Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

Michael Kors

Lauantaina J:n päästyä lomille otettiin suunnaksi Tampere. Hän halus ostaa mulle myöhäisen synttärilahjan, sekä molemmat halus käydä tietyillä kaupoilla. Mulla suunnitelmissa oli käydä Sokoksella ja Cottonilla. Sain nimittäin viikolla viestin, että mun kaipaamaani laukkua oli vihdoin ja viimein saapunut heille. Ja koska kyseistä laukkua oli "muutama" muukin himoinnut jo pidemmän aikaa, he laittoivat sen mulle sivuun odottelemaan että pääsen paikalle. Mä en voi kyllä muuta kuin kehua tuota Cottonia. Palvelu on aina yhtä loistavaa. Mä otin sinne ensimmäisen kerran yhteyttä spostilla tuossa syksyllä, ja heti seuraavana päivänä sain vastauksen, jossa oli paljon tietoa ja infoa mitä en alunperin edes pyytänyt mutta tarpeeseen se kaikki kuitenkin tuli. Nyt huomattuani instagrammista että heille oli laukkukuorma saapunut, otin pikaisesti heihin yhteyttä tekstarilla koska mun himoitsemani laukku saadaan purettua myyntiin. Sain jälleen erittäin ystävällisen viestin takaisin ja pian mulle olikin jo laitettu kyseinen laukku sivuun. Hetkeä myöhemmin napsahti uusi viesti jossa kerrottiin että laukkua löytyy toisen värisilläkin yksityiskohdilla (mitä olin alunperinkin halunnut) ja myyjä kehui laittavansa minulle molemmat sivuun jotta saan sitten paikan päällä mallailla kumpi on se lemppari. 
   
DSC_0007 DSC_0010  
Oon himoinnut mustaa laukkua jo ainakin vuoden päivät. Ja kävinkin pitkän "taistelun" itseni kanssa läpi mihin yksilöön päädyn. Mähän en käytä mustia vaatteita oikeastaan ollenkaan, tai sitten jos käytän niin erittäin harvoin. Mulla kun sattuu olemaan nuo kaksi kissaa, ja taloudessa asustelee vielä äidinkin kisu eli yhteensä kolme. Meikä on niin erittäin laiska putsailemaan nuita katinkarvoja irti vaatteista. Varsinkin kun 2/3 noista mirreistä pohjakarva on vitivalkoista, ja sitä irtoaa suhteellisen paljon, ja koska ne karvat ei oo mitenkään pitkiä niin ne jää vaatteisiin kiinni kuin purkka tukkaan. Sirun karvat onkin ihan helppo poistaa kun sillä on niin mahottoman pitkät karvat, eikä sillä irtoa karvoja läheskään niin paljon kuin noilla kahdella. No mutta joo tosiaan se siittä kissankarvoista. Mun mielestä asuisteissa musta on ihan ehdoton väri, samoin kuin valkoinen hopea ja kulta. 

DSC_0038 DSC_0016 DSC_0046 DSC_0043  
Siinä se nyt on. Michael Kors Jet Set Travel tote. Mustana, hopeisilla yksityiskohdilla. Mulla on alkanut tulemaan kultaiset ykstyiskohdat ja korut korvista. Joka paikkaan on viimeisen vuoden aikana pitänyt tunkea sitä kultaa. Joo ei mulla ole kultaa vastaan mitään muutakuin että sitä on ollut ihan liikaa. Vannoutuneena hopean ystävänä tää laukku oli enemmän kuin löytö. Aluks en edes tiennyt että kyseistä laukkua on hopeisena, luulin että sitä on vain sinä kultaisena. Siksipä pitkään mietin kun mä tykkään tän mallista ihan hirmu paljon. Kun korviini kantautui tieto, että sitä on olemassa myös hopeisena ja sitä on tulossa alkuvuodesta Cottonille. Mä päätin jäädä odottelemaan omaa yksilöäni. Ja niimpä se vihdoin sitten mun luo saapui.
Ja onhan tää nyt vähintään yhtä ihana kuin tän kuvittelinkin olevan. Mustaa käsiteltyä ja napakkaa nahkaa. Kolme isoa taskua joista keskimmäisen saa suljettua vetoketjulla. Helppo kantaa olalla sekä kyynervarrella. Mahduttaa sisäänsä pienen maailman näyttämättä kuitenkaan lentolaukun kokoiselta. 
Tällä hetkellä mä olen erittäin tyytyväinen mun laukkukokoelmaan. Toki on aina laukkuja jota ihailee ja haluaisi ne joskus kotiuttaa. Mutta tällä hetkellä mulla ei ole mitään tiettyä yksilöä tai mallia mitä haluaisin. Ja ne laukut joita "ihailen" on sen verran kalliimmassa hintaluokassa ettei ne ole tällä hetkellä vielä ajankohtaisia. Musta laukku mulla on ollut jo pitkän aikaa hankinnassa, ja nyt mä sen sain ♥

