Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

VIHREÄÄ RAITAA

asu_keskusta_8Niinhän se pääsiäinen taas oli ja meni, ja arki on saanut taas jatkua. Maanantai fiilis on ollut vahvasti läsnä, vaikka eletäänkin jo keskiviikkoa. Hyvin perinteisesti siis pyhät sotkenut viikonpäivät.  Halusin tulla pitkästä aikaa tekemään tällaisen hyvin perinteisen höpöttely postauksen, jossa kerron vähän viime aikojen kuulumisia sekä julkaisen samalla asukuvia. Asukuvat on itseasiassa nyt viimeisiä, kun lunta oli vielä vähän maassa. Seuraavat taitaakin sitten olla jo kaikki ilman tuota valkoista taustalla. Tuolloin oli kuitenkin tosi lämmin päivä jo, kun kuvia räpsittiin. Enää ei siis suinkaan tarvinnut sitä naulakon paksuinta takkia heittää niskaan. 
Tästä syystä päälle pääsikin tosiaan mun vuosia suosikki takkina toiminut Vilan villakangastakki. Oon ostanut tän ehkä 2011 tai 2012, mutta tosiaan kauan se on mulla ollut. Ja joka talvi ollut todella kovassa käytössä. Halusin asun olevan todella arkinen, koska niissä mun tulee aina suurin osa päivistä kuljettua, joten takin kaveriksi valikoitu siniset farkut ja Vilasta viime vuonna löytämäni vihreä kietaisu raitapaita. Vihreä on aina ollut värinä mulle vähän haastava pukeutumisessa, mutta viime vuoden aikana tein useamman oikeinkin hyvän ja kivan löydön vihreänä. Kuten tässä postauksessa näkyvän mekon, ja sitten juurikin tämän paidan. Molemmilla yksilöillä on ollut ja tulee varmasti myös olemaan käyttöä! Mä suunnitelin tätä raitapaitaa jo kesää kohti esimerkiksi farkkushortsien kaveriksi. 

asu_keskusta_11 asu_keskusta_6 asu_keskusta_4 asu_keskusta_13 asu_keskusta_14 asu_keskusta_3 asu_keskusta_1 asu_keskusta_12 asu_keskusta_9 asu_keskusta_7
Jacket & Shirt Vila | Bag Marc By Marc Jacobs | Jeans Only
Watch Michael Kors | Sunglasses Ray-Ban | Shoes Anna Field / Zalando

Niistä kuulumisista tosiaan sen verran, että hyvin menee ja hyvää kuuluu. Sillai karkeasti ja lyhyesti esitettynä. Kevät ja pikkuhiljaa hiipivä kesä on saanut mulle taas niin hyvän fiiliksen oikeastaan ihan kaikkeen. Ja yksi fiiliksen SUPER nostattaja saapui tänään, nimittäin meidän uusi ruokapöytä!! En malta odottaa et saan sen kasattua ja julkaistua teille tänne siitä ihka omaa postausta. Kotipostauksia on muitakin tulossa lähiaikoina ihan teidän kyllästymiseen saakka, no eikai sentään, mutta paljon silti! 

2 kommenttia

  1. Ihanat noi AF:n kengät! Mulla on ollut saappaat etsinnässä niin pitkään ja tänäkinvuonna jäi ne pitkät saamatta, kun ei vaan löytynyt sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiän niiin ton tunteen! Nää kengät oli lähes täydelliset omaan makuun, mutta edelleen etsin vielä niitä pykälää täydellisempiä minäkin! :D

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