Testissä: The Body Shopin Body Butterit!

PicMonkey Collage      
Joulun alla esittelin teille nämä tuotteet tässä postauksessa. Ja nyt näitä vähän reilu kaksi kuukautta käyttäneenä päätin tulla kertomaan teille näistä vähän enemmänkin. Sillä mulla on tosi kuiva iho jaloissa, ollut ihan pienestä tytöstä asti, ja olen ikäni aikana käyttänyt niihin jos jonkinlaisia rasvoja, kalleista merkkirasvoista markettirasvoihin ja haluan nyt kertoa oman kokemukseni näistä.
Tilasin siis joulun alla Body Shopilta ensimmäisen kerran, en ole koskaan aikaisemmin asioinut edes kyseisen kaupan liikkeissä, joten sen tuotteet olivat minulle täysin uusia. Tilaus netistä onnistui toosi helposti, ja tuotteet kopahtivat postiin jo muutaman päivän kuluessa. Joulun alla oli myös lahja, kun osti jollain tietyllä summalla. Sai Tuollaisen Body Butterin kaupan päälle, ja itse sain siis tuon pähkinä jutun. Aloitetaan kuitenkin tuosta oma valitsemastani Body Butter Duo:osta.
       DSC_1158    
Mitä tämä Duo Butteri sitten oikein on, ja mitä se tekee. Tässähän on siis kaksi "puolta". Toisella puolella oleva on tavallista vartalovoidetta, jota voi käyttää koko kropan rasvaukseen. Toinen puoli taas on vartalovoita, joka on tarkoitettu kuivemmille sekä tosikuiville ihan alueille, esimerkiksi polville tai kyynerpäille. Musta tän idea on kaikkein parhain tässä koko tuotteessa. Aina ennen on joutunut käyttämään eri rasvaa juurikin polviin, sääriin sekä kyynerpäihin, mutta nyt saan ne samasta purkista. Kätevää! Tuoksultaan tää on aluksi tosi vahva ja sellainen ällön kukkamainen, mutta ei mene kauan kun tuoksu haihtuu justiinsa sopivaksi, ainakin mun makuun. Tuoksuhan on siis kukkainen, tarkkaan ottaen että minkä kukkainen en osaa sanoa. Riittoisuudeltaan tää on ollut iloinen yllätys. Vaikka itse vartalovoide onkin tosi ns. löysää, se riittää tosi hyvin kosteuttamaan isommatkin alueet. Ei tarvitse olla laittamassa montaa kerrosta, vaan itsellä ainakin yksi kerros piisaa. Voi taas puolestaan on juurikin oikein paksua ja ns. kovaa rasvaa joka takaa oikein kunnon tehokosteutuksen. Ja loppuun vinkkinä kaikille, tää on juuri nyt Body Shopin verkkokaupassa tarjouksessa 12€ hintaan. (normaalisti 18,70€!)
    
DSC_1162    
No sitten tähän kaupanpäälliseen. Tää oli tosi positiivinen yllätys! Mä en koskaan ole ollut pähkinän ystävä, en missään muodossa, en edes tuoksussa. Mutta tähän brasilialaiseen parapähkinä tuoksuun oon kyllä tosi tykästynyt. Vaikkakin sama homma tämän kanssa kuin edellisenkin, aluksi se tuoksuu tooosi voimakkaalle ja semmoiselle oikeen pistävälle, mutta haihtuu yhtä nopeasti miedoksi ja semmoiseksi lempeäksi tuoksuksi. Tää on tosiaan nimenomaan vartalovoi, eli tuommoista melko kovaa ja paksua ainetta. Eli tää on tarkoitettu tosi kuivalle iholle (tuli kuin tilauksesta mulle! :D). Ja tää pitää minkä lupaa, eli kosteuttaa tosi kuivan ihon, ja kyllä: toimii! Tosin tää on aika "työlästä" levittää kun tää on niin paksua, mutta mä käytänkin tätä vain niille tosi kuiville kohdille, eli jaloille. Mulla on jaloissa semmoinen iho tyyppi, että niissä on semmoisia pieniä punaisia pisteitä, mitkä varsinkin näin talvisin on tosi pahassa kunnossa kun jalat saa tosi vähän hengittää paskun vaate kerroksen alta. Niin tää on kyllä oikeesti auttanut niihin. Vaikka iho tyypillensä nyt kukaan ei ikinä oikein mitään voi, ja mullakin lääkäri kehui että luultavasti nää "pisteet" poistuu mun jaloistakin iän myötä kun ne on jo olkapäistä kokonaan lähteny. Mutta kyllä tää niitä on vähentänyt ja niiden punaisuuttakin poistanut. Kesällä ne "pisteet" on onneks aina lähes kokonaan poissa kun iho saa kunnolla hengittää. Yritin tätä tuotetta etsiä verkkokaupasta, mutta ilmeisesti tää ei ole enään myynnissä, koska en tätä sieltä löytänyt. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti kuiva ihoisille näitä Body Shopin vartalovoita, ja nimenomaan voita! 

Nyt kun kerran päästiin aiheeseen Body Shop, selasin tuossa samalla koko nettisivut läpi, ja poimin samalla teille muutamat jutut!
zdfb Nimittäin Body Shopin nettikaupassa on nyt aikas huippu kivat kanta-asiakastarjoukset! Mansikka sekä suklaa bodybutter on nyt molemmat tarjouksessa 12€/kpl hintaan. Jos innostun tuonne nyt tilauksen laittamaan, niin ainakin mun ostoskoriin napsahtaa ehottomasti tuo suklaa. Sillä se on just tommonen vartalovoi, mikä on aivan loistava tuote kuivalle iholle. Suklaiseen pääsette tästä, ja mansikkaiseen tästä. Mutta, tää ei tosiaan ollut ainut tarjous minkä mä käyttäision hyödyks jos nyt jotain tuolta tilaisin: sdthfsth-001 Siinä edellisessä tilauksessahan mä tilasin näiden käsirasvojen semmoisen lahjapaketin, missä tuli näistä kolme pikkuversiossa, ja voin sanoa että kyllä on muut bloggaajat aiheesta tätä kehuneet. Ne on ollut mulla tosi kovassa käytössä, ja nää siis oikeasti toimii. Ihan parasta käsirasvaa mitä mä tiedän. Ja nyt tosiaan saa 100ml tuubin tuohon kympin hintaan, ei paha ollenkaan! Käsirasvoihin pääset tästä.

2 kommenttia

  1. Mä en oo Body Shopin tuotteita käyttäny, mut mulla on kans yks sellanen aloe vera -bodybutter. Ihan huippuhyvä ja tyyliin lempparituote!

    Oi, suklaan tuoksunen vois olla aikapas ihana.. :)

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!