Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

TB-STYLE: JOULUKUU

tbstyle_joulukuu DSC_0885-side 2012
Tuli jotenkin tosi kiva fiilis näitä kuvia katsellessa. Tykkäsin meinaan tosta välimallin tukasta, eli kun tummanruskeaa alettiin käännyttään vaaleaan, olin pitkään tuossa värissä. No mutta, aikas yllättävää, mutta voisin hyvin pukeutua tähän asuun edelleen! Huivia ja farkkuja mulla ei enää ole, mutta tuo takki ja kengät löytyy kyllä. Varsinkin takki on edelleen kovassa käytössä. Sitä minkälainen paita mulla tuolla alla oli, en osaa sanoa, koska siitä puuttui kuvat täysin. 
  DSC_0908-side2013
Edellisestä asusta puuttuivat kuvat ilman takkia, ja tästä asusta puuttuu kuvat takin kanssa. Noh, tää asu on sellainen perus kiva. Ei mitenkään lemppari, mutta ei mitenkään kamalakaan. Kengät tosin menisivät vaihtoon talveen sopiviksi kengiksi. Samoiten myös puolet koruista jäisi kokonaan pois. 
  DSC_0293-side2014
Ompas eri näköinen maisema, kun lumi puuttuu kokonaan. Tässä asussa on vähän liikaa kaikkea. Värejä, jotka eivät oikein toimi keskenään, ja muutenkin vähän hassuja valintoja. Asusta kaikki muu löytyy edelleen, paitsi farkut. Kaikkia osia tulee myös edelleen käytettyä, mutta vähän eri yhdistelmillä, kuin tässä. 
  asu_henrylloyd12015
En edes muistanut tällaista asua! Muuten oikein toimiva, mutta farkut ei enää iske lainkaan. Ja niin ne ovatkin jo päässeet kiertoon. Kenkiäkään multa ei enää löydy. Tää asu vois toimia vaaleanharmailla timberlandeilla ja yksi värisillä vaaleilla farkuilla. Huivi ja takki ovat edelleen suosikkeja, ja sen myötä myös paljon käytössä. Takki ei oo niitä kovimpien pakkasten takkeja, mutta muutamassa asteessa sillä pärjää kyllä. 
  asu_vihreätakki_42016 
Tästä mä tykkään ihan hurjasti! Voisin edelleen vetäistä tän päälleni, ihan tismalleen samanlaisena. Tuo takki oli ihan paras löytö viime talvena. Aluksi ajattelin, että tämä takki tulee olemaan haasteellinen yhdistää mihinkään, mutta onneksi olin väärässä. Tämä nimittäin toimii yllättävänkin hyvin erilaisten värien ja yhdistelmien kanssa. Kuten vaikka tässä just viininpunaisen kanssa. 

asu_6

2017
Sitten asua viime viikolta. Kyllähän sen taas huomaa, miten oma tyyli on kehittynyt kun näitä kuvia katsoo järjestyksessä. Vaikka tosin toi 2013 veti aika yllätyksen, siis positiivisen sellaisen. Jotenkin, ainakin omaan silmään näyttää siltä, että tyyli on lähtenyt selkeästi simppelimmälle linjalle, muttei kuitenkaan sellaiselle tylsän simppelille. Jos saatte kiinni, mitä tarkoitan! Palataan tähän asuun siis pian tarkemmin. 

6 kommenttia

  1. 2016 ja 2017 iskee kyllä muhun eniten, aivan ihania nuo kaksi kokonaisuutta<3 Eipä nuissa muissakaan sinänsä mitään vikaa ole, sulla on ihanan sellainen rento ja simppeli tyyli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana saada sulta Kata tällainen kommentti! :) Koska mä oon aina ihaillut sun asuja! ♥

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus, varsinkin kun on noita vaihtuvia asuja aina! Oma suosikki on 2013.. ehkä asu vaan on toimiva oli lunta tai ei :)

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sä tykkäät tuosta 2013 asusta! :) Ja totta, tuo toimii lumen kanssa tai ilman! :D

      Poista
  3. Aivan ihana toi takki tossa 2012 vuoden kuvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, ja siksi se ulta edelleen löytyykin! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