Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

LAUTAPELEJÄ PELIPÖYDÄN TÄYDELTÄ!

*Kaupallinen yhteistyö: Lautapelit.fi

catan_lautapelit_5
Mulle yks joulun ehdoton kohokohta ihan pikkutytöstä saakka on ollut erilaisten lautapelien pelaaminen perheen kesken. Lapsena me saatiin joka joulu aina vähintään yksi uusi lautapeli, jota sitten joulunpyhät perheen kanssa pelattiin. Vuosien kuluessa niitä pelejä kerääntyi melkoinen kasa. Joita edelleen näin aikuisena tulee vähintään jouluisin aina pelailtua. Mä tosin tykkään lautapelien pelaamisesta niin älyttömän paljon muutenkin, että mä kerään porukkaa pelaamaan aina kuin vain mahdollista. Tuo perinne ostaa joka joulu uusi lautapeli, on itseasiassa säilynyt tähän päivään saakka. Hyvin todennäköisesti se perinne tulee myös pitkään säilymään! 

Olinkin siis aivan hurjan innoissani, kun pääsin yhteistyöhön Lautapelit.fi sivuston kanssa. He ovat tosiaan nimensä mukaisesti erilaisia lautapelejä myyvä kivijalkamyymälä sekä verkkokauppa. He julkaisevat myös suomenkielisiä painoksia maailmalla suosituista ja menestystä saavuttaneista lautapeleistä. Heillä on todella korkealle asetetut kriteerit, mitä pelejä he lähtevät julkaisemaan. Tästä kertoo se, että moni heidän julkaisemansa peli, on voittanut Suomen lelukauppiaiden yhdistyksen jakaman vuoden peli- palkinnon. 

Yhteistyössä Lautapelit.fi:n kanssa, mä sain heiltä paketillisen uusia pelejä näin sopivasti jouluksi testattavaksi. 

lautapelit_5

Kun mä pelasin Catania ensimmäisen kerran viime vuonna, nousi se heti yhdeksi mun kaikkien aikojen lemppari peliksi. Siinä paikalla se komeilee edelleen vähintään yhtä vankasti, kuin ennen. Tää uusi Kauppiaat ja Barbaarit -lisäosa, jota pääsin juuri yks päivä ensimmäisen kerran testaamaan korkeintaan vain paransi Catanin asemaa mun suosikeissa. Catan on kerännyt useita erilaisia Vuoden Peli -palkintoja, eikä tosiaan ihme. Mä en oo tosiaan vielä mitään kymmeniä kertoja kerennyt tätä pelata, mutta silti oon lujasti tykästynyt tähän. Oikeastaan joka kerta, kun me on tätä pelattu, on kuin pelaisi uutta peliä. Se sama tuttu kaava pysyy kuitenkin joka pelissä, mutta koska pelilauta kootaan joka kerta pienistä palasista erilaiseksi, niin se luo peliin aina uuden viban.

catan_lautapelit_1
catan_lautapelit_3 Catan on tosiaan saari, jota pelaajat asuttavat erilaisin keinoin. Lisäosa tarjoaa saaren rakentamiseen ja asuttamiseen uusia uria ja mahdollisuuksia. Kauppiaat ja Barbaarit -lisäosan myötä peliin tulee neljä uutta muunnelmaa ja viisi uutta kampanjaskenaariota. Eli uutta pelattavaa monelle eri kerralle! Me on keretty testata uusista skenaarioista jo Catanin Kalastajat sekä Catanin joet, joissa molemmissa sai taas todella paljon uutta ilmettä ja uusia hauskoja juttuja peliin.

catan_lautapelit_4 Catan on myös kestoltaan tosi sopiva peli-iltaan. Aina vähän riippuen skenaariosta ja onko lisäosajuttuja mukana kesto vaihtelee 45-90 minuutin välillä. Perus peliä voi pelata 3-4 henkeä, ja lisäosa tuo mukanaan myös kahden pelin mahdollisuuden. Lisäksi olemassa on lisäosa, joka mahdollistaa pelaamisen 5-6 hengelle. Mä suosittelen Catania ehdottomasti minkälaiselle peliporukalle tahansa 10-vuotiaista ylöspäin. Aivan huippu esimerkiksi juuri joululahjaksi!

lautapelit_9

Perus lautapelien lisäksi muhun iskee myös erilaiset korttipelit. Niissä vaan tuppaa tosi usein olemaan vähimmäis pelaaja vaatimuksena se kolme pelaajaa, mielummin pelin etenemisen kannalta jopa neljä tai viisi. Siksi olin aika innoissani tästä Lost Cities -pelistä, koska tätä pelataan nimenomaan kahdestaan. 

