Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.
Taas on tapahtunut hurjan paljon tänä aikana kun en ole kirjoitellut. Suurin "muutos" on ehkä tää:


Huomaako kukaan? Jep kävin tuossa viimeviikolla kampaajalla. Ja koska mieleni teki tuhannettomasti värjätä hiukset kokonaan ruskeiksi, mutten tohtinut heittää hukkaan työtä mikä oli blondaamiseen mennyt. Siksi päädyin tälläiseen väliratkaisuun, ainakin toistaiseksi. 



Tosiaan tässä välissä kerkesi tuo joulukin mennä vilahtaa. Kiltti olen tänäkin vuonna ilmeisesti ollut kun lahjaksi tuli kaikenmoista. Lahja postauksen teen erikseen. Nyt ihan muutama kuva joulustani, joka oli taas yksimuiden joukossa. Jep, en ole jouluihmisiä.


 Paita/Mango Farkut/JC

Jouluaattona näytin siis tältä^^. 

Joo tosiaan joulu on nyt taas takana. Mulla se meni aika leppoisasti Juuson kanssa, ja joulupäivänä mentiinkin sit käymään Isällä, ja koettiin elämäni tähän menessä kamalin myrsky. Isän roskiskin lähti tielle tuntemattomille, piipunhattu lensi ja se vasta pamaus oli kun nukuttiin, tai yritettiin nukkua yläkerrassa. 

Loppuun haluatte varmaan tietää mun yhden uudenvuoden lupauksen joka koskee teitä:
 Mä aijon ruveta panostamaan tähän blogiin aikas paljon enemmän, eli sitä odotellessa :) ! 


1 kommentti

  1. Oijjoiijjj serranoita <3 oon nähny niistä varmaan kaikki (ainakin luulisin) :) ja oon iha kateellinen noista sun hiuksista, mut ne on tositosi makeeet!! :)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