Olympus PEN E-PL7

* Postaus toteutettu yhteistyössä Olympus Suomen kanssa * 

olympus_8
Vihdoinkin mä pääsen postailemaan teille tästä! Mua snäpissä ja instagramissa seurailevat ovat saaneetkin tästä jo vähän esimakua. Mutta nyt olis luvassa ihan kunnon kokonaista postausta. Nimittäin, alku talvesta mun kuvauskalusto meni oikeastaan ihan kokonaan uusiksi. Mä olin jo pitkään miettinyt kameran päivittämistä, mutta en vaan ollut saanut aikaiseksi, enkä myöskään ollut löytänyt sitä sopivaa jatkajaa uskollisesti palvelleelle Nikonilleni. Nikonissa ei ollut muuta vikaa, kuin ikä. Vanhus kun rupesi jo olemaan toinen jalka eläkepäivien puolella. Aiheutti se aina välillä pientä erimielisyyttä toiminnan yms pikkujuttujen kanssa. Ja kyllähän mun pitää sekin myöntää, että 7 vuotta vanha kamera ei ehkä ole enään sitä niin nykypäivää, mitä se olisi voinut olla. Nikoni on mulla edelleen käytössä kakkos kamerana, ja luultavasti pysyykin niin kauan kuin siinä vaan henki pihisee.
Tosiaan alku talvesta, mä sain mahdollisuuden lähteä Olympuksen kanssa yhteistyöhön. Yhteistyössä sain tehdä heille tilauksen pienen alennuksen kera. Olin jo aikaisemmin tutustunut heidän mallistoonsa jonkun verran, ja kun pähkäilin Nikonille jatkajaa, olinkin juuri kahden vaiheilla Nikonin ja Olympuksen kanssa. Lopulta päätin hypätä ihan tuntemattomaan kelkkaan, ja katsoa mitä Olympuksen maailmasta paljastuukaan.

olympus_7 Rungon suhteen mä mietin pitkään useamman eri mallin välillä. Lopulta päädyin kuitenkin tähän E-PL7 runkoon sekä "pannukakku"-zoom kit pakettiin. Tässä Olympus PEN E-PL7 rungossa, oli kaikki mitä mä tarvitsinkin. Tai oikeastaan ainut mikä tästä vielä tällä hetkellä puuttuu, on ulkoinen etsin. Mutta se onkin jo hankintalistalla, eikä sekään nyt ihan mikään pakkopakko- pakollinen ole. Valkoinen väri nyt oli ihan itsestäänselvyys mulle. Tämä niinsanottu pannukakku objektiivi 14-42mm on ihan perus linssi, minkä halusin pakettiin mukaan tulevan. En usko, että tälle mitenkään ihan hurjan paljon käyttöä tulee, mutta kuitenkin sen verran että järkevä tämä oli hankkia rungon kanssa samassa paketissa myös rahallisesti.

olympus_6 olympus_5
PEN E-PL7:n ohut, premium-tason muotoilu kääntää päitä missä ikinä liikutkin. Premium-tasoinen, keinonahkainen etuosa ja laadukas metallirunko sopivat täydellisesti hienostuneeseen tyyliisi. Ja jotta selfiesi olisivat kauniita eikä kuviin eksyisi ylimääräisiä sormia, kamerassa on myös alas taittuva LCD-näyttö. Sen avulla myös hankalat selfiet ovat lasten leikkiä. Kamerasta löytyy myös toinen erinomainen toiminto – yhdysrakenteinen Wi-Fi – jonka avulla voit jakaa kuvasi välittömästi ystävillesi ja ihailijoillesi missä tahansa yhteisöpalvelussa. "

Näin sanotaan Olympuksen omilla sivuilla. Mulle tärkeitä ominaisuuksia kameroissa yleensäkin, sekä miksi päädyin juuri tähän ovat:

- Vaikka koko on pieni, tehoa löytyy silti ihan samalla tavalla kuin vastaavista isommista järkäleistä
- Koko. Vaikka mulla ei ollut mikään ongelma koskaan kantaa Nikonia mukana, onhan tää silti nyt huomattavasti mukavampi kuskata mukana
- Objektiivien monipuolinen valikoima. 
- Se että objektiivit sopivat muihinkin Olympuksen runkoihin, tulevaisuutta ajatellen. 
- Wi-Fi !!!
- Netistä löytyvät mielipiteet ja kokemukset olivat tästä rungosta lähes poikkeuksetta positiivisia 
- Videokuvaus ominaisuudet
- Kestävyys


