Joululahjatoiveet 2014

Perinteinen joululahja -postaushan se taas täällä. Alle kuukausi enään jouluun, joten eiköhän tän voi jo julkaista. Kakskymmentä on nyt sitten tänä jouluna mittarissa, joten arvata saattaa että lahjat vähenee vuosi vuodelta, niinkuin myös joulun merkitys muuttuu. Nykyään tärkeämpää on vain se aika yhdessä perheen kanssa, kiireettömyys sekä minimuotoinen loma töistä. Mutta ainahan sitä ns. toivoa saa, ja unelmoida! 
  
joulukollaasi valmis

1. Uus lompakko. Voi vitsit mutta tää olis kyllä nyt niin tarpeellinen. Mittään varsinaista vikaahaan tuossa dknyn versiossakaan ei ole, mutta se valkoinen alkaa olla jo enemmänkin harmaa. Sekä muutenkin, lompakkoonkin kyllästyy siinä missä jos joutuis samaa laukkua kantamaan mukana joka päivä. Tää Michael Korsin kuosi on lemppareissa tällä hetkellä, ja hyvinkin mahdollinen vaihtoehto sitten kun lompakkoa päivitellään.

2. Koristetyynyt ja muut sisustustekstiilit. Tääl kämpässä ei oo vielä verhoja, eikä tarpeeksi mattoja. Eikä pöytäliinaa/tabletteja. Eikä myöskään mitään koriste tsydeemejä tulevalle sohvalle. Nää Vallilan tyynyt iskee mun tyyliin tosi hyvin, niissä tosin on vaan sitten se valinnan vaikeus. 

3. Seuraava laukku minkä mä tulen ostamaan, ellei se jostain sitä ennen mulle ilmaannu (eipä kyllä varmastikaan ilmaannu..) on tää LV:n yksilö Neverfull damier azur. Oon sitä nyt jo niin kauan pähkäillyt, että onko se oikeasti sen jokaisen euron arvoinen. Mutta kyllä, kyllä se on. Vielä tosin käyn kiivasta taistelua, että onko se tämä azur vai se ebene. 

4. Pentikin nää aivan ihanat yöpöydän lamput. Voi että, nää olis niin täydelliset meijän makkariin. Vielä niinä vähintään toisiksi isoimpina niin oh. Eipä varmaan mitään selittelyitä tai perusteluita kaipaa. Onhan nää nyt täydelliset lamput. 

5. Kenzon kollaripaita. Nimenomaan tuo harmaa värikkäällä kuvalla. On myös yksi haave ja ostoslistan kärkipäässä oleva juttu. Se on vaan täydellinen paita kaikin puolin. Sitten kun mä sen joskus käsiini saan, en varmaan muita enään käytäkkään. 

6. Michael Korsin uusi rannekello. Malli ja väri on päätetty jo ajat sitten. Enään puuttuu vaan se rahapuoli. Tää oli yhtenä vaihtoehtona jo aikaisempienkin kellojen oston yhteydessä, mut jotenkin tuo kulta oli silloin niin vieras. Nyt kun hopea ja valkoine yksilö jo löytyy, täytyy kokoelmaan saada myös tuo ihana kulta/valko versiokin. Ja isona tietenkin. 

7. Ja moccamasteri punaisena ehdottomasti. Itsehän en tosiaan kahvia juo, enkä mihinkään muuhunkaan käytä. Mutta tuo toinen puolisko sitä tuntuu nautiskelevan harva se tunti. Ja pitäähän tän nyt sitten natsata yhteen tuon mun chilli- sarjan kanssa. Nyt tuo keltainen isältä saatu kahvinkeitin ei oikeen palvele mun sisustusnäkökulmaa. Mutta ehkäpä se keikkuu siinä sen aikaa kun joskus tämä punainen yksilö meille saapuu.

