Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

2017 PÄIVÄNASUT!

Nyt se on vihdoin täällä, nimittäin aika koota menneen vuoden asut yhteen postaukseen! Mä tykkään tehdä näitä postauksia todella paljon, sekä tykkään sitäkin enemmän aina katsella noita aikaisempien vuosien postauksia. Näistä näkee niin hyvin, miten se tyyli on kehittynyt ja muuttunut, ja samalla saa aina vähän kelailla mitä asuja tulisi edelleen käytettyä ja mitä ei. Näistä 2017 vuoden asuista mä käyttäisin uudestaan lähes kaikkia. Ainut mitä enemmänkin muuttaisin, niin osan kuvia ja kuvauspaikkoja. Mä huomaan asuissa sellaisen selkeän tyylin. Sellaisen, noh, mun näköisen tyylin. Tyyli ei oo mistään uusimman muotilehden kannesta, mutta se on mun tyyli. Ainut asia, mitä mä ehkä kaipaisin lisää, olis hameet ja mekot. Tänä vuonna tuli harmittavan vähän käytettyä niitä, ja sitäkin vähemmän kuvailtua niitä! Siksipä tän vuoden tavoite on perinteisen kuvata muuta asu enemmän -lisäksi pukeutua enemmän mekkoihin ja hameisiin. Katsotaan vuoden päästä, kuinka onnistuttiin! Viime vuonna asuja tuli kuvailtua 42 kappaletta, ja mun tavoite vuodelle 2017 oli kuvata enemmän. Kyllähän mä siinä onnistuin, nimittäin tänä vuonna asuja on yhteensä 45!! Muutama asu on vielä sen tarkemmin esittelemättä, joten palataan niihin piakkoin!

Kannattaa muuten lukea postaus ihan loppuun saakka! ;)

Mikäli aikaisemmat tällaiset postaukset kiinnostaa, löydät ne vuosilukuja klikkaamalla:
2016, 2015, 2014 & 2013


asukuvat_1-1
asukuvat_2-1 asukuvat_4-1 asukuvat_3-1 asukuvat_5-1 asukuvat_6-1 asukuvat_8-1 asukuvat_13-1 asukuvat_11-1 asukuvat_10-1 asukuvat_7-1 asukuvat_9-1 asukuvat_12-1 asukuvat_14-1 asukuvat_15-1

Ja jottei postaus olisi ihan tässä, mä päätin upottaa tähän postaukseen mukaan myös arvonnan!!

 Kerro sun lemppari asu tai asut kommentteihin 
 Liitä mukaan toimiva sähköpostiosoite

Arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken 
70 euron arvoisen lahjakortin Zalandolle!

♥ Kiitos & Onnea Arvontaan! 

Arvontaan voit osallistua 31.01.2018 kello 23:59 saakka. 

Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! 

140 kommenttia

  1. Asut 6,8 ja 43 ovat mun lempparit :)

    millaviivamari@luukku.com

    VastaaPoista
  2. 40 on mun mieleen! sininblogi@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Numero 45! :--)
    emiliaparviainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. 34, 25 ja 12 on mun lempparit!
    mari.pulliainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. 3,8,10,14 :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mä jäin ihastelemaan sun laukkukokoelmaa! <3

    Mun suosikkeja ovat 1, 4, 10, 27, 39 ja 44! En vaan voinnu valita yhtä asua! <3

    taruanuelina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Voi apua, tässä postauksessa oli niin paljon kaikkia ihania asuja :D Suosikeiksi kuitenkin nousi 5, 13, 21, 38 ja 41! ♥

    sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. 18 ja 34 :)

    sina.viola@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. 33 ja 14 :)
    elisajosefiina@gmail.com

    VastaaPoista
  11. 13, 18 ja 33 :)

    susanna.paappanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Mun lempparit oli 19 ja 33
    millamarica@gmail.com

    VastaaPoista
  13. numero 1!:-)

    tuuliennikristiina@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Numero 35!
    veera.koivuniemi.ll13@gmail.com

    VastaaPoista
  15. 1, 34, ja 28 ja 33 mutta kaikki asut on kyll tosi kivoja :)!

