Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

2018 KAIKKI PÄIVÄNASUT! + ARVONTA 

Tittidittidii!! Se olis taas täällä. Nimittäin kooste menneen vuoden asukuvista. Tää on ehdottomasti yks mun lempparipostauksista. Tykkään tosi paljon tehdä tätä, ja siksi oon myös aina tosi innolla julkaisemassa tätä myös teille. Tänä vuonna laitoin nämä myös järjestykseen, kun aikaisempina vuosina oon heitellyt niitä vaan vähän sen mukaan mikä asu on näyttänyt kivalta minkäkin vieressä. Nyt nää on aidosti siinä järjestyksessä, missä nää on otettukin. Mun mielestä tää postaus toimii inan paremmin näin, mitä silloin, kun kuvat on aivan sekaisessa järjestyksessä. 
Mä en oo enää hetkeen sen suuremmin kokenut mun tyylini sen suuremmin mihinkään muuttuvan, mutta silti näitä on niin kiva katsella taaksepäin ja miettiä, tulisiko tuollaista asua enää vedettyä päällensä. Tää vuosi oli itseasiassa kokonaisuudessaan oikein onnistunut asujen suhteen, en nimittäin löytänyt yhtään asua, jota en voisi uudestaan heittää päälleni. Lisäksi myös edellis uuden vuoden lupauskin täyttyi, lupasin nimittäin ottaa vähintään saman verran asukuvia, mitä viime vuonna. Ja tismalleen saman verranhan niitä kertyi, mitä 2017 vuonna. Laskin muuten äsken yhteen kaikki blogihistorian asukuvat, ja niitähän on vuosien kuluessa kertyneet hurjat 225 kappaletta! 

Kannattaa lukea postaus loppuun saakka, lopussa on nimittäin taas aikas kiva arvonta, johon kuka vaan teistä voi osallistua! 

Sarjan aikaisempiin postauksiin pääset alla olevia vuosilukuja klikkaamalla:


aa_1X aa_2X aa_3X aa_4X aa_5X aa_6X aa_7X aa_8X aa_9X aa_10X aa_11X aa_12X aa_13X aa_14X aa_15X

Uuden vuoden kunniaksi, ja koska mä niin tykkään näistä postauksista, päätin heittää tähän samaan teille aikas muhkean arvonnan!! 


 Kerro sun lemppari asu, tai jos et osaa valita yhtä, saa sanoa myös useamman, ja kirjoita se kommenttikenttään. 

❥ Liitä mukaan toimiva sähköpostiosoite, tai jokin muu keino, miten saan suhun suoraan helposti yhteyden. 

Kaikkien osallistujien kesken 
arvotaan 100 euron arvoinen 
lahjakortti Zalandolle! 

♥ Kiitos & Onnea Arvontaan! 

Arvontaan voit osallistua 31.01.2019 kello 23:59 saakka.

Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistuneille! 

166 kommenttia

  1. Mun suosikit 13 ja 38! Rentoa ja tyylikästä!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Paljon oli kivoja asuja, enkä siksi osannut valita vain yhtä.

    10 / 19 / 21 olivat mun suosikkeja!

    Ihanaa alkavaa vuotta ja kiitos kivasta arvonnasta!

    VastaaPoista
  3. 27 ja 36 ovat mun suosikkejani.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti numero 10! Niin kiva asu, eteenkin housut😍

    harriet.gripenberg@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihania asuja! 29 on kyllä mun suosikki :)

    paulina.oittinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  6. 29 on ihanan kesäinen ja pirteä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Vaikea valita, monta kivaa asua! Suosikit ehkä 13, 17 ja 24 :)

    aaltonen.iina@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Lemppari on nro 24. Ihana hame❤️
    Lilli
    ljarvinen@luukku.com

    VastaaPoista
  9. 39 on ehoton lemppari!
    soffeli97@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Numero 22 ehdoton suosikki, muistin heti sen postauksen ku näin pelkät kuvatkin. Tolle lahjakortille ois kyllä niin käyttöä täällä kun tarvitsen uudet toppa/lasketteluhousut!

    moreorlesskatri @ yahoo.com

    VastaaPoista
  11. Vaikea valita vain yhtä, mutta ihastuin jo kesällä tuohon 24 asuun! :) Sen lisäksi asut 10, 29 ja 44 voisin itsekin pukea päälleni <3

