6 + 1 VINKKIÄ KEVÄÄSEEN

Kevät alkaa pikkuhiljaa saapumaan, ja mä halusinkin jakaa teille vähän mun satunnaisia kevät juttuja ja vinkkejä, sekä tekemisiä tähän vuodenaikaan kuuden vinkin muodossa, mihin lisäsin yhden extra tärkeän mukaan viimeiseksi. Mä ainakin rakastan kunnon kevättä! Se on ihana vuodenaika 

kevät_3 KEVÄT-2Ostin pitkän pitkästä aikaa ainaisten tulppaanien sijaan neilikoita. Olin useamman kerran kuullut, että niiden pitäisi kestää huomattavasti kauemmin nättinä, kuin taas esim just tulppaanit kestävät. Ja niinhän nuo ovat kestäneet! Ostin samaan aikaan kimpun myös tulppaaneita, ihan testi mielessä. Ostin kimput viikko sitten. Tulppaanit on siinä kunnossa, että ne saa heittää viimeistään huomenna menemään, mutta neilikat on tikissä edelleen. Hintaa kimpuilla oli saman verran. Joten jatkossa meiltä löytyy kyllä useammin neilikoita, kuin tulppaaneja. 

aallomurtaja_keyart_no-text_1600x900
KEVÄT-1 Mä oon valehtelematta nähnyt lähes kaikki 2000- luvulla julkaistut kotimaiset sarjat. Tai ainakin osan sitä sarjaa, jos en kokonaan alusta loppuun. Nyt kuitenkin yksi uutuus on noussut ehdottomasti suosikkien kärkeen. Se on C Moren alkuperäissarja Aallonmurtaja. Tää itseasiassa tulee parhaillaan just telkkarista sunnuntaisin. Koko kausi taas on nähtävissä jo nyt C Moressa, ja ne jaksot mitkä on kerennyt tulla jo telkkarista löytyy myös Katsomosta.
Aallonmurtaja kertoo perheestä joka saa elantonsa ammattirikollisuudella. Tapahtumat sijoittuvat Kotkaan, mutta Helsinki ja myös Venäjä ovat mukana kuvioissa. Vaikka sarjassa on paljon rikollisuutta, siinä on myös tosi hyvin tuotu esiin se, että rikollisetkin on ihmisiä. Ihmisiä mille perhe on tärkein kaikista, ja läheisen puolta pidetään aina. Keinolla millä hyvänsä. Aallonmurtajassa muhun iskee paljon myös näyttelijät. Maria Ylipää ja Turkka Mastomäki on aina ollut kotimaisesta kattauksesta mun lemppareita. Vaikka Aallonmurtaja onkin tehty ihan viimeisen päälle, siitä on myös tehty todella aito. Nyt sitten odotellaan kipeästi ensi vuotta, ja toista tuontantokautta. Kannattaa ehdottomasti tsekata tää, jos etsit nyt kevääseen jotain uutta sarjaa katsottavaksi!
Kuva täältä.

kevät_5 KEVÄT-3 Mä niinniin monet kerrat mietin Sims 4 pelin ostoa. Mutta aina se sitten kuitenkin jäi kauppaan. Kunnes tää tuplaversio osui niin edullisesti kohdalle CDONin sivuilla, että ei sitä vaan sitten enää voinut jättää sinne. Mä olin muksuna ihan hullu sims-fani. (okei vielä ihan kauppiksessakin...) mutta kun kone aikoinaan vaihtui Macbookkiin, ei vanhaa kolmosta saanut siihen enää asennettua levyaseman puututtua. Muutenkin silloin pelaaminen oli jäänyt jo paljon ennen koneen vaihtoa, koska aikaisempi eläkeikäinen koneherrani ei enää jaksanut kyseistä juttua pyörittää sujuvasti. Nyt kun tätä on jokusia kertoja tullut pelattua, en enää oikein tiedä oliko tää loisto-ostos vain ihan toinen ääripää. Pelihän on kerrassaan oikein kiva, aika kuluu kuin siivillä. Mutta, se kuluu turhankin äkkiä pelin parissa. No ehkä mä kuitenkin oon ihan tyytyväinen tähän hankintaan. (pakko olla, ostin just toissapäivänä yhden lisäosan lisää...) Tän pelaaminen on jollain kierolla tavalla niiin rentouttavaa. Sä voit oikeesti keksittyä vaan niiden luomiesi ukkeleiden elämään, miettimättä yhtään sun omaa elämää. Kunnon aivot narikkaan touhua siis! Unohtamatta talojen rakentelua ja sisustamista. 

