Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Blondi, blondimpi, blondein!

Hiusjuttuja täällä ei hetkeen ole nähty eikä kuultu, lukuunottamatta kuulumispostauksessa mainittua hopean vivahdetta hiuksissa, tai ainakin siihen pyrkimistä. Mä en ole itse todellakaan mikään tukkataikuri, muutenkin mä olen yks maailman laiskimmista ihmisistä hoitamaan ulkonäköäni. Mutta koska itse tykkään tosi paljon lukea vinkkejä muiden blogeista ulkonäköön liittyen, halusin nyt pikkuisen jakaa niitä täälläkin. 
Blogissa pidemmän matkaa mukana kulkeneet tietääkin etten mä läheskään aina blondi ole ollut. Kun mä aikoinaan tän blogin neljä vuotta sitten perustin, mun hiukset olivat blondit. Aika nopeasti kuitenkin niihin silloin kyllästyin ja väri vaihtui tummaan. Tummissa mä viihdyinkin sitten "vähän" pidempään kunnes halusin alkaa niitä aste kerrallaan vaalentamaan. Sellainen vaaleanruskea mulla sitten olikin pitkään. Lopulta sekin kyllästytti ja taas mentiin blondiksi. Ja nyt olen edelleen vielä blondina. Poltteet tummiin koukuttelee aina mielessä välillä, mutta vaalea juurikasvu ei ihan hirveästi naposta. Sekä muutenkin blondi on tällä hetkellä enemmän se oma juttu. Oikeastaan jos näitä olisi pakko lähteä tummentamaan olisi lopputulos harmaa, ei ruskea. 
Ja harmaasta puheenollen, mä ajattelin nyt jakaa vinkit miten mä ylläpidän tätä vaaleaa, ja miten mä välillä taitan tätä hopeaan/harmaaseen/siniseen, mikä nyt ikinä ja kuinka kiinni sitten nappaakin. 

1DSC_0574 Matkan varrella on tullut kokeiltua jos jonkinmoisia purkkeja ja purnukoita. Ja näin myös ne omat lempparit ja suosikit on vakiinnuttaneet paikkansa. Edelleen välillä on kiva kokeilla uutuuksia ja ei ennen- kokeiltuja. Mutta aika usein pettymys kuitenkin voiton vie. Tottakai välillä löytyy sitten taas ihan huippulöytöjä ja meinaa oikein paha mieli iskeä kun ei aikaisemmin ole tullut testattua. Tässäkin postauksessa yksi sellainen yksilö esille pian tulee. 
  
1DSC_0590 No ihan ensteks on luonnollista esitellä ne värit. Juurikasvua mä olen jo jonkun aikaa peitellut tuolla Be Your Moodin Extreme Silverillä, sävyssä 107 SilverBlond. Mitä mä olen eri blondivärejä kokeillut ja testaillut, mulle tää on luonut ehdottomasti semmosen kylmimmän ja kirkkaimman blondin. Ei tää silti kokonaisuudessaan mikään kympin tuote ole, tää lupailee normihiusten mitan väriä riittäväksi. Mutta mulla se ei meinaa piisata kunnolla edes perus juurikasvuun. - Tiedä sitten onko mulla vain joku mega iso pää että pinta-alaa riittää vai kuinka. Kuitenkin melkeimpä kaksi purkkia tätä on tullut yleensä ostettua jos varman päälle haluaa pelata. Onneks tää on väriosastolla sieltä edullisimmasta päästä, Sokoksella taitaa olla siinä 8,50€ paikkeilla. 
Suhteellisen uusi tuttavuus taas on tuo Four Reasonsin Take Away Color kestosävyte, sävyssä 10.01 Ice Ice Blondy. Kerran olen tätä jo testaillut, ja aika hyvin se tuota keltaisuutta/lämpöisyyttä pois ajoi, ja päädyinkin ostamaan uuden paketin josko sekin sitten häivyttäisi nuo loputkin. Mä en itse yleensä sen pahemmin perehdy kosmetiikassa mitä kaikkea hyvää, huonoa ja hyödytöntä niihin on mahdutettu, mutta tätä katsellessani myyjä osasi kertoa että tää ei sisällä ollenkaan ammoniakkia eikä hajusteita, eli tän pitäis olla suhteellisen hellävarainen hiukselle sekä päänahalle. Tällä ei juurikasvua piilotella, mutta jos ei muu värjäys tuottanut haluaa kylmyyttä tai sävyä, nää on siihen tarkoitukseen just passeleita! Sävyjä näistä tais löytyä pitkälle yli kymmentä eri. 
   

1DSC_0610 Hopeashampoita on tää pää nähnyt ainakin yli kymmentä eri sorttia. Nyt viimeisin kokeilu on osottautuikin kyllä listan kärkisijoille. Cutrinin Reflection Silver sarjan shampoo ja hoitoaine/tehohoito. Nappasin nää mukaani yhdestä kampaaston -40% alelappujen komeillessa kyljessä. Ajattelin että kokeillaan mitä nämä lupaavat ja pitävät. Ja tosiaan, hopeashampoo on kyllä yksi parhaista kokeilemistani. Sininen vivahde jäi hiuksiin niin että jopa muut sen huomasivat. Ja ennenkaikkea, se on tosi riittoisa. Yleensä hopeashampoossa ongelmaksi tulee se että sen kanssa saa lotrata melkeimpä pullon per kerta. Tää piisaa tosi hyvin, ja vaahtoutuu tosi hyvin. Hoitavampi versio oli myöskin tosi positiivinen yllätys. Normaalisti tälläiset hopeatehohoitajat ovat ihan normi tehohoitoja, ei mitään eroa. Tää on oikeasti sellaista tumman sinistä tavaraa, ja hoitaa sekä hoitopuolen maaliin saakka, kuin myös sen lupaamansa kylmyyden/hopeuden. 
   
