Terveys.

Terveys. Sana, joka kätkee paljon sisäänsä. Usein me pidetään sitä aivan liian itsestäänselvyytenä. Usein sen merkityksen tajuaa vasta, kun osan siitä on jo menettänyt. Halusin tulla kirjoittelemaan teille pitkästä aikaa vähän enemmän syvällisemmin. Mun mielestä terveys on asia, mistä ei koskaan voi puhua liikaa. Sillä olenhan minä tähän 22-vuoteen kerennyt nähdä terveyteni kanssa jo todella paljon kaikenlaista. Aloitetaan vaikka mun toisesta elämänkumppanista, josta en itseasiassa ikinä olekaan blogissa sen enempää puhunut.

diabetes_1
Suurin osa teistä varmasti tietääkin, että mullahan on pitkäaikaissairaus nimeltä 1. tyypin diabetes. Eli ikävästi "suomennettuna" sokeritauti. Keväällä diabetes on kulkenut mun matkassa mukana jo 10 vuotta. Ja koska kyseessä on ykköstyyppinen kaveri, se kulkee mun matkassa ikuisesti. Siksi kutsunkin sitä toiseksi elämänkumppanikseni. Kerrotakoon tähän väliin niille, jotka ei tiedä mitä eroa on ykkös- ja kakkostyypillä, niin ykköstyyppi on se, mistä ei voi mitenkään parantua. Siinä haiman toiminta loppuu pikkuhiljaa kokonaan. Tämän tyypin puhkeamiseen ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Sen voi saada ihan vain ns. arvalla, tai perintönä. Itse sain sen arvalla, koska suvussa meillä sitä ei ole. Kakkostyyppi on taas se, että se tulee joko huonoilla elintavoilla tai iän takia. Tai osittain molempien yms. Tässä haiman toiminta heikkenee yllämainituista syistä, mutta yleensä se ei kuitenkaan ihan kokonaan lopu. Se saadaan usein korjattua takaisin normaaliin toimintaan vain korjaamalla elintapoja. Tai jos ei ole kyse elintavoista, kakkostyyppi saadaan usein hallintaan lääkkeillä, jotka ovat usein ihan vain tabletteja. 
Koska mulla haima ei toimi ollenkaan, mä pistän itseeni insuliinia. Olen pistänyt siitä saakka, kun diabetes mulla todettiin. Pistän aina iltaisin pitkävaikutteisen piikin, joka vaikuttaa aina seuraavaan iltaan saakka. Sekä pistän päivisin lyhytvaikutteista insuliinia. Tähän määrään vaikuttaa se mitä ja kuinka syön. Vaikka pistäminen on mulle osa arkea, mä en juurikaan pistä niin että muut näkisivät. Paitsi tietenkin nyt ihan lähimmät ihmiset eivät "haittaa". Lyhytvaikutteisen insuliinin mä pistän mahaan, eli sen pystyy helposti pistämään missä vaan. Pitkävaikutteisen mä pistän aina reiteen. 
Diabeteksen hyväksyminen oli mulle vuosien projekti. Tosin vieläkään en ole ihan 100% sujut sen kanssa, mutta tulen toimeen ja pärjään. Tarkoitan tuolla sitä, että edelleen mulle tulee ajoittain päiviä, kun tuntuu että voisin heittää hanskat tiskiin koko *****n kanssa. Kun se epäreiluuden tunne, ja se kysmys "Miksi juuri minä?" valtaa pään. Mutta kyllähän se tottakai takaraivossa vtuttaa että tälläisen riesan sain kumppanikseni. Oon kuitenkin onnistunut istuttamaan itseeni sen ajatuksen, että miksi kiukutella ja tapella sitä vastaan, koska se ei ikinä musta lähde. Mitä huonommin mä kohtelen sitä, sen huonommin se kohtelee mua, on jouduttu jo useamman kerran kantapään kautta oppimaan. Lisäks oon oppinut ajattelemaan, että tää on mulle tarkoitettu polku, johon diabetes on mulle tarkoitettu. Se on tarkoitettu just mulle, koska mä olen vahva, mä pärjään sen kanssa. 
  