kevät_7 KEVÄT-6 Enhän mä oo ainoa, joka rakastaa käydä kaupassa niinä aikoina, kun aina uuden sesongin karkit ovat vallanneet oman pienen osansa kauppaa? Nimittäin musta on aina kiva kiertää se hylly läpi, bongata uutuuksia ja katsoa, löytyykö edellisen vuoden suosikit vielä valikoimasta. Pääsiäinen taitaa olla jopa näistä kaikista sesongeista mun lemppari. Kaikki pääsiäiskarkit on vaan niin ihanan suloisia ja söpöjä, että niitä on pakko ostaa ihan vaan senkin takia. Tänä vuonna tuli testattua myös niitä kuuluisia töhnämunia, ja en kyllä allekirjoita sitä suurta suosiota, mitä ne ovat osakseen saaneet. Ne oli itseasiassa tosi pahoja, kaksi pystyi syömään siitä neljän rasiasta. Kaksi on edelleen syömättä. 
Mutta tosiaan, pääsiäisherkut kuuluu kevääseen. Kevät ei olisi kevät ilman näitä! 
  kevät_1KEVÄT-4 Uudet pussilakanat tekee kevään. Koti ei voi olla keväinen, jos pussilakanat eivät ole keväiset. Varsinkin jotkin oikein raikkaat ja värikkäät, eli just kevääseen sopivat versiot. Mulla nää Finlaysonin koivu pussilakanat on varma kevään merkki. Näitä ei oikeastaan ollenkaan tule käytettyä talvisin. Keväisin muuten kaikki kaupatkin täyttyvät uusista kevät tekstiileistä, mm H&M Homelta löytyy tosi monet kivat uudet pussilakanyksilöt, kannattaa kurkata. 
  kevät_6KEVÄT-5 Koska keväällä ainakin muhun iskee suuri into uudistaa koko vaatehuone, ja uskon, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy ihan varmasti muitakin samassa veneessä matkaavia, halusin vinkata tästä teille. Kyseessä on asusteita myyvä Monnier Freres niminen nettikauppa. Heidän valikoimastaan löytyy tuotteita merkeiltä Michael Kors, DKNY, Tory Burch, Marc Jacobs, Furla ja paaaljon muita. Kyseessä on luotettava ja hyvin toimiva verkkokauppa, joka toimittaa tuotteensa Euroopasta Suomeen. Eli mitään tullinlulleja ei tuu lisäkuluiksi yllätyksenä. Suomen hintoihin verrattuna monessa heidän tuotteissaan hinnat ovat tosi kohtuullisia, ja usein jopa huomattavasti edullisempia, mitä täällä. Lisäksi pakko mainita heidän alennusmyyntinsä, ne on yleensä ihan huiput! Varsinkin jos vertaa Suomen perus -10% kamppiksiin. Kipinkapin tutustumaan paikkaan, jos etsinnässä on esimerkiksi jokin pirteän värinen laukku kesäksi! 
  KEVÄT_8-1KEVÄT-7

14 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! Pirteet kuvat ja ihana tuo viimenen♥

    VastaaPoista
  2. Ihanan raikkaita kuvia! Kuolaan kaikkien muiden leikkokukkia, mutta vitsit kun meillä asuu niin possu kissa että se syö kaiken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki? :D No on kyllä melkoisen kaikkiruokainen mirri teillä sitten!

      Poista
  3. Ihanan piristävä postaus :) Neilikat on ainakin meikäläisen lempparikukkia, koska ne kestää niin kauan hyvinä ja onhan ne muutenkin tosi nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en oo koskaan aikaisemmin hiffannut, et ne oikeesti kestää näin kauan! Mut nyt kun sekin tieto on saapunut perille, uskon, että näitä tulee ostettua paljon useammin, kuin tulppaaneita :-)

      Poista
  4. Kevättä täälläkin odotellaan jo innolla, vaikka täysin talvi-ihminen olenkin! Pääsiäsiherkut on mun lemppareita ja niitä odotan kovasti myös haha :D Neilikoita en olekaan koskaan tainnut ostaa, vaan tulppaanit on ollut se mun kevätkukka koska onhan ne muutenkin mun lempparikukkia. Kuitenkin vaihtelun vuoksi neilikoitakin voisin testata tänä keväänä :)

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit on ihania! Mutta kun se loisto ei kestä kuin ihan vaan muutaman päivän :( Neilikat oon ostanut jo pian 2 viikkoa sitten, ja kaikki ei oo edes ihan täyteen loistoonsa vielä edes auenneet!

      Poista
  5. Ihanan pirteä ja positiivinen postaus! ❤️ Neilikat on ihan mun lemppareita, joten niitä täytyy kyllä käydä taas itsekin ostamassa! Ja apua, täällä toinen Sims hullu 🙈 Aikoinaan oli ykköseen ja kakkoseen kaikki lisäosat ja nyt koneella on kolmosen perusversio. Nyt on tullut pelailtua vähän vähemmän, mutta se ihan totta on terapeuttista! Paitsi sitten kun vaikka peli tilttaa ja menetät kaikki tekemäsi muutokset ja tahtoisit pahoinpidellä tietokoneen 😂

    Sara V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kolmoseen lähes kaikki lisäosat aikoinaan! :D Terapeuttista nimenomaan siihen saakka, kun se tilttaus koittaa :D

      Poista
  6. Mä kans rakastan sesonkiherkkuhyllyjen kiertelyä! Söin joskus Englannissa töhnämunia (ennen kun niitä edes sai Suomesta), ja oli aika hyviä. Mut tänä keväänä ostin rasiallisen oreomunia ja kävi vähän samoin kuin sulla, että ei niitä pystynyt kovin montaa syömään. Ja neilikat on ehkä mun lempparikukkia kaikista ♥ Niin nättejä ja kaupan päälle vielä pitkäkestoisiakin.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten ole ainoa sesonkiherkkuhyllyjen kiertelijä! :) Joo siis voin vaan kuvitella miten kamalia nuo oreo-versiot ovat, kun ne normitkin oli ihan ällöä :D

      Poista
  7. Tosi kiva postaus! Myös äiti täl viikol kerto kuinka neilikat säilyy pitkään ja eivät enää hanki tulppaaneit. Meillä myös yhteen kertaan jää varmaan nämä kevättulppaanit. Kivat vinkit yleisesti ja tota sins nelosta täälkin katsottu. Eka pitäisi vaihtaa tietokone ennekuin viitsisi sen hankkia. Tolla vanhalla sotaratsulla voi pelata vielä kolmosta :D

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta siinähän on loistava syy vaihtaa konetta ;) Nelosessa on paljon kaikkia uusia juttuja paremmin, mitä kolmosessa!

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 23 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!