TAVOITTEITA VUODELLE 2019

aa_lunta_1
Viime vuoden ensimmäinen postaus käsitteli tavoitteita. Siinä ei siis ollut listattuna mitään sen hetkisiä tavoitteita tai sitä vuotta varten asetettuja sellaisia, vaan yleisesti mä halusin kirjoitella teille mun näkemyksiä tavoitteista ja niiden asettamisesta. Mikäli tuo kyseinen postaus kiinnostaa, pääset sinne suoraan klikkaamalla tästä. Olisi kuitenkin ollut mielestäni tyhmää kirjoittaa uudelleen samasta aiheesta, koska ajatukset tuosta aiheesta ovat hyvin pitkälle samoja, mitä vuosi sitten. Siksi mä ajattelinkin listata tänne varmaan ensimmäistä kertaa ikinä tavoitteita, joita mä olen itse itselleni tälle hiljattain alkaneelle 2019 vuodelle asettanut. Niinkuin tuolla aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, mä en usko uuden vuoden lupauksiin, vaan mä asetan itselleni aina tavoitteita.

aa_lunta_2-2

tavoitteet_5
Viime aikoihin on mahtunut todella turhan paljon surua, huonoja juttuja ja alakuloisuutta. Tänä vuonna nää saa nyt luvan väistyä ilon ja naurun tieltä. Muistan, kuinka joskus varsinkin yläaste aikoina sain todella usein kuulla siitä, että osaanko mä koskaan olla hymyilemättä tai nauramatta. Haluan sen fiiliksen takaisin! Eikä tosiaan sillä, että elämä tällä hetkellä olis mitenkään hyytävän kamalaa, mutta on siellä paljon tilaa ilolle, nauramiselle ja nauttimiselle. Tarkoitus onkin siis lisätä sellaisia asioita, joista näitä juttuja irtoaa. 

tavoitteet_6
Oon viime vuoden aikana havahtunut tähän vasta todella. Varmaan siksi, koska aikaa on tullut tuhlattua normaalia enemmän aivan vääriin ihmisiin ja asioihin. Ehkäpä myös jonkin sortin ikäkriisi on myös saanut miettimään tätä. Aika kun kuluu nykyään niin hurjan nopeaa, että ei sitä parane tuhlata ihan vääriin juttuihin. Niinpä tänä vuonna on aika tehdä iso muutos tän suhteen. Ihmiset jotka ottavat huomattavasti enemmän, kuin antavat, saavat nyt jäädä historiaan, sekä samoin sellaiset asiat, mihin on ihan turha kuluttaa aikaa. Tänä vuonna siis tartutaan enemmän hetkeen, ja mietitään huomattavasti enemmän sitä ajan käyttöä, mihin ja kehen sen haluaa käyttää.

aa_lunta_3-1
tavoitteet_1
Eli yhteensä 12 kirjaa koko vuoden aikana. Voisi kuvitella, että tää on näistä mun tavoitteista se kaikista lässynlää toteuttaa. Mutta ei. Mä koen tän itse ehkä jopa kaikista haastavimmaksi näistä. En oo moneen vuoteen lukenut yhtäkään kunnon kirjaa kannesta kanteen. Toki en oo edes yrittänyt, kun eipä tuota mielenkiintoa ja aikaa oo jostain syystä ollut. Haluan tähän kuitenkin muutoksen. Haluan oppia lukemaan enemmän. Tarkoitus onkin ruveta kääntämään turhaa somen käyttöä kirjojen maailmaan. Tässä onkin itseasiassa päästy jo hyvin alkuun, ensimmäinen kirja, nimeltään Houkutus onkin jo reippaasti yli puolessa välissä! 

tavoitteet_4
En oo asettanut itselleni mitään tarkkoja summia tavoitteiksi, vaan tänä vuonna on tarkoitus alkaa opetella säästämistä, ja sitten pikkuhiljaa edetä ihan summallisiin tavoitteisiin. Mua kiinnostaa jonkin verrankin erilainen sijoittaminen ja siihen liittyvät erilaiset aiheet, joten tää säästämiseenkin herännyt suurempi kiinnostuminen on todennäköisesti saanut alkunsa sieltä. Lähitulevaisuudessa on kuitenkin tulossa isoja rahallisia juttuja elämässä, kuten ensiasunnon ostoa ja mahdollisesti myös auton vaihtoa, niin tää on mun mielestä hyvä vuosi alkaa opetella säästämisestä enemmän ja ennenkaikkea paremmaksi siinä. Oonkin itseasiassa hankkinut loppuvuonna muutaman aiheesta kertovan kirjan, kunhan saan nekin luettua jossain kohtaa, kiinnostaisikohan teitä kuulla niistä enemmän? 