    VastaaPoista
  16. Monta upeaa kuvaa, mutta 23 on tyylikkäin!

    oumyll@icloud.com

    VastaaPoista
  17. Suosikkini ovat 40 ja 9 :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. 1 ja 45 on mun lempparit :) jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Näistä nro 42, koska niin kesäinen ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Siis sun tyyli. Se on välillä jotain sellaista perus simppeliä, mutta välillä jotkut asut yllättää persoonallisuudellaan :D Olin eka niin etten osaa valita, mutta hitto tuo asu number 37!! Mä haluan tollasen liivin 8) Ohoh mikä ylläri lopussa!:D s-posti katzariina_94@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  21. 14 ja 34 :)

    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  22. 21 ja 23 ehdottomasti! :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Numero 6!
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Suosikkini on numero 15, ja myös nro 13:n keltainen takki saa ihailuni :) Ja vau, mikä arvonta! katarimaria@iki.fi

    VastaaPoista
  25. Lempiasuni on nro 43. Monta muutakin suosikkia on asuissasi.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Kesäasu 21! Ihanan värikäs tuo hame! :-) Onko kuva otettu Porissa? Näyttäisi ihan 🤔

    jasmine.itanen@windowslive.com

    VastaaPoista
  27. Ihanan värikkäitä kyllä nää sun asukuvat<3 Ykkönen taitaa nousta omaksi suosikiksi tuon tupsulakin ansiosta hahah :D <3

    miinakaroliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. 33 ja 34 näyttää omaan silmään kivoimmilta. :) Pakko kyllä myöntää, että sun tyylis on ihanan monipuolinen. :)

    sonjakoskensalo@gmail.com

    VastaaPoista
  29. 6 on mun suosikki!:)
    emma.lehtovaara@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Huikea arvonta :) 33 ja 44 ovat suosikkini, vaikka valinta olikin vaikea tehdä monen kivan asun joukosta.
    riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Siis nää kaikki on niin ihania mutta toi 8, 18 ja 28 oli omia suosikkeja. Joten sanotaan vaikka 18! Pukisin nää kaikki päälleni :) ja onhan tää arvonta ihan mahtava koska zalando on paras verkkokauppa!!

    finnlandsnorsk @ Gmail.com

    VastaaPoista
  32. 33 on mun suosikki <3
    henttu-kuusinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihania asuja! Tosi sellasia, mihin voisin iteki pukeutua. Oma lemppari on ehkä 5 :)

    Charlotta.takkula(at)charlottaeve.com



    x Charlotta

    www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
  34. 20! :)

    suvi-_-@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. 20 ja 34
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  36. 11 on mun lemppariasu ja 5 on lempparitausta. Sulla on kauniita vaatteita ja vau mitä kenkiä! telluk@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Tykkäsin monesta, mutta varsinkin toi asu numero 8 oli mieleen, toi näyttää istuvan sulle ihan tosi hyvin ja muutenkin tosi tyylikäs! Tykkään :)

    VastaaPoista
  38. 39, 29 ja 2 :)
    essi.karhunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Lempparit tuosta ovat kesäinen 42, sekä 11 ja 1.

    jutta.y@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Oi miten ihania asuja! 23,33 ja 43 pistivät erityisesti silmään 😍

    rroosasa@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Lemppari ehdottomasti 9 :)
    merikapteeninvaimo@luukku.com

    Ihanaa alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  42. 9 on ihana :)
    Sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Lemppareita 10 ja 23! :)

    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihania asuja kaikki, oma lempparini on asu 28 koska se on jotenkin tyyliltään rento! :)
    katja.rajala99@gmail.com

    VastaaPoista
  45. 33 oli mun ehdoton lemppari! :)
    aanna-a@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. 13, 34 ja 39 :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Apua mä en osaa valita vaan yhtä :D Esim ihan ekassa kuvassa sul on supersöpö tupsulippis, ja näytät erityisen kivalta myös kuvissa 14 ja 38... Ite vetäsin päälleni ehkä asut 8 tai 18 :D Nomut, ihania kuvia&asujahan noi kaikki on.

    revontulipalo@hotmail.com

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
  48. 33😍 helmi.majalahti955@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Omat suosikkiasut on 3, 8, 10 ja 14 :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Siis aivan upeita kokonaisuuksia! 8 on kyllä ehdoton lemppari, mut kyllä 10 ja 41 tulee heti perästä! ��

    kallion.neiti@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kaikki ihania, mutta 33 & 40! :)

    tiiaemiliaww@gmail.com

    VastaaPoista
  52. 5, 29 ja 40 asukokonaisuuksissa oli ihanaa freshiä ilmettä 😍
    Lare-1993@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Mun lempparit on 8, 41 ja 42 :)

    julia.laine1994@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. 23 on suosikkiasuni!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Hirmu kivoja asuja montakin, mutta 45 taitaa olla mun suosikki, niin makeet housut!! :)

    kiiainna@gmail.com

    - Kiia / https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  56. 1, 6 ja 37 on mun suosikkeja, mutta kaikki aivan ihanan inspiroivia asuja! :) shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Kaikki on hienoja asuja, mutta 5, 21 ja 37 jäi hyvin mieleen. :)
    karvonen.janika@gmail.com

