Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

New Cosmetics!

Pitkän pitkästä aikaa vähän uusien kosmetiikkatuotteiden esittelyä. Nää on aina itselle sellaisia postauksia muiden blogeissa, mistä itse bongailen kiinnostavia tuotteita. Usein jopa ihan kokeiluun saakka. Itseasiassa nyt kun asiaa mietin, mä todella usein päädyn uusiin kosmetiikkahankintoihin nimenomaan sen takia, että jokin bloggari on niitä blogissaan kehunut. Aika harvoin mä bongaan kaupassa mitään ihan uusia tuttavuuksia "jotka on ihan pakko saada".

kosmetiikka_2 Sitten vähän uutta naaman hoitoon. Oon kuullut tosi paljon hyvää Cliniquen tuotteista, ja päätin nyt sitten itsekin testata näitä Take The Day Off Makeup Remover meikinpostoainetta, Clarifying Lotion 3 Comb ihon puhdistajaa ja Take The Day Off Cleansing Milk- puhdistusmaitoa. Mulla ei ole ollut meikinpoistoainetta, noh ainakaan vuosiin. Mä meikkaan niin älyttömän vähän, etten ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Kuitenkin nyt päätin, että on se silti hyvä olla, että aina kun tulee meikattua niin saapahan ne tökötit sitten ainakin asianmukaisesti poistettua. Testasin tätä jonkin aika sitten ensimmäisen kerran, ja kyllä meinaan lähti meikit ilman hankaamista! 
Tuo ihonpuhdistaja herätti mun kiinnostuksen jo aikaisemmin, koska oon nyt tuloksetta yrittänyt löytää ihotyypilleni sopivaa puhdistajaa. Mulla on leuan alue välillä finnejä ja muita epäpuhtauksia täynnä, ja haluaisin nyt vihdoin löytää siihen jotain toimivaa ainetta. Tätä oon jo pari kertaa testaillut, joten varsinaisesta tuloksesta/toimivuudesta on vielä vaikea sanoa, mutta mä kyllä tykkään tästä! Todella todella tuhtia tavaraa tämä kyllä on, ja myös tosi alkoholipitoista. Ensimmäisillä käyttökerroilla piti oikein haukkoa henkeä kun tässä se alkoholin tuoksu on niin vahva. Mutta siihen tottui tosi nopeasti. Ja vaikka kuinka hinkkaisit ja putsaisit naaman ennen tätä, siltikin tää saa naamasta vielä epäpuhtauksia irti. Uskon, että tää tulee jäämään ihan pysyvästi mun käyttööni. 
Puhdistusmaito onkin sitten itselläni ensimmäinen laatuaan, joten mulla ei ole mitään mihin sitä voisi verrata. Vielä aika hissukseen tätä olen käyttänyt, enkä eroa varsinaisesti huomannut ole. Koostumut tässä on mun mieleen, sekä tätä on helppo käyttää. Katsotaan pidemmässä käytössä, auttaako tämä ihon puhtaana pidon kanssa kuinka. 

ostokset_51
Huulirasvojen suurkuluttajana, päätin testata tätä netissä tosi paljon hehkutettua Akademiklinikenin Pure Lip Intense huulivoidetta. Ja noh. En mä tätä oikein haukkuakaan voi, mutta en mä kyllä niitä superhypermega kehujakaan allekirjoita. Erikoinen koostumus kaikkiin muihin voiteisiin ja rasvoihin nähden mitä mulla on ollut. Kiiltoahan tää antaa myöskin. En kyllä tätä varmaan enää uudestaan osta, ei mun mielestä ole sen arvoinen mitä tämä kustantaa.

ostokset_28
Nivea Daily Essentials Sensitive Night Cream- yövoide vanhan edellisen loppuneen yövoiteen tilalle, ja paljon hehkutettu L'Oréal Paris Pure Clay Glow Mask -kasvonaamio. Mä oon tosi huono kosteuttamaan kasvojani aamuisin, niin oon aina sitten iltaisin pyrkinyt laittamaan yöksi kunnon voiteet. Vaikka en mä koskaan ole kyllä kuivuudesta kasvoilla kärsinytkään. Kun tosiaan edellinen Lumenen versio tässä joskus loppui, päätin ostaa tämän Nivean version kokeiluun. Erityisesti mua kiinnosti tuo "punoitusta vähentävä vaikutus" sekä lakritsiuute, mitä tämä sisältää. Tästä mä kyllä tykkään. Helppo levittää ja imeytyy hujauksessa. Sekä se tärkein, että aamulla kasvot ei tunnu tunkkaisilta, niinkuin joidenkin yövoiteiden jälkeen tuntuu. Vaan nimenomaan tuntuu, että ne on kosteutetut, mutta silti raikkaat. 
Kasvonaamion mä ostiin testiin ihan vaan kokeillakseni, mitä tällainen musta tahna voi kasvoilla saada aikaan. Lopputulos oli kyllä ihan positiivinen. Vaikkakin tän pois peseminen on yksi hitonmoinen työmaa, varsinkin ripsienpidennysten kanssa, kyllä mä voisin tätä toisenkin purkin tämän joskus loputtua hankkia.

