Tänään kolahti postilaatikkoon Crazy Factoy:n paketti. Tilattiin siis porukalla vähän isompi tilaus, ja mä sitten hoidin sen tilauksen joten korut saapui ekana mun käsiin. Grazy Factori keskittyy pääsääntöisesti lävistyskoruihin, mutta löytyy sieltä myös korva- käsi- ja kaulakorujakin.
Mun osuus tilauksesta oli, kolme napakorua, kolme kielikorua, kolmet nappikorviket, ja irtopalloja.
Yksi napakoru tosiaan puuttuu kuvasta, mutta tulee näkymään alempana kun sen jo napaan kerkisin laittaa.
Multa on tosiaan toivottu lävistyspostausta, vaikka mulla tosiaan korvissa olevien lisäksi onkin vain kaksi lävistystä;
Napa & Kieli
Napalävistyken otin seiskaluokan keväällä, elikkä neljä vuotta sitten. Otin sen Porissa Tattoo Nationalilla. Jännitin ihan törkeen paljon, koska silloin vielä mulla ei ollut edes korviksia, en tiennyt yhtään miltä lävistäminen vois tuntua. Isä oli mun henkisenä tukena mukana, koska se makso sen, enkä olis nii nuorena saanu sitä ottaa ilman vanhemman lupaa. Napakoru ei oikeestaan sattunut, se tuntui vain epämukavalta. Kun se oltiin saatu paikoilleen, lähdettiin sitten isän kanssa kävelemään läheiseen kahvilaan, mutta jo ulko-ovella mä sanoin että nyt lähtee jalat alta. Hehe- jännitys oli päässyt purkautumaan ja meinasin tosiaan pyörtyä =D
Äiti ei olis antanut mun silloin sitä ottaa, mutta koska mulla oli isän lupa, ei äidiltä kysytty :D Myöhemmin kun se sai tietää se piti kauheet puhuttelut isälle, et musta tulee ihan kriminaali kun oon muuttanu sen työ.
Silloin tiesin äidin kannan lävistyksiin, ja se onkin aina sanonu etten saa ottaa yhtäkään lävistystä ennen kun oon 18v, mutta eipä se oo koskaan edes pyytänyt mua ottaan napakorua pois, ehkä senkään takia et se on tienny etten mä olis sitä kuunnellu.
Kielikoru mulla on ollut vähä vajaan vuoden. Olin sitä jo ainakin vuoden sillai salaa haaveillut, mutta en sitten koskaan saanut aikaseksi ottaa, eikä uskalluskaan ihan riittänyt. Sitten kuitenkin päätin että nyt mä sen otan, ja ainut kenelle siitä kerroin oli Juuso, ja Putkassa mukana olevat ystävät.
Mun kieli ei turvonnut yhtään! Mikä oli tosi ihme, kun on kuullut näitä tarinoita kuinka jotkut on joutunu syömään pelkkää pilttiä ja puhe ollut yhtä lässynläätä. Mulla ei ollut sellaisesta tietoakaan.
Päätin jo matkalla tampereelta kotiin että kyllä mä tän äidille näytän, ei mun tartte sitä salata. Ja niimpä kun pääsin kotiin, äiti juuri tiskasi siinä ja istuin sitten rennosti pöydän ääreen ja totesin
" Arvaa mitä, mulla on yks juttu mitä en voi olla kertomatta sulle "
Äiti käänty huolestuneena ympäri ja oli ihan suu auki että mitä ihmettä :D
Sit mä olin vaan et " kato ! "
Kyllähän sieltä sitten vähän tuli " oliko lupa?!?!? " tekstiä, mutta se tiesi ettei voi mun tekemisiä määrätä, eikä sitä mun suusta repiä niin lopuks se vaan totesi " no on se ainakin hienompi kuin suoraan naamassa oleva "
Kumpaakaa lävistyksen ottoa en kadu. :>
Napakoruja mulle on jo jonkin verran kertynyt, kielikoruja ei ihan niin paljon. Ja osa napakoruista olikin hukka- nimisessä paikassa mutta tässä kuitenkin suurin osa:
Löytyykö teiltä jotain lävistyksiä ? :-)