Millainen pukeutuja olen?

asu_ruskeatakki_7-side Kokoan asun yhden tietyn jutun ympärille. Kuten esimerkiksi kenkien tai tankin ympärille. Päätän siis ainoastaan yhden osan asua, johon alan sitten yhdistelemään muita juttuja pala palalta.  

En suunnittele asuja etukäteen. Yleensä se tulee siis ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan. Mulla ei esimerkiksi oo mitään listaa asuista, jotka pitäisi omasta vaatekaapista koota ja pukea päällensä. Joskus illallla saatan ajatella "no sitten seuraaviin asukuviin laitan tuon" harvoin kuitenkaan enää muistan sitä ajatusta edes seuraavana päivänä. 

Rakastan kenkiä, laukkuja ja takkeja. Nää on ne asiat, mihin mä panostan kaikista eniten mun pukeutumisessa ja asuissa. 

Mukavuudenhaluinen. Onneksi nykyään näin, muistan meinaan vieläkin ne ajat, kun talvella jorattiin converset jalassa. Toki mulla oli niissä sentään villasukat, mutta silti. Eilenkin kun sai kaivaa autoa reippaan 20cm lumikerroksen alta, ei olis todellakaan tullut mieleen lähteä sisältä sen luo converset jalassa. Pitää olla lämmin, eikä saa puristaa tai painaa mistään. 

asu_ruskeatakki_12 asu_ruskeatakki_9-sideEn juuri koskaan innostu massailmiöistä. Massailmiöllä tarkoitan näitä muutamia juttuja, jotka ovat lähteneet leviämään kuin rutto. Esimerkiksi chokerit, Calvin Kleinin alusvaatteet ja ylipäätään kaikki vaatteet, ne turkis pimpulapampulat niin laukuissa kuin kengissä (päähineet ainoa poikkeus), verkkosukkahousut, sametti, t-paitamekot, marmori... Ja mitä näitä nyt on. En siis koskaan osta mitään sen takia, että se on jotenkin IN tai hirveän hypetyksen keskellä. 

Farkkutyttö. Ennen olisin jatkanut tuota sanaa "aina ja ikuisesti". Nyt se on kuitenkin hieman himmaantunut. Mutta edelleen silti, farkut on ne, missä mä tunnen oloni kotoisaksi. Joskus vuosia sitten, en osannut käyttää mitään muuta alaosaa, kuin farkkuja. Nykyisin sentään edes jokusia muitakin yksilöitä on vaatekaappiin tiensä löytänyt. Silti edelleen useimmiten jalasta löytyvät ne farkut. 

En ihan hirveästi seuraa muotia. Tai vastaavia asioita ylipäätään. Joskus saatan bongata esimerkiksi toisesta blogista jonkin kivan yksilön, johon sitten itsekin ihastun, ja tulee se tunne "tuollainen on pakko saada". Mutta aika harvoin kuitenkin. Yleensä mä bongaan ne mun haluamat jutut ihan vain nettikaupoista tai kivijalkakaupoista. Mulla ei siis itseasiassa ole ketään "tyyli-ikonia". Vaan aikalailla luon oman tyylini itse. 

Tykkään aika erilaisista jutuista. Voin yhtä helposti vetäistä päälleni rennommat pöksyt, tennarit ja värikkään tuulitakin, kuin siistin mekon ja korkkarit. Mulla ei siis aina tartte olla se tennaripäivä, vaan voin hyvin joskus vaihtaa sen korkkaripäiväksi. Mä itseasiassa jopa tylsistyisin, jos pukeutuisin aina samaan muottiin. 
  asu_ruskeatakki_3-sideasu_ruskeatakki_5 Tykkään väreistä. Vaikka valkoinen onkin ehkä se mun suosikki pukeutumisessa, tykkään silti tosi paljon erilaisista väreistä. Sen sijaan, että luettelisin tähän kaikki ne värit mistä mä tykkään, on huomattavasti helpompi sanoa ne, mitkä ei iske. Vihreä (paitsi tummanvihreä ja khakinvihreä!) eli esimerkiksi vaaleanvihreä ei iske yhtään, erilaiset neonvärit ja muutama tummanruskean sävy, ei iske sitten yhtään. 

Yksinkertaisesti. Eli ei mitään viittä eri paitaa ja toppia muutaman liivin kera, miljoonalla eri korulla ja yksityiskohdalla. Ei. Vaan simppeliä ja yksinkertaista. Mutta kuitenkin ripauksella jotain erikoisempaa tai erilaisempaa. Mulle tulee sellainen ähky ja ahdistus, jos asussa on ihan liikaa kaikkea. 