siveltimet_2 siveltimet_5 siveltimet_4 siveltimet_7No mitäs muitakaan, kun uusi siveltimiä! Eikä mitä tahansa, vaan supersuosion saaneita Real Techniquesin- siveltimiä. Tämän Limited Edition Your Picks Berlinin mä bongasin Emotionin alessa, ja pakkohan nämä ihanuudet oli sitten mukaansa ostaa. Kun taas sitten tämän toisen, silmämeikkiin tarkoitetun setin Starter Set:in mä tilasin jokin aika sitten Cocopandalta. Mun sivellinvalikoima on ollut aaaivan onneton. Nää tulikin siis todella todella tarpeeseen. Muutamia jo testanneena, tykkään näistä kyllä älyttömästi! 

otstokset_46 Tämän Garnier Skin Active Moisture Bomb -kosteuttavan naamion mä bongasin joskus jonkun toisen bloggaajan blogista, ja innostuin sitten itsekin ostamaan tämän kerran Sokokselta kokeiluun. Tykästyin tähän tosi paljon, ja tämä taitaakin nyt sitten olla jo kolmas mitä mulle on tänään tai huomenna käyttöön tulossa. Niin helppo tuote! Paketti auki, ja voit vaan heittää naamion kasvoille, hillua se päässä jonkin aikaa, ja naamio veke. Kosteutuksen huomaa heti, kun naamion kasvoiltaan riisuu. Ehdottomasti sen muutaman euron arvoinen, mitä tämä markeiteissa maksaa. 

gwenstefani_1 gwenstefani_3 gwenstefani_4 gwenstefani_6 gwenstefani_2Vihdoin mä pääsen esittelemään teille tämän!! Urban Decay Gwen Stefani Eyeshadow Palette - luomiväripaletin. Mä kerran huomasin tän Sokoksella, mutta en silloin sitten jostain idioottimaisesta syystä tätä itselleni ostanut. Ja sittenhän kävi klassiset... En saanut palettia mielestäni, ja lähdin sitä sitten itselleni hakemaan. Noh, eiköhän se ollutkin sitten jo loppuunmyyty. Ei muutakuin kääntämään netti ympäri, että mistä minäkin saan tämän ihanuuden itselleni. Loppu, jokapaikasta loppu. Kunnes yksi kaunis päivä Sokoksen verkkokauppa oli saanut näitä lisää, ja vihdoin minäkin sitten sain omani.  Tää on ehdoton lemppari luomiväripaleteista. Tässä on toinen toistaan kauniimpia sävyjä. Tällä saa hyvin sekä arki- että iltameikin. Pigmenttiä riittää kyllä todella hyvin, ja pysyy paikoillaan ilman mitään kiinnitysusihkehärdellejäkään. Sekä onhan tämä nyt ihan mielettömän kaunis pakettikin! Voisin vaan tuijotella tätä päivät pitkät... 

TB STYLE: MAALISKUU

Mä innostuinkin ihan kunnolla näistä TB-Style postauksista! Ja koska myös te ootte näistä tykänneet, ajattelin näitä nyt säännöllisen epäsäännöllisesti alkaa julkaisemaan. Näitä on ihan super kiva myös tehdä! Tein tälle sarjalle nyt myös oman gadgetin, jotta on helpompi näitä sitten vaikka putkeen selailla. Maaliskuun 2012 asuista ei ollut matskua (kröhöm julkaistavaamatskua) enää tallella, joten aloitetaan suoraan vuodesta 2013! 

