MATKAILUAUTOLLA NORJASSA

 Kaupallinen yhteistyö: EsaRent


IMG_2376

Nyt olisi luvassa paljon pyydettyä postausta. Nimittäin tarkempia speksejä ja juttuja meidän asuntoauto reissusta. Yhteensä kilometrejä tuli kahden viikon aikana 4989 km, eli jokunen tunti siinä tuli autolla liikuttua ja kokemuksia kerättyä. Vuokrattiin tosiaan asuntoauto EsaRentiltä, josta saatiin mukava alennus yhteistyössä näkyvyyttä vastaan. Kuitenkin kaikki tässä postauksessa olevat mielipiteet, kokemukset ja ajatukset ovat täysin omiani. Olen itse ollut asuntoautolla reissussa kerran aikaisemminkin, reipas 10 vuotta sitten teininä. Mutta silloin mun ei tarvinnut huolehtia mistään autoon tai majoitukseen liittyvistä asioista tietenkään lainkaan. Joten voisi sanoa, että tämä oli ensimmäinen varsinainen "karavaani reissu" mun kohdalla, eikä muuten varmasti viimeinen! 
 

Mulla oli asuntoautolla matkustamisesta jonkun verrankin ajatuksia, fiiliksiä ja ennakkoluuloja etukäteen. Aikaisemmin vaadin lomalta aina sitä tasokasta hotellihuonetta ja helppoutta, enkä edes ollut kuvitellut vielä vuosiin matkustavani Norjaan. Ajattelin, ettei siellä ole mitään nähtävää tai koettavaa minulle. Koronan iskiessä monet ajatukset meni kuitenkin uusiksi. Syksylle suunniteltu ulkomaanreissu piti siirtää hamaan tulevaisuuteen. Lisäksi perheeseen oli saapunut karvainen pieni perheenlisäys, jota ei olisi raskinut vielä näin nuorena viedä hoitoon minnekään. Siispä piti olla luova ja keksiä uusi suunnitelma. Monet lähipiirissä ja somessa ovat aina kehuneet Pohjois-Norjaa. Upeita maisemia, vuoria, mutkikkaita teitä, merivettä, luontoa ja paljonpaljon muuta. Tästä se ajatus sitten lähti, mäkin halusin vuokrata asuntoauton ja lähteä katsomaan sen paikan päälle, Simba tietysti mukanani! 

 

IMG_3343-tile

IMG_3301-tile IMG_3340-tile DSC_5939-tile
Vuokraus EsaRentiltä toimi loistavasti. Erityisesti tätä vuokrausprosessia kohtaan mulla oli paljon ennakkoluuloja mitenköhän kaikki tuppaakin menemään. Kaikki meni kuitenkin alusta loppuun todella hyvin. Esan ammattitaito alaa kohtaan suorastaan paistoi hänen innokkuudestaan esitellä meille autoa ja sen toimintatapoja. Hän kertoi jo auton luovutushetkellä kaikki niksit ja vinkit, mitä hänelle oli vuosien kokemuksella päässyt runsaasti kertymään. Meille jäi myös todella hyvä fiilis siitä, että jos matkalla sattuisi jotain, tai tarvitsisimme apua jossain asiassa auton kanssa, oli kynnys todella matala olla Esaan yhteydessä. Ja kyllähän me jouduttiin muutaman kerran hänelle soittelemaan. Ei suinkaan että autossa olisi ollut jotain vikaa, käyttäjät vain olivat tosiaan ensimmäistä kertaa reissussa sellaisella vehkeellä. Autossa oli myös todella hyvä ohjekirja josta saimme myös paljon apua. 

