Farkkua!

  

Luottoasu rakentuu mun kohdalla aina tennareiden ja farkkujen ympärille. Mä oon jo monen vuoden ajan vannonut niiden nimiin. Harvemmin mulla edes näkee mitään muuta päällä kuin farkut. Toki kotona yleensä höntsäillään kollarit jalassa mutta siis yleensä. Oon tosi huono käyttämään hameita/mekkoja tai kangashousuja tms. Enkä oikeastaan moniakaan edes omista. Ennen autoilun aikaa kun piti kulkea skootterilla paikasta toiseen mä aina sanoin että sitten kun mulla on auto eikä enään tätä kaks pyörästä niin voi alkaa käyttää muitakin vaatteita kun ei aina tartte miettiä tuleeko kylmä ja mikä päällä voi ajaa. Vielä ei oo muutosta näkynyt. Kyllä mä aina yritän kaupoillakin kattella kivoja hameita ja erilaisempia housuja, mut ikinä ei vaan osu kohdalle. Tai jos osuu niin sitten ne löytää jostain toisesta blogista tai ne kävelee kaupungilla vastaan eikä omiin ole mahdollisuutta.

Siittä ei ihan hirmu kauan oo kun mä täällä kirjoittelin kuinka mulla ei ostoslistalla oo mitään sellaista "pakkosaadatännehetinyt" - hankintaa ole. Mutta tänään siivotessani pohdin, että kyllä siellä on paljon semmoisia kummituksia joita on jo pidemmän aikaa himoinnut sekä uusia tuttavuuksia jolle oma pääkoppa on alkanut lämmetä. Kuitenkaan yksikään niistä ei ole (ainakaan vielä..) yltänyt ajatusten "olishan se ihan kiva saada" tasolta korkeammalle.

Siinä samalla pohdiskellessani kaikkea varsin syvällistä päätin myös suunnata huomenna ripsienhuollon jälkeen Tampereelle ostoksille. En muista koska olisin viimeks ollut yksin ja ajan kanssa ostoksilla. Ilman että on hakemassa vain jotain tiettyä juttua, vaan että saa ihan rauhassa katella ja tutkia. Tykkään kyllä ihan hirmu paljon lähteä ostoksille/kaupungille porukalla, mutta tykkään myös viettää omaa "laatuaikaa" ihan vaan itsensä kanssa. Saa päättää mihin menee, koska menee ja kuinka menee.

Nyt mä alan olla ihan puhkipoikki, koska tän päivän ohjelma oli melko rankka. Siispä pistän telkkarin auki, aukaisen pari kinder white buenoa (suosittelen! parasta suklaa uutuutta hetkeen!!!) ja sen jälkeen vedän peiton korviin. Pitäkää kiva viikko! :)

♡ 4 vuotta ♡

Siittä on jo neljä vuotta, neljä toinen toistaan ihanampaa vuotta kun me Juuson kanssa aloimme rakentamaan yhteistä polkua. Olimme tuolloin 3.3.2010 ysillä, rinnakkaisluokilla. Muistan varmasti loppu ikäni sen viikon tapahtumat. 
 

 

Oli hiihtolomaviikko, ja oltiin koko edellis viikko pyöritty oikeastaan joka päivä samoissa porukoissa. Tai oikeastaan oltiin jo monta viikkoa oltu samoissa porukoissa, mut sitten viikko ennen hiihtolomaa me oltiin aika tiiviisti tekemisissä. Sit koitti se paljon puhuttu hiihtoloma. Ja mä keksin että nyt me lähdetään tampereelle leffaan. Yhdellä meidän kaverilla oli silloin synttärit, ja päätettiin sitten lähteä kolmesteen bussilla. Tietenkään kumpikaan heistä ei ollut koskaan ennen mennyt tampereelle bussilla, joten meikä sai sitten ohjeistaa näitä ja muutenkin kertoa mihin mennään, koska mennään ja miten tehdään. Mua rupee aina, kuten nytkin ihan naurattaan kun muistelen tuota reissua! No, se oli sen lomaviikon maanantai kun nähtiin  bussipysäkillä mistä sitten lähdettiin. Ensiks me käytiin syömässä ja muuten vaan pyörittiin siellä kunnes sitten suunnattiin leffaan. Mä olisin halunnu mennä katsomaan "Prinsessa ja sammakko" -leffan, mutta koska kaks jätkää vs yks muija saivat jätkät sit päättää mitä katotaan. He tietysti valittat leffan ihan randomilla nimen perusteella. Ja näin leffaksi valikoitui " I love Phillip Morris ". Kyseisen leffan katsoneet tietääkin millainen leffa on kyseessä. Mentiin siinä sitten rennosti saliin istumaan ihan viime tipassa ja leffa alkoikin sit heti. Heti alku paljastikin minkälainen leffa oli kyseessä.. Ja siinä kohtaa mä rupesin katselamaan ympärilleni, tietysti. Koko sali täynnä pelkkiä muijia plus mun seurailaiseni. Pikkusen oli naurussa pidättelemistä. Loppujenlopuks leffa oli silti ihan hyvä, vaikkei aihealue ollutkaan poikien suosikkeja. Leffan jälkeen me hypättiin taas bussiin ja kohti kotia. Koko illan me tekstattiin Juuson kanssa ja sovittiin myös, että seuraavana päivänä se tulis meille ensimmäistä kertaa. 