+ Realistiseen jouluunhan toki kuuluu suklaa, villasukat, muutama astia, sekä nää perus kosmetiikka jutut. Oikeastaan mulle riittää tänä vuonna ihan vaan suklaa, perhe, oma aika, lepo, akkujen lataus, sekä iloinen ja hyvä oli sekä mieli. En oo koskaan ollu sitä tyyppiä joka jouluna odottaa kuuta taivaalta, ja pettyy jos paketista paljastuukin tyyliin se markkinoiden ei ihan uusin juttu.

Facts and Opinions Part. 2.

faktat1 
- Jos syön (kun syön..) jäätelöä, siis sitä litranpaketti versiota. Se on pakko sekottaa sellaseks pehmismäiseks. Välillä jos kyläilemässä ollessa tarjotaan jätskiä tulee aina sellanen "öää, kehtaisinkohan mä sekoittaa tän. Jos mä iihan pikkusen!" -fiilis. Muistan kun pienenä mein mummulassa oli aina, joka ikinen kerta jäätelöä. Ja tietenkin joka kerta mä sotkin sen sit "pehmikseks", ja aina se mummu kehui että mitä ihmettä mun pitää aina olla sitä sekoittamassa, että sehän maistuu ihan samalta molemmissa muodoissa. Ei, ei se maistu. 

-  En suutu helposti. Saa aika kauan kikkailla ja ärsyttää et niin sanottu pinna palaa. Mutta sitten jos siinä onnistuu, voin kertoo et roihu on kyllä melkoinen. Yleensä en kuitenkaan oo pitkävihaista sorttia, mutta sekin riippuu ihan tapahtuman vakavuudesta. Sellanen pieni ärsyttäminen hyvän maun rajoissa on vaan oikeastaan huvittavaa, taidan sitä itsekkin tehdä jonkin verran. Toki muuten riippuu myös siittä että ketä siinä on suuttumisen kohteena, et toisille se pinna tietty palaa herkemmin, muttei kellekkään herkästi.

- Oon aina ihan pihalla kaikista musiikkijutuista. Kaverit saattaa hehkuttaa jotain uutta biisiä, ja mää aina ihmettelen että mitä missä milloin. Tai yleensä sitten kun mä hokaan sen biisin ja sitten mä hehkutan sitä, mua katotaan sillai "joo tota Henna hei, se oli hitti silloin puoli vuotta sitten..".

- Mandariinin kuoriminen on mulle aina ihan tuskallista hommaa. Ne on aivan tajuttoman hyviä, ja varsinkin näin alkutalvesta niitä tulee vedettyä varmaan ihan kilokaupalla. Mutta ne hemmetin valkoiset töhnät. Ne pitää kaikki nyppiä irti. Sitten on kaikki kynnenaluset täynnä niitä ja kaikki ne ns. lohkot levinny käsiin kun vihdoin pääsen sitä syömään. Samassa ajassa kun mä syön ja kuorin sen yhden mandariinin, joku normaali tässä asiassa saattaa ehtiä syödä kolme-neljäkin kappaletta. 

DSC_0238

- Mun yks vahvimpia luonteenpiirteitä on perfektionistisuus ja järjestelmällisyys. Nyt kun asun täällä hulabaloon keskellä, meinaa välillä pikkusen iskeä ahdistus päälle. Tavarat on hujanhajan, läheskään kaikille niistä ei ole edes vielä paikkaa. Puolet omaisuudesta on jossakin, et jos jotain tarvitset niin käännäppä tuosta nyt kymmenkunta laatikkoa sitten ensin. Kaikki mun lemppari tavarat on jossain laatikoissa enkä saa niitä nätisti esille. Mun kohdalla tärkein ja lemppari juttujen pitää olla näkyvillä sekä oikeassa järjestyksessä. Ja tässä tapauksessa itken suurinpiirtein verta kun ne kaikki pienokaiset on tuolla käärittynä sanomalehtiin ja pinottuna laatikoihin. Toisaalta kotona asuessani mun vaatekaappi ja mein varasto pursusi mun astioita. Nyt ne lähes kaikki  rupee olemaan paikoillaan, joten nyt mun ei tartte kärsiä niiden puolesta.