    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Oij nää on kyllä kivoja postauksia! Mäkin tein näitä joskus, mutta nykyään en enää oo tehnyt kun teen pilalle menneet ja siinä jotenkin saa selattua ne asut läpi. Silti se on ihan eri juttu joten miksipä ei tekisi :D Hauskaa, että tässä on myös mukana arvontaa 8)

    10, 21, 24, 29, 31, 32... Monista tykkään, mutta nuo nyt ihan sellaset mitkä osui silmään ja oikein muistankin <3 Hhaaa oispa kesä, kaikilla näyttää olleen niin ihania kesämekkoja ja mulla ei yhtään kivoja, kertaa mistä ihmeestä te löydätte niitä!! :D katzariina94@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Ihan tosi tosi vaikeeta oli valita yhtä, kun niin huippuja kokonaisuuksia kaikki. Nro 29 oli rento ja hauska.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  14. Vaikea valita vain yhtä, mutta neljä lemppariani oli 13, 24, 34 ja 35:) Ihania asuja!

    lauraemilia.haapanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. 5, 22 ja 42 on mun suosikit ehdottomasti😍

    helenanvara@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tykkään eniten nroista 10, 26 & 30! Oot tosi hyvän määrän asuja saanut kuvattua tälle vuotta.

    ida-maria.vainionpaa(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Lemppari 40!
    veera.koivuniemi.ll13@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Oot kyl ihailtavan ahkera ottaan asukuvia!<3 ja omat lempparit on 24, 27 ja 35. Vitsi noi 35. kengät on upeet!
    Jos arpaonni sattuis suosimaan, niin ota yhteyttä vaikka ig DM @noorantala. :)

    VastaaPoista
  19. Asut 21 ja 27 ovat mun lempparit :)
    janinavee(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. 31 ja 29 lemppareimmat! :) idahhh@outlook.com

    VastaaPoista
  21. aivan ihania asuja!! omat lempparini olivat 10 ja 31❤️ jos arpaonni sattuis suosia niin helpoiten saa kiinni instagramissa DM @annetikkamaki !

    VastaaPoista
  22. mun suosikki on numero 29!

    tuulituuli351@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Lemppari on kyllä 21. koska pirteä väri ja ihanan kesäinen asu!

    viivijosefiinas@gmail.com Zalandolta lähtis varmaan uusi takki mukaan! 😍

    VastaaPoista
  24. Lemppari on nro 10!!!
    Katariina.vilo1@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Omaa silmää miellytti numero 13. :)
    laululeija@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Asu nro 13 jäi hyvin mieleen, joten sanon sen :).
    laurasblogi(a)outlook.com

    VastaaPoista
  27. Mun lemppari on 13. Keltainen olisi ihana väri, mutta tuntuu että itseäni se ei oikein pue. Sähköpostini on gowiththeflowblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Toi 34. vihreä mekko on ihanan pirtsakka ja osui näistä silmään <3 Vitsi, pitäis itekin useammin ottaa asukuvia! Tälläset koontipostaukset on parhaita. Muhun saa yhteyden nopsaa vaik instassa, @charlottaeve.

    VastaaPoista
  29. 10 & 40 on mun lempparit! S-posti: maarit.mauriala@icloud.com

    VastaaPoista
  30. Numero 30 on suosikki! Kivoja asuja oli kyllä useita :)
    purkkisirkus@outlook.com

    VastaaPoista
  31. 29 on kiva. Oli muitakin tietenkin, mut jos vaan yks pitää valita.
    nikkila.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  32. 10 & 15 on molemmat tosi kivoja! En osaa näistä päättää kumpi vie voiton. :-)

    julia.hakkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Numero 4:ssä huomio kiinnittyi varsinkin tuohon laukkuun <3

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  34. 24 ja 28 ja oli monta muutaki ihanaa :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  35. 10 ja 36 omia lemppareita :)
    Monet asut todella kivoja!

    neea.akerfelt@gmail.com

    VastaaPoista
  36. 21, 29 ja 31

    milja.hyorinen@live.fi

    VastaaPoista
  37. 8, ihana väriläiskä tuo takki :)

    angel84@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. 36 on suosikki 😊

    elisajosefiina@gmail.com

    VastaaPoista
  39. 3, 24 ja 39 oli mun suosikkeja!
    Vitsi kuinka paljon oot jaksanut ottaa asukuvia! :)

    VastaaPoista
  40. 39 ja 44 ehdottomia lemppareita!


    emailtoanni@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Suosikkini on nro 17, tuo raitamekko on ihana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. 32 ehdottomasti, ihanan raikas ja kesäinen asu! onnenpilketta@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Paljon ihania asuja, mut sanotaan vaik et 13 ja 24. :)
    Yhteyttä voi ottaa IG:ssä @jennislullaby tai blogin kautta www.jennislullaby.blogspot.fi

    VastaaPoista
  44. 28!Ehdoton suosikki :)
    ellu.elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Mä en tänäkään vuonna osaa valita vaan yhtä suosikkia! :D Ihania asuja kaikki! <3
    Ihan lempparit on 42, 32, 24 ja 9!

