Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

HYVÄSTI 2017!

Taas on tullut sen aika. Nimittäin, aika laittaa vuosi 2017 pakettiin, ja toivottaa tervetulleeksi Uusi Vuosi 2018. Tästä postauksesta onkin muodostunut jo jonkinsortin perinne tänne blogiini. Jos kiinnostaa käydä kurkkimassa, aikaisemmat osat löydät suoraan vuosilukuja klikkaamalla: 2016, 2015, 2014 & 2013. Sen pidemmittä puheitta, tässä vuoden 2017 viimeinen postaus, kurkistus menneeseen vuoteen!

VALMIStammikuu_17 TAMMIKUU. Vuosi 2017 otettiin vastaan taas tuttuun tapaan kaveriporukalla mökillä. Tammikuussa tein myös päätöksen uusista työkuvioista, juhlittiin sen hetkisen työpaikan kanssa jokavuotista Gaalaa  ja lisäksi vietin paljon aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Loppu kuusta aloitin myös opiskelut avoimessa ammattikorkeakoulussa. 

VALMIShelmikuu_17 HELMIKUU. Tää kuukausi otettiin vastaan mökkilomalla ykköstyttöjen kanssa Virroilla. Helmikuu oli muutenkin isojen asioiden kuukausi. Kävin mm. todella isossa hammasoperaatiossa, joka on itseasiassa vielä hieman kesken. Sitten kun se on saatu kokonaan maaliin, teen siitä tännekin ihan oman postauksen. Hammasjutun lisäksi uskaltauduin myös Elina K:n kulmakäsittelyyn, ja sain vihdoin pitkään toivomani microblading kulmat! Joihin olen ollut aivan super-tyytyväinen! 

VALMISmaaliskuu_17 MAALISKUU. Maaliskuu oli noh, maaliskuu! Mitään erikoisenerikoista ei tapahtunut oikeastaan koko kuukautena. Vietettiin J:n kanssa 7 -vuosipäivää heti kuukauden alusta ja pudotin työtunteja edellisessä työpaikassani, jotta pystyin jo pikkuhiljaa alkaa keskittymään uuteen duuniini. Maaliskuu oli itseasiassa kokonaisuudessaan ihanan rento kuukausi! 

VALMIShuhtikuu_17 HUHTIKUU. Huhtikuussa käytiin laivalla! Ja vieläpä kahdesti! Ensiksi työporukan kanssa, ja sitten vielä J:n perheen kanssa. Laivareissujen jälkeen käytiin myös kummitytön kanssa juhlistamassa hänen 1 vuotiasta serkkuaan Hämeenlinnassa. Eikä tietenkään unohdeta sitä, että mä myös hyppäsin aiak ison hypyn tutusta ja turvallisesti työstä uuteen ja jännittävään kiinteistönvälittäjän työhön! 

VALMIStoukokuu_17 TOUKOKUU. Toukokuussa kesä teki jo kovasti tuloaan, ja useampi päivä olikin tästä syystä ihanan lämmin! Hämeenpuistossa järjestettävillä Suurmarkkinoillakin tarkeni käydä ihan vain topissa ja hameessa. 

VALMISkesäkuu_17 KESÄKUU. Juhannus otettiin vastaan taas tutulla porukalla, tuttuun tapaan Ikaalisissa. Ennen Juhannusta hiukset kuitenkin sai kokea isomman muodonmuutoksen, kun kampaamon lattialle jäi reipas 15 cm pituutta. Kesäkuu meni tosiaan kokonaisuudessaankin pääosin Ikaalisten maisemissa maalla. 

VALMISheinäkuu_2 HEINÄKUU. Heinäkuussa ihana Mariia matkasi mun luokse Kuopiosta, ja otettiin Tammerfestit vastaan yhtenä. Ensimmäistä kertaa koskaan mä olin näillä festareilla ihan asiakkaana, enkä töissä. Ja vieläpä peräti kolmena päivänä! Vietin muutenkin paljon aikaa ystävien kanssa, ja Oonan kanssa me käytiin myös Yyterissä. 

VALMISelokuu_17 ELOKUU. Elokuussa tanssittiin ystävän häitä, syötiin koko kesän edestä mansikoita ja nautittiin minikesälomasta. Elokuussa lähinnä oltiin ja nautiskeltiin ja tehtiin paljon töitä! 

VALMISsyyskuu_17 SYYSKUU. Syksyi alkoi tekemään tuloaan, jonka myötä sai itse alkaa kaivamaan taas vähän lämpöisempiä vaatteita esiin. Vaikka tosin ei kesälläkään niille kesävaatteille hirveästi käyttöä tullut säästä johtuen. Syyskuussa me käytiin perinteisesti katsomassa Särkänniemen päättäjäisten ilotulitus, vietettiin useampi ilta mökillä ja nautittiin syksystä. 