aa_lunta_6
tavoitteet_2
Mä oon viime vuosina tainnut olla jopa enemmän kameran edessä, mitä takana. Ja tässä kohdassa nimenomaan on kyse siitä, että haluaisin alkaa valokuvata itse enemmän. Haluaisin alkaa harjoitella enemmän erilaisia henkilökuvauksia, sekä maisemakuvauksia. Otsikkoon olisi itseasiassa voinut kirjoittaa "valokuvaa ja opettele valokuvausta" koska haluaisin myös hurjan paljon oppia lisää tästä hommasta. Viime vuonna uusittu kuvauskalusto on tarjonnut jo hurjan paljon uusia mahdollisuuksia, mutta varmaan saman verran on vielä mahdollisuuksia myös hyödyntämättä. Kuitenkin yksi iso tekijä, minkä takia mun koko bloggaaminen vuosia vuosia sitten alkoi, oli suuri kiinnostus valokuvaus kohtaan. Nyt haluaisin herätellä tuota kiinnostuksenliekkiä vähän suuremmalle roihulle. 

tavoitteet_3Iphonen päivityksen myötä ilmaantunut "ruutuaika" on ollut aika armoton näyttäessään kuinka paljon todellisuudessa sitä ruutua tulee tuijoteltua. Oon jo ennen tätä miettinyt paljon sitä, kuinka somessa roikkumista pitäisi oikeasti alkaa vähentämään, ja tän päivityksen myötä vieläkin enemmän. Tää liittyy myös vahvasti tuohon aikaisempaan "älä tuhlaa aikaa" kohtaan, koska yksi iso juttu mihin sitä aikaa tulee tuhlattua on just tää turha somessa roikkuminen. Oon jopa alkanut pyörittelemään päässä erilaisia vaihtoehtoja, millä sais vuoteen lisättyä kokonaan somettomia päiviä. Kesälle oon miettinyt, jos olisi viikon ihan kokonaan ilman somea, ja sit oon miettinyt, että jos pitäisi silloin tällöin myös kokonaan somettomia päiviä. Tottakai isoin ajan säästö tulee siitä, kun alkaa kiinnittää huomiota siihen päivittäiseen turhaan somenkäyttöön.

7 kommenttia

  1. Oikein hyviä tavoitteita ja kauniita kuvia vieläpä <3 Mäkin olen halukas valokuvaamaan enemmän tänä vuonna ja haluankin olla enemmän kameran edessä kuin myös takana! Eli haluan kuvata itse enemmän, mutta muistaa antaa myös miehelle se kamera useammin :)
    iPhonen ruutuaika antaa tosiaan välillä todella karuja lukemia, apua :'D Ei siis ois yhtään paha idea pitää somettomia päiviä tms! Itse en kuitenkaan koe ongelmaksi somea sinänsä ja iPhonellakin tulee oltua useimmiten enemmän whatsappissa aina vain sillon kun oon yksin koska pidän koko ajan esim mieheen yhteyttä ja tiedän että se on se missä eniten vietän aikaa phonella - joskus mulla on keskutelu muutenkin auki kun touhuan muuta samalla :') Välillä tulee toki selailtua instaa ja fb:tä tylsyyteen ja sen vois unohtaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tylsyyteen selailun mäkin tällä haluan oppia unohtamaan :D Mä en myöskään laske whatsappia niinkään someksi, vaan pikemminkin se on mulle vaan yhteydenpito väline siinä missä puhelut tai tekstiviestit :) Kiva, että sullakin on kuvauksen suhteen samoja tavoitteita kun mulla!

      Poista
  2. Toi älä tuhlaa aikaa on niin totta! Väärät ihmiset ja väärät asiat ja se semmonen perisuomalainen jossittelu vaan on niin mun luissa ja ytimissä. Pitäisi osata ottaa tästä neuvosta vaari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten molemmat skarpataan tän asian kanssa! :)

      Poista
  3. Tosi hyviä tavoitteita sulla <3 ja vitsi miten söpöjä kuvia :D!

    VastaaPoista
  4. Heii noi sijoitusjutut kyllä kiinnostais, mäkin oon miettiny just et pitäis alkaa vaan lukee jotain kirjoja ja ottaa asiasta enempi selvää! :) ja toi valokuvaus mulla ihan sama juttu! Olis ihana päästä kuvailemaan just vaikka henkilökuvia, mun mies joskus vähän hermostuu kun oon aina ihan innoissani ottamassa siitä kuvia vaikkei se haluis niitä :D

    VastaaPoista

Muistetaan pitää se kommentointi asiallisena!
Kiitos paljon kommentistasi ♥

Usein kysyttyä:

Asun Tampereella ja olen 24 vuotias.

Blogini kuvat on pääasiassa Nikon D7100 + Sigma 30mm 1:1.4 & 18-55mm ja Olympus PEN E-PL7 + 14-42mm & 25mm 1:1.8 & ED 9-18mm 1:4.0‑5.6

Kuvat muokkaan Macbookin omalla muokkausohjelmalla sekä Photoscapella.

snapchat: hennatasmoi
instagram: hennatasmoi

Voit seurata blogiani myös facebookin kautta!