diabetes_4
Mitä mun elämä sitten yleensäkkin diabeteksen kanssa on, ja kuinka paljon se mun arkeen sitten loppupeleissä vaikuttaakin. Nyt kun tätä oikeasti miettii, niin todellisuus on että eipä se juurikaan vaikuta normaaliin arkeen. Tottakai mä siis joudun pistämään useita kertoja päivässä, mutta mä en koe niitä enään mitenkään ns. extrana. Ne on mulle ihan normaali asia, siinä missä esim. käsien pesu tai syöminen. Tietysti mun pitää vähän tarkkailla mitä mä laitan suuhuni ja milloin, ja kuinka ja koska mä pistän. Esimerkkinä se että mun on aina illalla ns. varmistettava että mun sokeri ei yön aikana laske niin että mennään vaarallisuuden puolelle (ettei tuu hiivittyä yöllä vetämään puolikasta suklaalevyä niin ettei aamulla ole edes muistikuvia, kuten edellis yönä kävi....). Tähän täytyykin itseasiassa todeta että ikinä ei ole niin käynyt, että en olisi itse enää pärjännyt. Mä herään tosi herkästi alhaiseen sokeriin, ja tasan kerran on ollut tilanne etten ole itse päässyt ylös sängystä hakemaan nopeeta sokeria. Silloin jouduin herättämään J:n ja käskemään sen hakea mulle mehua. Mä olin siis ihan tajuissani ja ymmärsin tästä maailmasta kyllä. Mutta en hallinnut mun jalkoja, en osannut enään kävellä. Silloinkin olo tasaantui tosi nopsaa kun sain taas sokeria tasaamaan arvoja. 
Alkoholin käytössä mun pitää diabetiikkona olla tosi tarkka. Mutta tää ei mulle aiheuta oikeastaan mitään ns ylimääräistä, koska mä käytän alkoholia niin niin vähän. Ihan muutaman annoksen vuodessa, jos sitäkään edes. 

diabetes_2 Se miks tän postauksen otsikko on "terveys" eikä "diabetes", johtuu siitä että mä haluan puhua terveydestä myös ihan yleisesti. Mulle diabetes on tuonut mukanaan paljon muutakin harmia. Esimerkkinä mun jalkojen ihomuutokset. Molemmissa säärissä tällä hetkellä vielä suht punaiset "ihottuma läiskät". Oikeasti ne on siis pintaverenkierron häiriöstä johtuvat muutokset, jotka eivät parane koskaan. Ajanmyötä niistä punoitus lähtee, ja ne haalistuvat. Mutta normaalia ihoa niihin kohtiin ei enään ikinä tule. Tää on ollut yks asia, mikä on syönyt mun itsetuntoa ihan kaksin käsin mussuttamalla. Oon kulkenut ihan hitonmoisen ajatusten polun, että mitenkä mä voin ikinä kulkea paljain säärin missään. Oon kymmeniä kertoja niin turhautunut niihin, saanut niin monet itkupotkuraivarit. Lopulta oon kuitenkin tajunnut, että ne on mun rakkaat jalat. Ne on mun rakkaat jalat, joilla mä pääsen kävellen paikasta toiseen. Joilla mä voin juosta, joilla mä voin hyppiä. Niissä on molemmissa kaksi punaista jälkeä, mutta ne ei haittaa niiden toimintaa millään tavalla. Mulla on toimivat jalat. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Mä hoidan niitä niin hyvin kuin pystyn, enempään mä en pysty, eikä mun tarvitsekaan. Jalkojen ihomuutosten lisäksi, diabetes toi mulle mukanaan kilpirauhasenvajaatoiminnan, joka todettiin samaan aikaan kuin itse diabeteskin. Se onkin sitten sellainen kaveri, joka vaikuttaa kaikkeen. Sitä ei osaa oikein edes selittää, mitä kaikkea se tuo mukanaan. Sen tietää vaan ne, kenellä on tää sama vaiva. Monesti mä saan tästä kaikkein eniten ihmetystä: "Siis sehän on vaan pari pilleriä aamuisin nassuun ja se siittä?" - Joo se on pari pilleriä juurikin noin, mutta se on niin paljon muutakin. Arvot voivat olla hyvät, mutta silti tää sairaus vaikuttaa niin moneen asiaan. Se väsyttää tosi paljon, se vaikuttaa hiuksiin negatiivisesti, se vaikuttaa ihoon negatiivisesti, se vaikuttaa ruokahaluun ja mitä kaikkea muuta. Vaikka siis arvot olisivat täysin kunnossa. Eli käytännössä mä hoidan tätä, mutta ajoittai en kuitenkaan saa siihen mitään hoitoa.