VALMISlokakuu_17 LOKAKUU. Lokakuu otettiin vastaan Tallinnassa. Me ei J:n kanssa koko kesänä oikein keritty minnekkään, niin päätettiin tehdä sitten meidän kesäloma reissu lokakuussa. Lokakuussa oli myös kummitytön 2 v. synttärit! 

VALMISmarraskuu_17 MARRASKUU. Marraskuussa juhlittiin taas muutamat synttärit, kun ensiksi koitti J:n synttäripäivä, ja siitä tasan kolmen viikon päästä sitten mun 23 v. synttäripäivä. Marraskuussa vietettiin myös paljon aikaa läheisten kanssa. Lisäksi poltettiin ennätysmäärä kynttilöitä. 

VALMISjoulukuu_2017 JOULUKUU. Joulukuu oli ihana rauhallinen ja noh, jouluinen kuukausi! Joulu vietettiin perheen ja läheisten kanssa Ikaalisissa, ja joulun välipäivinä sitten taas palattiinkin jo kiltisti töihin. Uusi Vuosi otetaan vastaan taas ystävien kanssa iltaa istuen ja paljuillen! 


Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2018 kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!
Sekä lämmin kiitos jokaiselle tänä vuonna mun blogia seuranneelle! 

Talvi Asu

Talvi. Ihanaa & kamalaa asukuvien aikaa. Kun pakkasta ja lunta on vähän, asukuvat onnistuu, mutta jos pakkasta eikä lunta ole, on maisemat tosi tylsät kuvailla. Jos taas pakkasta on miljoona astetta, ei kuvia tarkene enää ottaa. Tai vaikka minä tarkenisin, kuvaaja ei yleensä tarkene enää siinä kohtaa. Asukuvien kannalta, ja muutenkin mun unelmatalvi olisi siis 2-6 astetta pakkasta ja sopiva kerros lunta. 
Mutta se siitä lumesta ja jäästä, puhutaampas sitten kengistä! Muistatteko te siellä ruuduntoisella puolella, sen vannoutuneen tennaritytön, joka jorasi kesät talvet tennarit jalassa? Vaikkei se sentään nilkat paljaana koskaan juossut, kiitos villasukkien, olihan se silti älyttömän typerää. Onneksi ikä on tuonut ainakin tähän asiaan viisautta, eikä mieleen tulis enää huidella pihalla näille keleillä missä tahansa kengissä. Vannoutunut tennarityttö joutui samalla aloittaa kenkäkaapin päivityksen talviseen maisemaan sopivaksi. Projekti on edelleen käynnissä, mutta pikkuhiljaa voiton puolella. Uusimpina yksilöinä sieltä löytyy nämä kuvissa näkyvät saapikkaat. Nämä osuivat silmiini Ideaparkin Dinskossa. Mä en oo koskaan omistanut korollisia saapikkaita, joten nää olivat oikeinkin tervetullut löytö. Erityisesti siksi, koska nää sopii myös talven keleille. 

asu_5-side asu_2 asu_7 asu_10 Kokosin koko asun näiden kenkien ympärille. Mielestäni asusta tuli oikein toimiva, mihin varmasti pukeudun vielä joskus ihan samanlaisena uudelleen, ja pienillä muutoksilla sitäkin useammin. Kenkiin yhdistin talven ehdottoman suosikki takin. Jos mun pitäis valita talveksi yksi takki, millä selvitä koko talven yli, se olisi varmasti tämä. Tykkään tästä vaan niin älyttömästi! Takin kanssa yhtene sopi hyvin Balmuirin uusi huivi, ja Piecesin uusi pipo. Tuollaista pipoa metsästin jo itseasiassa viime talvena, mutta silloin en sellaista löytänyt. Haluaisin tän myös jossain toisessa värissä, mutta sellaistakaan ei ainakaan vielä ole tullut vastaan. Laukun kanssa meinasikin tulla sitten pähkinä purtavaksi, mutta musta tämä Korsin musta yksilö sopii tämän takin ja kenkien kanssa niin kivasti, että sehän se sitten mukaan lähti. 
Paidaksi sitten valikoituikin VeroModan uutuus, joka toimi älyttömän hyvin yhteen tuon Daniel Wellingtonin kellon kanssa. Muistakaa muuten vielä vuoden loppuun voimassa oleva Daniel Wellingtonin alekoodi, eli koodilla HENNA saatte -15% koko valikoimasta. 
  asu_11-sideasu_12 asu_6-side asu_8 asu_13 asu_4 Jacket Vila | Jeans VeroModa | Shoes Dinsko | Shirt VeroModa/Spartoo*
Bag Michael Kors | Watch Daniel Wellington* | Beanie Pieces | Scarf Balmuir

Mielestäni oikein toimiva kokonaisuus, mutta mitäs te tykkäätte? :) 

XMAS 2017!

