Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

TÄYDELLINEN VAALEANPUNAINEN HUIVI

aa aa_insta_1
Säästelin tätä asua aluksi sen puolesta, koska tää oli vähän keväisempi asu kaikista kovimmille pakkasille, mutta sitten sääherra päättikin heittää kevään kehään niin rytinällä, että nyt tää taitaa olla jo inan talvinen näihin keleihin. Mutta, koska mä tykkäsin tästä todella paljon, ja tätä asua on tullut käytettyä nyt vaan vähän kevyemmällä takilla monena päivänä, päätin nämäkin vielä julkaista.

Kokosin asun minkäs muunkaan, kuin lemppari värini vaaleanpunaisen ympärille. Viime vuoden loppupuolella Zalandoa selaillessa silmiini osui tämä aivan ihana Armanin huivi. Hetken aikaa olin jo etsiskellyt täydellisen sävyistä, neliön mallista, kuvioltaan joko hyvin hillittyä tai ei lainkaan kuvioitua, ja materiaaliltaan pehmeää vaaleanpunaista huivia. Mietin todella pitkään yhtä Vuittonin yksilöä, mutta koska olin kuullut niiden materiaalista niiiiin paljon pahaa sanottavaa, että päätin jättää sen suosiolla pois vaihtoehdoista. Balmuirilta taas ei löytynyt läheskään oikeaa sävyä. Onneksi sitten lopulta tämä yksilö osui eteeni! Ensimmäisenä päätin yhdistää huiviin jo suosikeiksi nousseet harmaat paperipussihousut, jolle talvellakin kertyi yllättävän paljon käyttökertoja. Vilan villainen takki sopi taas näiden kaveriksi todella hyvin. Laukuissa mietin pitkään pinkin ja vaaleanpunaisen väliltä, mutta jotenkin pinkki versio tästä Furlan Metropoliksesta ei sitten istunut sävyltään huivin kanssa yhteen. Eli hyvinkin simppelistä tämäkin asu sai taas alkunsa.

Tiiättekö, kun mä olen yrittänyt "ryhdistäytyä" näiden asukuvien kanssa. Siis siinä suhteessa, että saisin ne joku kaunispäivä niin ajantasalle, että saisin julkaistua joskus materiaalia joka olisi kuvattu edes samalla viikolla. Mutta se on jotenkin todella haastavaa ollut, siis ihan aina. Pystyn ja aikataulutan kyllä oikeastaan kaikki muut postaukset tosi hyvin ja mietitysti, mutta nää raahaa aina jäljessä. Ehkä pitää ottaa yhdeksi uudeksi myöhäiseksi tavoitteeksi tälle vuodelle saada vielä tämäkin asia reilaan. 

asu_pinkki_7 asu_pinkki_8
asu_pinkki_12 asu_pinkki_5 asu_pinkki_2
Jacket Vila | Bag Furla | Paperbag Pants Only
Shirt River Island | Shoes Dinsko/XIT | Scarf Emporio Armani

KEVÄÄN & KESÄN KENKÄTRENDEJÄ

Kaupallinen yhteistyö: Spartoo.fi

Nyt kun muutama päivänä aurinko ja lämpö on meitä taas oikein koko taivaalta hellinyt, on sitä uskaltanut alkaa pohtimaan tarkemmin tulevan kevään ja kesän kenkäjuttuja. Talvikengät onkin pakattuna jo visusti varaston perälle, joten kevyemmille ja sirommille kengille löytyy taas tilaa eteisestä. Viime syksynä useampi pari keväisempiä kenkiä löysi uuden kodin kirpputorilta, joten nyt varsinkin tekee kovasti mieli päivitellä kenkähyllylle uusia popoja. 
Spartoo sivuston valikoimasta oon joka kevät bongannut paljon sellaisia yksilöitä, joihin en missään muualla ole törmännyt. Erikoisempien mallien lisäksi heillä on valikoimassa hurjan paljon erilaisia ja tuttuja klassikkomalleja tutuilta ja tunnetuilta merkeiltä. Mä halusinkin itseasiassa koota heidän sivuiltaan löytyvistä tuotteista mun lemppareita tähän postaukseen kollaasiin, ja listata perään vähän juttuja jotka on mun tän kevään ja kesän kenkätrendejä. 

kengät_spartoo11

❥ Pastellin sävyt. Etenkin yhdistettynä valkoiseen. Esimerkiksi nuo kuvassa näkyvät Puman yksilöt hipoo täydellisyyttä! Ne onkin itseasiassa mulla jo ostoskorissa jemmassa, katsotaan josko tän postauksen jälkeen klikkaisin kassan kautta matkaamaan mun luo. 

❥ Puman kengät. Mä olen vuosia suorastaan inhonnut kyseisen merkin kenkiä, paitsi tänä keväänä oon törmännyt jo useampiin todella miellyttäviin yksilöihin, kuten juurikin esimerkiksi noihin valkoisen ja pastellin sävyjen komboille. Samoiten nuo haalean persikkaiset ovat aivan ihanat! Puma teki pitkään paljon sellaisia juttuja ja yksityiskohtia, jotka eivät mun makuun iskeneet lainkaan. Esimerkiksi ne leveät nauhat, ja erityisesti ne sillä silkkisellä versiolla. Hrrr, en voisi kuvitellakaan omaan käyttöön. Mutta nyt tosiaan heiltä on alkanut tupsahdella useitakin kivoja yksilöitä. Spartoolla varsinkin oli tosi kattava valikoima näitä kivoja löytöjä! 

