Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

EOS

DSC_0094DSC_0098
Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt tulla teille tänne tälläinen ns. vinkkipostaus tekemään näistä ihanan ihanista palleroista jota mulle onkin kotiutunut jo kolme kappaletta. Sillä tosiaan tuossa joku aika ennen joulua pistin tilausta NordicFeelille, ja sieltä sitten pari uutta ihanuutta näitä mulle saapuikin. Makuina Blueberry Acai ja Lemon. 
Ja mä oon niin tykästynyt näihin. Miljoonia eri huulirasvoja testanneena, ja jopa kerran melkein 20euroa yhdestä huippulaatua olevasta maksaneena, voin todeta että ei ole näiden voittanutta. Se vouhotus mitä esimerkiksi babylipseistä on ollu, nii melkein tekis mieli nauraa. Mulla on kaks niitä, toista oon kokeillu kerran, toista kaksi. Eehei. Hukkaan meni nekin eurot niihin. 
Mähän olin siis aluksi todella ennakkoluuloinen näitä palluroita kohtaan. "Maksaa nyt lähes kymmenen euroa tuosta joka varmasti on samalla tasolla ko labellot yms. Nouwei!"  Kunnes sain oman yksilöni kokeiluun, ja siinähän mentiin sitten rakastuneena. 

DSC_0110-1 DSC_0101
Näitä on tosi helppo levittää, koska rasvaosuus on sopivan pehmeää. Muttei kuitenkaan niin pehmeää että lorisee kun aukaiset kannen. Ja tää oikeasti pysyy huulilla! (vaikka sitä lumoavan makunsa puolesta vähän väliä nuoleskelisikin...) Moni saattaa täs kohtaa ajatella että joo pysyy huulilla kun vetää sellasen sentin kerroksen ja on niin paksua tavaraa. Eeehei. Kevyttä kun mikä. Ja vaikka mulla on ollut tuo pinkkiversio nyt päivittäisessä käytössä, ei se lopu kesken kaiken. Eli riittoisuuttakin löytyy. Ja ehkä mulle kaikista isoimpana yllätyksenä tuli, et nää on tosiaan 100% luonnollisista ainesosista. Siinä missä babylipseihin on tungettu menemään kaikenmaailman epäkivojajuttuja saadakseen niihin edes prosentti siitä mitä ne lupaavat, nää vetää todella paljon pidemmän korren. (älkää nyt luulko et mulla on jotai henk.koht babylipsejä vastaa, onhan ne ny ihan niitä perukamaa huulirasvoissa, nää vaan on parempia!) 
Hintahan näissä tottakai on pari kertaa sen mitä yhdessä normi huulirasvassa. Mut suhteutettuna että saa määrällisesti enemmän, ja laadullisesti enemmän. En mä ainakaan pidä pahana. Mulla seuraavaks on tarkoitus ostaa se tosi paljon kehuttu SummerFruit sekä uutuus Coconat Milk. 
Ootteko testanneet, ja mitä ootte ollu mieltä? 

18 kommenttia

  1. Meillekin on tulossa hoitolaan näitä myyntiin, nää on niin ihania!! :) -Jenni V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on!! ♥ Hihii, tiiän mihin mun rahat sitten jatkossa katoaa niillä käynneillä! :-)

      Poista
  2. Itse en ole myöskään raaskinut ostaa kalliin hinnan takia, mutta kai se on pakko jossain vaiheessa uhrata ne 10€ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii tai sit jos on esim uudelle hajuvedelle tarvetta, nii tuol nodricfeelillä on ihana se systeemi ko jos ostaa jotain 30€ edestä, voi ostaa näitä 6,5€/kpl! :) Ite hyödynsin tuon silloi viimeks ja ostinkin heti kaksi 8)

      Poista
  3. itse en oo vielä testannut noita, mutta kuvailusi perusteella vaikuttaa ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta!! :) baby lipseistä on täälläkin jäänyt vähän huono maku suuhun, ei vain oikein napannut vaikka niitä joka paikassa hehkutettiinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä ko babylipsit on niin yliarvostettuja ja nää aliarvostettuja! pöh! :-) Ehdottomasti suosittelen kyllä! Valinnan vaikeus siinä oli vain ensimmäisen kohdalla ;)

      Poista
  4. Oon himoinnut näitä niin pitkään eikä tää postaus helpottanut yhtään! Pitää varmaan hipsiä ostamaan oma pallero, vaikka hinta vähän ahdistaa :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hipsiä! :) Ja nojoo, siis suhteutettuna markettihuulirasvaanhan tuo hinta on kallis. Mutta se mitä sä sillä hinnalla saat ei ole ollenkaan enään paha! :)

      Poista
  5. Muakin himottais kokeilla näitä kun niin paljon kehutaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ei muutakuin kokeilemaan! :) Uskon ettet kyllä tuu pettymään! ♥

      Poista
  6. Yhden kyseisen huulirasvan omistan ja mulle ei sovi yhtään :D ei kosteuta ja eikä haise/maistu miltään (on semmonen punanen rasia). Yhtä tyhjän kanssa oman käytön kannalta. Baby lipsit on ihan jees ja tuoksuu hyvältä. Mutta omalla kohdalla ei ole blistex'n voittanutta :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hö :( Siinä on pakko olla joku valmistusvirhe jossei maistu! Meinaa en oo koskaan kyllä kuullu että jonkun mielestä nää ei maistuis, pikemminkin joidenkin mielestä maistuu (mukamas!) liikaa! :D
      Kaikilla meillähän on se oma suosikki! Ja hyvä että säkin olet löytänyt omasi! :)

      Poista
  7. Mulla on joskus ollut tota pinkkiä. Tykkäsin! Harmi vaan, kun ei ole täällä myynnissä. Kicksistä omani silloin ostin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis jos jostain löydät paikan mistä näitä saa, nii yleensä ne on tähä aikaa sit loppu! :D Mut netin ihmeellinen maailma tarjoaa näitäkin monesta eripaikasta! :) Ite tosiaan nordicfeeliltä ostin, kun oli muutakin tarvetta, ja sit kun 30€ raja ostoskorissa meni rikki, sai näitä ostaa siihen päälle 6,5€/kpl! :)

      Poista
  8. Pinkki Eos löytyy myös täältä! Ostin sen loppukesästä ja käytin päivittäin. Suosin Eosta, koska se oikeasti kosteuttaa eikä sisällä vaseliinia :) Ja kun maksaa vähän enemmän huulirasvasta niin siitä pitää myös huolta eikä hukkaile!

    www.essiesophie.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! :) Nimimerkillä aikaisempia hukkunut varmaan pian parisenkymmentä kappaletta.. Nää pysyy visusti tallessa! :) ♥

      Poista
  9. Mun on pitänyt ties kuinka monta kertaa hankkia itselleni kyseinen huulirasva, mutta joka kerta oon kuitenkin jättänyt sen kaupan hyllylle, kun oon tajunnut hinnan olevan liian suolainen. Nyt kun luin tän postauksen niin kai se on pakko käydä kotiuttamassa, kun niin hyvältä huulirasvalta kuitenkin vaikuttaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halvimmasta päästä hinta ei kyllä juu ole, mutta laadultaan on siittä parhaasta päästä! :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