Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

KMS & COCOPANDA

* Postaus toteutettu yhteistyössä Cocopandan kanssa, ja postauksessa esiintyvät tuotteet saatu heidän kauttaan! *


KMS_cocopanda_2Naistenpäivän kunniaksi me Cocopandan kanssa päätettiin esitellä teille vähän mun uusia hiusjuttuja, mitä heiltä testaukseen sain, sekä muistutella kuinka huikeat Naistenpäivän alennuskamppanjat heillä tänään käynnistyykään! Aloitetaan kuitenkin näillä hiusjutuilla. 

Mä olen jo pitkään käyttänyt hiustenhoidossa KMS Californian tuotteita. Oon kokenut ne todella laadukkaiksi, ja sopiviksi mun hiuksille. Mä oon jo vuosia käyttänyt kampaamotuotteita, mutta oikein koskaan en ole löytänyt sellaista tuotetta tai tuotesarjaa, josta ei ole tehnyt mieli vaihtaa, tai edes juurikaan kokeilla mitään muuta. KMS on kuitenkin ollut ja pysynyt. Sarjat heidän sisällään on kuitenkin vaihtunut, mutta merkki on pysynyt samana. Pitkään käytin heidän Silk Sheen- sarjaa, joka on siis silottava sarja. Mutta nyt halusin ottaa kokeiluun tämän Moist Repair sarjan, jonka pitäisi olla tosi hoitava ja myös vähän korjaava sarja. 
    
KMS_cocopanda_4
Aloitetaan vaikka ihan näillä KMS California Moist Repair - Shampoolla. & KMS California Moist Repair - Hoitoaineella. Oon näitä nyt muutaman kerran päässyt käyttämään, ja kyllä mä tykkään aaaivan superisti näistä. En oikeastaan edes keksi näistä mitään moitittavaa. Nää on todella riittoisia, niinkuin KMS tuotteet yleensäkin ovat. Koostumus on tosi hyvä, helppo levittää, ja helppo pestä pois (mulla oli joskus jotain shampoota mitä sai pestä puoli päivää pois hiuksista, ja silti sitä jäi sinne.... ei kiva) Sekä yksi itselle tärkeä, helppo käyttöiset ja toimivat purkit. Mikään ei ole suihkussa raivostuttavampaa, kun että shampoo/hoitoaine purkki on niin vaikea käsitellä ja aukaista, ettei siitä tule sitä kuuluisaakaan jota tähän ei sovi kirjoittaa, saati sitten puhtaita hiuksia. 

KMS_cocopanda_3 Mulle on aina ollut tärkeää hoitaa hiuksia myös suihkun jälkeen. Tätä pestiä hoitamaan päätinkin valita samasta sarjasta KMS California Moist Repair - Hiuksiin jätettävä hoitoaineen. Edellisen hoitsikan loputtua. Oon kokeillut näitä suihkutettavia hiuksiin jätettäviä juttuja jo ainaskin kymmeniä erilaisia. Todella usein ne saa mulle vaan sellaisen rasvaisen efektin. Eikä tietoakaan mistään hoitamisesta. Pari poikkeusta on kyllä ollut joukossa, jotka on saaneet oikein positiivisen yllätyksen aikaan. Tämä on yksi niistä. Oon käyttänyt tätä niin kuiviin, kuin kosteisiinkin hiuksiin. Ehkä himpunverran paremman lopputuloksen saa, kun tosiaan käyttää tätä niihin kosteisiin hiuksiin. Mutta myös kuivassa tämä ei aiheuta sitä ikävää rasvaisuutta. Tähänkin on pakko hehkuttaa, tämä myöskin on tosi riittoisaa tavaraa! 

