Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

HYVÄSTI 2021!

Taas se aika vuodesta, kun viimeistä viedään. Mennyt vuosi oli melkoinen, eikä niinkään positiivisella tavalla. Vaikka mahtui sinne myös niitä positiivisiakin asioita, niin silti negatiivisten määrä varjosti koko vuotta. Kirjoitan tästä puolesta vielä oman postauksen lähipäivien aikana, koska nyt katsotaan mennyttä vuotta kokonaisuutena. Mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä, nähtyä ja koettua! 

 

 Mikäli aikaisempien vuosien vastaavat postaukset kiinnostaa, löydät ne klikkaamalla vuosilukuja 

2020201920182017201620152014 ja 2013.
  
1_tammikuu Ihan ensimmäisenä mulla tulee mieleen tammikuusta, kun ostin uuden pitkään haaveilemani auton! Meillä oli Hondan kanssa yhteistä taivalta takana jo miltein 8 vuotta, joten jo oli aikakin vaihdolle. Honda matkusti viettämään eläkepäiviä jonkun perheen kakkosautoksi, ja minä löysin itselleni Espoosta tosiaan Toyotan C-HR:n. Ihan uusi Toyota ei kuitenkaan ollut, vaan ikää sillä oli pari vuotta, ja mallina se on tosiaan nykyaikainen hybridi. Yksi vuoden parhaista ostoksista! Vuosi meillä alkoi Saimaan Kylpylässä, jossa juhlittiin myös koko vuodenvaihde. 
   1_helmikuuHelmikuussa S yllätti mut yhteisellä päivällä ja kimpulla punaisia ruusuja. Luvassa oli pakohuonepeli Tampereen keskustassa - joka muuten oli meidän ihka ensimmäinen kerta sellaisessa, sekä illallinen ravintola Periscopessa. Muistan myös, että helmikuussa saatiin nauttia monista kauniista pakkaspäivistä. 
  1_maaliskuuMaaliskuussa maalattiin ja valittiin sitä ennen maalinsävyjä. Luvassa oli olohuoneen pisin ja myös näkyvin seinä, joten väriä piti pohtia tarkasti. Lopulta päädyttiin Tikkurilan Beige sävyyn, ja siihen päälle vetäisin sellaisen helmiäislasyyrin joka toi siihen aivan ihanan ilmeen ja elävän lopputuloksen. Maalikuussa sain myös vuoden ensimmäisen munuaistulehduksen, kun oireeton virtsatulehdus kiipesi suoraan munuaisaltaisiin ja oireili sitä kautta. Tämä tosin meni viikossa ohi eikä johtanut pahempiin juttuihin.  
    1_huhtikuuHuhtikuu oli melkoisen merkittävä kuukausi. Silloin oli super-pitkään odotettu päivä, nimittäin mun ensimmäinen tatuointi aika! Vuosia haaveiltu hihatatuointi -projekti sai vihdoin alkunsa. Makuuhuoneen seinä sai vihdoin kaivatun sormipaneelinsa, ja lopputulos oli upea. Mutta kaikista huikein juttu oli kuitenkin se, kun ostimme Kihniöstä mökin! Etsimme pitkään meille sopivaa vuokramökkiä pääsiäiseksi, mutta sellaista ei tuntunut olevan olemassakaan, ja vähän puolivahingossa selailimme myynnissä olevia kohteita. Sieltähän se sitten löytyi, meidän unelmien mökki. Kaiken muun tapahtuman lisäksi Simba juhlisti 1-vuotissyntymäpäiviään, ja loppukuusta tanssittiin myös iskän 50 vuotis juhlia. 
   1_toukokuu
Toukokuussa vietettiin tosi paljon aikaa mökillä. Vietettiin siellä myös äitienpäivää perheen kesken. Hihatautointi sai myös jatkoa, muistaakseni jopa kahtena eri lauantaina. Sen lisäksi hoidin yhdet kiinteistökaupat maaliin välittäjän roolissa, kun isäni talolle löytyi vihdoin ostaja. Samaan aikaan oli myös haikeaa tyhjentää kotia, jossa minäkin olin lapsena/teininä asunut. 


1_kesäkuu

Kesäkuussa käytiin yhdistetyllä työ-loma-reissulla Espanjassa, jossa vietettiin hieman vajaa viikko Marbellassa. Espanja ei ole koskaan ollut mikään mun lemppari, koen sen jotenkin vähän ehkä jopa tylsäksi, mutta oli silti ihana päästä pitkän tauon jälkeen reissuun. Reissun lisäksi vietettiin juhannusta möksällä kaveriporukan kesken. Käytiin myös useamman kerran Helsingissä, ja yhdellä reissulla palkitsin itseni onnistuneiden työjuttujen kunniaksi käynnillä Vuittonilla. 
 