40 kommenttia

  1. Voi apua, mulla on ollut kauhea kuume tota laukkua kohtaan, ja tää nyt ei ainakaan sitä vähentänyt.. :-D toi on oikeesti aivan täydellinen, ja just noilla hopeilla ykistyiskohilla! ihana blogi muutenkin, käy ihmeessä kurkkaamassa mun ja kaverini yhteinen blogi joka hetki sitten aloitettiin! :)

    http://maijandnenna.blogspot.fi/
    http://maijandnenna.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tää on jo pitkään ollut vaan niin yksi mun lemppariblogeista <3 Ihanan laadukkaita postauksia joka kerta ja videot on parhautta joten ois kiva jos tekisit niitä enemmän! Ooh upee tuo laukku ♥

    http://mari-janita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-) Ihana kun joku teistä vakkarilukijoistakin välillä kommentoi! Video postaus on taas kyllä suunnitteilla ;)

      Poista
  3. Ihana laukku! <3 Kiva blogi !!

    dreamscometrue-jaana.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Toin on kyllä ihan täydellinen laukku, tykkään kultasesta mutta hopeekin on tosi jees :) Kivanolonen blogi!

    http://ellahenriikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Mä just rakastuin sun blogiin aivan ensisilmäyksellä! Aivan upea! <3

    VastaaPoista
  6. Ihana blogi :-) liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  7. Ihana laukku! Rakastan myös sun banneria ja taustaa, wow! :)

    a-cup-of-morning-tea.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Aivan upea laukku, oon niin pitkään halunnu tollasta!! :-) Ainiin, ja ihana ulkoasu!

    VastaaPoista
  9. Äää aivan ihana laukku! Oon kateellinen :D Mulla on itelläni vaan yks laukku, sekin musta-hopeana, mutta olis kiva kyllä vähän kartuttaa tota omaakin laukkukokoelmaa, just siks et olis vähän valinnanvaraa eikä tarvis heti kuluttaa vaan sitä yhtä laukkua aivan loppuun kun ei oo muita.... Michael Korsia oon kans aina unelmoinu itelleni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi pari laadukasta millä voi vuorotella kun pari "halpista" jotka tosiaan kuluu loppuun alta aika yksikön! :)

      Poista
  10. Niiin ihana laukkku <3

    http://patriciaelisabet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Asia ratkaistu!! Voin tuoda Ninjan ni ei tarvi murehtia valkosia karvoja ja voit huoletta käyttää mustaa! ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siittä Ninjastakin lähtee vaaleita karvoja... :D

      Poista
  12. miten ihana laukku! hyvänlaatuisia kuvia ja hyvää tekstii kans :) toi banneri on muuten ihana <3

    VastaaPoista
  13. Awws miten ihanan laukun oot löytäny! Tykkään tosta sun bannerista myös (miten musta tuntuu, että oon sanonu ton joskus aiemmin, mutta eipä se mittää :P). Kelpais kyllä tollasen laukun kanssa liikkua. :)

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Hitto toi laukku näyttää niin hyvälle! :) Yhden Korsin laukun jo omistan, mutta kelpaisi tuokin. Tosi hyvä toi malli ja näyttää tilavalle!

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä melkoinen tilaihme! Ainut vaan jos sen sulloo täyteen tavaraa se menettää muotonsa ja sit ei näytä enään hyvältä! :D

      Poista
  15. Vau miten hieno laukku ja sulla on kaikenpuolin ihastuttava blogi! Täytyy jäädä lukemaan ;)
    ps. kommentoin nimellä Pia Sundell (demi)

    VastaaPoista
  16. Voi oot löytänyt niin upeen laukun<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  17. Kääks! Toi on kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kaunis laukku <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  18. Tulee ihan kauhee laukkuhimo tota katsellessa! Täydellinen on, mun on varmaan nyt pakko ruveta säästämään uutta asukkia varten :D Ihana banneri muuten, ja koko ulkoasu! ♥

    VastaaPoista
  19. wow, aivan ihana blogi!! kanis ulkoasu, kauniit kuvat ja mukava teksti. ihan mahtava!
    http://petrajuulia.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