Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

VÄSYMYS

Yksi sana, väsymys. Ootte varmasti huomanneet, ettei mua ole näkynyt täällä postailemassa ihan niin usein, kuin esimerkiksi joulukuussa. Tammikuu ja uusi vuosi on suoraan sanottuna imenyt musta lähes kaikki mehut. Kaksi duunia on vienyt vienyt suurimman osan mun ajasta. Kotona ei oo tehnyt mieli, eikä oikeastaan ole edes kerennyt, muuta kuin nukkua. Blogi ei ole ollut ensimmäisenä ajatuksissa. Silti se on ollut paljon ajatuksissa. Oon ideoinut ja suunnitellut tulevia juttuja ja postauksia, mutta en juurikaan tehnyt töitä toteutuksen eteen. En vaan ole jaksanut. 
Tammikuu on mulla muutenkin yleensä vähän sellainen sumussa kuljettu kuukausi. En tiedä johtuuko se vain hitaasta käynnistymisestä uuteen vuoteen, vai mistä. Mutta niin se on kuitenkin useamman vuoden ollut. Se tuntuu lähinnä sellaiselta suorittamiselta. Aamulla kellon soitosta ylös, pakolliset asiat päivän myötä, ja illalla taas pää tyynyyn. Pahimmat päivät taitaa onneksi olla jo takanapäin. Pikkuhiljaa tässä on alkanut itsekin taas piristyä ja innostua. Huomaan silti edelleen olevani ns. puoli unessa kokoajan. Onneksi sentään merkkejä heräämisestä alan huomata kokoajan enemmän ja enemmän. Sekä kyllähän se kevätkin sieltä jo alkaa pikkuhiljaa tekemään tuloaan ja päivä pitenemään, joten eiköhän tämä taas tästä! 
Nyt, mä lähden treffeille Harry Potterin kanssa. Palataan toivottavasti pian, vähän positiivisemmin ja ennenkaikkea energisemmin! 

aa_2

10 kommenttia

  1. Tsemppiä ja jaksamisia sulle! Mulle juurikin tuo kyseinen fiilis ja olotila on hyvinkin tuttu myös, nyt kun sitä on jatkunut jo useamman vuoden niin joudun pikkuhiljaa tekemään hyvinkin raskaita päätöksiä arjen helpottamiseksi. No, välillä on vain pakko tehdä niin :/

    www.ystavanihevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Henna! <3 Mulla on ollut vähän samoja fiiliksiä, mutta sitten kiireiden keskellä on ihana kuitenkin palata bloggailujen pariin niin pääsee eroon siitä "kiireisestä arjesta". Välillä sit tietty inspiraatio saattaa olla aivan hakoteillä, niin silloinhan ei kannatakaan edes postailla mitään väkisin vaan jatkaa sitten taas kun huomaa kaipailevansa bloggailun pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina! ♥ Ihana kuulla, että muiltakin löytyy vähän samankaltasia fiiliksiä, etten oo ihan ainut! :)

      Poista
  3. Et ole varmasti ainoa elämästä ja työstä uupunut, nyt kun kuljetaan taas valoa kohti alkaa itsekin löytää enemmän energiaa itsestään! Muista vaan pitää omasta rutiinista ja arjesta kiinni.

    ~ Finnlandsnorsk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empä taida joo olla ainoa, nyt tuntuu paljon olevan liikenteessä vastaavaa. Eiköhän se tosiaan tästä pikkuhiljaa! :)

      Poista
  4. On enemmän kuin okei välillä ottaa ihan iisisti ja unohtaa kaikki muu. Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaaliminen kun on varmasti se tärkein prioriteetti juuri nyt. Tsemppiä, toivottavasti helmikuu lähtee käyntiin paremmissa merkeissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot niin oikeassa! Kiitos tsempeistä! ♥ Toivotaan, että helmikuu alkaisi pirteämmin :)

      Poista
  5. Mullakin on ollut tänä vuonna samanlaista vaikkei normaalisti ole! Tammikuu hujahti ohi ihan tosi nopeasti ja vaan tuntuu että oisin ollut lamaantunut koko sen ajan. Paljon tsemppiä sulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pikkuhiljaa parempaan päin! Tsemppiä myös sinne! Onneksi kevät on pian täällä!! ❤️

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