    

Muistan nuo kaikki tunteet ja fiilikset niin hyvin. Mua jännitti ihan hirveesti päästää Juuso meille ensimmäisen kerran, ja näin ollen olla myös kahdestaan sen kanssa. Mutta kun myöhemmin juteltiin, en onneks ollut ainut kenellä oli perhosia masussa ja fiilikset pinnassa sinä päivänä. Olin niin palavasti ihastunut, etten olis monen epäonnistuneen pikkuihastumisen jälkeen uskonut että semmosta fiilistä voisi edes olla olemassa. Kyllä se oli! Siinä me vietettiin koko päivä meillä kunnes Juuson tuli aika lähteä kotiin. Sovittiin kuitenkin että nähdään taas seuraavana päivänä, jolloin se jälleen tulisi meille. Tuossa päivässä oli taas yksi jännittävä tekijä lisää, nimittäin mun äitikin olisi silloin kotona, ja jouduin siis esittelemään tämän mun uuden "kaverin" äiskällekkin. Noo, eiköhän jotain toistakin myös taas jännittänyt tämä kohtaaminen. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin ja loppu viikon mä olinkin yhtä hymyä! Kunnes me sitten nähtiinkin taas porukalla perjantaina. Samana päivänä (3.3.) mä uskaltauduin kysymään Juusolta että seurustellaanko me, ja kaiken sen jännityksen keskellä mä sain myöntävän vastauksen! Aluks päätettiin ettei kerrota sitä heti muille, mutta aika pian ihmiset rupes tajuamaan mistä oli kyse. 

   

 

Nyt takana on neljä yhteistä vuotta. Se tuntuu niin uskomattomalta, vastahan me alettiin seurustella. Aika on mennyt ihan hirmu nopeesti. Ja paljon tähän neljään vuoteen onkin mahtunut. Ollaan koettu niin paljon yhdessä. Oltiin tosi nuoria kun yhteen päädyttiin, joten ollaan kasvettu ja aikuistuttu yhdessä. Vaikka me ollaan kaikkien hyvien päivien keskellä myös tapeltu ja riidelty, päivääkään mä en vaihtais pois. Ollaan opittu toisiltamme paljon ja uskon että opittavaa on edelleen paljon jäljellä. Se on vaan niin upea tunne, kun on olemassa ihminen, kenen käsiin voisit luottaa elämäsi. Kenelle voit kertoa ihan kaiken, häpeilemättä tai jännittämättä mitään. Kenen tiedät seisovan rinnallasi aina ja pitämässä puoliasi jos et itse siihen tarpeeksi kykene. On upea ja ihana tunne, kun rakastaa toista enemmän kuin mitään ja samalla tuntea itsensä rakastetuimmaksi! ♥
  

 

"Mikään nuora tai köysi ei vedä niin vahvasti tai sido niin tiukasti kuin rakkaus yhdellä ainoalla säikeellä."

