Noniiiin. Vihdoinkin postausta meidän extempore reissusta. Maaliskuun lopussa tuli tosiaan vietettyä 5 päivää Ranskan Nizzassa. Mä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt edes koko Ranskassa. Eikä mun alunperin pitänyt sinne lähteä nytkään. Asiat nyt vaan ei aina mene niinkuin ne on suunnitellut, ja joskus vaan on tartuttava tilaisuuteen.
Me siis tosiaan tehtiin J:n kanssa päätös lähteä tälle reissulle vajaa 2 vuorokautta ennen koneen nousua. Eli ylimääräistä aikaa tehdä päätöksiä ei meille suotu lainkaan. Hommahan meni siis niin, että alunperin reissuun piti lähteä J:n sisko ja veli perheineen. Mutta siskon perhe sairastui juuri ennen lähtöä niin pahasti, ettei heistä ollut lähtijöiksi. Lopulta sitten me päätettiin hypätä heidän paikoilleen ja lähteä kuitenkin. Alkuperäiseen suunnitelmaanhan, kun reissua alkuvuodesta varattiin oli myös puhe, että me lähdettäisiin myös heidän mukaansa J:n kanssa. Mutta silloin me päätettiin skipata kiireisen kevään takia. Nyt kuitenkin molemmille osui sopiva lovi kalenteriin juuri noille päiville. Ja matka kohti Nizzaa sai alkaa.
Me majoituttiin siellä Airbnb:n kautta, ja voin jo tässä kohtaa sanoa, että ei tulla koskaan enää käyttämään kyseistä sivustoa majoituksen varaamiseen. En kuitenkaan tuhlaa tätä postausta tuohon aiheeseen, vaan teen siitä lähiaikoina ihan oman postauksen. Mutta sanotaanko lyhykäisyydessään niin, että meillä meni kaikki mikä vain voi mennä pieleen, niin kunnolla pieleen heidän kanssaan. Eli suosituksia täältä kyseistä lafkaa kohden ei todellakaan heru.

Me otettiin reissu ihan vain lomailun kannalta. Etukäteen suunniteltuja juttuja ei ollut mitään muita, kuin käydä jonakin päivänä Monacossa. Ja niin me sitten tehtiinkin. Tietysti, koska matkalla oli mukana yksi iloinen ja reipas 2- vuotias, piti paljolti tehdä ja mennä myös hänen ehdoillaan. Tiukan aikataulun takia, mä en kerennyt tutustua Nizzaan enkä Ranskaan oikeastaan lainkaan ennen lähtöä. Niimpä mä päätinkin ottaa aika avoimin mielin vastaan sen, mitä siellä sitten olisi vastassa.
Majoitus meillä tosiaan sijaitsi Nizzan vanhankaupungin puolella. Siitä alueesta mä tykkäsin erityisesti. Oli jotenkin omalla tavallaan tosi jännä, miten kävellessäsi kaupungilta huoneistolle, ja astuttuasi keskustasta vanhaankaupunkiin se maailma muuttui ihan täysin.
Ajankohta reissata Nizzaan oli oikeastaan tosi hyvä. Oltiin siis tosiaan liikenteessä maaliskuun lopussa, kun Suomessa vielä tuiskusi lunta ja räntää. Nizzassa sensijaan lämpötila vaihteli 15-20 asteen välillä. Sinä päivänä kun me saavuttiin sinne, heitti pienen vesisateen, mutta muuten kyllä ei ollut tietoakaan sateesta. Vaan aurinko sai paistella lähes pilvettömältä taivaalta. Toki, kyllä Nizza varmasti on ihan älyttömän hyvä kohde myös kesällä ja syksyllä!

Vaikka majoitus menikin ihan kunnolla persiilleen, oli meillä silti oikein onnistunut reissu kuitenkin kokonaisuudessaan. Mulle jäi tosi kivat fiilikset niin Nizzasta, kuin Ranskasta ylipäätään, ja on hyvin mahdollista, että me sinne vielä joskus uudestaan matkustetaankin!
Mä ajattelin tehdä teille sellaisen tarkemman Nizza-kattauksen ihan omassa postauksessaan. Että missä mun kokemuksen perusteella kannattaa käydä, shoppailla, syödä jne. Sekä tietysti ihanasta Monacosta tulee aivan oma postauksensa! Koska tästä postauksesta olis tullut kohtuuttoman pitkä, jos olisin sisällyttänyt tähän kaiken.
Onks siellä ruudun toisella puolella joku käynyt Nizzassa, ja jos on, mitä te tykkäsitte paikasta?