Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

LIGHT MICROBLADING & ALENNUSKOODI - ZARAHBROWS 

Postaus toteutettu yhteistyössä: Zarahbrows

kulmat_7 kulmat_8
Vihdoin mä pääsen postaamaan teille tästä! Oon niin innoissani tästä postauksesta ja sen aiheesta. Harvemmin sitä meinaan on mihinkään näin hurjan tyytyväinen. Mutta nyt mä oon! Nimittäin mun uusiin kulmiini, jotka ovat ihanan Saran käsialaa.
Kävin tosiaan pikkuisen reipas kuukausi sitten Saralla Ylöjärvellä light microblading:issa, hänen upeassa kauneussalonki Zarah:ssa. Saran liike löytyy aivan Ylöjärven keskustasta, johon on todella helppo tulla esimerkiksi bussilla, oikeastaan ihan mistä suunnasta tahansa. Saran erikoisuus on nimenomaan erilaiset kulmien microbladingit, joita hän onkin tehnyt jo vuodesta 2013. Sen jälkeen hän on kerennyt lisäkouluttautua jo useamman kerran. Lisäksi hän kouluttautuu aina tarpeen mukaan, pysyäkseen hoidoissa ja palveluissa mukana ajanhengessä. Eli jos yhtään olet harkinnut kulmien microbladingia, kannattaa lukea postaus loppuun. Lopusta löytyy nimittäin huikea alennuskoodi, joten sullakin on nyt mahdollisuus saada nämä arkea helpottavat mielettömän kivat kulmat! 

Yhteistyössä me tosiaan päätettiin tehdä mun kulmille vähän päivitystä. Edellisestä kulmien laitosta oli kulunut melkolailla tasan kaksi vuotta. Väriä oli vähän jäljellä, tai oikeastaan paikkapaikoin jopa hyvin vähän. Siispä mun kulmat oikeastaan kaipasivat päivitystä jo todella paljon. Sara ehdotti mulle tätä uudempaa light microbladingia, ja mähän innostuin siitä kovasti.

kulmat_2
Kuvassa suunnittelu vaihe

Sara suunnitteli kulmat huolellisesti mun toiveet kuunnellen ja huomioiden. Väri katsottiin myös tarkasti yhdessä. Kun kulmat oli kevyellä meikillä piiretty kasvoihin sellaiseen malliin, jolle mä annoin hyväksynnän, alkoi vasta itse työ. Ensiksi tehtiin viillot, eli jokainen karva yksitellen. Sen jälkeen, kun viillot oli tehty, sai myös puudutuksen. Puudutuksen saaminen kestää syystä, koska jos se laitettaisiin ihan ensimmäisenä, se saattaisi vaikuttaa kasvojen lihaksiin niin, ettei suunnitellut kohdat enää pitäisikään paikkaansa, ja näin lopputulos olisi äkkiä ihan muuta, kuin alunperin oli suunniteltu. Toimenpiteen kestää kyllä silti, eli ei kannata pelästyä tätä kohtaa. Sen jälkeen viiltoihin viedään itse väri. Koko hommaan suunnittelusta loppuun menee yleensä aikaa se noin kaksi tuntia. Tämän jälkeen alkaakin se tärkein vaihe, eli kotihoito. Värin pysyvyyden kannalta tärkein vaihe. Saran sivuilla on todella kattavat ohjeet siitä, kuinka pitää toimia. Kotihoito kestää noin. 10 päivää, jolloin kulmia ei saa esimerkiksi lainkaan meikata. Joten siihen on hyvä varautua ennen toimenpidettä. Kotihoidossa ei kuitenkaan ole mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa, joten siitäkään ei kannata ottaa turhaa ressiä.

kulmat_6
Kuvassa kulmat heti ensimmäisen laitto kerran jälkeen.

kulmat_ennen vahvistusta
Kuvassa kuukausi laitosta, menossa ensimmäiseen vahvistukseen. 