    VastaaPoista
  58. 18 ja 29 ovat lemppareitani :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  59. Mun lemppari on varmaan 13!

    elli.leppiniemi@live.fi

    VastaaPoista
  60. 3 ja 12 on lempparini :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  61. 26&33 oli mun lempparit :)
    Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Oma suosikkini on ehdottamasti numero 1.

    peraltuu@gmail.com

    VastaaPoista
  63. 18 oli mun suosikki! 😎
    tiia.honkanen@outlook.com

    VastaaPoista
  64. 40!:)
    Millapohjola@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Numero 18 on suosikkini. Todella naisellinen asu.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  66. 35 ja 44.

    tuulikuusisto@msm.com

    VastaaPoista
  67. Mun lemppareita on 21 ja 23! :)
    puikoltapudonnut@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Asu 11, rento, tyylikäs, ajaton. Moneen tilanteeseen sopiva.
    marjuthaapanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Tosi kivoja asuja kaikki! Suosikkejani oli ehkä 38, 40 ja 44 :)

    jansku93@windowslive.com

    VastaaPoista
  70. 13 olisi jotain sellaista mitä itse pukisin vapaapäivänä. Oletko huomannut pukeutuvasi pääasiassa hyvin värittömästi, vaikka ihonvärillesi sopisi hyvin myös kirkkaat värit?

    milla.pietila@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. 12 on mun lemppari :)
    Helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  72. 40! :)
    jjos.su@hotmail.fi

    VastaaPoista
  73. 44 :)
    heikki03@windowslive.com

    VastaaPoista
  74. Pidän asuista 4,40 ja 42.❤️ jassu2000.oksanen@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Asu 33 oli lemppari!

    veera.karkkainen@luukku.com

    VastaaPoista
  76. Lemppari nro 42 :)

    jeminaiidaemilia@gmail.com

    VastaaPoista
  77. 12 on mun lemppari :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Hui miten vaikeeta valita paras! Sanotaan nyt 8 <3

    erelkee@gmail.com

    VastaaPoista
  79. 27 ja 22 :)
    Matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  80. 4, 10 ja 44 on lemppareita :)
    suvi.norr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  81. Tosi kivoja on kyllä kaikki asut! Omia suosikkejani ovat 5, 18 ja 33 :)

    lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  82. Nro 41 on suosikkini =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Sun tyyli on kyllä ihana ❤ lemppareita oli 14 ja 33 :)

    taru.filppu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  84. 33,44 on lempparit :-)

    Ihania asuja! :)

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  85. 13 ja 16 oli mun suosikit :) Paljon olet nähnyt vaivaa asujen eteen!
    kankaanpaa.hanna ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  86. 40 ja 9 lempparit! mukana arvonnassa kans, emiilia-@hotmail.fi

    VastaaPoista
  87. Asut 20, 35 ja 40 oli mun lempparit :)

    fanni.ahlberg@gmail.com

    VastaaPoista
  88. 23!
    janika.virtanen@icloud.com

    VastaaPoista
  89. kiva arvonta! lemppari asut oli 6, 7 ja 45 :)

    sofiakeitaanranta@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Mun lemppari on 14! :)
    Katja.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  91. 33😊 jasmin87.sandvik@gmail.com

    VastaaPoista
  92. 1 ja 37!

    sofia.knuuttila@gmail.com

    VastaaPoista
  93. 28 oli kivoin. :)

    ame.emmad@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Kivoja asuja! Tosi pirteä tuo yhden kuvan keltainen nahkatakki. :)
    Lemppariasuja näistä 1 ja 20. :)
    ellamaari95@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Asut 1, 13 ja 16.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  96. 6, 8 ja 23 on lemppareita! ☺️
    jasu2512@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Kaikki kivoja, mutta erityisesti asut 1 ja 33 säväyttivät! :-)

    lumipalojarvi@hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Asu 33 oli mielestäni paras 😍

    Iidakokko@gmail.com

    Oma blogi: http://www.lily.fi/blogit/iidasdfg

    VastaaPoista
  99. 1, 18 ja 35 oli lemppareita! (:

    juulia.pirttisalo@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Tosi vaikee valita lempparia, kun kaikki on niin ihania. Ehkä 2, 21 ja 43 on kuitenkin suosikkeja :D

    vinski.kissa@gmail.com
    vinuski.blogspot.com

    VastaaPoista
  101. Tuo kuvan 41. paita on ihana!! Rakastuin♥♥

    tuuli.puikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  102. 18,35,38!
    anniinaalatalo73@gmail.com