Mites siellä kinkun sulattelut ihmisillä sujuu? Vai vieläkö on jouluaterioita jäljellä? Mä päätin olla muutaman päivän kokonaan ilman läppäriä. En koskenut tähän masiinaan edes pitkällä tikulla. Halusin vaan nauttia joulusta. Siksi mun joulupostaus pärähtääkin tänne vasta tänään Tapaninpäivänä.  
Mun joulu oli tosiaan oikein rauhaisi ja läheisten ympäröimä. Oltiin perinteisesti Ikaalisissa. Syötiin hyvin, pelattiin lautapelejä, katseltiin telkkaria, saunottiin, syötiin vähän lisää, morjestettiin kylässä käynyttä joulupukkia, avattiin lahjoja, ja mitä mä ennenkaikkea tein, mä nautin vapaista. Koska huomenna sitä taas jatkuu työt. Kunhan vaan ääni vielä pikkuisen ens yönä vahvistuu, niin ei lopu sitten huomenna kesken. Mutta kokonaisuudessaan mun joulu on ollut älyttömän ihana! Nyt mä jatkan ansaitun suklaarasian kanssa viltin alle, ja aloitan leffamaratonin!

a_joulu_10 a_joulu_8 a_joulu_3-side a_joulu_2 a_joulu_5 a_joulu_9-side

Toivottavasti teillä muillakin oli ihana joulu! Ja muistakaa nauttia vapaapäivistä, te kenellä niitä nämä välipäivät ovat! 

Pörrötakki

asu_6Pörrötakki. Kerkesin jo jonkin aikaa haaveilla pörrötakista, ennenkuin se oma yksilö sitten osui vihdoin Vero Modassa kohdalle. En oikein edes tiennyt, mitä hain. Tiesin lähinnä, mitä en hakenut ja mitä en halunnut. Halusin simppelin ja siron. Väristä mulla ei ollut aavistustakaan, että mikä se voisi olla. Kunnes tämä musta osui käsiini. Tää on just sitä mitä mä hainkin! Vaikkei tää näytä kovinkaan lämpöiseltä, tää oli neuleen kanssa silti just passelin lämmin pakkasellakin. Toki en usko, että tällä tarkenee enää -15 asteen kohdalla, mutta eipä tarvitsekaan tarjeta. Niille keleille on ihan omat takkinsa. 

Mustaan takkiin yhdistyi kivasti VeroModan uudet farkut. Tajusin nimittäin yks päivä vaatehuonetta järjestellessä, että melkein kaikissa mun farkuissa oli jonkin sortin reikää, rikkoumaa tai kuviota. Halusin yhdet sellaiset perus siniset, ilman mitään ylimääräistä. Ja nää onkin just hyvät siihen! 

Asu on kokonaisuudessaan yks mun tän vuoden suosikeista. Sen kruunaa ehkä tuo onnistunut kampaus, jota olin jo pitkään himoinnut kokeilevani. En vain ollut aikaisemmin "uskaltanut", koska mulla yleensä palaa hermo kaikkiin hiusvirityksiin heti, ja jätän sitten koko homman siihen. Tää onnistui kerrasta, ja oikein kivuttomasti. Pääsee varmasti siis käyttöön jatkossakin, vaikkakin uskon ensimmäisen onnistumisen menneen ihan tuurin piikkiin. 
  asu_9asu_3 asu_8 asu_2-side asu_10 asu_11 asu_1-side Jacket VeroModa | Jeans VeroModa | Shoes Timberland | Sweater Object
Bag Louis Vuitton | Watch Daniel Wellington* | Scarf By Malene Birger 


Nyt mä taidan alkaa hipsimään pikkuhiljaa nukkumaan. Iski meinaan maanantai iltana aikas mahoton flunssa. Tiistain pystyin vielä elämään suht normaalisti, mutta tiista-keskiviikon välisenä yönä mun ääni otti äkkilähdön jonnekin palmun alle, ja jätti mut tänne aivan oma onneni nojaan. Nyt näin perjantaina, ei vieläkään meinaa tulla oikein muuta kuin hönkimistä. Noh, eiköhän sitä aina yks joulu selvitä ilman ääntä. :D 