- Itken todella helposti. Mutta pystyn myös lujuudella pitämään sen, jos en halua näyttää sitä. Ristiriitaista, mutta niin se on. Esimerkiksi nytten, kun on ollut ihan jäätävä stressi kaikesta niskassa, tapahtunut toinen toistaan raskaampia asioita. Oon itkenyt lähes päivittäin enemmän ja vähemmän. Saatan yöllä herätä johonkin jäätävään painajaiseen ja huomaan että oon unissani jo alkanut itkemään. Tai vastaavasti jos on ollut raskaspäivä töissä, pääsen kotiin eikä jääkaapissa olekkaan jotain mitä olen muistanu siellä olevan. Saatan ruveta pillittämään siitäkin. Vähä niinkuin joillekkin menkat aiheuttaa jäätävän tunnepuolen heittelehtimisen. Mulla se on jos on paljon stressin aihetta ja ikäviä juttuja takana/edessä. Myös jos nauran paljon, ei mene aikaakaan kun kyyneleet jo virtaa. Sille en kyllä sitten mahda mitään, ja varsinkin jos kerrankin on johonkin juhliin panostanut meikkiin ihan kunnolla, niin eiköhän ne sitten yleensä ole tosi onnistuneet juhlatkin ja jonkin verran tulee naurettua. Hah, mutta eihän pandasilmissä nyt mitään vikaa ole.

- Oon todellinen puhelinaddikti. Face, instagram, whatsappi, we♥it, blogit, iltalehti yms.. Miljoona kertaa päivässä tsekkaus mitä tapahtuu ja missä. Välillä töissäkin kuulen harhoja et se tärisis ja ilmottais jotain. 

- Syön ihan hirmu paljon kaikkee makeeta ja epäterveellistä. Siis varmaan voisin valehtelematta sanoa että karkkia menee joka päivä. Ainakin se yks karkki. Harvoin, tai oikeastaan koskaan ei tuu paljon syötyä karkkia per päivä. Mut sanotaan et pieni määrä päivässä per päivä. Jep, tiedän itekkin ettei oo mikään järkevin juttu. Ja suunnitteilla onkin kovemman luokan karkkilakko. Tai oikeastaan herkkulakko. Oon vaan tosi huono aloittamaan sen. Mutta sitten kun sen saan aloitettua, se kyllä pysyy, että siinä puolessa taas ei ole ongelmia. Nytkin vedän tässä Arnoldsin munkkia... 

-  Saan tosi usein sellasia päähän pinttymiä et mun on pakko saada joku juttu. Esimerkkinä vaikka nyt se saapuva sohva. Kierreltiin monet kaupat et mikä olis hyvä. Ja olikin monta ihan ok vaihtoehtoa. Mut koska mun verkkokalvoilla oli se yks tietty pinttymä. Nii pitihän mun sit saada just sellanen. Joten lopulta ei auttanut kuin teettää just sellainen mikä se unelma oli. En tyytynyt mihinkään ihan kivaan, tai lähes täydelliseen. Mä myös jos päätän haluavani jotain, tai saavuttavani jotain. Mä teen sen eteen paljon töitä, enkä todellakaan luovuta helpolla.
  
faktat2

Tamperelainen!!