Panostan & Pihistän. Vaikka oonkin valmis maksamaan esimerkiksi laukusta jo aika isoja rahasummia, en esimerkiksi perus topista ole valmis maksamaan juuri mitään. Juurikin esimerkiksi sellaisina perustoppeina mulla on Cubuksen muistaakeni 6,95€ maksavia toppeja. Välillä kun kuulee, että toiset ovat valmiita maksamaan vastaavista viisin kertaisesti enemmän, niin mä vaan pyörittelen silmiäni. Eli panostan tiettyihin juttuihin, ja pihistän tietyistä jutuista. 

En välitä muiden mielipiteistä. Lähes ollenkaan. Jos jonkun mielestä joku mun paita tai takki on ruma, tai se ei sovi mulle, niin se on hänen ongelmansa. Ei mun ongelma. Tietysti, jos joku nyt ystävällisessä mielessä neuvoo, että ehkä tuo toinen väri istuu paremmin, otan myös tällaiset neuvot vastaan tottakai. Mutta ihan vain mielipideasioissa, pidän oman pääni ja oman mielipiteeni, ja pukeuden just sen mukaan. 

asu_ruskeatakki_11-side asu_ruskeatakki_1-side Jacket Vila | Jeans Zara Shoes Timberland Scarf Cubus 
Top Vila Bag Louis Vuitton Watch Michael Kors Cardigan Bershka 

10 kommenttia

  1. Huippu postaus! Joskus oon tainnut samantyylistä toteuttaa tai se on ollut luonnostelussa päässäni, en muista:'D Blogivuosia mahtuu yli 4 joten ei mitään hajua. Mutta siis aivan mahtava postaus kaiken kaikkiaan ja mä niin varmaan joskus tällaisen teen (toki mainitsen postauksessa mistä ajatus lähti jos sen julkaisen) ;D

    Muutama vuosi takaperin mä itse halusin taas pukeutua mahdollisimman näyttävään asuun, en siis riemunkirjavaan vaan että korua ja sälää sai olla paljon, nyt tyylini on muuttunut simppelimpään suuntaan:)
    Ja hei panosta & pihistä, sama täällä! Kengät, takki ja laukut ovat sellaisia joihin haluan panostaa mutta voin ostaa paitulit, housut, hamoset sun muut ihan perus BikBokista, Ginasta tai muusta sellaisesta. Toki takkeja tulee joskus ostettua ihan sellaisesta perus liikkeestäkin mutta siis.. Ompelijalla yleensä teetätän nää laadukkaammat takit.:)
    Ja sitten tuo muodin seuraaminen, mä seurailen muotia mutta poimin sieltä kaikki kiinnostavat asiat omaan tyyliini, joskus vaan tuun tosi myöhässä että ne ovat loppuneet kaupoista ja jään nuolemaan näppejäni. Tällä kertaa sellainen istuva lyhyempi nahkahame on sellanen mitä oon etsinyt enkä enää oo löytänyt:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, Kiitos Kata! :) ♥ Mä en oo koskaan (vielä) teettänyt mitään ompelijalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa :p

      Poista
  2. pystyin kyllä samaistumaan tosi moneen kohtaan! Tällaisen postausidean voisin toteuttaa kyllä omassakin blogissa :) ja toi vaaleanpunainen neule on aika söpö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huippua kuulla, että sä samaistut moneen juttuun! :) Ehdottomasti toteutat säkin tällaisen! ♥

      Poista
  3. Tosi kiva ja mielenkiintoisesti jäsennelty postaus. Musta on aina tosi kiehtovia tämmöiset, joissa kerrotaan mistä elementeistä se oma tyyli koostuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin parasta palautetta, kun postauksesta tykätään ja se on vielä ollut myös mielenkiintoinen! Kiitos Maru palautteesta! :) ♥

      Poista
  4. Tää oli mielenkiintonen postaus! Täällä kans toinen, jolla on välillä niitä tennaripäiviä ja välillä taas korkkaripäiviä, vaihtelu virkistää. :D Ja toi vaaleenpunanen neuletakki on muuten tosi ihana! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, vaihtelu virkistää!! :) Tää neuletakki on kyllä ihan yli-ihana! ♥

      Poista
  5. Tosi kiva postausidea! Rakastuin muuten ihan täysin tuon sun asun värimaailmaan, varsinkin noissa takkikuvissa<3 Mätsää jotenkin ihan täydellisesti noi kengät, takki ja laukku nimittäin :)

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintonen postaus! :)

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 24 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!