diabetes_3 Ei sillä, etteikö diabeteksen kanssa olisi jo ollut ihan tarpeeksi, oon joutunut kokemaan paljon muutakin ongelmaa terveyteni kanssa. Just joku aika sitten laskeskelin, että mä oon mun elämästä viettänyt sairaalassa öitä (jos ei syntymäaikaa lasketa) yhteensä reippaasti yli kahden kuukauden edestä. 2008 mulla puhkesi umpisuoli. Nimenomaan vielä puhkesi ennenkuin se kerettiin saada pihalle. 2011 kärsin pahan vesirokon. 2014 mulla oli kolme kertaa paha munuaistulehdus. 2015 todettiin migreeni. 2016 kärsin yli kuukauden putkeen poskionteloidentulehduksesta, joihin tehtiin lopulta punkteeraus. + Monet muut, joita en henkilökohtaisista syistä halua tähän edes kertoa. 

Mulle terveys ei siis todellakaan aina ole ollut itsestäänselvyys. Ja näiden vaikeuksien kautta, sitä on todellakin ruvennut arvostamaan ihan eri tavalla. Tässä kun on omasta näkökulmastansa maailman menoa tän asian suhteen seurannut, on tullut huomattua että tosi moni pitää hyvää terveyttä ihan liian itsestäänselvyytenä. Ja sitä kautta laiminlyö sen ylläpitoa. Mun mielestä just silloin, kun se on kunnossa sitä pitää hoitaa ja hoivata, jotta se pysyykin kunnossa. En nyt siis tarkoita, että kun soppa on jo pohjaan palanut niin enään ei tarvitsisi tehdä mitään, vaan että yritettäisiin parhaimman mukaan välttää se sopan palaminen ennakoimalla. 

Koskaan ei voi pitää liian hyvää huolta itsestänsä! 💝

Ja loppujenlopuksi, vaikka mä olen kokenut ja joutunut kestämään paljon, oon oppinut ajattelemaan, että asiat vois kokonaisuudessaan olla niin paljon huonomminkin. Aika mitä mä olen viettänyt sairaalassa, ja elämä mitä mä elän diabeteksen kanssa olisi monelle varmasti unelma omien vielä suurempien asioiden kanssa. Kaikilla meillä on kuitenkin meidän omat juttumme, mihin ei itse mitenkään voi vaikuttaa. 

Jos teillä heräs jotain kysyttävää tähän aiheeseen liittyen, kysykää ihmeessä. Mutta sellainen muistutuksen sananen, että mä en ole lääkäri, joten mä puhun vain omilla kokemuksillani ja omalla tietämykselläni. 

12 kommenttia

  1. Vahva ihminen todellakin olet! Tiedän joten kuten miten diabeteksen kanssa on elää, monet sukulaiset siitä kärsivät. Mutta voin vain kuvitella miltä tuntuu kun itse sitä sairastaa. Itsellä juuri tutkimukset menossa että mitä mussa oikeen vikana on. Kun tuntuu että itteltä kaiken maailman oireet löytyy. Mutta aika näyttää.

    Oot vahva, tsemppiä Henna<3

    http://www.harrietgripenberg.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Harriet!! ♥ Kiitos hurjasti tästä ihanasta kommentista :') Toivottavasti pian selviää mikä sussa "on vikana", eli tsemppihalit myös takaisin sinne! ♥

      Poista
  2. Ootpas kokenut kaikenlaista! Itelläni ei mitään "sairauksia" ole, enkä sairaalassakaan ole tainnut olla kuin sillon kun käteni mursin. Ihanasti ja niin totta toi miten kirjoitit, "koskaan ei voi pitää liian hyvää huolta itsestänsä"! Oot vahva niikun edellinenkin kommentoija sanoi :) Ja sulla on aivan ihastuttava blogi!