KMS_cocopanda_5
Mun edellinen tehohoito pääsi juuri sopivasti loppumaan, kun yksi kaveri hehkutti tätä KMS California Colorvitality Blonde Treatment- tehohoitoa. Eikä hehkuttanut hänkään suotta! Täähän on tarkoitettu erityisesti vaaleille hiuksille. Tää tuotekuvauksessa lupaa vahvistaa vaaleita hiuksia, sekä estää hiusten keltaistumista. Tähän mun on vielä aika vaikea sanoa, koska kerran tätä vasta testaamaan oon päässyt, mutta kyllä mä tykkäsin lopputuloksesta. Hiukset oli älyttömän pehmeät, ja helposti läpi harjattavat tämän käytön jälkeen. Sellaisen mä tän teksteistä huomasin, että tää sopii myös luonnollisen vaaleille hiuksille. Eli siis ei pelkästään värjätyille, niinkuin monet vastaavat. 
  
KMS_cocopanda_1Mikäli uusi hiustenhoitosarja on hakusessa, mä suosittelen ehdottomasti KMS Californian tuotteita. Näissä hintalaatu- suhde on todellakin kohdallaan, ja nää tekee kyllä sen, mitä lupaavatkin. 

Ja hei! Nyt onkin oiva hetki hankkia näitä, tai mitä vaan muita kosmetiikka yms. tuotteita! Nimittäin Cocopanda tarjoaa Naistenpäivän kunniaksi 25-80% alennuksen KOKO VALIKOIMASTA. 
Alennus on voimassa tänään ja huomenna (08.03. - 09.03.2017) kannattaa ehdottomasti tsekata heidän valikoimansa, ja hyödyntää tilaisuus! Alennukset on laskettuna suoraan tuotteisiin, eli mitään erillistä koodia ei tarvita. 

Ihanaa Naistenpäivää kaikille! 

14 kommenttia

  1. Kivan oloisia tuotteita ja hyvät kuvat oot ottanu!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! KMS tuotteet on kyllä huippuja :)

      Poista
  2. Mulle tää on kyllä aivan uusi merkki! Mutta kuulostaa kyllä sen arvoselta, että vois jopa kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei Suomessa ihan hirveästi mainosteta, niin siksi monelle tuntematon :) Mutta suosittelen ehdottomasti testaamaan!

      Poista
  3. Pitääkin käydä tsekkailemassa, jos noilta löytyis joku kiva juttu tilattavaks! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tsekkaamaan! Varmasti löytyy kivoja juttuja :)

      Poista
  4. Itselläni puolestaan oli täysin päinvastaiset kokemukset KMS -tuotteista, levitys oli todella hankalaa ja tuntui, että shampoota joutui lisäämään kädelle useamman kerran jotta sitä varmasti oli kaikkialla tukassa. Tästä syystä purkit myös tyhjenivät todella nopeaan ja lopputuloksena jätti hiukset todella karheiksi ja kuivan tuntuisiksi.
    Tosin ongelma saattoi olla myös siinä, ettei kyseinen sarja sopinut hiuksilleni (vaikka ammattilainen valitsi juuri omalle hiustyypilleni kuuluvan), joten pitäisi ehkä antaa merkille vielä toinen mahdollisuus :) Merkin Tame Frizz -sarjan hiuksiin jätettävistä öljyistä ja naamioista olen kuitenkin tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohho :o En oo kyllä kuullut KMS- tuotteista että noin mönkään olisi mennyt :/ Ehkä siinä tosiaan oli kyse siitä, ettei kyseinen sarja vaan sopinut sun hiuksille! :) Tuota Tame Frizz- sarjaa mä en olekaan testannut, mutta olen kans kuullut että se öljy on ihan huippu! :)

      Poista
  5. Ihania kuvia ! Sait uuden lukijan ;)
    http://nataliealexandras.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Täytyypä kokeilla joskus! Aina kiva saada vinkkejä uusiin tuotteisiin. Ihanaa kevättä sulle Henna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeiluun! :) Ihanaa kevättä myös sinne! ♥

      Poista
  7. Mä oon suurimman osan mun meikeistä tilannut cocopandalta ja tykkään kyllä kyseisestä nettikaupasta hirmu paljon! Kivoilta tuotteilta vaikuttivat nää, mitä sä heiltä sait! 8)

    fresh-beginner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocopanda on kyllä tosi kiva ja helppo verkkokauppa! :) Isoja ja oikeita alennuksia, ja paljon kivoja brändejä! KMS:n tuotteet on kyllä lemppareita hiustenhoidossa!

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