Epäreilua.

Mä en varmastikaan ole ainoa, joka on joskus päässään miettinyt, kuinka järjettömän epäreilua tämä elämä täällä onkaan. Nyt viime päivinä, tää ajatus on noussut mun mieleen ihan erilailla, ja mä haluan siitä nyt kirjoittaa tänne. Vaikkakin, mä oon aina halunnut pitää mun blogin positiivisena ja iloisena paikkana, on joskus kuitenkin hetkiä, kun mäkin haluan kirjoittaa jostain ei niin kivasta. Purkaa vähän mun ajatuksia teille. 

Mä en suinkaan halua puhua sellaisesta epäreiluudesta, kun esimerkiksi naapurin-Penalla on kymmenen kertaa hienompi auto, kuin mulla. Tai siitä, kuinka varmasti naapurin-Liisalla on vaan vihreämpi nurmikko, kun aidan tällä puolella. Nää on sellaisia epäreiluuksia, mihin me kaikki voidaan omalla tekemisellämme vaikuttaa.  Tiedätte mitä mä tarkoitan. Mä haluan puhua siitä, kuinka epäreilua elämä on siinä suhteessa, mihin me ei voida mitenkään vaikuttaa. Suurin osa teistä, on varmasti ainakin jotain lukenut tästä viime viikkoisesta kohtalokkaasta mopoauton ja pakettiauton kolarista. Mä oon usein miettinyt tätä aihetta muutenkin, mut tää kolahti muhun itseeni henkilökohtaisesti niin paljon, että se ylitti rajan. Se uppos mun lujan ulkokuoren läpi, ja syvälle. Tämän myötä mä päätin avata läppärini, ja purkaa tän koko ajatusmeren mun päästäni tänne. Toivottavasti te ootte hyviä uimareita, tätä meinaan piisaa. 

epäreilu_elämä_1
Aloitetaan vaikka sillä, että miks se oli ja on mulle niin henkilökohtaista. Mä en siis tuntenut näistä nuorista kumpaakaan. Kyse ei ole siitä. Mä oon älyttömän herkkä tällaisille asioille, se kosketti osittain sen takia. Mutta mulla on myös toinen merkittävämpi syy, ja nämä kaksi syytä yhdessä antavat vastauksen ensimmäiselle kysymyksellä, että miksi. 
Mä itse ajoin tuota samaista tietä, missä tämä järkyttävä tapaus tapahtui, 8 päivää ennen tätä tapausta. Olin myöskin tulossa Vammalasta/Sastamalasta Tampereelle. Olin ollut koko päivän kestäneessä hammasoperaatiossa (johon palataan omassa postauksessa) olin aivan rättipoikki väsynyt ja kipeä. Sinnittelin siinä sitten ratin takana, kunnes sitten sain itseni huomattavasti pirteämmäksi. Kunnes. Lähes samassa kohtaa missä tämä onnettomuus tapahtui, mun eteen kääntyy ihan yllättäen oikealta kolmion takaa, aivan järjettömän iso pakettiauto. Ihan suoraan eteen. Ja te, jotka ajokorttia ette omista, tai muuten ette tunne liikennesääntöjä, oikealta ei saa ajaa eteen jos on tämä kyseinen kolmio. Tie oli vähintään yhtä liukas, kuin tällä pakettiautolla oli kokoa. Jos olisin painanut refleksinä jarrun pohjaan, ei se olisi mitään auttanut. Olisin reippaan 80km/h vauhdissa ollut tämän kyseisen pakettiauton kyljessä. Kuitenkin, mä tein jotain, mitä en olisi edes kuvitellut osaavani tuollaisessa tilanteessa tehdä. Mä väistin sen vasemmalta, ja jollain tajuttomalla ihmeellä, mä pysyin tiellä, ja auto pysyi liukkaudesta huolimatta mun hallinnassa. Luojan kiitos vastaan ei tullut autoa, koska sitten mä olisin ollut sitä päin. Ja toinen vähintään yhtä iso kiitos, että vaikka tämä pakettiautoilija tekikin aivan järkyttävän virheen, se huomasi sen heti, ja jarrutti. Jos hän ei olisi tajunnut jarruttaa ollessaan mun kaistalla, se olis sitten tullut mun kylkeeni. Jäljelle ei olisi jäänyt mitään, jos mä olisin häneen kylkeensä osunut. 