8565036498_61285c761c_b 2013
Hrrr mikä kuvanlaatu... Noh mutta. Mä ihan tykkään tästä asusta! Kengät mä ehkä laittaisin vaihtoon johonkin yks värisiin ilman niittihärpäkkeitä. Ehkä testaisin myös koko mustia farkkuja tämän kanssa. Mutta muuten kyllä voisin tämän päälleni uudelleen kiskoa. Ja toi tukka! Herraje miten se onkin joskus noin ihana ollutkin! 


TBSTYLE_maaliskuu_2014 2014
Pöksyt on näköjään pysyneet samana. Pakko niistä sanoa näiden kuvien jälkeen, että voi kun olis tuolloin osannut paremmin valita ISTUVAT pökät. Nää on mulle olleet aivan liian pitkät, ja polvistakin menee ihme rypylle. Muuten kyllä asu iskee muhun edelleen, mutta tosiaan housut mä vaihtaisin esimerkiksi vaaleisiin farkkuihin. Nahkaconssit multa löytyy edelleen, jokseenkin vähän vähemmällä käytöllä ovat nykyisin. Tuohon aikaan ne oli ihan ykköskengät. Takki ja laukku on tallessa myöskin, mutta huivi on joutanut eteenpäin. Jonka myymistä tosiaan ehkä hippasen kadun, mutta saahan noita uusia jos pakkopakkosaada- fiilis heittää vaihteen silmään. 


TBSTYLE_maaliskuu_20152015
Muistan, kun näitä kuvia Tampereella räpsittiin kuinka mahtava kevätkeli silloin jo olikaan, vaikka vasta maaliskuu olikin. Tää asu on vähän sillai kiva ja ei kiva. Voisin tämän kyllä päälleni pukea, mutta ihan ensimmäisenä tämä ei mieleeni kyllä enää tulisi. Takki on täyttä rakkautta edelleen, mutta paita ja farkut ovat lähteneet jo eteenpäin. Paidasta mä tykkäsin älyttömän paljon, mutten koskaan myöntänyt itselleni, että se oli mulle aivan liian iso, eikä istunut mitenkään päin. Farkuissa vähän sama homma, kuin aikaisemmin kuvienkin pöksyissä, ne ei oo mulle istuvat. Vähän liian pitkät ovat myöskin. Mustaa lippistä ja arskoja tulee myöskin edelleen käytettyä jonkinverran. 


TBSTYLE_maaliskuu_2016 2016
Tästä mä tykkään, ja paljon! Tää oli yks viime vuoden lemppari asuja. Voisin pukea tän heti uudestaan päälle. Hauska muuten katsoa, miten paljon on lumen määrässä eroa tässä ja 2015 vuodessa. Tää asu löytyykin edelleen kokonaisuudessaan mun vaatekaapista. Tuo hattu on ihan paras hattu mitä mulla on! Harmi kun ei tullut tuota samaa ostettua mustana, mustan täydellisen hatun löytäminen on meinaan ikuisuusprojekti... 

     TBSTYLE_maaliskuu_20172017
Sitten ihan uusinta. Harvemmin tulee kollareita tai vastaavia paitoja enää käytettyä. Mutta tämän Adidaksen osuessa netissä kohdalle, se oli vaan pakko saada. Ehdottomasti mikä on vuosien myötä muuttunut, on kengät! Talvella käytetään talvikenkiä, ja kesällä kesäkenkiä. Piste. Palataan tähän asuun omassa postauksessa tarkemmin!

KMS & COCOPANDA

* Postaus toteutettu yhteistyössä Cocopandan kanssa, ja postauksessa esiintyvät tuotteet saatu heidän kauttaan! *


KMS_cocopanda_2Naistenpäivän kunniaksi me Cocopandan kanssa päätettiin esitellä teille vähän mun uusia hiusjuttuja, mitä heiltä testaukseen sain, sekä muistutella kuinka huikeat Naistenpäivän alennuskamppanjat heillä tänään käynnistyykään! Aloitetaan kuitenkin näillä hiusjutuilla. 

Mä olen jo pitkään käyttänyt hiustenhoidossa KMS Californian tuotteita. Oon kokenut ne todella laadukkaiksi, ja sopiviksi mun hiuksille. Mä oon jo vuosia käyttänyt kampaamotuotteita, mutta oikein koskaan en ole löytänyt sellaista tuotetta tai tuotesarjaa, josta ei ole tehnyt mieli vaihtaa, tai edes juurikaan kokeilla mitään muuta. KMS on kuitenkin ollut ja pysynyt. Sarjat heidän sisällään on kuitenkin vaihtunut, mutta merkki on pysynyt samana. Pitkään käytin heidän Silk Sheen- sarjaa, joka on siis silottava sarja. Mutta nyt halusin ottaa kokeiluun tämän Moist Repair sarjan, jonka pitäisi olla tosi hoitava ja myös vähän korjaava sarja. 
    