    Kaikki lahjakortit voi lähettää osoitteeseen
    taruanuelina@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Värikkäiden vaatteiden ystävänä täytyy sanoa että en pystynyt valitsemaan vain yhtä asukokonaisuutta. :) nro 8 punainen takki siis aivan ihana! Nro 23 raidalliset housut piristävät kokonaisuutta ja täytyy sanoa että nro 44 hempeän vaaleanpunaiset valintasi ovat osuneet nappiin, laukku, takki ja pusero <3


    virve77@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Moni oli kivoja mut 27 oli kivoin :) heidi.peranikara@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. numero 4 takki on hieno,ja onhan tuossa monta upeaa asua. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Mun ehdoton suosikki kaikista on nro 35, tosi tyylikäs! :)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  50. 36 on ihana kokonaisuus! :) ekoikarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. 6 on lemppari :)

    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Lempparini on nro 24 ! Ihanan kevyt ja naisellinen kokonaisuus.
    hentturiina@hotmail.com
    www.hentturiina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  53. 10 ! :) emja(at)live.fi

    VastaaPoista
  54. 12 ja 44 on kivoimmat :)
    minna-kari-justiina@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. 13, 16 ja 29 asukokonaisuudet on parhaimmat miusta 😊 Ja 13 varmaan noista parhain, koska voisin kuvitella ite pukeutuvani samanlaiseen kokonaisuuteen 😊

    marisoininen89@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Numero 10 on lemppari! Aivan ihanat nuo housut! :)
    irkkuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. 32,45 Ovat tosi kivat kokonaisuudet. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Tottakai 22 ja Raippaluodon silta :)

    VastaaPoista
  59. 24 ja 44 ovat suosikkini näistä, ihana etenkin tuo 24 asun hame. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  60. Nro 29 oli mun lemppari! Kaikki siinä sopii niin kivasti yhteen 😊

    inkalilli@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. 25 ja 29 on lempparini. Sinulle kyllä sopii moni vaate todella hyvin :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Paljon kivoja asuja,mutta sanon 29 ja 7

    VastaaPoista
  63. 24! Hame on aivan ihana :) ewe--92@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. 12, 27 ja 36 mun lempparit :)
    sanna.turpeinen@luukku.com

    VastaaPoista
  65. 32 on niin tyylikäs! Mukaan mahtavaa arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  66. 11 ja 45 jakavat sijansa lemppariasunani! :) Taidan hieman kopioida kumpaakin, jos sopii :D minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Apua, kaikki nää on nii ihania asuja, että vaikee valita vaa yhtä :D Mut sanotaan nyt vaikka että mun lempparit on 10, 20 ja 21! :)

    sofia.pelkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. 36 on ihana! Mut saa kiinni sähköpostilla sininblogi@luukku.com tai sitten wapista :)

    VastaaPoista
  69. Yksi omia lemppari postauksia on kanssa aina nää yhden vuoden asukoonnit 😍😍

    Näistä sun asuista löytyi useitakin aivan upeita, mutta 'äänestän' tuota 34 asua koska siinä on ihanan freessit värit ☺️

    Sposti: timanttikenkatytto@outlook.com

    VastaaPoista
  70. 29 näyttää aivan ihanalta! <3
    tiialeppakoski (a) gmail.com

    VastaaPoista
  71. 24,25 sekä 40 ovat suosikkejani ja voisin aivan täydellisesti kuvitella itselleni tuollaiset asut😊
    jenni.johanna.book@gmail.com

    VastaaPoista
  72. 32 :) pinja.uotila@gmail.com

    VastaaPoista
  73. 10! Tai 21. ❤️ info@saaraauvinen.fi

    VastaaPoista
  74. Ehottomasti 29 ja 35! ����
    tanjapauliina@icloud.com

    VastaaPoista
  75. 34, toi mekko sopii jotenki tosi hyvin! Ja laukku �� vasikkaniemi.tuuli@gmail.com