Ensimmäinen vahvistus tapahtuu tosiaan noin kuukauden päästä. Ei siis todellakaan kannata säikähtää ensimmäisen vaiheen lopputulosta. Esimerkkinä jos väri ei johonkin kohtaan ole tarttunut yhtä paljon, kuin toiseen. Ne on kaikki vielä korjattavissa vahvistuksessa. Myöskin väriä saattaa nousta pintaan vielä siinäkin kohtaa. Eli kulmien kanssa maltti on todellakin valttia. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että jokin nyt ei ole mennyt ihan niinkuin on ajateltu tai jokin kulmia koskeva asia ressaa itseä, Saraan saa ja pitää olla siinä kohtaa yhteydessä. Hän on alan ammattilainen, ja monet kulmat tehneenä hän osaa auttaa asian kanssa varmasti. Mulla esimerkiksi on normaalia heikompi pysyvyys mun ihotyypin takia, mutta on Saralla käynyt paljon asiakkaita, jotka eivät tarvitse vahvistuksessa kuin muutaman yksittäisen karvan sinne tai tänne. Esimerkiksi ne mun ensimmäiset kulmat jouduttiin vahvistamaan kaksi kertaa, koska pysyvyys mun ihossa vaan on normaalia heikompi. 

Light version lisäksi Saran valikoimasta löytyy myös Shadow kulmat, jotka sitten taas ovat melkein vastakohta light kulmille. Niistä tehdään nimenomaan enemmän meikatun näköiset, kun light kulmissa ajatus on pysyä mahdollisimman luonnollisen näköisessä lopputuloksessa. Eli tällainenkin vaihtoehto löytyy nykyään normaalin microbladingin ja light kulmien lisäksi.
Saran facebook sivulta löytyy kattavasti kuvia molemmista hänen tekemistään kulmista, niitä pääset ihastelemaan suoraan tästä klikkaamalla.

Kulmat_12-side1
Kuvassa siis ennen ensimmäistäkään kierrosta sekä jälkeen ensimmäisen vahvistuksen. Lopputulos tulee inan verran tuosta haalenemaan siihen toivottuun väriin, mutta malli ja karvojen kohdat ovat pysyviä. Halusin ottaa tähän postaukseen mukaan myös vähän kysymyksiä joihin olen netissä paljon törmännyt, ja vastattiin niihin Saran kanssa yhdessä.


Miten light microblading eroaa normaalista microbladingista?
- Lyhyesti vastattuna, light -versiota ei paineta niin syvälle ihoon. Jolloin väri ei myöskään pysy siellä niin pitkään, kuin tavallisessa versiossa. Koska tätä versiota ei paineta niin syvälle, karvat pysyvät paremmin kauniina ja karvamaisina, eivätkä lähde leviämään. 

Sattuuko niiden tekeminen? 
- Kyllä. MUTTA se ei ole mitenkään ylitsepääsemätöntä kipua. Ja tässäkin asiassa kaikki on niin yksilöllistä. Toisia sattuu enemmän toisia vähemmän. Kivun takia ei kuitenkaan missään nimessä kannata jättää ottamatta. Sen kestää kyllä, ja se on sitä paitsi todella nopeasti ohitse. 

Mutta arvissahan ei kasva sitten enää karva? 
- Totta. MUTTA homman juju piileekin siinä, että näitä ei kuulu tehdä niin syvälle, että siitä jäisi arpia. Joten, karvankasvu tulee olemaan täysin normaalia myös näiden jälkeen. Moni on itseasiassa Saralle kehunutkin, että karvan kasvu on saattanut jopa parantua. Kun kulmien malli on saatu kohdalleen, enää ei tule vahingossakaan nypittyä niitä oikean alueen karvoja, jolloin ne saavat kasvaa rauhassa. 
Ovatko ne hintansa arvoiset?
- KYLLÄ. Mähän olen nämä alun perinkin ottanut sen takia, että mun omat kulmakarvat kasvaa ihan hassuun muotoon. Sellaiseen pyöreään ilman minkäänlaista kulmaa missään kohtaa. Eikä mulla myöskään kasva sitä karvaa mitenkään ovista ja ikkunoista. Halusin kasvoihin ryhdikkyyttä ja ilmettä, ja nämä todellakin ovat sitä antaneet. Nyt vielä näihin Saran tekemiin light- versioihin olen ollut vielä enemmän tyytyväinen, mitä ensimmäisiin normaaleihin microblading versioihin, eikä sillä, ettenkö olisi niihin ensimmäisiin ollut tyytyväinen. Olin kyllä! Näihin uusiin vain vielä enemmän.

