Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Kesäkuun ensimmäinen, vai sittenkin toukokuun viimeinen?

asu_tampere_2-side asu_tampere_7 asu_tampere_13 asu_tampere_6-side asu_tampere_12 asu_tampere_8-sideJacket NewLook | Bag Louis Vuitton | Shoes Nike*
Shirt River Island | Jeans VeroModa Sunglasses Michael Kors | Scarf Balmuir

Täällä minä, pitkästä aikaa! Aikaa on ollut niin kovin vähän tähän hommaan viime päivinä, joten nyt aikamoisella kiireellä tätä tässä teille raapustelen, älkää siis hirttäkö allekirjoittanutta jos ja kun teksti saattaa kulkea vähän hassusti. 
Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. Vaikka kiirettä pitääkin, niin silti. Ajatus olisikin kirjoitella ihan oma vähän syvällisempi postaus missä mä nykyään menen ja kuinka ja miksi ja sitä perus diibadaabaa mikä ei oikeasti kiinnosta ketään, mutta silti kaikki haluaa sen aina kuulla. Ei vaan, siis ihan tosissaan ajattelin kirjoittaa vähän syvällisempää. Nyt kuitenkin haluan jakaa tämän yhden kevään lemppareimman asun, joka on ollut arkistojen kätköissä jo ihan liian pitkän aikaa. 
Tää on tosiaan siis kuvattu jo toukokuussa, ja siihen tuo otsikko viittaakin. Koska tämä on ensimmäinen asu jonka julkaisen kesäkuussa, mutta kuitenkin tämä on kuvattu toukokuussa. Niinkuin varmasti taustan ankeudesta huomaa. Asuun pääsi ensimmäisen kerran Niken uudet Air Maxit, joista tämän asun jälkeen tulikin ehdottomasti kevään ja kesän käytetyimmät kengät. Mulla kun on ton kiukuttelevan nilkan kanssa ollut enemmän ja vähemmän ongelmia melkein vuoden alusta saakka, niin se on rajannut "aika" paljon kenkiä pois käytöstä hetkellisesti, mutta AirMaxit sitä vaan ei petä koskaan. Uusiin suosikkikenkiin oli helppo yhdistää nahkatakki, joka on ehdoton lemppari keväästä pitkälle syksyyn, sekä Veromodan oikeasti mustina pysyvät pöksyt. Neuletakki ei nyt pääse takin alta oikeuksiinsa, mutta aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. 
Asu oli siis kokonaisuudessaan oikein paljonkin mun mieleen, kun siinä yhdistyi niin monta omaa suosikkia. Ainoa mikä ns. ottaa päähän on nuo kuvat, niiden huono laatu, ja koko niiden otto tilanne. Parempi puoliskoni, eli tässä tilanteessa valokuvaajana toiminut henkilö olisi varmaan kerännyt kiviäkin talteen kadulta mielummin, kuin kuvannut tuolloin. Vaikka on ihan hyvillä mielin kuvauksesta tiettyyn hetkeen ja päivään sovittu, ilman mitään ongelmia. Kummasti kun se hetki sitten koittaa niitä ongelmia oikein sataa taivaalta. Milloin valokuvaus on "homojen hommaa", milloin ihmisiä on ihan "liikaa" paikassa "häiritsemässä" kuvausta, milloin on "noloa" kuvata toista "turhaan" keskellä katua, milloin muka bensa loppuu ennen kuvauspaikalle saapumista ja milloin vaan ihan muuten vaan kiukuttaa ottaa se kamera käteen ihan vaan pelkästä periaatteesta. (Ja koska aivan varmasti joku vetää ensimmäisestä vertauksesta omat johdon päänsä päätökseen omalla tavallaan, ei, mieheni ei ole homo vastainen. Tietynlaisessa vitutus tilassa sitä vaan jotenkin sopivasti käyttää kyseistä vertausta.) Sanokaa bloggaaja-kollegat, ettenhän ole asian kanssa yksin, enhän? Välillä näiden tilanteiden takia tekisi mieli poksauttaa yksi ydinpommi, tai vaikka kaksikin. Varsinkin niinä hetkinä, kun esimerkiksi keräät toisen sukkia asunnon lattialta ja hiki päässä peset niitä puhtaaksi ilman esimerkiksi yllämainittuja ongelmia. 
*Saatu

10 kommenttia

  1. Mä niin tiedän ton tunteen! Oon nyt muutamaan kertaan pyytänyt tota lähtemään kuvailemaan ja on se suostunut, ei tosin riemusta hyppinyt. Oon sitten odotellut että josko mentäis ja loppupelissä huomannut illalla että ei me sitten mentykään ja ollut huonolla tuulella kun en saa mitään kuvia blogiin, enkä haluis päivitellä sinne samasta kuvakansiosta löytyviä kuvia moneen eri postaukseen...ja sittenkun tosissaan itse peset ja keräät niitä sukkia ja kalsareita pitkin lattioita ja puunaat kämpän lattiasta kattoon (yksin) niin kyllä siinä muutamat ärripurrit lentää... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mielettömän ihana kuulla, että tilanne on muillekin tuttu! :D Onneksi näin ei kuitenkaan joka kerta kun kuvia otetaan niin ole :')

      Poista
  2. Itellä useimmiten poikaystävä nappasee kuvat ihan mielellään, mutta ei tietenkään aina! :D Ihana asu muuten!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ei meilläkään aina tälläi käy :D Silloin tällöin vain :) Ihana kuulla, että asu on mieluinen! <3

      Poista
  3. Ihana asukokonaisuus ja kuvat on mun mielestä tilanteesta huolimatta tosi kivoja😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Sitä ehkä vain itse "sokeutuu" kuville vuosien myötä :D Eikä onnistuneetkaan kuvat näytä aina onnistuneilta :')

      Poista
  4. Meillä on kanssa sama ongelma, että mies ei oikein tunne itseään mieheksi kameran takana :D

    Ehdoton lemppari tuossa asussa on nuo kengät! Aaaaivan ihanat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kohtalontovereita :D ! Kengät on omatkin suosikit! <3

      Poista
  5. Sika kivat kengät!

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