasti parhaimmat annokset me syötiin Louis Restaraunt:issa ja Memphis:issä. Nää oli itseasiassa ihan vastapäätä toisiaan nää raflat. Viimeisenä iltana meidän piti mennä Tamam:iin, koska oltiin luettu siitä netissä tosi paljon positiivisia kokemuksia. Mutta, kas kummaa joku muukin oli tainnut lukea. Me oltiin siellä joskus vähän ennen kahdeksaa, ja jono luikerteli jo pitkin katuja. Meillä oli sen verran kova nälkä, että me ei jonottamaan jääty vaan katsottiin vierestä Kipos niminen paikka. Se oli myös tosi hyvä. Mikä vielä positiivisena jäi mieleen oli KouKous, se oli todella perinteinen Kreikkalainen paikka. 
Mikä sitten aiheutti suurimman pettymyksen oli ehdottomasti Napoleon. Mä tilasin kanaa kermaisella sienikastikkeella. Kana oli kuivempaa kuin J:n viini, ja kastike oli niin pahaa ettei sitä pystynyt syömään. Perunoita oli onneton määrä ja nekin olivat palaneita. J:n pihvi taas ei maistunut miltään ja perunat olivat raakoja. Eli vaikka tähtiluokitukset netissä onkin yli neljässä, mitä ihmettelen suuresti, en suosittele paikkaa en alkuunkaan. Viereisessä pöydässä olleet muut suomalaiset poistuivat paikalta myöskin erittäin nälkäisinä lautaset täynnä. 
Koska lämpöasteet huitelivat kokoajan yli kolmessakymmenessä, piti nesteytyksestä pitää hyvä huoli. Usein kaupungilla poikettiinkin ihan vain kaljalle tai limpparille. Tai siis J otti kaljan minä limpparin. Se mitä näin suomalaisena tuntuu hassulta, niin Cokiksesta sai jokapaikassa maksaa enemmän kuin kaljasta, vaikka lasi oli usein puolet vielä pienempi. Mutta tämä taitaa olla yleinen etelän käytäntö kylläkin. Kahviloista mainittakoon Vanhan Kaupungin Marco Polo kahvila, sille isot suositukset ehdottomasti! Tai kyllä siinä taitaa samassa myös ihan ravintolatoimintaa olla.



rodos_53rodos_44 rodos_18 rodos_65 rodos_5 rodos_82

MITÄ KAIKKEA MUUTA?

Mä yritin muistella kaikkia huomioita mitä reissussa tein. Ensimmäisenä tulee mieleen ainakin se, että liikenne Rodoksella on melkoista. Jalankulkijana siellä kannattaa oikeasti katsoa eteensä ja olla tarkkana. Varsinkin skootterit menee ristiin rastiin ihan miten sattuu. 
Rodokselta löytyy myös yksi Euroopan suurimpia vesipuistoja. Puisto sijaitsee Falirakissa, eli lyhyen bussimatkan päässä keskustasta. Tämä me tosin J:n kanssa missattiin J:n kipsin takia. Koska rantaa ja merta on enemmän kuin paljon, myös kaikkia muita vesiaktiviteettejä löytyy. Näitäkin me oltais haluttu testata, mutta ens kertaan jäi nekin. Tekeminen ei saarelta siis tosiaankaan lopu! 

6 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja hyviä vinkkejä!:) Pitää laittaa talteen tää postaus jos joskus tuonne suuntaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Rodoksen vinkkejä on onneksi netti muutenkin pullollaan :')

      Poista
  2. Ihania kuvia. Kunpa itsekin pääsisi joskus tuonne. Kiva blogi muutenkin. :)

    http://finnishgirlstuff.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Louis restaurant nousi meidän poppoon suosikiksi. Reissusta on jo 6 vuotta aikaa, aivan uskomatonta! Hyvä että paikka on edelleen hyvä :) Yövyttiin silloin myös Cactucsessa ja sijainti on kyllä ihanteellinen. Shoppailemaankin pääsee - Rodos on moneen makuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodos oli kyllä huippu just monipuolisuutensakin takia :) Tuo Cactus on kyllä suomalaisten suosima kieltämättä :p

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