Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Desenio Sisustustaulut

* Postaus toteutettu yhteistyössä Desenion  kanssa, ja osa tuotteista saatu heidän kauttaan! *


Koko sen ajan mitä olen tässä Tampereen kämpässä asustellut, mun olkkarin seinät ovat olleet täysin tyhjät. Oon kissojen ja koirien kanssa yritänyt etsiä jotain isompaa näyttävämpää taulua tai useamman pienemmän taulun kokonaisuutta, joka sopisi olohuoneeni värimaailmaan. Tuloksettapa tietenkin. Siksipä tämä yhteistyö mahdollisuus, jossa sain itse valita Desenion valikoimista 3kpl sisustustauluja tuli oikein otolliseen aikaan.
  
taulut_7-side taulut_4
Koko homma alkoi tästä Peura julisteesta. Nähdessäni sen ensimmäisen kerran, olin aivan myyty. Se oli saatava. Sen ympärille aloin pyörittelemään erilaisia vaihtoehtoja kokonaisuudesta. Ja siinähän sitten riittikin valinnanvaikeutta. Aluksi pyörittelin vaihtoehtoa kolmesta vierekkäisestä samankokoisesta kuvasta, mutta peura ei olisi näyttänyt siinä niin hyvältä. Lopulta päätin kasvattaa taulujen määrää ja kustansin siihen lopulta kehyksien lisäksi myös kolme erikokoista taulua itse. Eikä tosiaan se taulujen määrän tuplaantuminen ainakaan helpottanut taulujen valintaa.. 

taulut_1 taulut_3-sideAluksi mietin haluanko seinälle ollenkaan varsinaisia tekstitauluja, mutta näissä kahdessa teksti ensinnäkin kolahti tosi lujaa, ja ne sopivat tuohon keskelle pienempinä versiona todella hyvin. Varsinkin tuo keskimmäinen täydentää ja yhdistää tuota kokonaisuutta.
Tekstien ja peuran kuvan lisäksi helppo valinta oli myös tuo Unisieppari. Unisiepparilla on ollut mulle aina todella suuri merkitys, ja sen pienet vaaleanpunaiset yksityiskohdat tekivät siitä täydellisesti sopivan tähän kokonaisuuteen. Tuota isompaa ns. kolmiohässäkkää (miksikä J sitä kutsuu) sekä isompaa & merkkiä mietinkin sitten pitkään. Lopulta ne sopivat tähän kokonaisuuten niin hyvin että tulivat sitä kautta valituksi.
Värimaailman halusin olevan olkkarin väristykseen sopivaa, eli mustaa, valkoista, ruskeaa ja ripaus vaaleanpunaista. Mietin pitkään kehyksiä metsästäessäni olisiko tummat vai vaaleat parempi vaihtoehto, ja niissä päädyin lopulta vaaleisiin. Olkkarin pääväritys on kuitenkin vaalea, niin olisi luultavasti ollut liian raju jos nämä olisivat olleet tummilla kehyksillä. 

taulut_9
Kokonaisuudessaan olen erittäin tyytyväinen valintoihini, ja siihen että lähdin kokoamaan oman persoonallisen sisustustauluseinän. Tällä tavalla mä sain osittain juuri sitä, mitä mä olkkarin isommalle seinälle halusinkin. Vaikka mikään pikkujuttu tämä ei tosiaan ollut työn puolesta. Ei  meinaan mikään helpoin homma saada tauluja paikoilleen kiviseinään ja vielä siististi sommitellusti. Lopulta siinä kuitenkin yhdessä J:n kanssa onnistuttiin, ja nyt meidän olkkaria koristaa paljon kehuja kerännyt upea taulujen kokonaisuus 

10 kommenttia

  1. Onpa ihanannäköiset taulut! Mulla on ollut vähän samaa tyyliä haaveissa meillekin, mutta mies on minua enemmän minimalisti ja on jäänyt taulujen hankinta vähän sitten jo senkin puolesta... Ehkä vielä joskus! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieshän se on vain hidaste taulujen suhteen, ei este ;) Kokonaisuus oli kyllä omaankin mieleen todella onnistunut :) !

      Poista
  2. En ihmettele yhtään, että olet tyytyväinen – niin hyvältä näyttää :)) Ja taulujen värimaailma nappaa meikäläiseen kyllä lujaa, tuo hento vaaleanpunainen on ihana lisä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sielläkin tykätään kokonaisuudesta! :) <3

      Poista
  3. Voi apua miten kauniita tauluja, ja toi kokonaisuus on kyllä tosi kivasti toteutettu :)

    lily.fi/blogit/ps-never-stop-smiling

    VastaaPoista
  4. Ihania tauluja! Itsekin pyöritellyt jo useita kuukausia päässäni taulukokonaisuuksia mitä haluaisin Deseniolta tilata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti sitten tilaamaan ja toteuttamaan! :-)

      Poista
  5. Eikä, näyttää niin kivalta!! ♥ Olen itsekin useasti käynyt kuolaamassa noita Desenion tauluja, mutta jostain syystä en ole vielä niitä raaskinut tilata :D Varsinkin tuo peura ja unisieppari ovat niin kauniita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peura ja unisieppari on omatkin lempparit! :) <3

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