DSC_5963
DSC_5967

Meidän auto oli mallia - Asuntoauto Matrix Plus 670 SL 2020

Autoa valitessamme tiesimme haluavamme jonkun verran mukavuutta ja ominaisuuksia. Sekä sellaisen auton jonka ajamiseen riittää B-kortti. Tämä Adrian Matrix auto vastasi todellakin kaikkia toiveitamme, ja jopa ylikin. Varustelutaso oli aivan täys kymppi. Kahden viikon aikana me ei ainakaan keksitty mitään, mitä autosta olisi puuttunut. Autosta löytyi istuma- ja nukkumapaikat 5 henkilölle. Erillinen wc sekä suihku. Näppärän kokoinen keittiö ja hurjan paljon turvalukittua säilytystilaa. Sekä todella hyvän kokoinen jääkaappi. Takatalliin olisi halutessaan saanut mahtumaan jopa pyörät tai sähköpotkulaudat. Me ei kuitenkaan niitä koettu reissulla tarvitsevamme. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsin, autossa oli kaikki jota osasi reissulla kaivata, ja paljon enemmän. Eli mukavuuksista ja laadukkuudesta ei tarvitse tinkiä matkailuautolla matkustaessa. 

 

IMG_2392

ED172E88-1D0A-4BD8-8A87-1E6909212411 IMG_2250 IMG_2284
Meidän reissu alkoi tosiaan Tampereelta ja kulki seuraavan matkan:

Kuopio - Kuusamo - Saariselkä - Karigasniemi - Alta 🇳🇴 - Tromssa 🇳🇴 - Lofootit 🇳🇴 - Narvik 🇳🇴 - Kilpisjärvi - Ylläs - Levi - Luosto - Rovaniemi - Oulu - Tampere


Matkan aikana leiriydyimme sekä leirintäalueilla, mutta myös ihan levähdyspaikoilla etenkin Norjan puolella. Pohjois-Norjassa on ajateltu matkaluautoilijoita todella hyvin. Tien varsilla on jatkuvasti levähdysalueita, jotka on ihan tarkoitettu matkaluautojen leiriytymiseen. Niiltä löytyi usein wc ja auton tyhjennys mahdollisuudet. Mitä kaikkea pitää siis matkailuautolla reissatessa huolehtia?

  

x Harmaan veden tyhjennys. Harmaa vesi on termi käytetylle vedelle. Eli esimerkiksi suihkusta valuva vesi valuu tänne. Tämä on tosi helppo tyhjätä, auto ajetaan harmaan veden tyhjennykseen tarkoitetulle paikalle, ja hana aukaistaan. Vesi vain valuu pois, yleensä suoraan viemäriin. 

 

x Käyttöveden täyttö. Eli kun kaikki vesi on käytetty, pitää säiliö tottakai myös täyttää jos vettä aikoo vielä käyttää. Näiden täyttöön löytyy pisteitä tosi hyvin jopa ihan tavallisilta huoltoasemilta, mutta tietysti myös leirintäalueilta. 

 

x WC kasetin tyhjäys. WC:lle on siis oma erillinen kasettisäiliö. Kasetti otetaan pois luukustaan ja käydään tyhjäämässä sille varattuun paikkaan. Leirintäalueilta, ja Norjasta ihan levähdyspaikoiltakin löytyi tällaisia pisteitä johon kemiallisen WC:n sai tyhjentää. Tyhjennys on tosi helppo! 

 

x Verkkovirta, kaasu vai akku? Matkailuautosta löytyy kolme ominaisuutta, joita käytetään mm auton lämmittämiseen. Autossa on tiettyjä ominaisuuksia jotka toimiakseen vaativat verkkovirran, eli matkailuauton kytkemisen johdon päähän. Kun taas esimerkiksi lämmityksen voi hoitaa joko verkkovirralla, tai kaasulla. Autoa ei siis tarvitse joka yöksi kytkeä verkkovirtaan, vaan leiriytyminen onnistuu hyvin ilman sitäkin. Jääkaappi toimii esimerkiksi myös kaasulla. Akku taas latautuu aina autoa ajaessa. 

 

IMG_2678

IMG_3323
Matkailuautolla matkustaminen on oikeasti yllättävän helppoa, ja tämän takia myös ihan älyttömän kivaa. Tietyt jutut pitää muistaa ja huolehtia, mutta ei lainkaan niin työlästä kuin mä olin alunperin ajatellut. Autosta sisältä löytyy tuollainen ohjauspaneeli, josta saadaan tehtyä kaikki valinnat ja seurattua myös  auton asioita. Autoa sai tosiaan myös ajaa B-kortilla. Norjassa pienemmillä teillä piti olla vähän pelisilmää, koska kahta matkailuautoa ei kaikkiin mutkiin mahtunut yhtä aikaa. Mutta pääasiassa sielläkin matkan teko oli todella helppoa ja huoletonta. 
 
