Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

NIKE AIR HUARACHE RUN 

asu_junkyard_9 Heinäkuu. Kuukausi, jonka mukana vuosi 2018 kääntyi taas toiselle puoliskolleen. Ihan hassua, että yli puolet tästäkin vuodesta on nyt elettynä. Mun koko kesä on ollut, ja tulee myös olemaan todella täynnä erilaista ohjelmaa ja reissua, jonka myötä tää blogi on valitettavasti jäänyt vähän taka-alalle. Tai ei sitä kyllä oikeastaan noinkaan voi sanoa, koska kamera on kulkenut matkassa mukana melkein joka reissulla ja tapahtumassa ja sitä tausta työtä näiden postausten takana on tehty ihan hurjan paljon. 
Viimeisempänä reissuna me saavuttiin J:n kanssa just keskiviikkona Tukholmasta. Käytiin vähän moikkaamassa Eminemiä! Matkaväsymys otti veronsa ja näin torstai ja perjantai meni aika sumussa. Tänään vasta oon saanut aikaiseksi purettua laukut ja siivoiltua piiiitkästä aikaa kotona. Koska huomenna mä hyppään taas seuraavalle reissulle. Sen kohdetta tosin en voi vielä tässä kohtaa paljastaa tänne. Mamma täytti alku kesästä pyöreitä ja nyt on luvassa meidän tyttöjen kesäreissu, jonka määränpää on hänelle yllätys! Ja koska hän aika innoissaan tätä mun blogia lukee, en voi ottaa riskiä, että hän kerkeisi sen täältä bongata ennen lähtöä. Reissusta tulee ihan varmasti taas paljon kuvamateriaalia, ja mua kannattaakin seurata snäpissä ja instassa (@hennatasmoi) niin pääsette heti mukaan näkemään mihin me matkataan ja mitä kaikkea matkalla on luvassa! 

asu_junkyard_10 asu_junkyard_4 asu_junkyard_5-tile asu_junkyard_12 No mutta se niistä kuulumisista, asu puolelta halusin esitellä yhden alkukesän asun. Neuletta ja takkia nyt ei ole viime päivinä taas ihan hirmuisesti tarvinnut (paitsi tietysti juhannuksena.....) mutta kengät ja farkut sen sijaan on ollut hurjassa käytössä ihan koko kesän. 
Mä olen jo useamman vuoden vannonut Niken tennareiden nimiin. Etenkin Air Maxien. Niin älyttömän hyvät jalassa, jaksaa ja kestää kävellä pitkänkin matkan. Ja sopii myös mun hieman ongelma varpaille, jotka tuntuu 9/10 kengistä hankaavan. Nyt tutun ja turvallisen mallin lisäksi mä päätin testata tätä Niken Air Huarache Run - mallia. Aaaa että! Nää on ihan yhtä ihanat ja hyvät jalassa, mitä klassikko Air Max 90:setkin on. Suosittelen ehdottomasti kyseistä mallia, jos yhtään arvostaa sitä, että kengät on oikeasti hyvät jalkaan. Mäkin taidan hankkia nää vielä valkoisena itelleni! 

Kengät sopi kivasti Vero Modan uutukaiseen neuleeseen, jossa on mun mielestä aivan ihana tää väri! Jotenkin erikoinen, mutta ei mikään liian erikoinen. Ainakaan mun mielestä. Kylmemmän päivän kohdalla päälle tarvitsi vielä kevyen takin, ja tätä virkaa pääsi hoitamaan mun H&M:n kevään alelöytö. Olin jo hetken aikaa haaveillut harmaasta takista. Nimenomaan siis jostain nahkatakki tyyppisestä takista. Saatoin päästää pienen riemun kiljahduksen, kun tämä osui kohdalle vain 12 eurolla. Jep, luit oikein. Ei siis todellakaan hinta takista, josta olisin ollut valmis maksamaan vaikka nelinkertaisen hinnan! Tästä puheen ollen, oon miettinyt paljon jos tekisin postauksen rahasta/säästämisestä/tarjoushaukka- vinkeistä tms. Kiinnostaisiko sellainen? :) 
     asu_junkyard_2asu_junkyard_7 asu_junkyard_11 asu_junkyard_8
Jacket H&M | Jeans Zara | Sweater Vero Moda | Sunglasses Ray-Ban
Bag Louis Vuitton | Watch Michael Kors | Shoes Nike / Junkyard*

8 kommenttia

  1. Ihana asu, varsinkin nuo kengät ovat upeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Kengät on kyllä tämän kesän käytetyimmät tennarit :p

      Poista
  2. Ihana tuo paita! :) Kengätki ihan tommoset käytännölliset just varmasti reissailuun ja siten ettei jalat rasitu missään ballerinoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännölliset kengät myös tosiaan ovat, kun eivät purista eikä paina mistään, ja ovat niin ihanan kevyetkin! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia, aivan upeessa paikassa otettu! Moni kehuu näitä kenkiä, mun on pitänyt pitkään ostaa Niken perus mustavalkoset kengät joilla ois hyvä kävellä. En vaan vieläkään oo saanut aikaiseksi :D No kai sitä joskus.. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kiva kuvauspaikka Tampereella! :) Suosittelen kyllä tätä mallia! On niin hyvät jalassa :)

      Poista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