Tämä laittoi mut taas syvemmin miettimään, miten helvetin epäreilua elämä on. Miksi mä sain mahdollisuuden välttää tuon tilanteen, mutta nämä kaksi nuorta eivät. Miksi mulla ei kolahtanut toisen virheestä, mutta heillä kolahti. Miksi heidän matkansa, loppui sille samalle tielle, mutta mun ei. Älkää käsittäkö väärin, mä olen hurjan kiitollinen siitä, että mä kirjoitan tässä tätä postausta, ettei mun kohdalla sitä lopullista pysähdystä tullut. Mutta kyllä mua rikkoo ihan suunnattomasti tämä epäreiluus, ja asia, mitä mä en vaan mitenkään voi ymmärtää. En mitenkään. Yhden järkyttävän itserakkaan kusipään takia, tässä maailmassa on taas kaksi täysin viatonta vähemmän, kenellä olisi ollut koko elämä vasta edessä. Mä oon muutenkin älyttömän herkkä, kaikille vastaavanlaisille tapauksille, kun joku toinen riistää toisen hengen. Mietin ja keilalen niitä aina tosi paljon. Mun ymmärrys vaan ei mitenkään riitä siihen, miten joku voi tehdä niin. Me jokainen täällä, ollaan vastuussa omasta elämästämme (plus tottakai jälkeläisistä, mutta en nyt tarkoita sitä), omasta itsestämme. Jos joku tulee siihen tulokseen, että tämä maailma ei ole hänen paikkansa, eikä hän halua tai tarvitse tämän ajatuksen kanssa apua, vaan mielummin lopettaa sen sitten kesken. Niin okei, tee se. Mutta minkä takia sä et voi tehdä sitä vaan sulle itsellesi. Mitä sä muka voitat sillä, että joku muukin joutuu luopumaan jostain vasten tahtoaan, sun tahdon takia. Et mitään. Et yhtään mitään. 

Mä todennäköisesti en saa koskaan selville, mikä tai kuka päättää tällaisista asioista. Tai mikä ja mitkä asiat vaikuttavat siihen, että osa meistä joutuu täältä lähtemään aivan liian aikaisin. Tarkoitan tässä niitä tapauksia, kun joku toinen henkilö päättää sun lopun. Tekee siitä lopun. Suunnitellusti, tai välinpitämättömän teon seurauksena. Ja kaiken huipuksi saa vielä tällaisen teon jälkeenkin jatkaa omaa elämäänsä. Mä en nyt liputa tässä minkään kuolemanrangaistuksen puolesta todellakaan, mutta onhan se ihan älytöntä, että sä saat viedä pysyvästi toiselta jotain, mitä se ei ikinä voi saada takaisin. Ja nauttia sen jälkeen sun omasta sellaisesta. Kyllähän meillä laki velvoittaa korvaamaan, jos sä esimerkiksi varastat toiselta jotain. Eli viet siltä jotain. Sä joudut senkin korvaamaan maksamalla takaisin. Mitenkä se, että sä istut kaltereiden takana ajan X, korvaa toiselle sitä, mitä sä siltä veit. Ja tän meidän "ihanan Suomen" lain mukaan, sä usein vielä istut puolet siitä, mitä sulle on määrätty. 

Mistä puheen ollen, haluankin nostaa tämänkin, mitä mä en ole ikinä koskaan milloinkaan ymmärtänyt, enkä tule ymmärtämään. Millä logiikalla ehdotonta vankeutta määrätään 10vuotta, jos tiedetään, että siitä kuitenkn istutaan esimerkiksi vain 5 vuotta? Samalla logiikalla mun kauppareissulla, mä voisin myyjälle todeta takaisin "eikun mä maksain vain puolet". Mitäääää. (palataan ehkä tähänkin joskus omassa postauksessa, koska mun mielestä Suomen laki ja rangaistukset yms on aivan vturallaan, muuten tästä postauksesta ei tuu loppua!) 