1DSC_0613 Toiset käytössä olleet myöskin Four Reasonsin Blond Shampoo ja Blond Conditioner. Nää ei siis ole varsinaisia hopeashampoita eikä hoitoja. Eli nää ei sisällä mitään sinistä tai siihen viittaavaakaan tavaraa. Eikä nää lupaakkaan mitään sellaisia. Mun ymmärrys jos on oikeassa näiden tarkoitus on ylläpitää sitä vaaleaa sävyä. Varsinaisesti en voi sanoa että olisin huomannut mitään eroa mun hiuksissa näiden käytön jälkeen, mutta en ole myöskään huomannut että sävy olisi lopahtanut näitä käyttäessä. Eli jotain taikavoimaa näilläkin sitä kirkkautta ja sävyä on hiuksissa kiinni pitää. Itse en viitti joka pesukerta käyttää noita varsinaisia hopeatuotteita, niin nää on niiden väliin oikein oivaa tavaraa. Ja mitä viimeks tosiaan kun nää kokeiluunkin otin myyjää yhtään kuuntelin, on nää ilmeisesti aika uus juttu tältä merkiltä. 
Ja jottei koko postaus mene ihan siirappiseksi hehkutukseksi, joukkoon mahtuu myös se pettymyksen tuottanut tuotekin. Four Reasonsin Silver Mist- hoitosuihke. Lupaa olevansa markkinoiden ensimmäinen hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Idea- hiton hyvä. Toteutus- ei mitenkään niin hyvä. Mun lemppari aamutakin valkoiset karvareunukset on tällä hetkellä "nätin" violetit kun tää aine tosiaan on violettia/sinistä/tummaa. Ja se nappaa aika lujaa kyllä vaatteisiin kiinni. Sen sijaan itse hiuksessa en huomannut mitään eroa. Sillä mitä tulee siihen että tän pitäis auttaa selvittämään hiukset, nojoo ihan perus kauraa sen suhteen. 
  
1DSC_0606 No sitten itse pääjehuun, eli ehdottomasti siihen parhaimpaan ja luotettavimpaan KC Professionalin Color Mask, sävyssä Platinum. Tehohoito joka samalla tuo sitä sävyä esiin ja parantaa sitä. Ehdottomasti luottotuote, joka pitää mitä lupaa. Tehohoitojakin on tässä elämän aikana "jokunen" tullut kokeiltua, ja kyllä tää vie sielläkin aika kirkkaana kärkenä. Sävyjä tästäkin useita löytyy, ja mä en voi kun kyseistä tuotetta suositella! 
Vielä viimeisenä se alussakin mainittu erittäin positiivinen löytö. Biozell:in Hoitava sävyte sävyssä Silver. Bongasin tästä netissä mainoksen, ja päätin mainoksen uhrina kokeillla. Tää heitetään päähän vaikuttamaan, vaikutusaika on 5minuutista ylöspäin. Itse sävy nappaa kiinni jo viidessä minuutissa, mutta jos tehohoidon vaikutusta haluaa pidentää niin tätä sopii pitää päässä kauemminkin. Itse taisin pitää puolisen tuntia, ja voi pojat mut sen eron olis huomannut vaikka pimeässä huoneessa! Purkissa lukee että riittää 2-3 kertaan, mulla tää riitti juurikin siihen 2 kertaan kun molemmilla veti koko päähän. Päässä tää pysyy useammasta pesusta johonkin ehkä kymmeneen pesuun. Ja mulla kyllä pysyi ihan hyvin, sillai pikkuhiljaa rupes haalistumaan. Uus purkkikin on jo hankittuna odottamassa kun taas joskus innostuu hopeanvivahdettta haluamaan. 

Millä te blondit siellä ruudun toisella puolella pidätte yllä hiusväriänne? 

8 kommenttia

  1. itekkin ostin tota 4 reasonin silver mist suihketta kun hiukset oli vielä blondit - ei voittanut munkaan suosioa :D

    k-saarikoski.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! :D Idea siinä on tosi hyvä, mutta toteutus sitten vähän heikompi! :D

      Poista
  2. Wau, tää sun blogihan on oikeestaan tosi kivan olonen! :) Tykkään tosta oikealla olevasta viivasta, joka erottaa postauksen ja gadgetit. Hyvin oot saanu suunniteltua tän ulkoasun. :) Jäänkin seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista Anu! (: Mukava kuulla että blogin ulkoasu miellyttää, onhan siihen vaivaakin jonkin verran nähty :D

      Poista
  3. Sulla on ihanan raikas blogi, kauniita kuvia ja sujuvaa tekstiä! Vautsi!

    ♥: http://sirujee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Oii olispa mullakin vielä blondit! :D muutenkin kyllä kiva blogi sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsestä taas usein tuntuu oispa mulla vielä tummat! :D Kiitos paljon kehuista! <3 (:

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