❥ Erikoisemmat valkoiset tennarit. Tällä haen nyt sitä, että mä oon aina valkoisissa tennareissa aika vannoutunut niihin tuttuihin ja turvallisiin yksilöihin, kuten esimerkiksi Converseihin tai Niken Air Maxeihin. Tänä keväänä fiilis on kuitenkin ollut pitkälle se, että nyt jotain uutta. Valkoinen on kuitenkin värinä sellainen, jota kengissä mulla tulee keväästä syksyyn eniten käytettyä, mutta nyt siihen olisi kiva tosiaan yhdistää jotain itselle uutta. Oon esimerkiksi alkanut haaveilla noista Kenzon slip on:eista, vaikka ennen inhosin kyseistä kenkä mallia myöskin todella paljon. Toinen todella hyvä vaihtoehto olisi Minna Parikan pupu tennarit. 

❥ Paksu remmiset sandaalit. Olipas vaikea keksiä oikeaa sanaa tuohon alkuun. Mutta siis tosiaan, aikaisemmin muhun on iskenyt aina kaikki todella sirot yksilöt. Ei mitään paksuja remmejä tai miksi niitä nyt sitten ikinä kutsutaankaan. Tänä keväänä oon kuitenkin huomannut katselevani paljon mieluummin näitä "järeämpiä" yksilöitä. Kuten esimerkiksi noita Michael Korsin valkoisia yksilöitä, joissa on tuo aivan upea solki! 

❥ Erilaiset mustat korkkarit. Erityisesti yksinkertaisen tyylikkäät ja pienellä yksityiskohdalla varustetut yksilöt. Ted Bakerilta tällaisia oon nyt vähän ihastellut, mutta vielä en ole osannut päättää tarkkaa mallia. Mustat korkkarit toimii tilanteessa kuin tilanteessa, mutta varsinkin kesällä koen niille olevan todella paljon käyttöä. 


Kannattaa siis kurkata Spartoon valikoima, mikäli vielä sunkin kenkäkaappi kaipaa uudistusta tälle keväälle ja kesälle! Mitkä on sun tän kevään mieluisimmat kenkätrendit? :) 

VIHREÄÄ RAITAA

asu_keskusta_8Niinhän se pääsiäinen taas oli ja meni, ja arki on saanut taas jatkua. Maanantai fiilis on ollut vahvasti läsnä, vaikka eletäänkin jo keskiviikkoa. Hyvin perinteisesti siis pyhät sotkenut viikonpäivät.  Halusin tulla pitkästä aikaa tekemään tällaisen hyvin perinteisen höpöttely postauksen, jossa kerron vähän viime aikojen kuulumisia sekä julkaisen samalla asukuvia. Asukuvat on itseasiassa nyt viimeisiä, kun lunta oli vielä vähän maassa. Seuraavat taitaakin sitten olla jo kaikki ilman tuota valkoista taustalla. Tuolloin oli kuitenkin tosi lämmin päivä jo, kun kuvia räpsittiin. Enää ei siis suinkaan tarvinnut sitä naulakon paksuinta takkia heittää niskaan. 
Tästä syystä päälle pääsikin tosiaan mun vuosia suosikki takkina toiminut Vilan villakangastakki. Oon ostanut tän ehkä 2011 tai 2012, mutta tosiaan kauan se on mulla ollut. Ja joka talvi ollut todella kovassa käytössä. Halusin asun olevan todella arkinen, koska niissä mun tulee aina suurin osa päivistä kuljettua, joten takin kaveriksi valikoitu siniset farkut ja Vilasta viime vuonna löytämäni vihreä kietaisu raitapaita. Vihreä on aina ollut värinä mulle vähän haastava pukeutumisessa, mutta viime vuoden aikana tein useamman oikeinkin hyvän ja kivan löydön vihreänä. Kuten tässä postauksessa näkyvän mekon, ja sitten juurikin tämän paidan. Molemmilla yksilöillä on ollut ja tulee varmasti myös olemaan käyttöä! Mä suunnitelin tätä raitapaitaa jo kesää kohti esimerkiksi farkkushortsien kaveriksi. 

asu_keskusta_11 asu_keskusta_6 asu_keskusta_4 asu_keskusta_13 asu_keskusta_14 asu_keskusta_3 asu_keskusta_1 asu_keskusta_12 asu_keskusta_9 asu_keskusta_7
Jacket & Shirt Vila | Bag Marc By Marc Jacobs | Jeans Only
Watch Michael Kors | Sunglasses Ray-Ban | Shoes Anna Field / Zalando

Niistä kuulumisista tosiaan sen verran, että hyvin menee ja hyvää kuuluu. Sillai karkeasti ja lyhyesti esitettynä. Kevät ja pikkuhiljaa hiipivä kesä on saanut mulle taas niin hyvän fiiliksen oikeastaan ihan kaikkeen. Ja yksi fiiliksen SUPER nostattaja saapui tänään, nimittäin meidän uusi ruokapöytä!! En malta odottaa et saan sen kasattua ja julkaistua teille tänne siitä ihka omaa postausta. Kotipostauksia on muitakin tulossa lähiaikoina ihan teidän kyllästymiseen saakka, no eikai sentään, mutta paljon silti!