- Robert Burton

What Where When

En tiedä mistä alottaisin. Mun päässä surisee kymmeniä ja kymmeniä juttuja mitä mä haluaisin tänne jakaa ja kertoa, postauksia mitä tehdä ja kaikkea muuta. Oon ollut koko helmikuun ihan surkea bloggaaja. Se startti minkä tahan vuoteen sain tammikuun alussa, sille ei ole ollut enään tilaa. Oon ollut ihan hukassa itseni kanssa, ja samalla on myös hukkunut tämä blogi. Oon ollut kipeä, sekä henkisesti että fyysisesti. Mulle iski joku ihme flunssa, mun ääni lähti välillä ihan kokonaan, eikä se vieläkään tän kuukauden sairastelun jälkeen ole entisellään. Silti mulla ei särje kurkkua ollenkaan, eikä ole koko aikana särkenyt. Yskä on silti kulkenut mukana, ja yöt on ollut ihan järkyttäviä. Oon nukkunut kuukauden päivät huonommin kuin varmaan ikinä eläessäni. Se on ihan käsittämätön tunne, kun menet nukkuun suht terveenä, mutta yöllä kuitenkin heräät siihen kun nenä on niin tukossa ettei henki kulje, yskittää niin ettei kuuma kupillinen juotavaakaan ole toimiakseen yhtään, tuskan hiki päällä ja kun vihdoin saat monen tunnin kärsimisen jälkeen unta, ei mene kauaan kun jo kello soittaa. Nyt alan olla lähestulkoon täysin voiton puolella tän kummajaisflunssan kanssa. 

Kävin tänään myös poistattamassa ensimmäisen viisaudenhampaan. Se sai poistotuomiot jo viime kesänä, mutta koska mä suorastaan sanottuna pelkään hammaslääkäriä, varsinkin hampaanpoistoja, olen mä vetkutellut sen ajanvarauksen kanssa kohta melkein vuoden. Kyseinen hammas luokiteltiin vaativaksi/ongelma hampaaksi, koska se oli kasvanut aivan vinoon. Ja näin ollen hankasi/raapi mun posken ihan rikki, ja tottakai se poski turposi tästä käsittelystä. Mutta koska hammas oli siellä koko ajan tiellä, ei poski parantunut koskaan vaan se oli siellä kärsineenä. Lisäks kun tää hammas oli niin kiinni poskessa, ettei sinne edes harja mahtunut väliin eipä sitä hammasta silloin kunnolla saanut pestyä. Niimpä se hammas kärsi/tulehtui, ja aiheutti mulle jatkuvan poskiontelontulehdus kierteen. Nyt kuitenkin muutama päivä sitten syödessäni se hammas halkesi totaalisesti. Ja särky paheni siihen mittakaavaan etten mäkään enään kestänyt. Vaan pakon edessä oli pakko voittaa pelkonsa ja soittaa hammaslääkäriin. Sain ajan heti seuraavalle päivälle, ja tänään mä sitten keräsin rohkeuden sirpaleet yhteen kasaan ja kävelin lääkäriin. Kaiken kukkuraks mulle jäi kivun lisäksi tosi hyvä fiilis! Istahdin siihen tuoliin ja mulle laitettiin ne hiton järkyttävän puudutus piikit mitä mä tässä eniten pelkäsinkin, ja ihan aiheesta, joka kerta ne sattuu vähintään yhtä paljon! Niiden annettiin pikkuisen aikaa vaikuttaa ja sit se lääkäri rusautti käsillä sitä hammasta ja seuraavaks nyppäs sen pihdeillä. Eli koko toimenpiteeseen ei mennyt edes kymmentä minuuttia kun mun ongelman aiheuttani tiputettiin jo roskakoriin. Se helpotuksen tunne kun sait nousta siittä tuolista ja todeta mielessäsi, nyt se on ohi, nyt se on poissa. Nyt olo kipujen kanssa on ihan ok.Yksi viisaudenhammas on siis vielä poistoa vailla, mutta sen kanssa onneksi ei ole ollut mitään ongelmia joten kiire sillä ei ole. 

Nyt mä odotan vaan kevättä ja sen mukana tulevaa kesää. Ja yritän samanaikaisesti elää päivä kerrallaan tulevaa murehtimatta.Vaikka mulla ei ole pienintäkään tiedonpisaraa siittä, mitä mä haluan "isona" tehdä tai asua, haluan uskoa siihen että kyllä mäkin paikkani vielä löydän. Tällä hetkellä vaan odotellaan J:n armeijan loppumissa, jotta me päästään sitten yhdessä suuntaamaan "maailmalle". Se on muuten nyt parhaillaan kuukauden kiinni. Ihan käsittämätöntä etten mä saa nukkua sen vieressä tai herätä sen vierestä kuukauteen. No, tää ainakin osoittaa sen ettei ole mitään mistä meidän suhde ei selviäsi ♥ 

Taitaa olla aika lopetella tämä postaus, on tullut nyt niin paljon asiaa joka suunnalta että ehkä se riittää tähän. Mä suuntaan nappaan kipulääkkeen huiviin ja käpertymään peiton alle pll:n ääreen. Eiköhän tämä postailutahti tästä taas ala parantumaan!