Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

23 vuodessa 23 opittua asiaa!

Eilisten 23- vuotissynttäreiden kunniaksi, halusin tehdä pitkään luonnoksissa olleen postauksen. Halusin julkaista tänne 23 asiaa, joita minä olen näiden vuosien aikana oppinut, syksyisten asukuvien kera. 

asu_syksy_12 asu_syksy_16-side

1. Elä tässä ja nyt. Älä siis käytä elämääsi odottamiseen. Koska et kuitenkaan voi määräänsä enempää edes vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

2. Aseta itsellesi tavoitteita. Tästä oli joskus joku tutkimuskin, että he, ketkä asettivat tavoitteita itselleen, pääsivät elämässä paljon pidemmälle, kuin he, jotka eivät asettaneet. Ja kun saavutat tavoitteen, älä tyydy siihen, vaan aseta sen jälkeen uusi tavoite.

3. Älä välitä muiden mielipiteistä. Sä olet just hyvä sellaisena kuin sä olet. Kukaan ei tunne sua paremmin, tai tiedä sua paremmin miltä just susta tuntuu.

4. Nauti elämästä. Muista siis tuoda arkeesi myös hieman luksusta. Elämästä pitää ja kuuluu nauttia! Tee siis sellaisia asioita, joista just sä nautit, ja jotka piristää just sun arkea. Mä ainakin uskon siihen, että me eletään vaan kerran!

5. Anna anteeksi. Todella tärkeä juttu. Turhan kaunan kantaminen ei tuo mitään muuta, kuin turhaa pahaa oloa. Sen sijaan, opettele antamaan anteeksi. Kaikkea ei tietenkään voi, eikä kuulukaan unohtaa, se on asia erikseen.

  asu_syksy_20asu_syksy_9

6. Ota myös rennosti. Turha se on pipoa liian kireällä päässä pitää, ainakaan aina ja jatkuvasti. Muista siis myös istua alas ja hengähtää.

7. Luota. Itseesi, ja siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Koska niinhän niillä aina lopulta on tapana tehdä.

8. Pidä itsestäsi huolta. Älä siis unohoda itseäsi. Nuku riittävästi, syö hyvin, liiku ja ulkoile, tee niitä asioita mistä just sä nautit, ja mistä just sä tykkäät.

9. Pyydä apua. Sun ei suinkaan tarvitse pärjätä kaiken kanssa yksin. Äläkä ainakaan kieltäydy siitä, jos joku sitä tarjoaa samalla kun tarvitset sitä. Avun vastaanottaminen ei suinkaan ole nimittäin heikkoutta.

10. Ajattele positiivisesti. Mitä sitä turhaan negailemaan, kun voi sen sijaan ajatella positiivisesti. Etsiä ne positiiviset asiat ja tuoda ne negatiivisten yläpuolelle.
  asu_syksy_15-sideasu_syksy_21

11. Lopeta turha valittaminen. Siihen menee ihan turhaa negatiivista energiaa. Todennäköisesti et edes voi vaikuttaa näihin asioihin, mistä yleensä tulee eniten valitettua.

12. Opettele nauramaan itsellesi. Tärkeä taito nimittäin.

13. Tee töitä unelmiesi eteen ja saavuta niitä. Hyvä, eikä varsinkaan erityisen hyvä ei tule helpolla. Ole siis valmis tekemään töitä sen eteen.

14. Arvosta. Muita ja itseäsi. Älä siis vähättele ketään.

15. Älä kadehdi muita. Jos jollakin on jotakin, mitä sulla ei ole, se ei ole sulta mitenkään pois. Ei mitenkään. Keskity siis vain itseesi, äläkä turhaan kadehdi muita. Korkeintaan ota inspiraatiota toisten onnistumisista, jos joku toinenkin pystyy siihen, varmasti pystyt sinäkin.

asu_syksy_17 asu_syksy_7

16. Rakasta. Itseäsi, ja läheisiäsi. Näytä se myös heille ja itsellesi.

17. Älä tyydy mihin tahansa.

18. Jos et osaa, opettele. Ihminen ei ikinä osaa kaikkea. Ei koskaan. Sen sijaan, hän voi kokoajan opetella jotain uutta.

19. Opettele sanomaan kyllä mahdollisuuksille, ja ei silloinkun et halua jotain. On tärkeää tuntea rajansa, ja osata sanoa myös se ei. Mutta on vähintään yhtä tärkeää, myös uskaltaa sanoa se kyllä, vaikka vähän epävarma olisitkin.

20. Ole ystävällinen. Vaikka joku olis sulle ilkeä, ei sun tartte vajota samalle tasolle. Sen sijaan, nouse sen yläpuolelle, ja ole ystävällinen. Ystävällisyydellä voit myös saavuttaa enemmän ja saada uusia ihmisiä elämääsi.

asu_syksy_14
asu_syksy_10

21. Hymyile. Koska hymy on tärkein asuste. Ja se myös tarttuu!

22. Ota muut huomioon ja auta muita. Mä uskon siihen, että kun sä teet asioita toisen eteen, niin käy joskus myös toistepäin. Joku tekee asioita myös sun eteen ja auttaa just sua.

23. Älä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Työ, perhe, läheiset, terveys, elämä, ystävät, yms, koska mikään niistä ei lopulta ole itsestäänselvyys.

asu_syksy_3-side Jacket Zara | Shoes Dinsko Sweater River Island | Scarf By Malene Birger 
Bag Louis Vuitton Watch Michael Kors Jeans Zara

8 kommenttia

  1. Ihana postaus! Paljosti onnea vielä synttäreiden johdosta! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus, just hyviä juttuja! <3 ja superisti onnea täältä synttäreiden johdosta! :) Oot kyllä ollut fiksu kun oot napannut syksyllä asukuvia jemmaan, mulla ei meinaa olla asukuvamateriaalia oikein tallessa ja nyt ärsyttää kun ei pääse niin useasti kuvailemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Miina! ♥ :) Emmä tuosta fiksusta tiedä :D Pikemminkin laiska, kun saan niitä nyt vasta julkaistua! :D

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus, viisaita oivalluksia olet tehnyt :) Myöhästyneet onnittelut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! ♥ Ihana kuulla, että tästäkin päästä saa ulos jotain viisasta :D

      Poista
  4. Aivan ihana postaus, nämä kaikki kohdat ovat todella tärkeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nää on kyllä tärkeitä juttuja kaikki! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