IMG_2267 IMG_2893 IMG_2868 Kokonaisuutena siis erittäin onnistunut reissu. Tuun kirjoittamaan teille vielä tarkemmin Norjasta, koska se vasta upea olikin! Paljon nähtiin, mutta paljon jäi myös vielä näkemättä. Tulemme varmasti myös tulevaisuudessa vuokraamaan matkailuauton, ja ei ole epäselvää kenen puoleen silloin käännymme. Asuntoauton vuokraus Tampereella ja lähialueilla kannattaa tehdä ehdottomasti Esarentiltä. Meidän kokemus on pelkästään positiivinen. Kun palautimme autoa, Esa kertoikin juuri tilanneensa ensi vuoden kaluston. Eli matkailuautot- ja vaunut ovat aina tuliteriä. Pohjois-Norjaan kannattaa myös ehdottomasti lähteä juurikin matkailuautolla. Se luo niin paljon vapautta, tinkimättä kuitenkaan lainkaan mukavuuksista. 

MAXIMEKKO - HOT VAI NOT?

asu_mustamaxi_2 Maximekot. Paljon mielipiteitä jakava vaate. Johon myös mulla on aina ollut vähän ristiriitainen fiilis. Tää musta on kuitenkin sellainen yksilö, josta mä oon aina tykännyt tosi paljon. Mut muuten en oo kovin herkästi näistä koskaan innostunut. Enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Koen ne myös jotenkin tosi vaikeiksi yhdistellä mihinkään, ja ehkä se onkin se suurin syy miksi en ole koskaan niistä isommin innostunut. Tää musta on poikkeus, koska värinsä ja mallinsa ansiosta oon aina pitänyt tätä helppona vaatteena. Toimii oikeastaan ihan minkälaisten kenkien kanssa vaan, ja muilla erilaisilla asusteilla tähän saa aina uutta ilmettä. Löysin tän joskus jo monta vuotta sitten Cubuksesta joku syksy alennusmyynnistä, joten siihen nähden, ettei tästä ole montaakaan euroa maksettu on ollut kyllä hyvä ja monia käyttökertoja kerännyt vaate. Tosin, tänne blogiin se päätyi ensimmäisen kerran vasta nyt. 
Tällä kertaa mä yhdistin tän mekon ruskeisiin nahka-asusteisiin. Vuittonin favourite laukkuun ja Tory Burchin sandaaleihin jotka ovat yksiä tämän kesän parhaimpia ostoksia. Kuten oon monet kerrat ennenkin puhunut, mun varpaille on melko haastavaa löytää hyvin istuvia kenkiä jotka eivät hankaa ihoa joka paikasta rikki ensimmäisen kymmenen metrin jälkeen. Nämä ovat sellaiset, ja siksi  ovatkin päässeet käyttöön oikein extra paljon tänä kesänä. Mitä mieltä te olette, iskeekö maximekot? 
  asu_mustamaxi_7asu_mustamaxi_6 asu_mustamaxi_4 asu_mustamaxi_3 asu_mustamaxi_8
Dress CUBUS
Watch MICHAEL KORS 
Sunglasses RAY-BAN
Bag LOUIS VUITTON
Shoes TORY BURCH

MAKKARI - YKSI LEMPIPAIKKA KOTONA

*Kaupallinen yhteistyö: Stemma Huittinen

IMG_3521

Koti. Mulle niiiin tärkeä paikka. Kotona pitää olla hyvä ja viihtyisä olla. Tässä nykyisessä kodissa yksi mun suosikkipaikkoja on makkari. Tosi pieni, mutta jotenkin silti niin ihana. Olohuoneesta on kulku kahdesta liukuovesta molemmille puolille sänkyä. Muutettuani tähän viime syksyllä, ostin Stemmasta itselleni uuden sängyn. Yhteistyössä Huittisten Stemman kanssa sain siitä mukavasti alennusta. Huittisten Stemma on mulle ja oikeastaan koko meidän perheelle jo tosi tuttu huonekaluliike. Muistan kuinka teininä asuessani isän kanssa Kokemäellä, me ostettiin mulle monet huonekalut juuri sieltä. Nykyäänkin monella meidän perheestä on moni huonekalu ostettu juuri tuolta. Valtava valikoima ja aina yhtä iloinen ja asiantunteva palvelu ovat varmasti isoja syitä tähän. 

