TOUKOKUUN SUOSIKIT!

Luvassa olis suositun postaussarjan seuraava osa, nimittäin toukokuun suosikit! 


VS_1 VS:n monet eri tuotteet ja jutut olivat kovassa käytössä toukokuussa. Mulla on aina ollut sellainen tietynlainen viha-rakkaussuhde kyseiseen merkkiin, mutta tietyt jutut, kuten esimerkiksi suihkusaippuat ovat ihan ylivetoja. Kassin sisällön esittelen tarkemmin pian saapuvassa ostospostauksessa.

suosikit_3
Olohuoneen lipaston päällinen sai viime kuussa myös vähän uutta ilmettä uusilla kynttilöillä ja uudella järjestyksellä. Se onkin yksi lemppari yksityiskohta meidän kodissa ehdottomasti! Varsinkin silloin, kun myös ihan aidot kukat koristavat sitä. 

suosikit_4
TheBalm. Ehdoton meikkisuosikki viime ajoilta. Kuvassa näkyykin myös muutamia uutuuksia, jotka ajattelin esitellä ihan omassa postauksessansa vielä tarkemmin. Mutta, yksikään Balmin tuote ei oo mulle ainakaan vielä pettymystä tuottanut. Sekä näillä on aina ihan superkivoja nää niiden pakkaukset ja putelit! Mun kaikki Balmin meikit on Cocopandalta, koska siellä on tosi kattava valikoima näitä, ja usein myös tosi kivaan hintaankin vielä!

suosikit_5 Viime kuun ehdottomasti käytetyin vaate oli tämä Odd Mollyn paita. Ihastuin kyseiseen merkkiin vasta ihan hiljattain, ja tämä onkin ensimmäinen hankintani merkiltä. Mutta varmasti ei viimeinen. Heiltä kun löytyy niin persoonallisia ja ihania kuvioita! Ja kyllä mä tämän paidan kohdalla olen myös laatuun ollut ihan älyttömän tyytyväinen, tää on niin super pehmeä ja ihana päällä.

cocopanda_4 Tämä Jane Iredalen Pommisst Hydration Spray on ollut nyt kesäaikaan todella kovassa käytössä. Tykkään tästä ihan älyttömästi. Tää on siis kosteuttava suihke kasvoille, joka mulla on ainakin toimii sekä luo kivan raikkaan tunteen kasvoille. Iso plussa myös hyvästä tuoksusta!

suosikit_6 Sitten vähän herkkuja. Mä tykkään tosi paljon maistella kaikkia uutuuksia, niin herkku kuin ihan muiltakin osin. Joten pitihän se myös tämä paljon hehkutettu Kismet Omar ostaa testiin. Noh, älyttömän hyväähän tämä oli. Mä en oo mikään Kismetin suurystävä ollut koskaan, en oikeastaan ikinä osta sitä, mutta tätä tulee kyllä varmasti jatkossakin ostettua.
 AA
Viime kuun ehdoton laukkulemppari löytyy tästä pussista. Mutta jätänkin teidät arvailemaan, että mitähän siellä mahtaa olla! Tästä olin jo pitkään haaveillut, ja onneksi sen hankin, nimittäin se on aivan täydellinen kesälaukku! 

6 kommenttia

  1. The Balmin meikkejä mäkin haluisin testata, mulla ei ole vielä yhtäkään. Ootan innolla tarkempaa postausta niistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti testaamaan! Täältä ainakin suuret suosittelut kyseiselle merkille! :)

      Poista
  2. Kivoja suosikkeja, vs tuotteet ovat ihania! :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti Katri! :) Kiva kuulla, että tykkäät!

      Poista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 22 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D5000 + Nikkor 35mm & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!