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla ihanista sanoista ja ihanasta kommentista! ♥ :') Kiva kuulla että tykkäät blogistani :)

      Poista
  3. Ihan älyttömän hyvä ja silmiä avaava postaus Henna! ♥ Monesti sitä terveenä ei aina osaa edes ajatella sitä, että ihan hyvin itselleenkin voi joskus puhjeta jokin sairaus, ja vasta sitten tulee miettineeksi kunnolla sitä omaa terveyttään. Meilläkin kulkee suvussa paljon sydän -ja verisuonisairauksia, ja siksi pyrinkin jo näin nuorella iällä kiinnittämään edes hieman huomiota niihin terveellisempiin elämäntapoihin, mutta tosiaan koskaanhan ei tiedä mitä voi tapahtua.. Ennen kaikkea oot kyllä hurjan vahva ja ihana persoona, älä koskaan unohda sitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä miten ihana kommentti Tuuli!! ♥ Kiitos! Ja tottahan se on, koskaan ei tiedä tulevasta! Meilläkin suvussa kulkee vielä paljon perinnöllisiä sairauksia, mutta eiköhän sitä joka suvussa mene jotakin sairautta. Aina on hyvä huolehtia terveydestä etukäteen, eikä vasta sitten kun on myöhäistä :)

      Poista
  4. Paljon olet joutunut kestämään, mutta hienosti sinä silti jaksat! Ja sulla on ihan mahtava asenne ♥ Itselle diabetes oli aikalailla tuntematon juttu, kunnes aloitin työt koulunkäynninohjaajana ja sain vastuulleni erään pienen oppilaan, jolla oli diabetes. Siinä sitten opettelin kuinka lasketaaan hiilarit, tarkastetaan monta kertaa päivässä verensokerit ja pistetään ruokailujen jälkeen insuliini. Te joudutte paljon miettimään sellaisia asioita, joita muiden ei tarvitse ajatellakaan ja sen takia mulla riittää kunnioitusta ihan suunnattomasti sulle ja muille diabeetikoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diabetes on usein tosi tuntematon, tai sitten siitä on aivan väärät käsitykset, kuten ettei esimerkiksi sokeria saisi ollenkaan syödä.. Mutta usein se on tosi silmiä avaavaa kun sitten oikeasti tietää mitä se on :) Paljon kaikkeahan se mukanaan tuo, mutta ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä. Kiitos ihanista sanoista Ellanoora! ♥

      Poista
  5. En oo tainnut kovinkaan ahkerasti aiemmin kommentoida, mutta tää postaus kyllä osui ja upposi sen verran että pakko raapustaa jotain! Itsellä on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja se on kyllä semmoinen mörkö mikä huonolla hoitotasapainolla saa kaiken sekaisin. Välillä tuntuu epäreilulta että joutuu koko loppuelämänsä aamulla napsimaan noita lääkkeitä, vaikka on se onneksi pienempi paha kuin joku muu sairaus voisi olla... Diabetestä on sitten tullut paljon hoidettua töissä ja sukulaispojan kyläillessä. Sekin maailma on kyllä sellainen ettei siitä juuri mitään tiedä ellei sitä itsellä ole. Onneksi siihen kuitenkin löytyy apu ja sitä pystyy hoitamaan.

    Terveys on kyllä sellainen asia mitä tulee arvostaneeksi liian harvoin, vaikka se on yksi tärkeimmistä asioista. Tsemppiä sulle sun perussairauksien kanssa, niinhän sitä sanotaan ettei ihmiselle anneta enempää mitä se jaksaa kantaa. Tästäkin toki voi olla miljoonaa eri mieltä, mutta kyllähän ne ikävät asiat yleensä mukanaan tuo jotain positiivistakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! :) Kilpparinvajaatoimintaa juurikin erittäin kuvaava sana on tuo mörkö! Ärsyttävä vaiva, mutta tosiaan pienempi paha moneen muuhun verrattuna. Kyllähän tuo ihan totta on, että usein jos tulee paljon ikävää, kyllä sitä pakko on jotain positiivistakin joskus tapahtua :)

      Poista
  6. Vitsi miten rohkea teksti, olet ihailtava❤️ postauksestasi oikeesti huokuu sellainen terve itsensä rakastaminen. Tosi silmiä avaava teksti, joka antoi tärkeän muistutuksen itsellekin terveyden arvostamisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Henna! ♥ Kiitos hurjasti :')

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!