Mä en tiedä mistä alottaisin. Siittä on kolme viikkoa kun olen viimeksi avannut tän näkymän. Tuona kolmena viikkona en oikeastaan ole koskenut tietokoneeseen muuta kuin ne pakolliset. Tuo kolme viikkoa on mennyt tän blogin suhteen aika ristiriitaisissa tunnelmissa. En oo koskaan tän blogin aikana, eli yli kolmeen vuoteen pitänyt näin pitkää taukoa bloggaamisesta. Nyt se tuli pakon edessä. Jos mun pitäisi valita oliko tämä hyvä, vai huono asia. Sanoisin että tasaisesti molempia. Päätin olla ottamatta turhaa stressiä siittä että blogi jäi nyt vähemmälle, koska stressin aihetta oli kerrassaan muutenkin. Tai eihän se vieläkään kaikki ohi ole, mutta ehkä se "pahin". 
Muutto on nyt nimittäin tehty. Ja voin sanoa olevani Tamperelainen. Tää on vieläkin ihan uskomatonta. Tänään kun aamulla kävelin töihin kävelysiltaa, tuli siinä sillalla semmonen fiilis, jota ei meinaa edes oikein osata selittää. Jokin mun sisälläni totesi "tää on nyt mun koti, uusi koti, oma koti". Jotain sinnepäin. Varmaan jonkun aikaa kestää tottua ajatukseen, että nyt mä asunkin isossa kaupungissa, missä pelin nimi on ihan eri mitä Ikaalisissa. Voin kävellä kadulla, ja oikeastaan kukaan ei tunne mua. Voin käydä kaupassa ilman että jokainen tai vähintään joka toinen vastaantulija morjestaa tai jää jutuille. En mä voi sanoa odottaneeni tätä, mutta en mä vastaankaan laita että asia näin on. 
Onhan tää myös tosi haikeeta. Asuttiin äidin kanssa monta vuotta kahdestaan. Nyt aluksi kun asun yksin, ennenkuin J muuttaa perästä. Mä todellakin tulen tyhjään kotiin. Ennen jos äiti ei ollut kotona, oli lauma kissoja vastassa. Tosin niistäkään jäljellä ei ole enään kuin yksi, mutta kumminkin oli se yksi vastassa. Iloisena ja onnesta soikeana kun joku tuli kotiin. Nyt mä tosiaan joudun tulemaan tyhjään kotiin. Ehkä oli jo aikakin. Ensi viikolla mittariin pamahtaa 20 vuotta. Nyt voin ainakin sanoa että muutin kotoa alle kakskymppisenä! 
 
gxhdcf
  
Lauantaina oli tosiaan muutto. Ja nyt mä kirjoittelen täällä laatikkomeren keskellä. Ruokapöydän ääressä, joka on koottuna keskelle olkkarin lattiaa. Koska sohva saapuu vasta 2-4 viikon päästä. Tilasin sen tilaustyönä, ja siinä oli 6-7 viikontoimitusaika mistä muutama viikko vielä jäljellä on. Siispä pitää pärjätä siihen asti ilman sohvaa. Ja kun ei viitsit ihan lattialla istua telkkaria katsoessa oli ratkaisu koota tää ruokapöytä tähän olkkariin. Laatikoita en ole saanut vielä purettua kuin vasta astiat. Ja keittiö ainakin miellyttää tosi paljon mun silmää nyt pintaremontin jälkeen. Maalattavaa itseasiassa ei enään ole kuin makkarin vihreä seinä, mutta se tehdään sitten myöhemmin. Pääasia että olohuoneen oranssi seinä, keltainen eteinen ja keltainen keittiö ovat nyt valkoisia. Vitriini ja lipasto vartoo tossa lattialla kokoojaa, ja mä vartoon että ne saadaan koottua että pääsen niitä täyttämään. Unohtamatta että vanha lipasto hajos muutossa "vähä" ja nyt sekin odottelee sitten korjaajaa, joten en pääse siihenkään purkaamaan mitään.
 No, päivä kerrallaan tää alkaa näyttää koko ajan enemmän kodilta! Tälläinen malttamaton ihminen ei vaan millään malttais odottaa et kaikki olis paikoillaan. Ostettavaakin olis vielä melkoinen kasa, mutta ehkäpä nekin sit alkaa pikkuhiljaa kertymään. 
Lyhyesti ja ytimekkäästi, hengissä ollaan, enkä ole unohtanut tätä, tää alkaa tästä taas pikkuhiljaa nousta! Kiitos teille ihan hirmu paljon kaikista tsemppiviesteistä ja siittä että jaksatte oottaa! ♥