Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

ARSKAT KESÄÄN PILKEOPTIIKALTA

*Yhteistyössä Pilkeoptiikka.

pilkeoptiikka_2
Vaikka tällä viikolla onkin sadellut ihan ruhtinaaliset määrät vettä, eikä auringosta ole näkynyt juuri pilkahdusta enempää. On alkukesä ollut, ja toivottavasti myös loppukesä tulee olemaan erittäin aurinkoinen. Arskoille on siis löytynyt ihan mukavan paljon käyttöä. Ja hyvä niin, koska mä ainakin rakastan erilaisia, värisiä ja mallisia arskoja. Kesällä asusteita ei hirveämmin tuu käytettyä, paitsi ne arskat kyllä kuuluu kesäasuun lähestulkoon poikkeuksetta. 

pilkeoptiikka_5
Viime vuoden lopulla Pilkeoptiikka lähetti mulle yhteistyössä aikas kivan paketin. Se sisälsi kahdet aurinkolasit, toiset mulle ja toiset J:lle. Paketista paljastui molempien jo pidemmän aikaa haaveilemat yksilöt. Mulle Ray-Ban 3546 malli mustilla sangoilla ja linsseillä. J:lle taas mielettömän upeat Oakleyn Holbrookit värissä Matte Black Red Iridium, joissa linssit on tuollaiset punasinivioletit. 

Mä päädyin kerrankin perus mustiin versioihin. Tai onhan näissä kiva yksityiskohta tämä kultainen ns. silta linssien välissä. Mutta väriltään hyvin perus yksilöt. Multa löytyy ennestään jos jonkinvärisiä jo, mutta ei yksiäkään perus tyylikkäitä mustia. Huomasin viime kesänä kaipaavani sellaisia tosi pelkistettyjä ja hillittyjä versioita. Vaikka kuinka rakastankin erilaisia värikkäitä peililinssejä (kuten esimerkiksi just noita J:n Holbrookeja on tullut jo muutama kerta lainattuakin...) niin ei ne vaan kaikkien asujen kanssa toimi. Tyylikäs musta sen sijaan istuu lähes asuun kuin asuun. Tykkään näistä myös istuvuuden takia tosi paljon. Ei paina eikä purista mistään ja pysyy hyvin päässä. Tää malli löytyy Pilkeoptiikalta itseasiassa myös kahdessa eri koossa. 

J:lle taas Holbrook oli malliltaan jo tuttu ja erittäin hyväksi todettu. Hän taas kaipasi vähän väriä aikaisempien yksilöiden rinnalle. Molempien mielestä tää mattamusta toimii ihan mielettömän hyvin tuon tyylikkään värisen linssin kanssa yhteen. J:lle arskoissa tärkeää on myös se, että ne oikeasti pysyy päässä ja on hyvät päässä. Nämäkin lasit on kerenneet veneillä ja pyöräillä ja vaikka mitä muuta jo monta kertaa. Eikä siinä kohtaa, kun sä väännät veneen kaasua kovemmalle ole aikaa miettiä mahtaako ne lasit pysyä menossa mukana vai. Niiden on pysyttävä. Mä itseasiassa oon näitä tosiaan muutaman kerran vähän lipastanut lainaan, ja molemmilla kerroilla itseasiassa lenkille! Tätä mallia löytyy monissa eri värivaihtoehdoissa, ja Pilkeoptiikallahan on sellainen käytäntö, et jos heidän sivuiltaan ei löydy jotain tiettyä väriä esimerkiksi, mikä kuitenkin Oakleyltä on saatavilla, he tilaavat sellaiset sulle!
  pilkeoptiikka_hennam_1pilkeoptiikka_6
Aluks mä ajattelin, et nää mustat lasit tulee olemaan vaan sellaisten perusasujen lasit, ettei näille tuu niin paljoa käyttöä kun mun värikkäämmille yksilöille. Ja pyhpah miten taas kävikään ennakkoajatusten kanssa. Mä oon käyttänyt näitä eniten koko kesänä tähän mennessä, enkä usko, että luku heittää häränpyllyä loppukesänkään aikana.

Koska mä ainakin haluan uskoa niin, että kesä on vasta edessäpäin aurinkoisine hellepäivineen, niin nyt on korkea aika sunkin päivittää aurinkolasit ajantasalle. Mä suosittelen ehdottomasti Pilkeoptiikkaa
Ollaan tehty yhteistyötä heidän kanssaan jo vuodesta 2012. Suurin osa mun aurinkolaseista onkin ostettu heiltä. Täälläkin monesti vilahtaneet ja paljon kehuja saanet aurinkolasit Ray-Banin Clubmasterit sinisillä peililinsseillä löytyvät edelleenkin heidän valikoimastaan. Muistan kun nuo tuolloin 2014 kesällä itselleni hankin, sain heti kesän festareilla kuitteja kavereilta "sähän oot matkinut Mikael Gabrielia" vaikka oikeestihan multa nää lasit löytyivät jo ennen Miklua ;) 

Kurkkaa ihmeessä heidän valikoimansa, se on nimittäin oikeasti mieletön! Hinnat on erittäin kilpailukykyiset, 
ja ostaessasi Pilkeoptiikalta tuet vielä kaiken lisäksi kotimaista yritystä

2 kommenttia

  1. Tosi makeet kummatkin lasit!! Mun omat suosikkilasit on kanssa Ray-Banit ja ne on itseasiassa ainoot lasit, joita oon käyttänyt moneen vuoteen :D Olis hauska kuitenkin nähdä sun aurinkolasikokoelmaa muutenkin, kun mainitsit että tykkäät kaikista värikkäistä ja vähän erilaisemmistakin :)

    - Kiia // https://kiiainnanmaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ray-Baneilla on kyllä niin monta ihanaa mallia, että ihmekös tuo, että sunkin suosikit on heiltä! :') Täytynee harkita tuota ideaa kuvata koko kokoelma! :p

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