KMS_cocopanda_4
Aloitetaan vaikka ihan näillä KMS California Moist Repair - Shampoolla. & KMS California Moist Repair - Hoitoaineella. Oon näitä nyt muutaman kerran päässyt käyttämään, ja kyllä mä tykkään aaaivan superisti näistä. En oikeastaan edes keksi näistä mitään moitittavaa. Nää on todella riittoisia, niinkuin KMS tuotteet yleensäkin ovat. Koostumus on tosi hyvä, helppo levittää, ja helppo pestä pois (mulla oli joskus jotain shampoota mitä sai pestä puoli päivää pois hiuksista, ja silti sitä jäi sinne.... ei kiva) Sekä yksi itselle tärkeä, helppo käyttöiset ja toimivat purkit. Mikään ei ole suihkussa raivostuttavampaa, kun että shampoo/hoitoaine purkki on niin vaikea käsitellä ja aukaista, ettei siitä tule sitä kuuluisaakaan jota tähän ei sovi kirjoittaa, saati sitten puhtaita hiuksia. 

KMS_cocopanda_3 Mulle on aina ollut tärkeää hoitaa hiuksia myös suihkun jälkeen. Tätä pestiä hoitamaan päätinkin valita samasta sarjasta KMS California Moist Repair - Hiuksiin jätettävä hoitoaineen. Edellisen hoitsikan loputtua. Oon kokeillut näitä suihkutettavia hiuksiin jätettäviä juttuja jo ainaskin kymmeniä erilaisia. Todella usein ne saa mulle vaan sellaisen rasvaisen efektin. Eikä tietoakaan mistään hoitamisesta. Pari poikkeusta on kyllä ollut joukossa, jotka on saaneet oikein positiivisen yllätyksen aikaan. Tämä on yksi niistä. Oon käyttänyt tätä niin kuiviin, kuin kosteisiinkin hiuksiin. Ehkä himpunverran paremman lopputuloksen saa, kun tosiaan käyttää tätä niihin kosteisiin hiuksiin. Mutta myös kuivassa tämä ei aiheuta sitä ikävää rasvaisuutta. Tähänkin on pakko hehkuttaa, tämä myöskin on tosi riittoisaa tavaraa! 

KMS_cocopanda_5
Mun edellinen tehohoito pääsi juuri sopivasti loppumaan, kun yksi kaveri hehkutti tätä KMS California Colorvitality Blonde Treatment- tehohoitoa. Eikä hehkuttanut hänkään suotta! Täähän on tarkoitettu erityisesti vaaleille hiuksille. Tää tuotekuvauksessa lupaa vahvistaa vaaleita hiuksia, sekä estää hiusten keltaistumista. Tähän mun on vielä aika vaikea sanoa, koska kerran tätä vasta testaamaan oon päässyt, mutta kyllä mä tykkäsin lopputuloksesta. Hiukset oli älyttömän pehmeät, ja helposti läpi harjattavat tämän käytön jälkeen. Sellaisen mä tän teksteistä huomasin, että tää sopii myös luonnollisen vaaleille hiuksille. Eli siis ei pelkästään värjätyille, niinkuin monet vastaavat. 
  
KMS_cocopanda_1Mikäli uusi hiustenhoitosarja on hakusessa, mä suosittelen ehdottomasti KMS Californian tuotteita. Näissä hintalaatu- suhde on todellakin kohdallaan, ja nää tekee kyllä sen, mitä lupaavatkin. 

Ja hei! Nyt onkin oiva hetki hankkia näitä, tai mitä vaan muita kosmetiikka yms. tuotteita! Nimittäin Cocopanda tarjoaa Naistenpäivän kunniaksi 25-80% alennuksen KOKO VALIKOIMASTA. 
Alennus on voimassa tänään ja huomenna (08.03. - 09.03.2017) kannattaa ehdottomasti tsekata heidän valikoimansa, ja hyödyntää tilaisuus! Alennukset on laskettuna suoraan tuotteisiin, eli mitään erillistä koodia ei tarvita. 

Ihanaa Naistenpäivää kaikille!