    VastaaPoista
  76. 3 ja 40 on tosi kiva vaan valinta on vaikea. Marikali @ gmail.com

    VastaaPoista
  77. 10! kiiasofiapuumala@gmail.com

    VastaaPoista
  78. 26 ja 44!
    venla.liisaaw@gmail.com

    VastaaPoista
  79. 28 on ehdoton suosikki!
    noralatham@gmail.com

    VastaaPoista
  80. 10 on ehdottomasti lemppari asukokonaisuus!:)

    isa.saarniala@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. 4, 24 & 36!

    mirkapy10@gmail.com

    VastaaPoista
  82. 29. Asu on aivan ihana! Se valikoitui lemppariksi, vaikka joukossa oli monia ihania kokonaisuuksia!

    VastaaPoista
  83. Tosi hankala valita! Niin kivannäkösiä kaikki. Lempparit kuitenkin: 7, 16, 22, 35, 38. :)

    mmira-93@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. 36 on ihana :)
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Ehdottomasti nro 22 :) Ihana asu!

    ainohasarii@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Oi! 10. ja 6. näyttivät todella kivoilta. :) Hyvää alkanutta vuotta!

    juliaheikkinenn@gmail.com

    VastaaPoista
  87. 29 on ihana :)
    helmityttonen@gmail.com

    VastaaPoista
  88. 44 ehdoton lemppari!! :)
    viitaniemimaisa@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Tosi paljon kivoja suja, mutta suosikkini olivat 10,34 ja 40

    Vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  90. Ihania asuja, mutta 23 on suosikkini :)!
    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. 4 ja 25 ainakin :) tosi moni asu oli ihan täydellinen

    Kuoppalaalina123@gmail.com

    VastaaPoista
  92. 20 😊

    Kookos2000@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. 10 oli mun lemppari! ella.kanervio@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. 5,13,31,44 :)

    Sähköposti: harrastukset1718@gmail.com

    VastaaPoista
  95. 10,29 suosikkini!mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  96. 26 on lemppari :)

    Nooraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. 24 oli ihana! �� nea.keranen16@gmail.com

    VastaaPoista
  98. 29, ehdoton suosikki! Mistä mekko on ostettu? Ihana!

    emiliarait(at)gmail.com

    VastaaPoista
  99. Kivoja asuja melkein kaikki :) Mun suosikit on 9, 22 ja 26.
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Asut 27 ja 39 olivat lempparit!

    vilhelmiinav@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Ehdoton lemppari on kymppi! Noi housut on magert, ja kokonaisuus toimii hyvin!!!

    Saliva@hotmail.fi

    VastaaPoista
  102. Vaikea valinta kun niin paljon tosi kivoja asuja, mutta mä sanon lempparikseni 28 😍
    elliina@windowslive.com

    VastaaPoista
  103. Nro 21, pirtsakan punainen ja takeista 42, raidat tuo kivadti ilmettä ja raikkautta, sopii sinulle hyvin molemmat!
    yt. mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  104. 10 ja 22 ehdottomasti 😍 ihana tyyli sulla! 😊 elisa.puttonen@outlook.com

    VastaaPoista
  105. 24, tuo hame on aivan ihana! :)

    eerikin.poika@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Suosikki oli ehdottomasti 38 :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. Nro 29! Pisti ekana silmään. Raikas, hyvät värit jotka korosti toisiaan.
    Kiva katsella mistä muutkin tykkäsivät.
    Iisa Sippola :)

    VastaaPoista
  108. 13 & 16, raikkaita ja yksinkertaisia! :) annimariahei@gmail.com

    VastaaPoista
  109. 10 on lemppari ja eniten oman tyylinen myös! :) jasmine.sora@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. 24 ja 33 ovat ihania!
    harkitsematon@gmail.com

    VastaaPoista
  111. 10 oli lempparini! Ja jos sattuisin voittamaan, niin yhteyttä voi otta instagram directillä @erikaloppi

    VastaaPoista
  112. Numero 10, ihana!
    essi.kukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  113. 10. Rento ja tyylikäs! Sähköpostilla saa kiinni annaeveliinanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  114. 45 ja 10. 😍😊 k_a_t_i6@hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Tosi kiva postausidea, tämän voisi toteuttaa jopa omassa blogissa. Oot saanut otettua todella monet erilaiset asukuvat. Mun ehdoton lemppari on 24 <3
    katja.rajala99@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Itse tykkään eniten numeroista 10 ja 26! :)

    tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Sulla on tosi kiva ja raikas blogi! Löysin tänne hiljattain. Lempiasuni on keijumainen kokonaisuus nro 24🌸