 

IMG_3507

IMG_3496 IMG_3513Koska makkari on pieni, ei voinut sänkykään olla mikään valtamerilaivan kokoinen. Siispä päädyin 120 leveään versioon. Halusin sängyn olevan jenkkisänky. Kun silmäni osuivat tähän vaaleanpunaiseen/korallin väriseen yksilöön, olin myyty. Kyseessä on siis jenkkisänky paketti Inari. Vaikka mun on useimmiten tosi helppo nukkua, käytännössä missä vain, olen kyllä ollut tähän sänkyyn ihan älyttömän tyytyväinen. Enkä yhtään vähempää ollut tyytyväinen Huittisten Stemman palveluunkaan. Täys kymppi sekin!

DSC_5517 DSC_5490 DSC_5488 DSC_5471-tile
DSC_5509 Sänky ei suinkaan ole mun ainoa ostos Stemmasta. Aikoinaan, itseasiassa aika tarkalleen 6 vuotta sitten mä ostin sieltä mun sohvani, joka on mulla edelleen eikä sitä ole hetkeen tarkoitus mihinkään vaihtaakaan. Taisin olla silloin vähän aikaa edellä, koska halusin ehdottomasti beigen sohvan. Jonka väriä rakastan edelleen ihan suunnattomasti. Tänä päivänä meinaan todella moni tuntuu vaihtavan harmaita ja tummia sohvia beigeen. Stemmalla oli mun mielestä jo tuolloin paras sohva valikoima. Ja erityisesti muhun iski se, että heiltä löytyy malleja jotka voi suunnnitella käytännössä itse, kuten mun sohva. Kyseessä on siis moduulisohva joka modataan palasista sun tarpeita vastaavaksi. 

DSC_5483 Tää sohvapöytä oli tosi kiva! Ja saatavilla monissa eri väreissä!

DSC_5464-tile DSC_5476 DSC_5475 DSC_5502-2 DSC_5441-tile Huittisten Stemmaan kannattaa lähteä kauempaankin. Nimittäin yli 3000 neliötä täynnä paljon erilaisia huonekaluja ja sisustus tuotteita. Osaavaa ja ammattitaitoista monen monen vuoden kokemuksen omaavaa henkilökuntaa. 

KELTAISTA SYKSYYN

DSC_2646 Oon innostunut keltaisesta pukeutumisessa jo useamman vuoden ajan. Harmillisesti sitä vaan tuntuu olevan melko rajallisesti tarjolla. Keväällä käsiini osui tämä takki, ja olin aivan myyty. Täydellinen kevääseen ja syksyyn. Näin jo niin monta erilaista asua tämän kanssa, ja tässä olisi teille niistä yksi. Ensimmäisenä halusin yhdistää tän keltaisen takin mun Filan kenkiin, joissa on myös keltaista mukana. Ja koska kengissä on myös pinkkiä/vaaleanpunaista, saatiin sitä lisää asuun laukun myötä. Tässä asu kombossa onkin tullut kuljettua useasti. 
  DSC_2637DSC_2510 DSC_2683DSC_2603 DSC_2574 DSC_2649 Shirt ZARA 
Scarf BALMUIR
Jacket ONLY 
Sunglasses MARC JACOBS 
Bag FURLA
Jeans ONLY
Shoes FILA/DEFSHOP*