TB-STYLE: JOULUKUU

tbstyle_joulukuu DSC_0885-side 2012
Tuli jotenkin tosi kiva fiilis näitä kuvia katsellessa. Tykkäsin meinaan tosta välimallin tukasta, eli kun tummanruskeaa alettiin käännyttään vaaleaan, olin pitkään tuossa värissä. No mutta, aikas yllättävää, mutta voisin hyvin pukeutua tähän asuun edelleen! Huivia ja farkkuja mulla ei enää ole, mutta tuo takki ja kengät löytyy kyllä. Varsinkin takki on edelleen kovassa käytössä. Sitä minkälainen paita mulla tuolla alla oli, en osaa sanoa, koska siitä puuttui kuvat täysin. 
  DSC_0908-side2013
Edellisestä asusta puuttuivat kuvat ilman takkia, ja tästä asusta puuttuu kuvat takin kanssa. Noh, tää asu on sellainen perus kiva. Ei mitenkään lemppari, mutta ei mitenkään kamalakaan. Kengät tosin menisivät vaihtoon talveen sopiviksi kengiksi. Samoiten myös puolet koruista jäisi kokonaan pois. 
  DSC_0293-side2014
Ompas eri näköinen maisema, kun lumi puuttuu kokonaan. Tässä asussa on vähän liikaa kaikkea. Värejä, jotka eivät oikein toimi keskenään, ja muutenkin vähän hassuja valintoja. Asusta kaikki muu löytyy edelleen, paitsi farkut. Kaikkia osia tulee myös edelleen käytettyä, mutta vähän eri yhdistelmillä, kuin tässä. 
  asu_henrylloyd12015
En edes muistanut tällaista asua! Muuten oikein toimiva, mutta farkut ei enää iske lainkaan. Ja niin ne ovatkin jo päässeet kiertoon. Kenkiäkään multa ei enää löydy. Tää asu vois toimia vaaleanharmailla timberlandeilla ja yksi värisillä vaaleilla farkuilla. Huivi ja takki ovat edelleen suosikkeja, ja sen myötä myös paljon käytössä. Takki ei oo niitä kovimpien pakkasten takkeja, mutta muutamassa asteessa sillä pärjää kyllä. 
  asu_vihreätakki_42016 
Tästä mä tykkään ihan hurjasti! Voisin edelleen vetäistä tän päälleni, ihan tismalleen samanlaisena. Tuo takki oli ihan paras löytö viime talvena. Aluksi ajattelin, että tämä takki tulee olemaan haasteellinen yhdistää mihinkään, mutta onneksi olin väärässä. Tämä nimittäin toimii yllättävänkin hyvin erilaisten värien ja yhdistelmien kanssa. Kuten vaikka tässä just viininpunaisen kanssa. 

asu_6

2017
Sitten asua viime viikolta. Kyllähän sen taas huomaa, miten oma tyyli on kehittynyt kun näitä kuvia katsoo järjestyksessä. Vaikka tosin toi 2013 veti aika yllätyksen, siis positiivisen sellaisen. Jotenkin, ainakin omaan silmään näyttää siltä, että tyyli on lähtenyt selkeästi simppelimmälle linjalle, muttei kuitenkaan sellaiselle tylsän simppelille. Jos saatte kiinni, mitä tarkoitan! Palataan tähän asuun siis pian tarkemmin. 

JOULULAHJAVINKKI: Aurinkolasit

*Yhteistyössä: Pilkeoptiikka

pilkeoptiikka_1Aurinkolasit. Miten huisin hyvä lahjaidea! Ei tarvitse edes kovinkaan paljoa toisen makumieltymyksistä tietää, kun voi tällaiset hankkia. Esimerkiksi puolisolle tai sisarelle nää varsinkin on oikein oivallinen ja samalla myös käytännöllinen lahja. Aurinkolasit on myös mun mielestä sellainen, että niitä ei ainakaan kovin helposti voi olla määrällisesti liikaa, ja uusia malleja, kuoseja ja värejä tulee joka vuosi hurjasti uusia. Mä oon esimerkiksi J:lle ostanut vuosien myötä useammatkin lasit, ja herra on ollut aina erittäin tyytyväinen lahjaansa. 

