Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

TB STYLE: HUHTIKUU

Aikaisempia postauksia voit selailla tästä.

tb_Style_huhtikuu_2013 2013
Mitä arkistojen kätköistä taas löytyikään.. Farkkua ja farkkua. Ensimmäisenä silmät kiinnittyy tuohon paidan solmuun, tuollaiste en kyllä enää tekisi. Enkä kyllä enää tuollaisista kivipestyistä farkuistakaan tykkää, ainakaan itsellä. Kyseisten conssien elämänkaari on tullut jo isompi tovi sitten päätökseen ja farkkupaitakin on joutanut eteenpäin. Kello sen sijaan mulla on edelleen tallessa. Vaikkei sitä käytettyä tulekaan. Se on kuitenkin mun ensimmäisillä kesätyörahoilla ostettu isompi juttu, niin sillä on todella suuri tunnearvo. Tuohon aikaan tuo asu oli kyllä tosi paljon käytetty, vaikkei se enää mieleen iskekkään. 

tb_style_huhtikuu_20142014
Tämän asun mä voisin kyllä pukea uudestaan vaikka heti ihan samanlaisena. Farkut on tosin jo joutaneet eteenpäin, mutta luotto nahkatakki kulkee matkassa mukana edelleen. Paita, huivi ja laukku on edelleen myöskin käytössä. Valkoiset conversetkin löytyy, mutta ne on kyllä eri kuin kuvassa näkyvät. Mun mielestä tää on erittäin toimiva asukokonaisuus koottuna nahkatakin ympärille. 

tb_style_huhtikuu_20152015
Tuo hame!! Olin ihan unohtanut sen. Oon tykännyt siitä aina ihan superisti, mutta koska hameita en ihan hirmuisesti käytä, on se näköjään unohtunut kokonaan. Tämä vääryys pitää kyllä pian korjata. Tästäkin asusta mä tykkään edelleen. Ja itseasiassa, tää asu löytyykin edelleen kokonaisuudessaan vaatehuoneesta. 

tb_style_huhtikuu_20162016
Kylläpäs huhtikuulle onkin aina osunut kivoja asuja, koska tästäkin mä tykkään edelleen todella paljon. Voisin pukea tänkin koska vaan uudestaan päälle. Asu löytyykin multa lähes kokonaan edelleen. Tuo takkihan itseasiassa onkin juuri ollut uusimmissa asukuvissa käytössä. Ja tämän saman version mä hankin myös vaaleanpunaisena, koska onhan tuo nyt ihan älyttömän ihana! 

asu_laukontori_32017
Tässä onkin sitten asua muutaman päivän takaa. Mä en oikeen osaa kuvailla mihin suuntaan mun tyyli vuosien myötä on mennyt, ja on edelleen menossa. Mutta jotenkin siitä on tullut yksinkertaisempi ja ehkä sitä kautta pikkuisen myös tyylikkäämpi. Myös yksi asia minkä varsinkin tästä asusta erityisesti huomaa, on se kuinka paljon enemmän mä nykyisin käytän mustaa, verrattuna aikaisempaan. Palataan tähän asuun pian omassa postauksessaan! 

2 kommenttia

  1. Nuo pari viimeistä asua on kyllä tosi kivoja!! Ihana tuo 2016 paita ja tuo hattukin on upeen näköinen! <3

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