Henna. Sisällön tarjoaa Blogger.

On the road


 " Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa " no ei kuitenkaan ihan. Mutta tässä tapauksessa se kertoo sijaintini. Elikkä siis tosiaan Kuopiossa ollaan, ja nyt ollaan kiertueen puolenvälin ohitse menty. Eli 25 keikkaa on nyt takana, ja 19 vielä jäljellä. On ollut ihan huippua! 


Takana on nyt sitten jos ihan alusta lähdetään niin, Salo, Turku, Pori, Hämeenlinna, Vantaa, Hyvinkää, Järvenpää, Forssa, Kotka, Lohja, Espoo, Lahti, Mikkeli, Pieksämäki, Jyväskylä, Varkaus, Savonlinna, Joensuu, ja nyt sijainti on Kuopio. Pitkästä reissusta ollaan suoritettu nyt 9/21 päivää. Koti-ikävän on kasvanut aikas lailla, ja kaikkia rakkaita on suuri ikävä, mutta silti en vaihtaisi tätä reissua mihinkään. 
Vapaa-ajalla on tullut vähän shoppailtua, niin Landen Triossa kuin Jyväskylän Forumissakin. Ja onhan sitä nyt tullut muuallakin käytyä kaupoilla. Oon tehnyt ihan huippu löytöjä! mm yllä olevassa kuvassa olevat kengät, aaw! ne on mun uudet rakkaudet toisien kenkien lisäksi jotka ostin ennen reissua. Myös farkkuhame haalari yhdistelmä on uutukainen. Työkaveri jo tuossa vitsailikin " sun pitää kohta ostaa kolmas matkalaukku että sä saat kaikki noi uudet kamas kotio " :::D
Vaikka aika on täällä tosi tiukalla, voisin tässä joku päivä yrittää kuvailla noita uutukaisia teillekkin. Lupaa en taaskaan mitään, mutta yritän parhaani. :p
 Kävin tuossa äsken vähän happihypyllä, kävelemässä Jyväskylän keskustassa ja napsin teille pari tylsää synkkää kuvaa, mutta haluan ne kuitenkin tänne laittaa, samoin pari kuvaa aamuselta:





Loppuun vielä semmoista asiaa kuin: 
Mun blogiin on nyt alkanyt tulla sellaisia lukijoita, jotka oikeasti antavat ymmärtää jatkuvasti että mä olen naurettava ja säälittävä ja muutenkin vain idiootti. Silti he lukevat mun blogia hyvin tarkasti kun jaksavat tarttua sen pikkujuttuihin ja pistää niitä eteenpäin yrittäen saada mua vaikeuksiin. Ihan oikeasti ihmiset! Jos mä kerta olen kiusaamisen arvoinen ihminen nii menkää nyt hiiteen mun blogista! Jos kerta oikeasti mulle ei voi kuin nauraa niin mitä ihmettä te täällä teette. Niimpä! Miettikääpä välillä. Tosin molemmat osapuolet meistä tietävät syyn siihen, mutta vain minä voin sen myöntää ja sanoa ääneen. Joten, hus, häipykää. Älkää tehkö itsestänne enempää naurettavia. Tai sitten tietenkin on että lopetatte sen nälvimisen ja jauhamisen jos kerta oikeasti mun elämä kiinnostaa, eikö? 


Mutta hej, nyt pitää mennä nukkumaan! Huomenna taas aikainen herätys =)

5 kommenttia

  1. Oon just niin samaa mieltä tuon viimesen tekstinpätkän kanssa ! Mulla oli sama tilanne viime keväänä, mutta nyt se on onneks loppunut .. :)
    Pärjäile ! ♥

    VastaaPoista
  2. Monika: Oi kiitos kommentistasi =) <3 kyllä tässä pärjätään, kyllähän sen aina tietää kuka tälläisessä on heikompi, ja se ei ole se kehen se kohdistuu :)

    VastaaPoista
  3. nimenomaa miksei ihmiset voi elää omaa elämäänsä rauhassa ja antaa muittenki elää ihan omaansa. jos se elämän pilaaminen on niin tärkeetä ni tehköön sen omalleen ni kaikilla on hyvä mieli ;)!

    VastaaPoista
  4. millon oot oulussa ja missä sielä? :)

    VastaaPoista
  5. Melinafail: asia kommentti! :)

    Amanda: Oon Oulussa 20.-22.11. ja esiinnytään Pohjan Kartanolla ja yövytään hotellissa =)

    VastaaPoista

Ruusut, risut, kehut, parannusehdotukset ja kritiikki, kaikki on yhtä tervetullutta. Muistetaan silti pitää se kommentointi asiallisena.
Kiitos paljon kommentistasi ♥