1_heinäkuuHeinäkuun alussa kerettiin poiketa tyttöjen kanssa Yyterissä ja nauttia helteistä. Kunnes sitten melko pian siitä iski tuo paljon puhuttu ja kirottu korona meidänkin perheeseen. Ensiksi S sai positiivisen tuloksen, ja pari päivää perästä meikäläinen. Eristys vietettiin lähes kokonaan mökillä, mutta olo oli tosiaan melkoisen huono, niin ei helteistä ja kesästä päässyt nauttimaan juuri lainkaan. Mulla kun tuota kesti tosiaan sen 6 viikkoa. Heinäkuun lopussa juhlittiinkin tämän blogin 10 synttäreitä. Hankittiin myös mökille pari sup-lautaa joita tuli olon salliessa muutamat kerrat vähän testattua. Isommat reissut kuitenkin jäi seuraavaan vuoteen. Heinäkuussa myös syntyi Koda, tosin tuolloin emme vielä tienneet hänen muuttavan juuri meille. 
 
1_elokuu Elokuun yksi kohokohta oli kahden hyvän ystävän kihlajaiset. Elokuussa pidettiin molemmat myös vähän lomaa töistä, ja missäs muualla se oltaisiinkaan vietetty kuin mökillä. Laitettiin mökillä viimeisiä paikkoja kuntoon, koska elokuussa aloimme myös vuokrata sitä. Elokuussa myös tapahtui jotain, mistä olimme jo pitkään haaveilleet, löysimme nimittäin tontin. Nopeilla liikkeillä kerkesimme sen itsellemme napata. Ja nyt syksy onkin mennyt miettiessä siihen ja meille sopivaa taloa. Elokuussa kävimme myös katsomassa Kodaa ensimmäisen kerran, ja saimme tietää kasvattajan päätöksen - Koda muuttaisi meille syyskuussa! 
 
1_syyskuu Syyskuun isoin juttu oli ehdottomasti uusi perheenjäsen Koda. Pitkän pitkästä aikaa tuli myös pari kuvauskeikkaa hoidettua. Talokirjat ovat myös olleet syksyn luetuimmat kirjat. Yllätin myös S:n hänen synttäreillään, viemällä hänet 2h+k ravintolaan Tampereen keskustaan. Ei oltu koskaan kujmpikaan käyty siellä, mutta monesti oltiin puhuttu että tarvitsisi korjata asia. 
  1_lokakuuLokakuu olikin ehdottomasti vuoden rankin kuukausi. Muhun iski alkukuusta oireeton virtsatulehdus joka nousi munuaistasolle saakka, eli sama homma mikä alkuvuodesta. Tosin nyt bakteeri karkasi myös vereen aiheuttaen vakavan verenmyrkytyksen. Yli puolet lokakuusta meni siis vuodeosastolla sairaalassa, ja sen jälkeen vielä reippaan viikon verran kotisairaanhoidon piirissä kotona. Ennen sairaalareissua kerettiin onneksi räpsiä upeita ruskakuvia koko perheestä (kiitos kuvista ihana Elli Leppiniemi <3) Muuten lokakuu oli hyvin koiranpentu painoitteinen, kiitos uuden karvaisen perheenjäsenen Kodan

1_marraskuu Marraskuussa minä vuorostaan  täytin vuosia, jota juhlistimme ystäväpariskunnan kanssa Uniklubin keikan merkeissä Ikaalisten Kylpylässä. Olen ollut Uniklubin tyttö jo ala-asteelta saakka, ja ihana kun he ovat taas aktivoituneet enemmän keikkasaralla. Ensi kesän Tammerfestejä odotellessa! Marraskuun lopussa kaivoin myös vihdoin kauan odotetun joulukuusen esille. Vaikka marraskuun alku menikin vielä sairauslomalla, tehtiin loppukuusta taas töitä alku kuukaudenkin edestä. 
  1_joulukuuJoulukuu onkin ollut kokonaisuutena yhtä tunteiden vuoristorataa niin hyvässä kuin pahassa. Tein itse aika isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen, ja myös mun puolesta niitä tehtiin. Fiilis on kuitenkin luottava ja hyvä. Meillä oli myös S:n kanssa perinteinen joulukalenteri, missä molemmat toteuttaa toisilleen 12 erilaista luukkua joita sitten vuoronperään auotaan. Yhdestä mun toteuttamasta luukusta paljastui yllätysreissu Naantalin Kylpylään, johon lähdettiin koko perhe viettämään viikonloppua. Joulukuussa musta tuli myös tupla kummitäti ihanalle pienelle poitsulle. Vietettiin myös aivan ihana ja rauhallinen joulu perheen kesken. Ja nyt tänään kun vuosi vaihtuu, otetaan se vastaan ystävien kanssa. 


Näihin sanoihin ja tunnelmiin 
mä haluankin toivottaa kaikille
 aivan ihanaa, onnellista ja rakkauden täyteistä 
Uutta Vuotta 2022! 
Toivotaan, että ensi vuosi on parempi mitä edeltäjänsä! 

Jälleen kerran kaunis kiitos myös 

kaikille mun blogia seuranneille sekä yhteistyökumppaneille 

tästä menneestä vuodesta.  💛

Ei kommentteja


Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella avopuolisoni ja yhteisen koiramme kleinspitz rotuisen Simban kanssa 2020 valmistuneessa 96 m2 paritalossa. Olen 26 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D750 + Sigma 50mm f/1.4 Art + Sigma 30mm 1:1.4 Art


Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla, lightroomilla sekä Photoscapella.

instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta! Linkki löytyy blogin sivupalkista.