epäreilu_elämä_2
Tää juttu aukaisi mun silmät myös siitä, kuinka arvaamaton elämä on. Kuinka sä et koskaan voi tietää, loppuuko sun elämä vaikka seuraavan kadunkulman taakse, tai seuraavalla automatkalla. Mutta silti, me ihmiset eletään kokoaika tulevassa. Ainakin lähes kaikki. Suunnitellaan tulevaa kesää, suunnitellaan ja ajatellaan ensi vuotta, eletään kädestä suuhun jotta saataisiin rahaa säästöön tulevaa varten, ajatellaan eläkepäiviä ja mitä kaikkea on silloin aikaa tehdä, kun nyt ei ole. Sitten ne päivät siinä välissä, menee pelkkänä suorittamisena harmaat laput silmillä. Enkä nytkään sano, etteikö olisi järkevää ollenkaan esimerkiksi säästää, tai miettiä tulevaa. Tottakai se on järkevää ja kannattavaa. Mutta, jos sä "uhraat" sun koko sen hetkisen elämän, sille pelkälle tulevalle. Mitä helvetin järkeä siinä on? Mä pystyn ainakin myöntämään tekeväni näin, ihan liian usein. Arkipäivät on vaan suoriutumista päivästä toiseen. Viikonloput vedetään yks lisähappipäivä seuraavaa viikkoa varten, ja tehdään vielä kaikki rästiin jääneet hommat, kun arki on tupattu niin täyteen kaikkea, ettei ole ollut toivoakaan selvitä kaikesta. Mä itse teen tätä esimerkiksi sillai, et jos tiedän, että lähi, tai "lähi"tulevaisuudessa on tulossa joku kiva päivä tai hetki. Mä vaan lasken päiviä siihen, ja odotan sitä. Ajattelen sitä kivaa hetkeä ja päivää päivittäin, ja mietin mitä teen silloin ja miksi mä teen. Periaatteessa kaikki ne päivät ennen sitä, on pelkästään valmistautumista siihen päivään, pelkkää suorittamista. Ajattelen mennessäni nukkumaan "hei aamulla yksi päivä vähemmän". Ja viimeisenä aamuna kun herään, ajatus on "tämä päivä vielä, hoidetaan tämä nopeasti ohi". Vaikka oikeasti, ne päivät siinä välissä ei ole mitenkään huonoja. Mä voisin ihan yhtälailla nauttia niistäkin jokaisesta. Elää hetkessä, nauttia siitä hetkestä. 

Enkä mä myöskään tarkoita, että meidän pitäis nyt sitten lopettaa työnteko ja opiskelut ja ottaa vaan  pelkästään chillisti. Vaan pikkuisen löysätä. Pitää se ajatus siinä hetkessä missä sä just nyt elät. Nauttia siitä mitä sulla just nyt on. Tulevaisuus ei karkaa sieltä yhtään mihinkään, se odottaa kyllä, vaikket sä kaikkea sille uhraisikaan. Muista siis tehdä töitä myös just sen hetken eteen. Koska se hetki, voi olla sun viimeinen.

epäreilu_elämä_3 kuvat: weit

4 kommenttia

  1. Niin ihanasti kirjoitettu. Toi kolari oli aivan hirvee juttu.. niin julmaa ja väärin. Nuorilla oli vielä koko elämä edessään :( Itse oon sastamalasta, joten kosketti kyllä ja syvästi. Oli monille mun kavereille läheisiä ihmisiä.. näin ei saa enää ikinä tapahtua! Suomen rangaistukset on kyllä aivan perseellään, se on niin totta!!

    Joka tapauksessa oot niin ihanasti saanut ajatukses tähän ylös <3

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Milla! ♥ Viime aikoina on taas sattunut ihan liian synkkijä juttuja ihan liian paljon :(

      Poista
  2. Hyvä ja puhutteleva teksti, kiitos siitä! ^^ Luin itekin tuosta onnettomuudesta.. kamalan surullista ja kyllä, epäreilua. :( Mutta ei kukaan täysin terve, onnellinen ja hyvinvoiva ihminen lähde yrittämään itsemurhaa ja tapa siinä sivussa viattomia. En siis syyttäisi tätä nuoria päin ajanutta henkilöä "itserakkaaksi kusipääksi", vaikka ehkä mieli tekisikin. Ollanhan me kaikki vaan ihmisiä. Ja on myös tutkittu asia, ettei rangaistusten koventaminen estä tai vähennä rikollisuutta tilastollisesti, ainoa tapa mikä tähän tepsii on vankien kuntouttaminen ja auttaminen, enää hyvin harva rikoksen tehnyt palaa kolmatta kertaa vankilaan Suomessa. :) Hommat siis hoidetaan täällä meillä hyvin ja oikeus toteutuu, vaikka ei siltä ehkä tuntuisi tavallisen kansalaisen mielestä. Kuolemanrangaistuksesta ei ole myöskään mitään hyötyä, vain lisää kipua ja kuolemaa... Vaikka onhan nuo molemmat tietysti osa elämää. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mun mielestä aina, jos itsemurhaa yritetään tai se tehdään liikenteessä vastaantulevaa autoa päin ajamalla, se on itsekästä. Oli sitten mieli kuinka vakaa tai epävakaa tahansa, jos niin voi sanoa.
      Mähän siis en oo suoraan kuolemanrangaistuksen puolella, mutta ei meillä kyllä tää nykyinenkää järjestely mun mielestä toimi lähellekkään niin kuin pitäisi, vaikka hyvä asia onkin että tosi harva palaa kolmatta kertaa. Mun mielestä se toisenkin kerran palaaminenkin kertoo siitä, että ei oo toiminut tämä järjestely.
      Hyvää jatkoa myös sinne! :)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!