Mitä mä tässä olen runkoa päässyt testailemaan, olen ollut erittäin tyytyväinen. Alussa toki meinasi tulla sellainen "että mitähän vittua" fiilis suoraan sanottuna, kun tämä on niin erilainen käyttää kuin vanha kunnon Nikoni on. Siksi myös kaikki toiminnot ja ominaisuudet oli alussa niin hukassa, mikä tottakai vaikutti myös kuvien laatuun. Kerran meinasi jopa epätoivo iskeä, että oikeastikko ostin huonomman kameran mitä edellinen. Mutta se oli oikeasti vain hetkellinen epäluulo, mikä korjaantuikin nopeasti. Kun ominaisuudet alkoi löytyä ja kamera tulla tutuksi, oon vaan päivä päivältä ollut tyytyväisempi hankintaani. 

olympus_9 olympus_11 olympus_10Rungon lisäksi pistin samaan tilaukseen muutaman tarpeellisen objektiivin. Nikonissahan mulla oli lähes aina käytössä 35mm. Sen tilalle pähkäilinkin pitkään 25mm ja 45mm väliltä, lopulta päätyen M.Zuiko Digital 25mm 1:1.8 -objektiiviin. Tai oikeastaan mä päädyin kyllä molempiin, mutta päätin aluksi selvitä tällä 25mm pelkästään, kunnes sitten jossain kohtaa hankin vielä sen 45mm. Uskon, että se on kuitenkin piirun verran parempi asukuvien yms vastaavien otossa. 
Toiseksi objektiiviksi halusin pitkään himoitsemani laajakulma objektiivin. Useiden suositusten myötä, päädyinkin tähän M.Zuiko Digital ED 9-18mm 1:4.0-5.6 -objektiiviin. Laajakulma on  myös ehdoton seuraavaa ammattiani ajatellen, sekä se on myös erittäin näppärä videoiden tekemiseen.  

Jotta hahmottaisitte, mitä eroa näillä objektiiveilla on siis käytännössä, niin laitan alle kuvat jotka on täysin käsittelemättömiä, ja tismalleen samasta kohtaa otettuja.

olympus_14-42mm_1 olympus_25mm_1 olympus_laajakulma_1
olympus_13Tykkään tästä niin paljon! Vaikkakin vielä riittää hurjasti opeteltavaa kaikkien toimintojen kanssa, en silti voisi ostokseeni tyytyväisempi olla. Mä annan tälle rungolle kyllä kaikki suositukset, mikäli joku siellä miettii uuden kameran hankintaa. 

14 kommenttia

  1. Itsellä kauan harkinnassa ollut pienempi järkkäri, mutta en vain ole raaskinut ostaa. Tuo olisi kyllä unelma!<3

    http://www.harrietgripenberg.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kyllä todella! :) Itsekin harkitsin pitkään, mutta onneksi sitten lopulta päätin tämän ostaa :)

      Poista
  2. Hyvän kamera valinnan oot tehnyt! :D <3

    VastaaPoista
  3. Vau miten hyvältä näyttää! :) Kiitos vinkistä<3

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan olonen kamera, ite tykkään vielä paljon enemmän kyllä oikeista järkkäreistä! :)

    Ps. Sun pitää nyt lisätä tonne alas "usein kysyttyä" myös tää uus rakkaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämäkin on ihan oikea järkkäri ;) Mulla kans kesti aluksi tottua ajatukseen näistä pienemmistä, mutta niin se vaan sitten lopulta vei mennessään!
      Katos vaan, pitääkin muistaa lisätä tieto myös sinne :)

      Poista
  5. Kiitoksia kokemuksen jakamisesta. Ainakin tämän perusteella tämä kamera voisi olla minun valintani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että postaus miellytti! :) Mä suosittelen tätä kameraa kyllä todella!

      Poista
  6. Mulla kanssa kyseinen kamera ja en vois tyytyväisempi olla! Annan täydet pisteet sille 45mm ja suosittelen sitä todella, mulla on se oikeestaan koko aika käytössä. Seuraavaks pitää ite varmaan hankkia toi laajakulma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans kuullut tooosi paljon kehuja sille 45mm obsulle! Joten enköhän mäkin sen tässä vielä pian hanki :)

      Poista
  7. Vitsit miten mä ihastuin heti tähän kokonaisuuteen. Kaikki vaan sopii niin hyvin yhteen! Kamerakuume kasvoi ehkä vain ihan pikkusen tätä lukiessa. O ou! Ja niinkun sanoit niin kiva törmätä Tamperelaisiin bloggaajiin ;) Ehdottomasti jään seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Janette! :) Tällaista palautetta on aina ihana saada! ♥ Kamerakuume on onneksi ihan turvallinen ja hyväksikin luettava kuume ;)

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!