Kuinka kauan ne pysyvät?
- Tähän ei ole mitään oikeaa vastausta, koska tähän vaikuttaa NIIN moni asia. Kuten esimerkiksi minkälainen sun iho tyyppi on, ja kuinka hoidat kulmia niiden parantumisvaiheen. Pysyminen on siis todella yksilöllistä. Osittain siksi kulmat vahvistetaan noin kuukauden kuluttua laitosta, jotta tekijä näkee kuinka iho on niihin reagoinut ja kuinka ne ovat sen myötä pysyneet. Vahvistuksessa pystytään korjaamaan niitä vielä todella paljon, jos väri on johonkin yksittäiseen kohtaan jäänyt vähemmän, kuin toiseen. Pääasiassa nämä light versiot on suunniteltu kestämään noin 8-14 kuukautta. Ja Saraltahan löytyy valikoimasta myös näiden vahvistus, joka veloitetaan tuntihinnaston mukaan. Keskimäärin käynti maksaa noin 100 euroa. Eli käytännössä näitä pystyy ylläpitämään todella edullisesti! Myös, jos se ei sitten jostain syystä olisi ollutkaan oma juttu, light -versiot tosiaan kuluvat paljon nopeammin pois, joten niistä on todella hyvä aloittaa.

kulmat_112
Kuvassa heti vahvistuksen jälkeen.

kulmat_15
Kuvassa 1,5 viikkoa vahvistuksesta. 

Mikäli kulmien microblading on ollut harkinnassa, mä suosittelen Saraa tekijänä ja etenkin näitä light microbladingeja ehdottomasti. Mun kokemus on todella hyvä, enkä malta odottaa näiden lopullista parantumista, jolloin pääsee näkemään vihdoin sen lopputuloksen. Sara ei missään vaiheessa kyseenalaistanut mun toiveita ja ajatuksia, mutta sanoi silti rohkeasti oman ammattilaisen näkökulman aina asiaan. Hän kertoi kokoajan mitä tekee ja miksi. Sekä häneen oli tosi helppo ottaa yhteyttä, jos parantumisvaiheessa jokin alkoi itseä mietityttämään. 

Haluttiin Saran kanssa pistää kevään kunniaksi kulmat kuntoon teille muillekin, ja tässä olisikin teille melkoista alennuskoodia. Nyt siis todellakin kannattaa varata aika ja helpottaa sitä omaa arkea huomattavasti. Saran penkkiin kannattaa tulla ihan kauempaakin, on hän hommassaan sen verran hyvä ja taitava!

❥ Koodilla HENNAM saatte seuraavat edut:

Light Microblading kulmat 189€ 
(ovh. 265€) sis. vahvistuksen noin. kuukauden päästä.


Shadow kulmat 269€
(ovh 350€) sis. vahvistuksen noin. kuukauden päästä.

Koodi on voimassa huhtikuun 2019 loppuun mennessä varattuihin hoitoihin, kunhan aika on varattuna viimeistään kesäkuun loppuun. 
Mainitse koodi joko aikaa varatessa, tai viimeistään saapuessasi toimenpiteeseen.

Kiitos vielä Saralle aivan mielettömän hyvin onnistuneista kulmien light microbladingeista! 

7 kommenttia

  1. Nuo kulmat ovat kyllä tosi nätit ja luonnollisen näköiset! :) Itsekin olen kyllä miettinyt microbladingin ottamista, mutta en ole tosiaan vielä perehtynyt tekijöihin ollenkaan, tai löytyykö edes omalta paikkakunnaltani sellaista henkilöä, jonka kädenjälki miellyttäisi omaa silmääni. Ehkä jossain vaiheessa kuitenkin rohkaistun, sillä helpottaisihan tuo meikkaamistakin ihan hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä onnistuivat kyllä täydellisesti ja ylittivät ihan mun toiveetkin :) Ihan totta, helpottaa arkea hurjasti! ♥

      Poista
  2. Loistava lopputulos! Itse olen niin paljon kauhukertomuksia microbladingistä kuullut etten tiedä uskaltaisinko itse mennä ottamaan - tosin nää sun kuvat alkoi houkuttaa kovasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! :) Itsekin olen ihan hurjan tyytyväinen näihin! ♥ Mä oon onnistunut välttymään suuremmin kauhutarinoilta, ja kun vaan tekijän valkkaa huolella eikä juokse pelkästään halvan hinnan perässä niin todennäköisyys saada täydelliset kulmat on aika suuri :)

      Poista
  3. Hei todella hyvältä näyttää, ihanan luonnollinen lopputulos - tykkään! :)

    VastaaPoista
  4. Nää on kyllä niin upeat! Mä voitin muutama vuosi sitten microbladingin Facebook-arvonnassa ja nää on mulla näkyvillä yhä vieläkin! :-DD Tykkään kyllä todella, todella paljon! Näistä sun kulmista tuli aivan älyttömän kauniit :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis ja luonnollisen näköinen lopputulos! :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