Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

UUSI SUOSIKKI PIPO!

DSC_1491 Korona muutti mun tän illan suunnitelmia sen verran, että päätin napata koneen syliini ja tullakin postailemaan teille asukuvia. Mun piti tosiaan olla Hakametsässä katsomassa asiakkaiden kanssa jääkiekkoa, mutta toisin kävi. Hallitus päätti, että nekin kiekot pelataan tyhjille katsomoille. Ja hyvä niin. Olikin jo aika tehdä jotain isompia linjauksia tuon koronan suhteen. En voi sanoa omalla kohdalla pelkääväni sitä, mutta kyllä se herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Kuullessani tänään kavereilta, että Prismat sun muut supermarketit on ostettu suurin piirtein tyhjäksi saakka, kävi mullakin mielessä, että pitäisikö nousta sohvalta ja lähteä varoiksi kauppaan. Tarkoitus oli siis käydä siellä vasta huomenna töiden jälkeen. Pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa, osittain siksi, että tuskin olisin saanut Prismasta enää kaipaamiani ruokia viikonlopulle, vaikka jos sama meno jatkuu huomenna, tuskin saan niitä silloinkaan. En kuitenkaan itse halua lähteä vielä hysterisoimaan asian kanssa, vaikka tuon pitkäaikaissairauden takia riskiryhmään itse kuulunkin. Tän nyt ei kuitenkaan ainakaan pitänyt olla mikään korona postaus, palaillaan siihen aiheeseen ehkä myöhemmin. 

Vaan nyt mä tulin kirjoittelemaan teille perus höpöttelypostaukset asukuvien merkeissä. Asukuvat on muutaman viikon takaa, kun tuli pitkästä aikaa taas pyörähdettyä keskustassa. Keskustasta pois muuton jälkeen, silloin reipas vuosi sitten, siellä ei ole enää kovinkaan usein tullut käytyä. Jos ei lasketa mun ripsihuoltoja, niissähän mä tosiaan käyn siellä. Mutta niissäkin mä käyn lähes joka kerta niin, että käyn pelkästään huollattamassa ripset, ja sitten jo kurvailen pois sieltä. Asuin kuitenkin sen reipas neljä vuotta aivan Tampereen keskustassa, ja on tota ikääkin varmaan kerennyt jo sen verran kertyä, että ei se keskustassa pyöriminen enää iske sillai samalla tavalla, mitä ennen. Asukuvia siellä kuitenkin saa monessa paikkaa kivoja, joten siihenhän sitä sitten samalla reissulla hyödynnettiin. 

Vaikkei kuvissa näytäkään siltä, että olisi mitään sataa astetta pakkasta, kun arskakin kehtasi pitkän tauon jälkeen taas paistatella, niin silti mä valitsin tuon paksun takin. Tuuli oli meinaan todella hyytävän kylmä. Tämä takki on tän talven löytöjä. Tilasin sen itseasiassa netistä, josta mä shoppailen nykyään varmaan +90% mun shoppailuistani. Se oli varustettu mukavalla -60% alelapulla, joten sen kehtasi ihan mielihyvin kotiuttaa. Olin jo hetken aikaa tuskastellut, kun multa puuttui sellainen perus musta parkatakki, jossa kuitenkin olisi jotain ekstraa. Tässä sitä oli just sopivasti. Vähän persoonallisempi huppu ja karvakaulus, nahkaiset yksityiskohdat olkapäissä, sekä vinoon ommeltu vetoketju. Sopivasti, mutta ei överisti. 
  DSC_1492DSC_1418 DSC_1434 DSC_1504
No mutta mites tää mun uusi upea pipo! Sain valita ihanan Superyellowin valikoimasta itselleni muutaman pipon, ja toinen valinta osui tähän KIDE Merino wool beanie malliin värissä beige, joka on tosiaan 100 prosenttista merinovillaa. Superyellow on tosiaan kotimainen merkki, ja nämä heidän piponsa myös valmistetaan täällä Suomessa. Malleja ja värejä heiltä löytyy runsaasti, ja nyt muuten kannattaakin tutustua tarkemmin heidän valikoimaansa, heillä on nimittäin talvialennukset menossa. Mä oon tykännyt tosi paljon mun molemmista pipo valinnoista, erityisesti tästä beigestä versiosta, joka mulla onkin ollut käytössä jo monen monta kertaa. 
  DSC_1453DSC_1467 DSC_1486Jacket ONLY
Jeans MANGO
Bag MICHAEL KORS
Sunglasses RAY-BAN
Beanie SUPERYELLOW*
Shoes GUESS

2 kommenttia

  1. Aaai kuinka ihana takki, tuo huppu kiinnitti huomioni heti! :D Näyttää todella lämpöiselle niin takki kuin koko asukokonaisuuskin :)

    VastaaPoista
  2. TOi takki näyttää niin hyvältä, oon joskus noita itekkin kattonu mutta en ole sitten ostanut kun kaikkia vanhoja rytkyjä on vielä paljon.

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