    VastaaPoista
  103. 13 on ehdoton suosikki!
    ellu.elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. 27 ja 40 pisti kaikkein eniten silmään koska olen aina haaveillut villakangastakista sekä kuvassa 40 näkyvistä housuista! :) <3 anni00karoliina@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Lemppariasuni on numero 42!
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  106. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  107. 13,21 ja 40 oli lempparit! :)
    laura.ahokas00@gmail.com

    VastaaPoista
  108. 18, 39 ja 45!! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  109. asut 15 ja 17 kun näyttävät sellaisilta jokapäiväisiltä ja vielä mukavilta!

    jesuslovesya666@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Ihania asuja! Lempparit on ehdottomasti 34 & 42 ♥

    emiliahiltunenn(at)gmail.com

    VastaaPoista
  111. Minusta 43 oli kaunein asu minusta. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  112. 3 😌👍
    Neakaroliiiina@gmail.com

    VastaaPoista
  113. 31 on sellainen oman tyyliseni :)
    Lauranposti5@gmail.com

    VastaaPoista
  114. 23,30,33 ja 45! Ihania asuja ja huikee tyyli sulla😊

    jonna.halme@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. 1 & 27 lemppari 😎 marina.nordell@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Kaikissa oot super kaunis ja hyvin osannut yhdistellä vaatteita ❤️ mut silmiin pisti hyvällä tavalla eniten 1,29,33 ja 39! pinni.pasanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  117. 21, 33 ja 40 on mun lemppareita! Rakastan tällaisia vuosiasupostauksia ja teen sellaisen aina itsekin, joka vuosi! Kiva tapa seurata itsekin omaa tyyliä :) katri.hl@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Asu 35!

    heidilaaksonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  119. 32 ja 33 oli lempparit :)

    emilia9499(at)gmail.com

    VastaaPoista
  120. 1 & 3 :) ihania asukuvia ! sandrachristinaa@icloud.com

    VastaaPoista
  121. Siis apua toi tyllihame ja koko asu vei mun sydämen! Omastakin kaapista löytyy samantyylinen, mutta musta tuntuu että tarviin toisenkin 😂

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi
    sanslo@windowslive.com

    VastaaPoista
  122. 18 & 33 oli lempparit! :)

    jessitossavainen@outlook.com

    VastaaPoista
  123. 13 on ihan paras, tosi pirtsakka :)
    T. Nelliina
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  124. 23, 34, 40 on ainakin ihania! 😍

    nooraemilia616@gmail.com

    VastaaPoista
  125. 18 & 33 on suosikkeja-ainakin! :)

    ruusumuumi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  126. 40 on ehdoton lempparini!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  127. Lempparini on 33, rennon tyylikäs asukokonaisuus :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  128. Suosikkini on 34! Ihanat sävyt :)

    aaltonen.iina(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  129. No siis.. tässä lista:
    8 10 12 15 (mulla on samanlainen takki!) 18 28 30 33 36 39 45

    Mutta jos pitää valita yksi mikä on sit ylitse muiden (tää oli vaikee valinta), mutta toi 12 iski muhun jotenkin. Tahdon samanlaiset vaatteet! :D

    T. JennaS

    jennasalmela@ymail.com

    VastaaPoista
  130. 1 ja 20 ❤
    ida.asell@windowslive.com

    VastaaPoista
  131. 36!Rennon näkönen arkilook :)

    bujakabuuz@gmail.com

    VastaaPoista
  132. 26 ja 27 osuivat silmiin ekaksi suloinen värikäs laukku ja pinkkiä myös lenkkareissa ❤ 27 oli tyylikäs ja aaa mitä ihania vuittoneita omistat!

    Terv. Elina
    elinamaijanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. 33 & 36! :)

    jenni-93@elisanet.fi

    VastaaPoista
  134. 24!

    k_aisa89@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. 22. ja 45! :)
    salka.viertokangas@gmail.com

    VastaaPoista
  136. 23! Aivan ihana mekko ja muutenkin aivan ihana kuva ��

    jeveliina@hotmail.com

    VastaaPoista


Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella avopuolisoni ja yhteisen koiramme kleinspitz rotuisen Simban kanssa 2020 valmistuneessa 96 m2 paritalossa. Olen 26 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D750 + Sigma 50mm f/1.4 Art + Sigma 30mm 1:1.4 Art


Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla, lightroomilla sekä Photoscapella.

instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta! Linkki löytyy blogin sivupalkista.