    VastaaPoista
  118. 24 iski muhun, emmi.avon(a)gmail.com

    VastaaPoista
  119. 44, niin suloinen ja tyttömäinen 👍
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  120. 12 & 32
    hanna.kanko@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Asut 10, 24 ja 28 jäi parhaiten itsellä mieleen. Tosin kaikki oli mahtavia joten vähän vaikeuksia oli valita 😍
    lehto_hanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. 37 on suosikkini!

    androidi-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  123. Ehdottomasti 28 <3 Tuo maastonvihreä on vaan niin kiva!

    VastaaPoista
  124. Eikä ! Niiiin vaikea valita vain yhtä, joten nro 13 ja 36. I like it !
    Täytyy alkaa metsästämään kuvan nro 36 mukaista takkia <3


    Satu
    kotiaitisisustaa@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Ihania ja valitdin nrot 15 ja 43, jotenkin niissä asuissa oli kivoja omiin silmiin pistäviä yksityiskohtia ja väriyhdistelmiä. T. Kati kati.kainulainen@ gmail.com

    VastaaPoista
  126. 28 & 45
    judit.ilvesluoto@hotmail.com

    VastaaPoista
  127. Kuvan 21 asu on ihana! ��
    @miraaleksandra

    VastaaPoista
  128. Ihania asuja, mutta 29 pisti erityisesti silmään pirtsakkuudellaan!
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Tosi ihania asu yhdistelmiä sulla, oma lemppari oli tuo 44! 🤗🌸

    emma.annik4.pelt0nen@gmail.com

    VastaaPoista
  130. 10! roosa.haapakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  131. numero 10 ihanan raikas asukokonaisuus
    neonilla2@hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Monta ihanuutta. Pisteet nrolle 35.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Sulla on kiva tyyli! Oma asusuosikki on numero 27 :)

    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
  134. 31
    vililaroca@gmail.com

    VastaaPoista
  135. Olipa vaikea valita vain yksi lemppari mutta numero 22 kiri voittoon. Vaatevalinnasss on mukavasti pientä jujua, rentoutta ja samaan aikaan tyylikkyyttä.

    VastaaPoista
  136. Kyllä 27 on minusta kivoin asu. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  137. 10! :)
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  138. Hei enpä oo ennen tainnut eksyä sun blogiin! Tosi ihanan freesejä asuja❤ mun lemppari oli kuitenkin numero 22.

    emiliaveronikan@gmail.com

    VastaaPoista
  139. 4! 😍

    Hanna.markkanen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  140. Asu nro 30 on lemppari herkullisten värien takia! Mut tykkäsin myös asuista nro 10 ja 22 😍 janikasaracarita@gmail.com

    VastaaPoista
  141. Eniten tykkäsin ehkä asuista 31&36 mutta suurin osa kuitenkin oli sellaisia asuja joita itse voisin kuvitella päälläni. Hyvin sä osaat yhdistellä kaiken!

    S-posti: ella.malinen@hotmail.fi
    Instagram: @_ellamaija

    VastaaPoista
  142. 10 lemppari, ihanat housut!
    sipila.niina@gmail.com

    VastaaPoista
  143. kauniita asuja. oma lempparini on numero 2! oonaysikaks@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Asu 10 on lemppari 😍 ihanat housut!!!

    Jasmine.Laine95@gmail.com

    VastaaPoista
  145. 10 & 20! Ihanan freesejä molemmat! 😍🌸
    meijju.p@hotmail.com

    VastaaPoista
  146. 21 ja 34 ehdottomat lempparit!!
    minja.seppanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  147. Kaikki tosi kivoja! Ehkä 24 & 34 parhaimmat😍

    Katsu-98@hotmail.com

    VastaaPoista
  148. 10 on ihana samoin kuin maisemat ��

    amanda.rytkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  149. 24 ja 29 🤩

    iida-sofia.aikas@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Numero 34 ehdoton lemppari!�� helmiines.leivonen@gmail.com

    VastaaPoista
  151. Mun suosikki on asu nro 26 :) kiva postaus !

    paula.marja.johansson@gmail.com

    VastaaPoista
  152. Kivoja on monta mutta lemppari on tosi hauska ja rento 35! t. Johanna

    mutter@suomi24.fi

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