Yhteistyössä Pilkeoptiikan kanssa, mä sain valita heiltä muutamat aurinkolasit. Jos ihanaisten valikoimassa meinasi tulla valinnanvaikeus, niin kyllä iski sama homma myös täällä. Pilkeoptiikalla valikoima on todella laaja ja kattava. Koska he eivät pidä kaikkia tuotteita suoraan varastossa, vaan tilaavat osan sitten sitä mukaa, mitä tilauksia saavat. Merkkeinä heiltä löytyy suosittuja brändejä, kuten Ray-Ban, Oakley, Michael Kors, Chanel, Prada yms. Eli todella kattavasti löytyy vaihtoehtoja kyllä! 
  pilkeoptiikka_3Mä olin pitkään kaivannut itselleni mustia aurinkolaseja. Multa kuitenkin aika monet arskat jo ennestään löytyy, mutta ei yksiäkään sellaisia perus mustia, ilman mitään erikoisia lisäviboja. Ihastuin  tähän Ray-Banin malliin kovasti jo keväällä, mutta ei sitten kesän aikana tullut hankittua. Tai itseasiassa olin sitä jo kerran hankkimassa, mutta silloin ne tuntuivat olevan loppu joka paikasta. Nää ei kuitenkaan ole ihan ne perus "tylsät" mustat, mutta kuitenkin hyvin simppelit sellaiset. 
  pilkeoptiikka_5Toisina laseina laitoin ostoskoriin nämä Oakleyn Holbrookit värissä Matte Black Red Iridium. Eli tuollaiset aivan ihanan punaisen ja violetin sävyyiset lasit. Holbrookit on siinä mielessä tosi helppo valinta miehelle, kun valikoimista löytyy oikeastaan minkälaista väriä tahansa. Jos siis yhtään tietää, mistä puolisko pitää, niin nää on ainakin yksi ehdottoman hyvä lahja. Ja jos taas Holbrookit ei iske, Oakleyllä on paljon erilaisia miehille sopivia malleja. Nää on jopa niin päheet, että saattaa olla, että mäkin niitä joskus taidan vähän lainata ;)

pilkeoptiikka_6
Jos pukinkontista puuttuu vielä paketteja, suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan Pilkeoptiikan valikoiman, ja täydentämään pukinkontin loppuun aurinkolaseilla! Pilkeoptiikka on myös täysin kotimainen yritys, eli ostaessasi lasit heiltä, tuet samalla kotimaista yritystä! 

Suosikkitakki

Tajusin just yks päivä, että mun ehdottomasti eniten käyttämä syksyn ja alkutalven takki, on näkynyt täällä teille kerran. Vaikka tosiaan käyttökertoja sillä on ollut mun takeista ehdottomasti eniten. Selitän tän itselleni sillä, että se on oikeasti tosi haastava yhdistää muihin juttuihin. Ja sitten taas sellaisina perus kauppareissupäivinä, en juurikaan (okei okei, ollenkaan) katso sen tarkemmin mitä päälleni laitan. Tai ainakaan, että sopiiko ne keskenään. Siitä huolimatta, tää on tosiaan mun suosikki. 

Parhaiten mun mielestä takkiin sopii musta alaosa. Kuten just mustat farkut. Koska ainakin tietyn tyyppiset siniset riitelee tuon takin värin kanssa. Yläosa olikin sitten helppo, valkoinen toimii aina mustan ja tuon vihreän kanssa. Joten tästä syystä päälle pääsi Bershkan uusi valkoinen paita. Asusteiden kanssa meinasi iskeä pulma, kunnes muistin Daniel Wellingtonin uutukaisen, jonka sain heiltä ihanassa joulupaketissa. Nyt sitä muutaman kerran käyttäneenä, tykkään siitä vain kokoajan enemmän ja enemmän. Mitä en olisi uskonut ruusukullan kanssa tapahtuvan. Ja varsinkin tuon Cluff rannekekorun kanssa se on aivan ihana. Jos teiltä puuttuu vielä pukinkontista lahjoja, kannattaa ehdototmasti tsekata Daniel Wellingtonin valikoima, nimittäin koodi HENNA on voimassa vielä vuoden loppuun. Jolla saa kaikista tuotteista -15%

Ainut asuun sopiva laukku olikin sitten Marc Jacobsin musta laukku. Mikä toimikin asussa erittäin hyvin mun mielestä! Sen käytössä mulla on sellaisia kausia, että se kulkee joko kokoajan ja joka päivä mukana, tai sitten se on taas pidemmän aikaa käyttämättä. Silti se on kuitenkin aina ihan yhtä ihana ja lemppari. 
  asu_tampere_4asu_tampere_8-side asu_tampere_7 asu_tampere_5-side asu_tampere_1-side asu_tampere_10 asu_tampere_3 Jacket Zara | Jeans VeroModa | Shoes Blowfish |  Shirt Bershka
Bag Marc By Marc Jacobs | Watch Daniel Wellington*