lautapelit_8 lautapelit_6 lautapelit_7 Perus korttipelejä on tullut vuosien mittaa opeteltua monia erilaisia. Tää on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Tässä on kaksi eri versiota, nopeampi sekä pidempi. Pelilauta vaan käännetään ylösalaisin vaihdettaessa. Pelissä jokainen väri on oma tutkimusmatkansa, ja pelaajat pelaavat kädessään olevia kortteja näihin yksi kerrallaan vuorotellen. Tutkimusmatkasta muodostuu kuitenkin kuluja, jotka ovat ensiksi katettava, saadakseen pisteitä. Eli pelissä voi saada todella herkästi myös miinuspisteitä. Pelissä pitää tarkkaan myös seurata, kuinka vastapuoli pelaa omat korttinsa. Riskejä on pakko ottaa, mutta minkä riskin päätyy ottamaan, siinäpä vasta pulma. Pelin idea on loistava, vaikkakin pisteiden lasku meinaa aluksi aiheuttaa harmaita hiuksia, ennen kuin sen täysin sisäistää. 

lautapelit_4

Strategiapelit on ehdottomasti lautapeleistä niitä mun lemppareita. Lautapeli.fi kaupan työntekijät suosittelivat mulle tätä Photosynthesis -peliä, kun olin vähän kertonut minkälaisia pelejä meillä tykätään pelata, ja mitkä erityisesti on just mun mieleen. Kerran tätä on nyt tullut testattua, ja täytyy sanoa, että kyllä tää pääsee uudestaankin pelipöydälle. 

lautapelit_2 lautapelit_10 lautapelit_3
Pelissä ideana on tosiaan puut, ja niiden kasvattaminen läpi niiden elinkaaren. Auringonvalo liikkuu ympäri lautaa ja aiheuttaa pelilaudalle varjoja. Varjoissa olevat puut eivät luonnollisesti toimi samalla tavalla, kuin suoraan auringossa paistattelevat. Puiden kasvun myötä kerätään samalla pisteitä, ja koko pelin ajan myös kylvetään uusia siemeniä, joista sitten aloitetaan kasvattamaan puita. Sopiva lisä meidän pelivalikoimaan, vaikkei ihan Catanin tasolle ylläkkään.
  
lautapelit_11
Mun mielestä lautapeli on ihan älyttömän hyvä lahjaidea perheen kesken. Esimerkiksi tuo yllä esitelty Catan -peli. Me hankittiin tuo peruspeli jo viime jouluksi, ja nyt täksi jouluksi saatiin siihen sopivasti täydennystä sen lisäosasta. Peli herää kuin henkiin aina uuden lisäosan myötä, ja sen pelaamiseen tulee mukaan se sama tuttu ja ihana jännitys, kuin pelaisi aivan uutta peliä. Cataniinkin kuuluu useita erilaisia lisäosia, joilla pystyy ratkaisemaan monen vuoden lahjaongelman, tai tuomaan kivaa lisää muuten vain joulunpyhiin! Toinen tällainen pelisarja, jota voi täydentää erilaisilla lisäosilla, on Dominion, joka me hankittiin jo muutama vuosi sitten. Siihenkin on ilmestynyt jo ainakin 10. erilaista lisäosaa. Me ollaan keretty hankkia siihen vain yksi lisäosa, mutta tarkoitus on sitäkin sarjaa tässä taas joku kerta täydentää. Tällä hetkellä vain tuo Catan tuntuu olevan meidän porukalla kovemmassa huudossa. Innolla odotankin taas välipäiviä, jotta päästään pistämään pystyyn kunnon peli-ilta näiden uusien ihanien pelien kera! 

Kannattaa ehdottomasti tsekata Lautapelit.fi sivuston tarjonta, tai poiketa heidän liikkeessään joko Tampereella kauppakeskus Ratinassa, tai Helsingissä kauppakeskus Kampissa! Heidän valikoima on hurjan monipuolinen! Lautapelit.fi:n henkilökunta arvio, että viimeistään maanantaina 18.12.2018 ennen klo 12:00 tehdyt tilaukset keretään toimittaa vielä jouluksi. Liikkeet heillä palvelevat ihan jouluaattoon saakka.

Heidän verkkokaupassaan on myös tällä hetkellä paljon erilaisia tarjouksia. Esimerkiksi nämä kaikki mun esittelemät pelit ovat tarjouksessa. Nämä tarjoukset ovat voimassa 30.12.2018 saakka.

Tykkäätkö sä pelata lautapelejä? :)

3 kommenttia

  1. Minä tykkään hirveästi lautapeleistä ja aina tuleekin ne hankittua lautapelit.fi sivustolta :). Catani on oma lempparini ollut jo vuosia - todella hauska peli, varsinkin nyt, kun minulla on peruspelin lisäksi kolme lisäosaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että mä en oo ainut, joka on ihan hulluna lautapeleihin :D Meidänkin pitää ehdottomasti hankkia vielä ainakin joku toinen lisäosa tuolle, sitten kun tuossa on kaikki skenaariot pelattu ensiksi kertaalleen läpi! :p

      Poista
  2. Pitäisi useammin pelata lautapelejä ja perustaa semmonen peli-ilta viinin kanssa kavereiden kesken.

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