PITKÄÄN ETSITTY FARKKUTAKKI

DSC_4105Muistan, kun viime vuoden syksyllä sain jopa suorastaan pakkomielteen tietynlaisesta farkkutakista. Sellaisesta isosta ja rikotusta. Olin nähnyt sellaisen jossain, enkä saanut sitä mielestäni. Siitä se metsästäminen sitten lähti. Tuttuakin tutumpi tilanne. Tiesin hyvin tarkkaan mitä etsin, mutta mistä sellaisen sitten löytäisin - siitä minulla ei ollut hajuakaan. Kunnes nyt melkein vuosi päähän pinttymän muodostumisesta se kolahti kohdalle. Eikä sekään mennyt ihan kuin elokuvissa. Selasin yksi päivä alku kesästä Bershkan nettisivuja. Kerran aikaisemmin heiltä tilanneena ja järjettömät postikulut maksaneena ei kovinkaan usein tullut suoraan heidän valikoimaansa tutkittua. Päätinpä kuitenkin kurkata. Ja sieltähän se sitten löytyi, täydellinen farkkutakki. MUTTA. Kaikki koot loppu. Tietysti. Takki oli varmaan jo aikaisemman kesän tai syksyn mallistoa, koska se oli siirretty alennuslaariin -50% hintalapulla, joten ihmekös tuo, että koot olivat päässeet kaikki loppumaan. Tallensin kuitenkin kokojen vahdin, josko jollain kävisi sellainen aivopieru että päättäisi tämän yksilön palauttaa ja niitä vapautuisi taas myyntiin.

Meni pari päivää, kokojen vahdilta ei tietenkään ollut kuulunut yhtään mitään. Päädyin kuitenkin taas Bershkan sivuille selailemaan tulevan syksyn mallistoa, josko he olisivat julkaisemassa jotain vastaavaa takkia. No eipä olleet. Sen sijaan eksyin vielä kerran ihastelemaan tätä juuri mun kriteereihin mahtuvaa takkia. Ja kappas! Oikeaa kokoa olikin jälleen jostain syystä saatavilla. Usain Boltia nopeammin takki ostoskoriin ja kassalle. Kassalla tietokoneen ruudun valtaa ilmoitus "ostoskorissasi oleva tuote on ikävä kyllä loppu". Muutamien itkupotku-raivareiden, ja tuhannen sivun päivittämisen jälkeen totean että olkoot, joudun pian kaivamaan ompelukoneen esille ja alkaa itse värkkäämään näitä pakkomielteitäni. Kokeilen kuitenkin vielä kerran, ja tadaa, takkia onkin taas varastossa. Tällä kertaa onnistuin saamaan takin tilaukseen asti. Tosin jännitin koko ajan, että aivan varmasti saan heiltä vielä sähköpostia, jossa he myöntävät virheensä, ettei oikeasti mitään takkia enää olekaan. Takki kuitenkin saapui minulle, ja nyt se on mun! Alennuksen jälkeen hintaa jäi 19,95€ eli todella edullinen. Sen sijaan posteista piti pulittaa taas ihan järjetön summa, melkein 15 euroa. Mutta, koska takkia oli niin kauan metsästetty, ei auttanut kuin kärsiä sen verran. 

 

DSC_4058
DSC_4045 DSC_4080 DSC_4030 284912D8-2C28-4731-BDED-305A07987D6D Toinen asussa esiintyvä uutuus on tää laukku. Louis Vuittonin Bond Street BB, värissä Magnolia. Uusi crossbody tyyppinen laukku oli ollut jo pitkään mielessä. Törmätessäni tähän malliin ensimmäisen kerran, en enää saanut sitä mielestäni. Ihastelin tätä monet kerrat netissä. Kunnes alku kesästä yhdellä Helsingin reissulla päätin poiketa Vuittonilla ihan paikan päällä vielä katsomassa. Noh, ei jäänyt pelkkään katseluun se kerta. Yksilö oli viimeinen mitä heillä myymälässä oli, eikä ollut tietoa koska tulisi lisää. Ostopäätöstä ei siis tarvinnut kauaa pohtia. Oon ollut tähän ihan super tyytyväinen! Vetää sisäänsä kaiken tarpeellisen, ja tuo vaaleanpunainen yksityiskohta hihnassa ja itse laukussa tekee tästä vielä entistä kauniimman yksilön. 
   DSC_4028DSC_4068 DSC_4102 Dress NELLY
Jacket BERSHKA 
Watch DKNY
Bag LOUIS VUITTON 
Shoes ADIDAS